Elokuu on jalokuu.
Tsikidi-tsek:
Elokuu on jalokuu.
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki
Kuusikymmentäkuusi päivää hotellieloa takana! Lähes paholaisen numeron saavuttamisen kunniaksi tässä liuta eniten saamiani kysymyksiä hotelliasumiseen liittyen. Niin ja vastaukset niihin myös.
Klo 19:54. Rantanen istuu taas lattialla ilman housuja.
Miltä on tuntunut?
Yllättävän normaalilta! Hotellihuone tuntuu ihan kodilta ja elo on sellaista tavallista. Aika on mennyt hirveän nopeasti, ja vaikka aluksi ajattelin, että sata päivää on sopivan lyhyt aika asua hotellissa, voisin helposti jatkaa toiset sata päivää. Että jos olette sieltä Clarionista kuulolla niin I’M YOUR GIRL.
Siis öö miksi asut hotellissa?
Minut valittiin Clarionin ja Ping Helsingin #yearinclarion-vaikuttajakampanjaan. Se sisältää sen, että asun hotellissa ilmaiseksi, ja vastineeksi teen sisältöjä aiheesta kanaviini. Raha ei vaihda omistajaa. Kamppis alkoi viime vuonna sillä, että Joonas Pesonen muutti hotelliin vuodeksi. Tänä vuonna vuosi on jaettu useamman vaikuttajan kesken, ja kukin meistä asuu hotellissa sata päivää kerrallaan. Tai siis krhm minä ajattelin asua täällä lopun ikääni moiiiiii.
Miten hotelli hyötyy yhteistyöstä?
Hotelli saa näkyvyyttä (ja toivottavasti asiakkaita) minun sisältöjeni kautta. Annan myös arvokasta ensi käden palautetta palvelujen toimivuudesta asukkaan näkökulmasta. Lisäksi henkilökunta saa nauttia turvonneesta naamastani joka aamu aamupalalla: priceless.
Saatko syödä ilmaiseksi hotellissa?
Aamiainen kuuluu diiliin, ja saan hotellin ravintoloista 50 prosentin alennuksen. Huoneessani on tavalliseen hotellihuoneeseen verrattuna poikkeuksellisesti jääkaappi ja mikroaaltouuni (ja vedenkeitin, joka kuuluu tavallisestikin varusteluun), joten jotakin voi huoneessa myös kokkailla. Voi syödä esim voileipiä ja suosikkiruokaani sipsejä.
Mitä kaipaat eniten kotoa?
Uunia, keittiön tasoja ja vetolaatikoita (huoneessa ei ole yhtään vetolaatikkoa ja säilytystilaa on melko niukasti). Joskus kaipaan myös imuria (joskus = silloin, kun olen kaatanut esimerkiksi kahvinpurut lattialle).
Saatko tuoda hotelliin vieraita?
Saan! Kun minulla on yövieras, ilmoitan respaan, ja saan halutessani hänelle kylpytakin tai lisää pyyhkeitä. Aamupalalle ilmoitetaan myös, jotta ne tietävät, kuinka monta syöjää aamulla on. Saan asua hotellissa kuin kotonani – mutta hotellin sääntöjä kunnioittaen. En voi (enkä myöskään halua) järjestää juhlia huoneessani tai kutsua yöksi niin monta ihmistä, etteivät ne mahdu kanssani samaan sänkyyn (challenge accepted).
Mikä on parasta? Mikä tyhmintä?
Parasta on ihan vaan se että saa asua hotellissa. Ja se, että on koko huoneen korkuiset ikkunat, joista näkyy maailman kauneimmat nosturit, joihin en kyllästy koskaan. Ja se ettei tarvitse pestä itse pyykkiä. Ja se että on ilmastointi. Tyhmintä on kylppärin lavuaarissa tiskaaminen.
Oletko kyllästynyt johonkin asiaan hotellissa?
Vilkkaina päivinä ruuhka ja esimerkiksi hissin odottaminen kyllästyttää. Hotellimusa on kiinnostanut mua alusta asti ja oon kysellyt paljon siitä, mistä se tulee ja miten se vaihdetaan. Se ei vielä kyllästytä, mutta olen jo oppinut muutaman kappaleen sanat ulkoa! Henkilökunta kuulemma kyllästyy siihen aika nopeasti :D
Käytkö usein kotona?
En. Luulen, että kodissani asuva vuokralainen saattaisi säikähtää.
Miten sun pyykit pestään?
Hotellissa on pesulapalvelu, joka on ihan luksusta! Jätän respaan kassillisen likaisia vaatteita, ja saan pestyt ja silitetyt vaatteet takaisin viikattuina ja henkareille laskostettuina. Se on itse asiassa niin luksusta, että minusta tuntuu joka kerta, etten ansaitse sitä. Mutta sitten vedän jalkaani silitetyt alushousut ja olen ihan että I’M WORTH IT.
Onko kiusallista laittaa pyykkiin alusvaatteet?
On. Ihan helvetin kiusallista. Mutta piilotan ne aina muiden vaatteiden alle ja toivon etteivät ne huomaa niitä. Tai siis että huomaavat sen verran että pesevät ne. Ja sen verran että silittävät ne. Mutta etteivät sillä tavalla huomaa huomaa niitä niin kuin oikein huomatakseen. Luulen että olen onnistunut.
Kerro jotain huonoja puolia tai asioita joihin olet pettynyt?
Se harmittaa, että aina kun mun pitäisi pyytää jotain (esim roskisten tyhjennys tai lisää pyyhkeitä), tunnen itseni ihan ääliöksi. Että ihan kuin olisin jokin liikoja vaativa asiakas. Ehkä se liittyy siihen, etten koe ansaitsevani tätä. Ehkä minun pitää vuorata itseni niillä silitetyillä pikkuhousuilla ja hokea I’M WORTH IT. Moni on myös hehkuttanut hotellin tyynyjä, mutta ne ovat minun makuuni liian muhkeita LOLLLL tämä on nyt juuri hyvä esimerkki siitä että tuntee itsensä ääliöksi. “MINULLA ON LIIAN IHANA TYYNY” onpa vaikeaa elämä.
Onko yksinäistä?
Ei ollenkaan! Tämä on sosiaalisempaa asumista kuin omassa kotitalossani, jossa ihmiset tervehtivät toisiaan huomaamattomalla nyökkäyksellä ja vain silloin kun on pakko. Henkilökunta on tosi mukavaa, joten aina on joku, kenen kanssa jutella. Lisäksi suurin osa vieraista on lomalla ja siksi jokseenkin hövelillä tuulella. Ihmiset juttelevat hississä, saunassa ja aamiaissalissa enemmän kuin normaalissa kerrostalossa (tosin juttelut ovat aina melko samanlaisia: “mitenköhän nää ikkunat pestään” toistuu tosi monessa keskustelussa). Toisaalta taas viihdyn varsin hyvin yksin huoneessani, vain minä ja satisf- eikun öö maisemat.
Mikä on yllättänyt eniten?
En ollut tullut ajatelleeksi, että hotellissa ei voi feikata tehokkuutta mitenkään. Jos jokin päivä on sellainen, että tekee vaan mieli sluibailla, voi tavallisessa kodissa laittaa pyykit koneeseen tai astianpesukoneen päälle tai viedä roskat, jotta tulisi sellainen tehokkuuden illuusio ja saisi lorvia menemään hyvällä omallatunnolla. Hotellihuoneessa ei ole sellaista. Täytyy vaan lorvia ja sietää oma laiskuus.
Onko hotellielämä vastannut odotuksia?
Jostakin syystä odotin, että respassa kytättäisiin mun menemisiä ja tulemisia. Että niillä olisi siinä jokin vihko, johon ne merkkaisivat että “klo 3.23. Rantanen saapui juuri kotiin. Horjahti hissiaulassa. Neljäs kerta tällä viikolla.” ja “klo 11.05. Rantasta ei ole aamiaisella näkynyt. Syö varmaan taas huoneessa sipsejä aamupalaksi.” Mutta tietääkseni sellaista vihkoa ei ole (tai sitten ne piilottelevat sitä tosi hyvin). Kerran olen kyllä saanut kommentin “Joonasta ei ikinä näkynyt öisin yhtä paljon kuin sinua”.
Onko koti-ikävä?
Ei tipan tippaa. Oikeastaan päinvastoin. Normaalioloissa rakastan omaa kotiani, mutta nyt se on ajatuksissani muuttunut nuhjuiseksi ja pimeäksi kuolemanloukoksi, johon en haluaisi palata mistään hinnasta.
MP hotelliaamiaisesta?
Sen kirkkain hohto on himmennyt, mutta on kieltämättä edelleen kivaa ettei tarvitse miettiä aamuisin, mitä laittaisi, ja valinnanvaraa on silti. Mulla on tällä hetkellä puurokausi menossa, mutta vielä viikko sitten söin joka aamu kurkku-juustosämpylän ja soijajugun pähkinöillä (ja joskus syön sipsiä huoneessa).
End of faq. Kiitos!
Live love laugh vaan sitte.
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki
Olen nyt asunut hotellissa neljäkymmentäkuusi päivää. Sinä aikana olen nähnyt aika monta hotellivierasta, ja mielestäni se tekee minusta pätevän tai ehkä jopa maan johtavan hotellivierasanalyytikon.
Sinäkin olet ehkä joskus käynyt hotellissa ja varmaan aina halunnut tietää, millainen hotellivieras olet (tällaisia tuiki tärkeitä tarpeita varten tämä minun blogini on olemassa). Nyt elämäsi saa täyttymyksen, koska voit vihdoin tehdä testin, joka kertoo sen sinulle! Uskomatonta mutta totta!
Alla on lueteltu erilaisia tilanteita, joihin hotellivieras joutuu. Valitse kolmesta vaihtoehdosta se, joka on lähinnä sitä, miten sinä toimisit vastaavassa tilanteessa. Pidä kirjaa siitä, minkä vastausvaihtoehdon olet valinnut. Lopuksi saat tietää sen, mitä olet sielusi sopukoissa pimeinä iltoina aina miettinyt: millainen hotellivieras olet.
Ehkä sinunkin peilistäsi katsoo täydellinen hotellivieras.
RESPASSA
a: Olet varannut ja maksanut hotellihuoneen etukäteen. Olet toivonut tietynlaisen huoneen tietyllä näköalalla. Respassa asioiminen sujuu nopeasti, sillä käytät check in -automaattia.
b: Joku on varannut hotellin puolestasi, eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Respassa roikut vastaanottotiskin reunassa ja kyselet, onko vastaanotossa yölläkin joku ja onhan aamupalalla varmasti pannukakkuja.
c: Tervehdit vastaanottovirkailijaa puristamalla huulet tiukaksi viivaksi ja nyökkäämällä. Puhut vain jos on pakko.
KÄYTÄVÄLLÄ
a: Tervehdit jokaista vastaantulijaa kustomoidusti vuorokaudenajan mukaan: hyvää huomenta, oikein mukavaa aamupäivää, iltapäivää teille jne. Hymyilet leveästi ja hehkut hyvää tuulta.
b: Kokeilet, kuinka nopeasti saat juostua käytävän yhdestä päästä toiseen. Pyydät, että joku ottaa aikaa puolestasi ja huudat koko matkan alusta loppuun AAAAAAAA.
c: Toivot, ettei kukaan tule vastaan. Kun niin käy, puristat huulesi tiukaksi viivaksi ja nyökkäät.
HISSISSÄ
a: Tervehdit kanssamatkustajia ja kysyt heiltä, mihin kerrokseen he ovat menossa. Painat nappia heidän puolestaan ja sanot kaikille “hyvää päivänjatkoa” kun poistut.
b: Et pääse mihinkään, koska olet unohtanut avainkorttisi. Mutta ei se harmita. Räpläät jääpalakonetta kunnes pääset hissiin jonkun siivellä.
c: Et mene hissiin, koska siellä on joku toinen. Ennen pitkää sinun on pakko, koska et jaksa seistä käytävässä kahtakymmentä minuuttia kauempaa. Puristat sisään mennessäsi huulesi tiukaksi viivaksi, nyökkäät kanssamatkustajille, ja lopun aikaa tuijotat herkeämättä maisemia.
SAUNASSA
a: Täytät löylykiulun kaikkien puolesta, kysyt, saako löylyä heittää ja ojennat puhtaan pyyhkeen saunojalle, joka näyttää etsivän sellaista.
b: Et viihdy saunassa kauaa, koska sinua syyhyttää päästä uima-altaaseen. Aiot hypätä sinne pommilla, vaikka tiedät, ettei se välttämättä ole sallittua.
c: Käyt ensin suihkussa, koska säännöissä sanotaan niin. Istut lauteen reunalle ja irvistät, kun joku heittää löylyä. Pidät katseesi tiukasti lattiassa ja huulesi tiukaksi viivaksi puristettuina. Nyökit varmuuden vuoksi vähän koko ajan.
HOTELLIN BAARISSA
a: Tilaat oluen, jotta seuraava asiakas ei joudu odottelemaan. Jos tiskillä ei ole jonoa, valitset kotimaisella käsityöllä tislatun viskin.
b: Haluat mahdollisimman monimutkaisen drinkin. Välkkyvällä pillillä, mielellään.
c: Tervehdit baarimikkoa nyökkäämällä ja puristamalla huulesi tiukaksi viivaksi. Tilaat jotakin, jonka saat osoittamalla, ettei vaan tarvitsisi sanoa mitään.
AAMUPALALLA
a: Olet stalkannut somesta aamupalan valikoiman valmiiksi ja tiedät jo sisään astuessasi, millä aiot herkutella. Pantterin lailla sulavin liikkein löydät täydellisen vapaan pöydän ja kannat herkkusi sinne varmoin ottein – unohtamatta hyvän huomenen huikkailua kaikille, jotka tulevat vastaan.
b: Ryntäät välittömästi pannukakkupisteelle ja lappaat lautasen täyteen pannareita. Aamupalan päätteeksi saat moitteet, koska et jaksanut syödä kaikkea. Hävikkiä katsos.
c: Valitset kurkkuvoileivän, puuron ja mustan kahvin. Tervehdit henkilökuntaa ja muita hotellivieraita nyökkäillen tiukaksi viivaksi puristetuin huulin. Jos olet villillä tuulella, otat lautasellesi myös croissantin ja pikku marmeladin.
OSTOKSILLA
a: Teet täsmäiskun paikallista käsityötä myyviin putiikkeihin. Rupattelet myyjien kanssa ja vietät ihanan päivän kaupungilla.
b: Sinulla on viisi euroa käytettävänäsi. Ostat avaimenperän ja kuusi tikkaria.
c: Ostat sukat. Niitä tarvitsee aina.
ULOSKIRJAUTUESSA
a: Kiität hotellihenkilökuntaa miellyttävästä kokemuksesta ja annat erikseen palautetta aamupalalla sinua ystävällisesti palvelleesta henkilöstä hänen etunimellään. Saat vastaanottovirkailijan kikattamaan kaskuillasi ja lupaat tulla pian uudelleen.
b: Joku hoitaa uloskirjautumisen puolestasi. Sinä makaat naama odotustilan sohvaan upotettuna ja karjut MENNÄÄN JO.
c: Tiputat avainkortin check out -boksiin, koska et ole käyttänyt minibaarin palveluja (tietenkään). Hyvästelet henkilökunnan nyökkäämällä huulet tiukaksi viivaksi puristettuina.
TULOKSET:
Eniten a-vastauksia: Olet mahdottoman miellyttävä ja joka tilanteen suvereenisti hoitava smooth operator. Olet täydellinen hotellivieras, kohtelias ja muut huomioiva. Olet mielikuvitushahmo.
Eniten b-vastauksia: Olet villi, viettiesi ohjaama luontokappale, joka ei voi itselleen mitään. Otat ilon irti jokaisesta tilaisuudesta – kuten kuuluukin. Olet lapsi.
Eniten c-vastauksia: Olet muiden hotellivieraiden näkökulmasta tosi kiva hotellinaapuri. Olet vähän huomaamaton, mutta ainakaan sinusta ei ole harmia kenellekään. Olet suomalainen.
Ihmisillähän on tapana kehuskella saavutuksillaan: onnistumisilla, menestyksellä tai lahjakkuudella. Työmenestys (“sain ylennyksen”) tai urheilusaavutus (“nostin kymmenen kiloa penkistä” tai kuinka paljon penkistä nyt nostetaan, en tiedä, en ole ikinä nostanut penkistä muuta kuin itseni) ovat hyviä esimerkkejä – yleensä ihmiset lesoilevat asioilla, joista ovat ylpeitä. Asioilla, jotka saavat heidät näyttämään paremmilta muiden silmissä (no okei kymmenen kiloa penkistä ei kyllä taida saada ihmistä näyttämään kovin hyvältä).
Kirjoittaja leveilee tässä sillä että on huono poseeraamaan kuvissa ja sillä ettei tiedä, kuinka paljon penkistä nostetaan. Leso.
Mutta aina välillä jotkut meistä ylpeilevät kummallisilla asioilla, sellaisilla jotka eivät anna meistä hirveän hyvää kuvaa – oikeastaan päinvastoin. En tiedä, onko tämä suomalainen ilmiö. Ehkä olemme niin tavattoman vaatimaton kansa, että meissä sikiää vastustamaton tarve saada itsemme näyttämään mahdollisimman huonoilta. Siksi me toisinaan lesoilemme epäsaavutuksilla: sillä, miten noloja, huonoja ja epäonnistuneita olemme. Kutsun tätä antikehuskeluksi.
Antikehuskelu tapahtuu tavallisessa keskustelussa niin, että keskustelukumppani mainitsee jonkin epäsaavutuksen, esimerkiksi
“Olin eilen niin naamat etten muista mitään”,
ja antikehuskelija tarttuu siihen kertomalla samanteemaisesta epäsaavutuksestaan – mutta korottaa oman kokemuksensa keskustelukumppanin kokemuksen ylä(vai onko se sittenkin ala)puolelle, esimerkiksi:
“No hei mä oon nytkin niin naamat etten edes tiedä kuka sä olet”.
Tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, vaan se, että on aina vähän huonompi ja epäonnistuneempi kuin alkuperäinen keskustelija, ja oikein leveilee sillä. (Vrt. tvshopmainen eikä-siinä-vielä-kaikki -ajattelu.)
Ajattelet ehkä, että vttu miten ärsyttävää tuo antilesoilu on. Ja olet tavallaan ihan oikeassa, kuka nyt kehuskelisi epäsaavutuksillaan? Mutta toisaalta minä uskon, että antikehuskelun perimmäisenä tarkoituksena on toisen jalustalle nostaminen ja lohduttaminen. Antikehuskelija ilmaisee keskustelukumppanille, että hei, ei se mitään että sinä epäonnistuit, olemme kaikki vähän huonoja. Ja koska minä olen vähän huonompi kuin sinä, sinä olet itse asiassa aika hyvä.
Tavallaan itsensä antikehuminen on siis kohteliaisuus. Sillä tavalla todella vittumaisesti ja kieroutuneesti.
Ehkä sinäkin tunnistat antikehuskelijan omasta lähipiiristäsi (tai itsestäsi, jos tuuri käy) näiden esimerkkien avulla. Antikehuskelijat lesoilevat usein sillä…
…kuinka vähän ne ovat nukkuneet:
“Siis mä nukuin viime yönä varmaan vaan jotain kolme tuntia.”
“No hei mä nukuin kolme MINUUTTIA ja näin senkin ajan vaan painajaisia.”
…kuinka nälkä niillä on:
“Kauhea nälkä, oon syöny tänään vaan yhden jugurtin.”
“No hei mä en oo syöny ku sormiani ja niissä on päiväys takuulla menny.“
…kuinka jäykät niiden lihakset ovat:
“Mun lihakset on niin jumissa että mun hieroja nauroi mulle.”
“No hei mä oon niin jumissa että mun hieroja joutu ITE menee hierojalle sen jälkeen ku se hieroi mua.”
…kuinka huono onni niillä on parisuhderintamalla:
“Kävin eilen tosi huonoilla treffeillä. Deitti puhui ruoka suussa ja piereskeli.”
“No hei mä vasta huonoilla treffeillä kävinkin: NIITÄ EI OLLUT. Ei ole ollut kolmeen vuoteen. Pääsispä edes jonkun piereskelijän kanssa syömään.”
…kuinka vähän rahaa niillä on (ja kuinka tyhmiin asioihin ne sitä käyttää):
“Ei hitto, mulla meni eilen kaksisataa euroa [baarin nimi tähän]ssa ja tili on nyt ihan tyhjä.”
“No hei mulla meni kolmesataa, tili on miinuksella ja sovin humalapäissäni treffit jonkun piereskelijän kanssa.”
…kuinka paljon ne ovat puhelimella:
“Omg mun ruutuaika oli viime viikolla kuusi ja puoli tuntia päivässä.”
“No hei mun ruutuaika oli ykstoista tuntia päivässä JA mulla on molemmissa käsissä jännetupin tulehdus.”
…kuinka vähän lomaa niillä on:
“Arvaa, mulla ei oo tänä vuonna ollenkaan kesälomaa.”
“No hei ittellä ei oo IKINÄ kesälomaa. Mulla on oikeastaan niin vähän kesälomaa että joudun korvaamaan kesäloman puutteen ylitöinä.”
…kuinka palanut niiden iho on:
“Voi vitsi mun nenä on hei ihan palanut.”
“No mut hei mä paloin niin pahasti että multa lähtee nahka olkapäistä ja sielukin on ihan hiiltynyt.”
Niin että tämäkin oli nyt vähän tämmöinen paska juttu, mutta kyllä joku kirjoittaa vielä paskemman ja tulee tänne pätemään sillä.
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Helsinki
Kymmenvuotias siskontyttöni Fanni oli tällä viikolla luonani pikku lomalla testaamassa Clarionin Ihana kesä-Helsinki -tarjousta. Majoituksesta saa 20 prosenttia alennusta, kun yöpyy kaksi yötä ja 25 prosenttia, jos jaksaa riekkua vielä kolmannen yön. (Me riekuimme tietenkin sen kolme.) Paketti sisältää lisäksi liput SkyWheel Helsinki -maailmanpyörään.
Sky Wheel.
Fanni ja minä Sky Wheelissä.
Vietimme loma-ajasta varmaan 80 prosenttia Clarionin kattouima-altaassa, joka on kyllä sanalla sanoen ihan sairaan ihana (hotellin omistajahan on jossakin lehtihaastattelussa myöntänyt, että se on rakennettu vain Instagramia varten. Mutta kyllä se nautiskelemiseen kelpaa ihan ilman someakin). Lopun ajasta kävimme ravintoloissa, rannalla ja kaupungilla – sekä katsoimme ilmastoidun hotellihuoneen viileydessä Fannin toive-elokuvia: Forrest Gump ja Gilbert Grape. Tykkään niin paljon siitä, että Fannin kanssa voi katsoa 90-luvun klassikoita. Nimimerkillä “en enää jaksaisi katsoa Frozenia kertaakaan -83”. (Laitoin lapsen katsomaan myös suosikkiohjelmaani, australialaista remonttirealitya The Block, ja se perhana tykkäsi siitä. JES.)
”Vaaaaauuu!”
Uimamaisterit.
Fanni, supermalli.
Kävi ilmi, että kymmenvuotiaat ovat kovia kyselemään. Vastasin muutaman päivän aikana arviolta neljääntuhanteen kysymykseen. Kirjoitin niistä murto-osan ylös:
Haluisiksä että sulla on diabetes?
Kuinka kauan sitten oli 1993?
Tiedäksä kuka on J. Karjalainen?
Onks tän hotellin perustaja kuollu jo?
Kuinka monella kielellä osaat laskea sataan?
Ooksä tavannu pesojoonaksen?
Milloin väritelkkari keksittiin?
Voisiksä ikinä olla nyrkkeilijä?
Jos mä joisin lasillisen alkoholia ni kuolisinko mä?
Mitä tarkoittaa let’s?
Mitä parkkimittarit tekee?
Onko 15 minuuttia menny jo?
Mikä on paikka missä sä käyt tosi usein?
Kuka oli sun eka poikaystävä?
Mikä on mankka?
Kuinka kauan menee että maapallo räjähtää?
Ooksä nähny kaikki Leonardo DiCaprion elokuvat?
Mikä on rikollisuus englanniks?
Milloin oli eka iPhone?
Onko Suomi ollu Venäjän vallan alla?
Tiedäksä kuka on Dua Lipa?
Mikä on tuhat euroo?
Ooksä nähny ku Leonardo DiCapriolla on viikset?
Tiesiksää että kaikki maat on ollu joskus semmosessa isossa kasassa?
Loman viime metreillä pyysin, että Fanni kirjoittaisi itse blogiin aiheesta. Autoin vähän kysymyksillä, ja korjasin muutamat alkukirjaimet, mutten muuten koskenut tekstiin.
No niin Fanni kirjoitapas blogiin tästä meidän yhteisestä lomasta.
Clarion on kiva ja siellä on tosi hyvää palvelua.
Millä tavalla se on kiva?
Noo silleen et siellä on kaikkee mitä hotellilomalla tarttee.
No kerro vähän mitä oot tällä hotellilomalla tehnyt?
Ensin me herättiin ja mentiin aamupalalle. Aamupalalla parasta on nutella ja kermavaahto joita voi laittaa mihin tahansa vaikka tomaatin päälle (jos haluu). Sitten me mentiin kaupungille ostaan mulle uikkaria ja käytiin kampissa ja mujissa. Sitten me syötiin pizzaa ja mentiin mailmanpyörään! (Kiitos lipuista Clarion.) Siellä oli tosi hienot näkymät :D Me mentiin hotellilla uimaan iiiihhanaan uima-altaaseen ja illalla me mentiin ravintolaan syömään.
Mikä oli parasta hotellissa?
Se että täällä oli niiiiiiiiiiiiiiin hieno uima-allas.
Mikä oli parasta lomassa?
No se että sain olla Tiian kaa.
Jäikö jotain mitä et ehtinyt tehdä, jotain mitä haluat tehdä ensi kerralla?
Ei mitään. Paitsi Lintsi.
Tulisitko toistekin?
Joo.
Bloggaaja.
Uunisaari.
(Kiitos Fanni ihanasta lomasta! Olet rakas.)
Juhannussuunnitelmat ja miten ne etenevät:
Tänä vuonna en kyllä ota mitään stressiä juhannuksesta. Teen jotain, jos jotain tulee, mutta en kyllä ala mitään säätää.
Tiedäks mä taidan olla jussin ihan vaan kotona. Johan tässä on kolme kuukautta oltu himassa, mitäs yks viikonloppu siihen vielä lisää kato. Ainakaan ei tarvii stressata.
Joku kyllä varmaan kutsuu mut joihinkin ihaniin juhannusjuhliin. Mutta jos ei kutsu, ei haittaa, mähän sanoin että oon ihan mielelläni kotona enkä kyllä ainakaan ite ala mitään säätää.
Mä varmuuden vuoks korjausompelen nopeasti vielä ton yhden kukkamekon. On sit juhannusleninki valmiina, JOS joku vaikka kutsuu mut jonnekin. Mutta ei haittaa jos ei kutsu! En ainakaan ala mitään stressata.
Nyt mä oon vähän huolissani että onkohan ihmisillä mun numero kun kukaan ei oo vielä kutsunu mihinkään. Mutta toivottavasti kukaan ei stressaa tai ala säätää mitään, ei juhannuksena saa stressata.
No nyt mä tilasin sitte seitsemälläsadalla eurolla juhannusherkkuja jos vaikka tuleekin jotain, ni ei sitten ainakaan tarvii ruveta viime hetkellä säätämään. Taidan tilata kukkaseppeleen ja leipoa pari piirakkaakin valmiiks, on sitten stressivapaa juhannus kato.
Noni kukaan ei oo vieläkään kutsunu mua mihinkään. Ei vittu joudunko mä menemään mun vanhempien kanssa mökille. Oonko mä 36-vuotias sinkku joka viettää juhannuksen iskän ja äitin kaa saunassa. TÄHÄNKÖ ON JUMALAUTA TULTU.
Tiedäks mä taidan olla jussin ihan vaan mun vanhempien kanssa mökillä. Mä oon 36-vuotias sinkku, ja saan viettää juhannuksen vaikka iskän ja äitin kaa jos haluan. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se ettei oo mitään juhannusstressiä.
Jos mä nyt kuitenkin järjestän pikku piknikin tonne saareen, että ihmisillä on sit paikka minne mennä. Mulla on noi herkkukassit ja se juhannusmekkokin jo valmiina, ni pesen vaan mun viltit ja hankin kokoontaitettavat tuolit ja laitan taikinan kohoamaan ja mehustan nopeasti noi marjat vielä. Ni ei tarvii mitään stressata tai ruveta tiedäks säätämään.
Noni no mutta hei ensi juhannuksena en sitten kyllä stressaa yhtään.
En mää oo yhtään valmistautunut juhannukseen miten niin. (P.S. Mekon korjausompeli luotto-ompelijani Martta Honkaheimo enkä suinkaan minä itse.)
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Helsinki
Nonni sano monni! Olen nyt asunut hotellissa kaksi viikkoa, ja alan jo vähän tottua siihen (erityisesti valmiiksi tarjoiltuun aamupalaan on ollut tosi ranccaa yrittää totutella). Yllätän itseni päivittäin lähinnä olemalla menemättä vahingossa entiseen kotiini. (Jos jokin päivä menen, vuokralaiseni on meistä se, joka varmaan yllättyy.)
Jo ensimmäisestä päivästä hotelli on tuntunut ihan kodilta. Kun huoneen oven sulkee, ei enää oikein muista, että on hotellissa. Sillä tavalla mieli ehkä toimii, sitä tottuu asioihin. Tai sitten minulla on vaan ihan paska muisti.
Suurin haasteeni asumisessa tuntuu tällä hetkellä olevan se, etten ole vielä osannut päättää, kumpi sängyn puoli on “minun”, joten nukun aivan mielivaltaisesti eri puolilla sänkyä miten milloinkin sattuu ihan kuin jokin metsäläinen (ja joskus vaihdan puolta keskellä yötä aivan villinä). Ehkä jonkun pitää tulla yökylään, jotta minulle selviää, kummalle puolelle oikeasti haluan.
Minulla on kolme huoneen korkuista ikkunaa, joita haluaisin siis kerta kaikkiaan rakastella aamusta iltaan. Aurinko maalaa niistä näkyvät satamamaisemat ja nosturit joka päivä erilaisilla väreillä, ja ne salpaavat henkeni kaikkina vuorokaudenaikoina. Joskus iltaisin istun ikkunalla ja tuijottelen vaan ulos enkä edes someta melkein yhtään.
Siiiiiiisss kattokaa ny.
Rakastan sitä, että talossa on henkilökunta, johon voi tutustua, ja sitten kotona onkin monta ihmistä moikattavaksi. Tulee ihanan tervetullut olo, kun aamupalalle könytessä näkee tuttuja kasvoja respan tiskillä ja keittiössä. (Sitä paitsi kaikki ovat täällä niin kivoja ja hymyileviä että epäilen jatkuvasti, että minulla on jäänyt naamaan jotakin ruokaryynejä tai joku on piirtänyt pippelin otsaani yöllä kun nukun.) Hotellin hississä tulee myös moikkailtua ja juteltua ihmisille ihan toisella tavalla kuin kotikerrostalossa.
Huoneessani on muutamia sellaisia tavaroita, joita tavallisessa hotellihuoneessa ei ole: jääkaappi, mikro, vaaterekki ja pari hyllykalustetta. Lisäksi siellä on nyt minun viherkasvejani (joista yksi on hotellin entiseltä asukkaalta Joonakselta saatu pistokas, ah mitä kotiinpaluun ja ympyrän sulkeutumisen symboliikkaa), minun mattoni ja kassikaupalla omistamaani random sälää: pakkasin mukaani esimerkiksi muovikukilla koristellun hiuspannan enkä tiedä yhtään miksi. Se on koko ajan tiellä.
Noin muuten hotellielämä on kieltämättä luksusta: saan käyttää talon kuntosalia (yhteensä olen käynyt siellä tähän mennessä, hmm, odotas kun lasken, nolla kertaa) sekä saunaa ja uima-allasta (siellä olen vieraillut kolmesti, koska prioriteetit), pääsen joka aamu valmiiseen aamupalapöytään, ja vaatteeni pestään hotellin pesulapalvelun kautta. Minun huonettani ei siivota joka päivä vaan kerran viikossa, ja roskikset tyhjennetään tarvittaessa (minulla on myös erikoisroskis, jossa on monipuolisemmat kierrätyskoloset kuin hotellihuoneissa yleensä). Ihan ok.
Summa summarum: kyllä minä täällä varmaan pärjään vielä 86 yötä.
(P.S. Sääkin voit tulla tänne pärjäilemään: Clarionin get away -tarjous on voimassa elokuun loppuun. Se sisältää edullisen hotellihuoneen lisäksi pullon kuohuvaa. Sisäpiirin vinkkinä voin kertoa, että kannattaa tulla jonakin arkipäivänä, silloin täällä on ihanan rauhallista.)
(P.P.S. Tarjous ei ole osa yhteistyötä eikä affilinkki, enkä hyödy, jos varaat huoneen linkin kautta.)
Joka päivä uusi vessaselfie.
En tiedä mikä on lonkero spritz, mutta haluan sellaisen (tai kuusi).
Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Helsinki
Ensi viikolla tähän aikaan minä asun hotellissa. Olen toki tiennyt jo viitisen kuukautta, että niin tulee tapahtumaan, mutta olen vieläkin ihan jumissa pakkaamisen kanssa. Missään ei nimittäin oikein kerrota, mitä hotelliin täytyy pakata mukaan – kun menee sinne kolmeksi kuukaudeksi.
Tässä minä “pakkaan”. Hyvin menee!
Siksi olenkin pyytänyt pakkausneuvoja muilta.
Kun kysyin perheeltäni ja ystäviltäni, mitä hotelliin pitäisi pakata sadaksi päiväksi mukaan, kynsisakset mainittiin kuudesti. Cocktailshaker, pullonavaaja, jallu ja gini mainittiin niin ikään puolenkymmentä kertaa. Sukulaislapset muistuttivat, että ota mukaan vaatteita ja hammasharja (kiitos muistutuksesta, ne olisivat varmasti kyllä jääneet muuten) ja “vaikka joku pikku kori sun tavaroille”, ja aika moni sanoi, että ota mukaan diffuuseri tai jokin, jolla huoneen saa tuoksumaan samalta kuin minun kotini (pidän sitrustuoksuista, ehkä otan kulhollisen limettejä).
Lisäksi sain muun muassa tällaisia neuvoja:
“Oloasu jossa kehtaa mennä aamupalalle” (luen tämän niin että mitkä tahansa vaatteet kunhan pukee myös rintaliivit)
“Kukkamaljakko ja kylmäkalle” (en ole ihan varma mitä varten kylmäkalle on, mutta se tuli niin itsevarmalla ilmoituksella että uskon kyllä tulevani tarvitsemaan sitä)
“Omat sakset jotta saat saksittua kukat maljakkoon sopiviksi” (äidin matkustusvinkki)
“Lusikka-haarukkayhdistelmä, tyyliin SA-INT” (tosin menen kylläkin hotelliin enkä telttailemaan)
“Piknik-alusta, rantapallo ja aurinkohattu” (rantapallo! minulla ei ole rantapalloa mutta nyt haluan hankkia sellaisen! mikä ihana asia hukata biitsillä heti ensimmäisen tuulenpuuskan sattuessa)
“Verkkokauppa.comin kantiskortti” (working on it)
“Voimakivet ja shamaanikortit” (jotta universumi seuraisi mua kotoa tohon 500 metrin päähän)
“Terävä veitsi, jolla voi leikata limetit coronaan” (koska mihin muuhun veistä edes käytetään)
“No mitä sää ny sinne tarviit? Heität kamat urheilukassiin vaan” (lol)
Ja koska en ole ensimmäinen hotelliasukki, päätin pyytää neuvoa myös Joonakselta ja Anna-Katrilta, joilla on ensi käden kokemusasiantuntijuutta. Ajattelin, että heillä olisi ehkä antaa sellaisia vinkkejä, joita en itse tule ajatelleeksi. Ja niinhän heillä olikin:
“Joogapäntsit! Hiihtelin niillä menemään koko ajan. Lokerikko tai laatikoita vaatekaappiin. Tavaroita astianpesua varten.”
“Jatkojohto, repullinen reipasta mieltä, säkki syntejä varten, rätti ja tiskikamat sekä sandaalit.”
Voitte vain arvailla, kumpi neuvo on kumman (ja miettiä, miksi molemmat mainitsivat tiskaamisen erikseen, en minä tällaista tilannut, hotellissa asumisenhan piti olla luksusta whaaat).
Näiden neuvojen perusteella minä nyt sitten olen pakkaillut, ja toistaiseksi mukana ovat seuraavat tavarat:
Yksitoista kesämekkoa (plus se yksi jota vielä ompelen), kolmet uikkarit, neljät tennarit (yhdet mustat, yhdet valkoiset, yhdet ryönäiset kesäretkiä varten ja yhdet urheiluun), kahdet sandaalit, kahdet släbärit, kolmetkymmenetyhdeksät alushousut (otan kaikki mitä omistan ja niitä näyttää olevan 39 – onko tämä ihan tavallinen määrä vai omistanko liian monet pikkarit?), neljät rintaliivit, yhdet villasukat, niskatyyny, selkätyyny, sateenvarjo, tiskirätti, leikkuulauta ja veitsi, kenkien huoltovälineet, ompelulaatikko, kukkienkastelukannu, jallupullo, saippuakuppi (rakastan palasaippuoita), purkki aterimille, sakset, säilytyslaatikoita, koreja pikku tavaroille, peikonlehti, rahapuu, kaksi viherkasvia joita en tiedä mitä ne ovat, kukkamaljakko, cocktailshaker, läppäri, tabletti, kaiutin, headset ja mikseri podcast-etänauhoituksiin, vitamiinit, äidin maalaama taulu, ei yhtään pyyhettä koska hotelli on niitä pullollaan. Ja sitten mää varmaan “laitan ne urheilukassiin”.
Että kunhan olen juonut tuon konjakin niin enköhän minä ole valmis.
P.S. Kerro, jos on jotain mitä haluat lukea sadan päivän aikana hotellihommista!
Kyllä se siitä.
Tiedät varmasti tunteen: kello on puoli kolme aamuyöllä ja yrität nukkua muttet pysty, koska sanoit vuonna 1996 ”kiitto” kun et osannut päättää sanoisitko kiitos vai kiitti. Tai kun otit 7-vuotiaana liikennevaloissa isää kädestä kiinni, mutta käsi ei ollutkaan isän. Tai kun pomo kysyi kolme vuotta sitten palaverissa että ”olisko sulla Tiia tähän jotain lisättävää” ja sinulla meni kupla kurkkuun ja äänesi kuulosti hassulta kun sanoit että ”ei kyllä tässä tuli kaikki tarpeellinen”.
Kutsun tätä ihastuttavaa kokemuskokoelmaa yölliseksi häpeäpankiksi. Olen tehnyt omaani talletuksia jo päiväkoti-ikäisestä asti, joten sinne on kertynyt mukavasti materiaalia sitä varten, että aivot ja sielu voivat tehdä sieltä lukuisia nostoja etenkin öisin kello 2.37. Viimeisimmän talletuksen tein viime viikonloppuna, kun kävin kaupassa.
Edelläni kassalla oli nuori nainen, joka oli unohtanut maksukorttinsa kotiin, joten ajattelin tarjoutua maksamaan hänen ostoksensa (tarkistin toki ensin että niitä oli tosi vähän, koska minulla on pankissa lähinnä häpeää, ei rahaa). Jostakin syystä onnistuin töksäyttämään ”eiksulloo rahaa vai”, eikä nainen sitten oikein halunnut ottaa apuani vastaan. Eikä ihme, koska olin niin töykeä. Hän sanoi että ei hätää, hän asuu ihan vieressä, ja minä tyttö vastasin siihen että ”no niin määki mitä sitte” (no oikeasti en sanonut loppuun ”mitä sitte”, mutta olisin yhtä hyvin voinut sanoa). En tiedä miksi sanoin niin mutta nyt kyllä hävettää. Tätä on kiva miettiä sitten ensi yönä ja jonakin yönä vaikka 16 vuoden päästä.
Yöllisen häpeäpankin talletusten ominaispiirteisiin kuuluu se, että tapahtuman muut asianosaiset tuskin muistavat koko asiaa enää muutaman minuutin päästä, mutta itse vatvoo sitä öisin vielä kymmeniä vuosia (case in point: vuoden 1996 ”kiitto”-katastrofi). Olen ajatellut, että ilmiö johtuu varmaan siitä, että meillä on yleisesti ottaen tässä ajassa asiat liian hyvin, ja sielumme kerta kaikkiaan kaipaavat vähän merkityksetöntä tuskaa, joka tulee esiin öisin koska silloin on kaikkein tuskaisinta valvoa sen äärellä. (Olen kuitenkin lukenut internetistä joka on luotettava lähde, että kyse on ilmeisesti jostakin primitiivisissä reaktiosta: yritämme suojella itseämme ja valmistautua siihen, ettemme tekisi virheitä toiste. Luolamiehiä siis valvottivat todennäköisesti häpeän tunteet siitä että perkeles kun toissavuonna se karhu söi minun vaimoni, ensi kerralla en kyllä anna tällaisen tapahtua. Ajatukset ilmenevät pääasiassa öisin, koska aivot ovat ns. tekemistä vailla, levossa.)
Omia suosikkitalletuksiani ovat ne, kun sanoin lukion ruotsintunnilla vahingossa “merci” vaikka kyseessä oli tosiaan ruotsin, ei ranskan tunti. Ja se, kun olin Ranskassa vaihto-oppilaana ja puhuimme kansainvälisessä ryhmässä erilaisista sanonnoista, ja kerroin hykerrellen että meillä Suomessa sanotaan että it’s raining like from the ass of a person named Esteri eikä ketään naurattanut.
Kysyin instassa, mikä muita valvottaa öisin ja sain muun muassa tällaisia vastauksia (kiitos kaikille, valitsin tähän satunnaisesti osan):
Kassalla kerran meni "näin" ja "nonni" sekasin ja hihkaisin asiakkaana olevalle vanhemmanpuoleiselle pukumiehelle "NÄNNI".
Olin about 4v kun äidin kaveri oli käymässä. Olin saanut uuden mekon päälle ja hehkutin kovaan ääneen kuinka mulla ei ole housuja johon äiti korjasi "kai sulla alushousut on". Tätä häpeän vielä näin 21 vuotta myöhemmin.
Joskus 15 vuotta sit rupesin nauraa yhdelle mun ihastuksen jutulle niin paljon että siitä tuli sellasta röhkimisnaurua.
Ysiluokan ekana koulupäivänä elokuussa 1994 rinnakkaisluokan söpö Markus Parkkinen yhtäkkiä moikkasi mua käytävällä. Meinasin sanoa ”terve!”, mutta sitten ajattelinkin sanoa ”heippa!”, joten huusin Markus Parkkiselle ”HERVE!”. Kukaan muu ei kuullut, Markus Parkkinen tuskin huomasi, itse kelaan kohtausta päässäni repeatilla kauhusta väristen yöstä toiseen yhä.
Vuonna 2006 juoksin puolimaratonin ja vaihtarikaverini yleisössä otti minusta kuvia viimeisillä kilometreillä. Ja mä näytin keskareita!!!! Kun piti näyttää peukkuja. En tiiä miksi. Hävetti. Vieläkin hävettää.
Joku tuntematon irlantilainen kehui vuonna 2009 mun kaverin asua ja mä luulin et se kehu mua ja sanoin thank you.
Olin viisivuotiaana sukuloimassa ruotsissa. Kiitin ruoasta hyvin intternässönäälisti sanomalla ”danke schön”.
Se kun puhuin töissä Teppo Nummisen kaa ja änkytin koska menin niin puihin tilanteessa koska hei TEPPO NUMMINEN.
En tiedä miten mutta kaksi kertaa elämässäni olen onnistunut nostamaan käteni etusormi ojossa juuri sillä hetkellä pystyyn, kun kaveri on kumartunut minua kohti ja etusormeni on livahtanut kaverini nenän sieraimeen. Edelleen hävettää joka kerta ja naulitsen sormeni nyrkkiin tämän kaverin läsnäollessa.
Joskus 5-vuotiaana olin pulkkamäessä mummin ja äitin kaa ja huusin onnellisena "MUMMI MUMMI MUN MUMMI!" ja halasin mummia takaapäin. Ainut vaan että ei se ollutkaan "mun mummi" vaan joku vieras nainen. Siis edelleen tää tulee vähän väliä mun mieleen ja mun kaikki sisäelimet menee kasaan.
Pieraisin yläasteen liikkatunnilla vatsalihasliikettä tehdessä. Vuonna 2004. Edelleen se hiipii öisin mieleen juuri kun olen nukahtamaisillani.
Meillä oli ala-asteella yökoulu. Mentiin jotain peliä ja pelinjohtaja valitsi osallistujat osoittamalla (valittujen piti sit mennä istumaan erikseen). Mun vieruskaveri valittiin, mut luulin että osoittaja tarkoitti mua ja menin istumaan sinne pelaajien joukkoon.
Olin 17-vuotiaana hesessä töissä ja olin viemässä asiakkaalle hampurilaista ja otin sen numerolätkän sijasta asiakkaan juoman ja lähin kävelee takas keittiöön.
Vaatekaupassa esittelin farkkuja itselleen etsineelle asiakkaalle pillumalleja pillimallien sijaan.
Kehuin kuinka hyvän perhelomakohteen asiakkaat oli valinnu mutta saatoin vahingossa sanoo perselomakohteen. Tää saatto myös käydä kaks kertaa. Tosin ottaen huomioon että oltiin Kanarialla niin kyllä mielestäni käy sekä perseily- että perhekohteeksi.
Joskus ekoilla ruotsin tunneilla käänsin lauseen "Titta, där står Kalle!" "Titta, tuolla seisoo Kalle!" Luulin siis, että Titta on nimi eikä käynyt mielessäkään, että se voisi tarkoittaa "katso".
Mä kutsuin opea äidiksi vahingossa tokalla luokalla vuonna -96 ja nolottaa edelleen.
Uusi brittityökaveri sanoi ekalla tapaamisella että ”nice to meet you”, johon tietenkin vastasin supliikkinaisena ”thank you”.
Äänsin kerran koulussa Los Angelesin ”Los Eintsöls”. Los enkelit. Hävettää vieläkin.
Joskus ala-asteella minun piti puhua "yhteyttämisestä" mutta puhuinkin "yhdynnästä".
Mua hävettää edelleen näin 15 vuotta myöhemmin, että MEINASIN vastata lukiossa enkun tunnilla väärin johonkin superhelppoon kysymykseen vuodenajoista.
Joskus 1997 kieppeillä oltiin Ahvenanmaalla telttailemassa ja olin juuri alkanut opiskelemaan ruotsia. Kaupassa piti kassalla maksamisen jälkeen treenata ruotsia ja sanoa, että tack och hej, joka sitten jännityksen vuoksi vissiin jäi pelkkään "tacko"-sanaan. Edelleen hävettää ja valvottaa öisin! Tacko vaan.
Mä kiinnitin kuntosalin vessassa bodya eli niitä saamarin neppareita haarovälissä kun joku avas sen vessan oven. No enpä sit laittanu vessaa lukkoon ja siinä kasuaalisti olin levittänyt jalkani ja ronkin alapäätä. Tämä pitää joskus hereillä.
Kävelin kerran vahingossa poikien telttaan yöllä vessasta tullessani ehkä 11-vuotiaana partioleirillä.
Kirjotin monta vuotta sitten ihastukselle stormzyn sijasta stormsy, ja vaikka oon nykyään ihan eri tyypin kanssa kihloissa jne, niin jostain syystä öisin tää palaa mun mieleen ja punastun edelleen. Mitä vittua.
Kerran teininä kuulin jossain ripariliitännäisessä tapaamisessa, että sämpylät paistetaan suurtalouskeittiössä höyryuunissa ja en tiedä miksi, mutta huusin kovaan ääneen että yööööök ällöttävää (koska höyry?) ja muiden mielestä olin outo, että miksi ällöttää. En osannut perustella eikä oikeasti edes ällöttänyt, mut eihän sitä nyt enää voinut sanoa. Mietin tätä toisinaan. Oon 32v.
Viiden vuoden takainen Barcelonan loma. Innoissani puhuin respalle muutamaa vuotta aiemmin opiskelemaani espanjaa. Kolmantena päivänä tajusin puhuneeni ranskaa, jota olin opiskellut 15 v aiemmin.
Kun ostin mun entisten oppilaiden markkinakojusta jotain ja lompakon välistä tippu nuuskapussi siihen niiden myyntipöydälle. Nelosluokkalaiset tapitti hämmentyneinä kun noukin sen ihan muina naisina.
About yhdeksän vanhana partiossa, koko ryhmä kokoontuneena saman pöydän ääreen, anatomiasta mitään tietämättä pyysin kaverilta pöydän toisella laidalla terskaa lainaan kynän teroittamista varten.
Sanoin väärässä paikkaa keskustelua "joo". Siis joskus 6 vuotta sitten, ihan peruskeskustelussa kaverin kanssa.
Hävettää ihan sikana edelleen että n. 15 vuotta sitten ihmettelin yhdelle kaverille, miks yks tuttu pitää sen tyttärellä aina peppipitkätossulettejä. En varmaan koskaan tuu pääsee yli et olin niin pöljä.
Olen kaupan alalla töissä. Nyt koronan aikaan kaupat ovat kääntäneet ne kuittikoneet asiakkaalle päin. Minä tyytyväisenä menin asioimaan kauppaan ja ostokset maksettuani nappasin kuitin ja kysyin kassalta että otatko kuittia ja ojensin hänelle omaa kuittiani.
Itseänihän hävettää edelleen, että kolmannella luokalla, 26 vuotta sitten enkun tunnin opettaja kyseli tunnilla, että "what is a color you don't like?". Olin viitannut ja kun oma vuoro tuli, unohdin täysin mitä piti vastata. Vastasin punainen villapaita päällä "red", vaikka piti sanomani "brown".
Menin joskus muutama vuosi sitten hirveessä darrassa lähikauppaan ostamaan kortsuja ja pienen maitotölkin. Puolituttu kassa ehdotti että ostaisin isomman pakkauksen koska se oli hassusti hinnoiteltu halvemmaksi kuin pieni. Siis maitotölkki. Mut mä luulin tietty sen tarkoittavan niitä kumeja ja tokaisin että ei kuule oo näiden menekki tässä taloudessa niin suurta että pieni hintaero tuntuis missään.
Noin vuonna 2005 maalaistollona tulin isolle kirkolle pikkuserkkuni luokse kyläilemään ja kun sitten steissillä tavattiin sanoin häntä halatessani "tervetuloa!" vaikka se tosiaan olisi ollut hänen repliikkinsä.
Ehkä 20 vuotta sitten hehkutin lahjaksi saamaani Seppälän lahjakorttia henkilölle, jolta en ollutkaan saanut sitä. "Tämä tuli niin tarpeeseen!”
Hävettää myös: viestin lähettäminen väärälle henkilölle, laulun tai vuorosanojen unohtaminen, se että väittää kuulleensa/ymmärtäneensä vaikka ei ole kuullut/ymmärtänyt, alastomuus.
Kiitos valtavasti kaikille jotka jakoivat häpeänsä! Noloilemisiin.
Oikeesti OIKEESTI.
Ulkonäkö
Viikonpäivät
Kellonajat
Rintaliivit
Kysymys siitä, laitetaanko kapula kassahihnalle ennen omia ostoksia vai niiden jälkeen
Liikennesäännöt
Brunssit
Pukeutuminen
Aikataulut
Annoskoot
Fomo
Pakkaseen hankittavat hätäpullat sen varalta, että joku tulee käymään
Ruutuaika
Pesuvälit
Myöhästyminen
Ryhmäpaine
Kohtuus siinä mitä tulee masturbointiin
Asioita, jotka ovat saaneet merkityksen: pasta, virheiden äärellä öisin valvominen, oman naaman lähmiminen (ja juomapelin tekeminen siitä, kuinka monta kertaa missäkin elokuvassa tehdään asioita joita ei nyt saa tehdä), pohjoisamerikkalaiset tiikerinkasvatuspuistot, leipominen, pornhub premium, sen miettiminen miten taskuvarkaat nyt pärjäävät, ex on the beach suomi, masked singer suomi, tequila, meemit.
Vähän myöhässä. Poikkeustilanne.
Elämme todella haastavia aikoja niin henkisesti, taloudellisesti kuin fyysisestikin. Moniin ongelmiin ei ole ratkaisua – ainakaan minulla. Mutta haluan silti olla jotenkin hyödyksi. Siksi päätin yrittää vastata yhteen vallitsevan koronatilanteen aiheuttamista suurimmista haasteista: miten kertoa kaverille että on jo nähnyt hänen lähettämänsä meemin.
Kuvittele siis tilanne: kaverisi lähettää sinulle koronameemin ja on aivan innoissaan siitä. Se on hänestä ajankohtainen ja hauska, ja hän haluaa että sinäkin nautit siitä. Mutta sinä olet nähnyt tämän meemin. Jo kolme päivää sitten.
Ilmeeni kun vastaan saamaani meemiin “lol omg haha”.
Et halua olla inhottava ja viedä kaveriltasi hauskan meemin jakamisen tuottamaa riemua. Samalla haluat kuitenkin ilmaista että olet kyllä käynyt internetissä ennenkin, ja tähän meemiin varattu naurukapasiteetti on jo käytetty. Sinulla on seuraavat vaihtoehdot:
“Joo toi oli hyvä”
Tällainen vastaus kertoo, että olet nähnyt meemin, mutta että se oli sinustakin niin hauska, että sitä kannattaa näyttää muillekin. Se on kuin hyväksyvä nyökkäys: minä en hyödy tästä, mutta hyvin tehty, fellow meme warrior. Carry on.
“Itkunauruhymiö”
Tämä vastaus sopii myös tilanteeseen, jossa et ole nähnyt meemiä aiemmin, mutta se ei sytytä sinussa samanlaista ilon kipinää (vrt. does it spark joy?) kuin jokin toinen, korkeampilaatuinen meemi. Huomio: vain yksi. Useampi itkunauruhymiö antaa virheellisesti ymmärtää, että näet meemin ensimmäistä kertaa. Sitä me emme halua.
“Paras kohta tossa on se kun se heittää piirtoheittimen ikkunasta”
Tämä vastaus on kiva, sillä se kertoo, että pidät meemistä, koska sinulla on siinä oma suosikkikohta, mutta että olet todellakin nähnyt meemin jo, koska haloo: sinulla on siinä jumalauta oma suosikkikohta.
“Joo lol tosta on monta versioo”
Tämä vastaus ei ole ihan niin ystävällinen, vaikka väliin on ujutettu pehmentävä “lol”, ellet lähetä mainitsemiasi muita versioita kaverille heti perään. (Esimerkiksi se mies joka pitää suihkuverhon tangosta kiinni niin kuin olisi metrossa. Niitä on monta. Ja me kaikki olemme nähneet jo ne kaikki. Niitä ei enää tarvitse lähettää kenellekään. Mutta jos lähetät, sinua on varoitettu: saat todennäköisesti vastaukseksi vain yhden itkunauruhymiön.)
“Haha”
Tässä vastauksessa olennaisinta on huutomerkin ja hymiön puute: yhdessä “haha”n kanssa ne ilmaisisivat sellaista ilon tyrskähdystä, jota jo nähty meemi ei ansaitse. Tärkeää on myös ha-tavujen lukumäärä – yksi “ha” on pelkkää vittuilua, kolme epäuskottavaa nuoleskelua (tai vaihtoehtoisesti merkki siitä että todella näet ko. meemin ensimmäistä kertaa). Neljä ja sitä suuremmat ha-lukumäärät on varattu tilanteisiin, joissa meinaa tukehtua nauruun ihan oikeassa elämässä (tai pojille joihin on ihastunut). Sama pätee all caps-hahatteluun.
Kas näin. En pysty lisäämään työllisyyttä (edes omaani) tai kohottamaan mielentilaa (edes omaani), mutta nyt ainakin tiedät mitä vastata, kun joku lähettää sinulle wanhan meemin. Haha.
P.S. Lue myös: Ylioppilaskuvani – meemeinä
Olen halunnut listata urani epäonnistumiset jo pitkään (lol, who doesn’t). Koin, että globaali kriisi ja pandemia on oikea hetki tälle, koska mikä olisikaan parempi paikka pysähtyä omien epäonnistumisten äärelle kuin maailman masentavin tilanne. Jee.
#etäpäivälooks
Urapolkuni ei ole ollut kovin suoraviivainen. Paitsi jos suorat viivat ovat sellaisia että välillä ne loppuvat seinään ja sitten ottavat takapakkia ja sitten niistä piirtyykin kolmiosainen kukkulajono jonka keskimmäinen kukkula on muita korkeampi ja kaksi sen molemmilla puolilla pieniä jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Olen kokeillut monenlaista ja myös epäonnistunut useasti, vaikka ulospäin saattaa näyttää siltä, että kaikki on ollut minulle jo pitkään selvää. Ai ei näytä siltä? Yhtään? Otan yhteyttä imagovastaavaani.
Asiaan! Tässä lista “urani” epäonnistumisista (valitsin vain sellaisia epäonnistumisia, jotka ovat tarpeeksi massiivisia ansaitakseen paikan epäansioluettelossa. Vähän sama kuin oikeassakin CV:ssä: ei sinne laiteta mitään että “olen käynyt internetissä” vaan sellaisia että “ATK-ajokortti, Pyynikin yläaste, 1997, BOOM”).
2003: Pääsin kuukaudeksi työskentelemään telemarkkinoijana toimistossa, jossa soiteltiin ihmisille ja tarjottiin heille maksullista mahdollisuutta lisätä matkapuhelinnumero puhelinluetteloon. Numeron liittäminen maksoi muistaakseni 50 euroa vuodelta, muttei siinä vielä kaikki, sillä kaupan päälle sai myös puhelinluettelon. Kyllä, luit oikein. Sen paksun kirjasen, joka tuli muutenkin kaikille pyytämättä kotiin. Vihasin työtäni ja olin siinä ihan paska. Join työpäivän aikana niin paljon vettä kuin pystyin, jotta voisin käydä mahdollisimman usein vessassa. Se oli ainoa pätevä syy panna soittotietokone pauselle. Eräänä lauantaina toimistolla järjestettiin superlauantai: provikka tuplattiin ja paikalle tuotiin RedBull-tyttöjä, jotka jakoivat energiajuomaa cheerleader-asuissa. Kysyin, missä RedBull-pojat ovat olivat, koska tytöt eivät olleet minusta itselleni kohdennettu houkutus mennä töihin. En saanut vastausta. Lopetin kuukauden kestoisen työsuhteeni jo kahden viikon jälkeen ja ryhdyin siivoojaksi.
2003: Kun valmistuin lukiosta, kysyin opoltamme, mihin minun kannattaisi hakea kouluun, jos en halua päästä sinne. Tiesin lähteväni ulkomaille, mutta kolmeen kouluun oli pakko hakea, jottei menettäisi työmarkkinatukea mahdollisessa työttömyys- tai työharjoittelutilanteessa. Opo suositteli minulle Tampereen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelylinjaa. Naputtelin sen hakemukseen, ja pääsykoekutsun tullessa menin pääsykokeisiin – ja minä perhana pääsin sinne. Epäonnistuin epäonnistumisessa.
2004: En päässyt opiskelemaan musiikkia, vaatesuunnittelua, sisustusarkkitehtuuria tai ranskaa.
2004: Hain opiskelemaan vaikka mitä (ks ylempänä), ja pääsin Stadiaan opiskelemaan restonomiksi. Orientaatiopäivänä pummin uudelta koulukaverilta kolme röökiä ja lupasin tuoda hänelle seuraavana päivänä röökit takaisin. Ajattelin pääseväni restonomikoulutuksella ravintolaketjun johtajaksi, ja kun ekan päivän puolessavälissä kerrottiin, mistä voi ostaa kokin vaatteet ja turvakengät ihka oikeaa keittiötyötä varten, olin ihan että “hyi en minä tänne mitään ruokaa tekemään tullut vaan muita käskemään” ja lähdin lätkimään. Uusi entinen koulukaverini ei koskaan saanut savukkeitaan. Sorry!
2004: Työskentelin osa-aikaisena krääsäkaupassa Helsingin keskustassa, ja minulle tarjottiin myymälävastaavan paikkaa ketjun Espoon-liikkeestä. En ottanut työtä vastaan, koska en halunnut vastuuta ja pelkäsin, että totun myymälävastaavan kuukausipalkkaan enkä enää koskaan hakisi opiskelemaan (legitiimi pelko sinänsä, koska raha kiinnostaa). Sain potkut seuraavalla viikolla, päivää ennen kuin koeaikani meni umpeen.
2005: en päässyt opiskelemaan musiikkia.
2005: Sain työn R-kioskilta. Olin Kauppatorin kioskilla harjoittelussa neljä päivää (joiden aikana kiskalle soitettiin poliisit kolmesti ja ambulanssi kerran), ja niiden jälkeen minun piti tehdä yksin yhdeksän tunnin työvuoro. Sisälmykseni vääntyivät solmuun pelkästä ajatuksesta, ja asiaa vakavasti kahdenkymmenen minuutin ajan punnittuani soitin itkuisena paniikissa työnantajalleni ja sanoin, ettei minusta kerta kaikkiaan ole tähän työhön. Kaverini kiusaavat minua luovuttamisesta vieläkin, viimeksi kaksi viikkoa sitten. (Kunnioitan edelleen jokaista ärrän työntekijää valtavasti: yksi ihminen tekee siellä abyyt seitsemäntoista henkilön duunit.)
2005: Hain töihin Taloustutkimukselle osa-aikaiseksi tutkimushaastattelijaksi. En ollut myöhässä työhaastattelusta, mutten varsinaisesti ajoissakaan (kröhöm), ja jotenkin siinä kävi niin, että paikalle pelmahdettuani jouduin tutkimushaastatteluun – en työhaastatteluun. Tutkimus oli tarkoitettu tupakoitsijoille (en ollut sellainen vaikka pumminkin uudelta entiseltä koulukaveriltani kolme tupakkaa edellisenä vuonna), enkä voinut osallistua. En uskaltanut kertoa totuutta, joten esitin tuohtunutta että “ei teille kyllä tällaisia virheitä pitäisi tapahtua”, otin suurieleisesti silmiä pyöritellen minulle tarjotun Stockmannin lahjakortin vastaan ja juoksin (Stockan Herkun juusto-osaston kautta) kotiin.
2006: Halusin Lahden ammattikorkeakouluun opiskelemaan musiikkiteatteria. Pääsykokeissa oli paljon erilaisia tehtäviä – yksi niistä oli suomenkielinen lauluesitys. Menin lavalle ja kohtasin arvioivat opettajat. Yhden heistä etunimi oli sama kuin minun toinen nimeni, Marietta, joka on melko harvinainen nimi. Juttelimme nimestä, kerroin jonkun kaskun, opettajat nauroivat ja minä ajattelin että tervetuloa kouluun, Timpsi, helvetin hyvä veto, paikka on todellakin sinun. Sitten kerroin heille mitä aioin laulaa. Sitten sanoin että halusin ensin laulaa ihan toisen laulun, mutten jaksanut opetella sen sanoja. Siinä vaiheessa näin kun kaikki opettajat, Marietta mukaan lukien, vetivät nimeni yli listasta (ja kirjoittivat nurkkaan “ttu mikä ääliö”).
2006: en päässyt opiskelemaan musiikkia, musiikkiteatteria tai ilmaisutaitoa.
2007: en päässyt opiskelemaan musiikkia.
2008: en päässyt opiskelemaan musiikkia.
(Kaikille lienee selvää, etten päässyt opiskelemaan musiikkia. Onneksi. Minusta olisi ollut siihen yhtä paljon kuin minusta oli telemarkkinoijaksi tai R-kioskin myyjäksi tai Taloustutkimuksen haastattelijaksi. En hakenut musakouluihin enää tämän jälkeen. Valmistuin vuonna 2009 sosionomiksi ja vuonna 2014 toimittajaksi, ja harrastan musiikkia enää omaksi ilokseni.)
Epäonnistumisia on lukemattomia muitakin, mutta ne eivät ole piirtäneet sieluuni yhtä syviä jälkiä (enkä ole saanut niistä lahjakortteja). Ensi kesänä minulle tulee täyteen kuusi vuotta yrittäjyyttä, joten olen jo vuosia tehnyt työni pääasiassa kotoa ilman housuja – kuten suuri osa meistä kaikista tällä hetkellä – ja silloinhan ei mikään voi mennä pieleen. Krhm.
Siitä tulikin mieleeni: olen kirjoittanut kotona työskentelystä muutaman jutun, joista saattaa olla näinä vallitsevina aikoina etätyöläisille hyötyä. (Hyöty on termi, jota tässä blogissa viljellään laajalti ja täysin perusteettomasti. Vähän niin kuin näitä sulkumerkkejäkin.)
P.S. Epäansioluettelon ovat tehneet ennen minua ainakin Juliaihminen (joka osasi myös kertoa mistä koko homma on peräisin, menkää lukemaan sieltä), Anna Liljeroos ja Sivuraiteilla-Emilia, joka minut koko hommaan houkutteli.
Toim. huom.: Olen muutaman viikon New Yorkissa auttamassa ystävieni vauvan hoidossa. Siksi blogissa on tällä kertaa poikkeuksellisesti vieraskirjoittaja: brooklyniläinen Miles Moon, 4kk.
Vieraan hoitajan tuleminen taloon voi olla hankala paikka kokeneellekin vauvalle. Uskokaa pois, minä tiedän. Haastavinta on, kun hoitaja on au pair -mallinen eli sellainen, joka on sinulla paitsi töissä, myös asuu saman katon alla koko ajan. Mutta huoli pois! Minä olen täällä kaikkien hoitajista kärsivien vauvojen vertaistueksi. Et ehkä pääse hoitajasta eroon, mutta voin kertoa muutaman neuvon, miten elämästä sellaisen kanssa tulee hiukan helpompaa.
Joskus hoitajan kanssa saattaa joutua poseeraamaan kiusallisissa yhteiskuvissa. Noloa, mutta joitakin myönnytyksiä on esimiesasemassakin tehtävä.
Ensinnäkin, muista oma arvosi ja opi arvostamaan itseäsi. Ajattele nyt miten paljon sisältöä tuot hoitajasi elämään: sylikaupalla pehmo- ja puruleluja, repetitiivistä kirjallisuutta, yllättäviä vaunumekanismeja sekä enemmän harsoja kuin hän koskaan tulee tarvitsemaan. Olisiko hän oikeastaan yhtään mitään ilman sinua? No ei.
Vaadi hoitajaltasi monipuolista laulurepertuaaria – se rikastaa myös hänen omaa kulttuurista pääomaansa. Sitä paitsi kuka jaksaa kuunnella pelkkää tuu tuu tupakkarullaa jatkuvasti? Itse pidän tavanomaisten lastenlaulujen lisäksi suomalaisesta iskelmästä ja valikoimasta jazzstandardeja. Arvostan myös, jos hoitaja keksii lauluja itse. Äitini on siinä erinomainen: uusin hänen kirjoittamansa sikermä kertoo mukuloista ja jyrkisukulanmukuloista. Se on hittimateriaalia. Hoitaja saa luvan pyrkiä samaan.
Pidä kuria. Vallan mukana tulee vastuu, ja siksi sinun täytyy toimia työnjohtajan lisäksi myös työnvalvojan tehtävissä. Pidä huoli ettet nuku päiväunia muulloin kuin silloin, kun hoitaja kärrää sinua ulkona ja on jatkuvassa liikkeessä. Tarkkaile hoitajaa ja ala venkoilla heti, jos se ottaa esimerkiksi puhelimen käteen. Täytyyhän sen tehdä töitä eikä mitään somettaa.
Lepytä hoitajaa vain kun se on tarpeen. Jos joskus alkaa vaikuttaa siltä, että hoitaja on hieman kärttyinen, hymyile sille – ja jos jaksat, päästä pari heleää naurua. Sen jälkeen se on taas kuin sulaa vahaa käsissäsi. Yksinkertaisten olentojen suitsiminen on suorastaan naurettavan helppoa.
Pidä työtehtävä kiinnostavana ja haastavana eli pidättele kakkaa niin kauan kun voit. Hyöty on kaksisuuntainen: hoitaja saa jännitystä työhönsä ja itse saat viihdykettä arkeen (erityisesti silloin, kun vapautat kaasua. Suosittelen kokeilemaan. Se pitää hoitajan varpaillaan). Ja kun paskot, pasko pieteetillä, huonona hetkenä ja jos mahdollista, vähän ohi. Haastetta.
Johtaja turvallisuustarkastuksen tuoksinassa.
Turvallisuusprotokollan noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää. Aina kun näet hiussuortuvan, tartu siihen ja hold on for dear life, kuten meillä täällä Yhdysvalloissa sanotaan. Niskavillat ovat erityisen hyviä tarttumisalustoja, jos hoitajasi pitää sinua olkaansa vasten sylissä. Revi kaikkien voimiesi takaa, sillä hiuksista roikkuminen saattaa pelastaa henkesi. Hoitaja voi vaikka päästää irti, ja missäs sitä sitten oltaisiin, jollei hiusvaljaita olisi?
Jos hoitaja aivastaa tai yskäisee, älä säikähdä. Se on ihan normaalia. Tiedän, itsekin päästän hätäpissan ja alan itkeä joka kerta. Mutta luotan, että aivastuksiin tottuu.
Opeta hoitajallesi, miten töissä pukeudutaan. Kun sillä on päällä puuvillaa tai fleeceä, pidättele, mutta kun sen vaatteet ovat silkkiä tai kasmiria, voit päästää parhaimmat puklusi koskaan. Eipähän hienostele enää toiste.
Joskus johtoaseman näyttäminen fyysisesti on tärkeää. Silloin kyntesi ovat vahvin aseesi. Ne näyttävät pikkuruisilta ja harmittomilta, mutta saavat massiivista tuhoa aikaan. Tähtää erityisesti hoitajan herkkään ihoon kaulalla ja kasvoissa. Näytä sille, kuka täällä on pomo. Itse kanavoin Saksikäsi-Edwardia tällaisina hetkinä, mutta voit valita itsellesi sopivimman esikuvan. Hyviä ovat mm. Wolverine ja Freddy Krueger.
Kas näin – toivottavasti näistä neuvoista on sinulle ja hoitajasuhteellesi hyötyä. Kirjoittaisin mielelläni pidempään, mutta minulla on juuri nyt kova kiire mennä työntämään nyrkki kokonaan suuhuni. Ensi kertaan!
Miles Moon
Helvetin hyvä kuu.
Syön niin paljon ravintoloissa, että jonkun pitäisi jo estää minua tekemästä niin. Laitan niihin myös niin paljon rahaa että hei estäkää nyt joku jo helvetti minua tekemästä niin. Jotta joku muukin kävisi niissä niin pirusti ja hassaisi niihin kaikki tulonsa, tässä kootusti kourallinen täsmäsuosituksia kivoihin ravintoloihin, joissa olen viime aikoina käynyt Helsingissä. En usko kritiikkiin, ja siksi kirjoitin viime raflalistaukseen kritiikin sijaan vitsejä. Tällä kertaa kerron tarinoita ravintoloista tai kokemuksistani niissä tai itse asiassa kaiken maailman asioista jotka eivät millään lailla liity niihin ravintoloihin. Että tuota ehkä ensi kerralla sitten taas niitä vitsejä.
Kuurna ja KULLITETUT KUPIT! Kuva: Eino Nurmisto.
Kel kullitettu onni on: Kuurna, Meritullinkatu 6
Söimme täällä viime elokuussa Einon kanssa synttäri-illalliseni, ja kun tarjoilija kuuli illallisemme syyn (Eino sanoi jotain että “valitse sinä viini kun sulla on kerran synttärit” tms), hän toi jälkkärikahvin pöytään KOKOKULLITETUISSA KAHVIKUPEISSA. Olimme molemmat kuolla ihastuksesta. Muttemme kuolleet, joimme vaan kahvit, sillä tavalla typertyneen onnellisina että muut olisivat varmaan suoneetkin meidän heittää veivimme siihen paikkaan. (Kupit ovat sitä Arabian sarjaa, joka esiintyy myös Juhla Mokka -mainoksissa. Olen itse ostanut kirppikseltä sarjan kermakon ja kaksi sokerikkoa koska KOKOKULLITUS.) Psst! Muista käydä myös vessassa. Ei tule pissa housuun ja lisäksi se on supersöpö.
Pöytäliinarakkaus on lumivalkoinen: Alexanderplats, Eteläesplanadi 22
Olen heikkona ranskalaistyyppisiin brasseriehin ja valkoisiin pöytäliinoihin, mutten tiedä miksi. Varmaan siksi että brasserieruoka on hyvää ja koska valkoinen pöytäliina saa minut tuntemaan itseni fancyksi. Söimme Annan kanssa täällä joulukuussa juhlaillallisen, ja tutustuimme viereiseen pöytään ilmestyneisiin rouviin, jotka olivat joutuneet lähtemään omasta pöydästään seuraavan varauksen vuoksi, mutta heillä oli viini vielä kesken. Istuimme siinä rouvien vieressä, rupattelimme niitä näitä ja ajattelimme kumpikin: tuollaisia mekin sitten vanhana olemme – paitsi että meillä ei viini kyllä noin kauaa happane. Amatöörit. Psst! Haluan mennä naimisiin ravintolan kanssa, joka on auki myös maanantaisin. Alexanderplats, tämä on kosinta.
Poikki ja filipinoon: Paisano, Korkeavuorenkatu 45
Paisano on ravintola, joka on jättänyt minut lähtemättömän jäljen kahdella tavalla: ensinnäkin siten, että kävelin sen avajaisissa viime kesänä rehvakkaasti suoraan lasiovea päin (olen kertonut tämän useasti), ja vaikka jälki otsassani on jo hälvennyt, jäljet törmäyksestä kaikuvat edelleen sielussani, sillä pelkään jokaisen avoimen oven kohdalla ja joka ainoan kynnyksen ylittäessäni EDELLEEN, että paikalla onkin lasiovi ja lasautan nuppini sitä päin. Toiseksi Paisano kaikuu sielussani makujen ilotulituksena: en olisi ikinä missään maistanut sellaisia asioita kuin täällä (en edes osaa selittää niitä, käy kurkkaamassa menu). Paisanoon voi muuten tulla myös vain cocktailille – ja se kannattaa. Lasioveen törmännyt otsanikin on sitä mieltä. NAM. Psst! Minusta on aina ihanaa käydä ravintolassa, jossa tuntuu soivan suosikkibiisi toisen jälkeen: Erykah Badua, Lauryn Hilliä ja Notorious B.I.G.:tä. Itse asiassa luulen että ne ovat päässeet käsiksi minun soittolistoihini.
Yritin nauraa Careliassa salaatille, mutta sihti meni vähän ohi. Kuva: Eino Nurmisto.
Pariisi-larppi: Carelia, Mannerheimintie 56
Kaupungin paras ranskatarteeskentely onnistuu ihan luokattoman hyvin tässä töölöläisbrasseriessa. Olen myös kerran flirttaillut täällä epätoivoisesti tarjoilijalle niin, että aloin aina puhua itsestäni todella kovaan ääneen kun tarjoilija tuli pöytään, jotta hän huomaisi miten kiinnostava (ja miten sinkku) olen. “OLENKO KOSKAAN KERTONUT SIITÄ KUN LUEN SUNNUNTAISIN LE MONDE DIPLOMATIQUETA JA KAIKKI ON MUUTEN TÄYDELLISTÄ MUTTA TOIVOISIN VAAN ETTÄ JOKU KEITTÄISI MINULLE ESPRESSON” jne. Romanttisen huomion sijaan sain maineen lesoilevana asiakkaana, mutta myös todella hyvän aterian. Psst! Täällä on yksi tosi komea tarjoilija.
Än Yy Cee nyt: Penny, Uudenmaankatu 13
Haluaisin oikeastaan aina syödä pikkuruisessa Pennyssä. Viimeksi kun kävin täällä syömässä, menimme eräänä sunnuntaina parin kaverin kanssa “ihan vaan pikku huikopalalle” jolla loppujen lopuksi viihdyimme niin pitkään että meitä piti pyytää lähtemään ja joimme aika monta lasia kuohuvaa (meitä ei pyydetty lähtemään siksi että olisimme juoneet liikaa kuohuvaa, vaan siksi että ravintola meni kiinni. Kai. Luulen niin. Toivon niin). Ja siis söimme samalla PANNUKAKKUJA voiko parempaa ollakaan? Olen sanonut tämän ennenkin ja tulen sanomaan vastakin (ja rakastan sanoa näin ravintoloista): Penny on ihan kuin New Yorkissa olisi. Psst! Lounas maksaa take outina täällä vain kympin.
Lucy in the Sky with Martinis.
Bubbling under tai siis over: Lucy in the Sky, Keilaniementie 1
Kävin vanhempieni kanssa syömässä entiseen Fortumin tornin huipulle perustetussa skandi-aasialaisessa näköalaravintolassa tammikuussa neljä päivää sen avaamisen jälkeen. Tämä on bubbling under siksi, että kokemuksemme ei ollut täydellinen, mutta ravintolaa ei saa koskaan arvioida (nämä muut ovatkin olleet tosi informatiivisia kritiikkejä krhm) sen ensimmäisen kahden viikon aikana. Pikku stiplut hoidettiin ravintolassa kyllä esimerkillisesti. Psst! Tämä sijaitsee Espoossa vaikka listaan helsinkiläisiä ravintoloita. Toivon että kukaan ei huomaa.
Nollatoleranssi: Nolla, Fredrikinkatu 22
Nolla on ravintola, joka pyrkii toimimaan niin, ettei siltä itseltään tulisi lainkaan hävikkiä. Raaka-aineita ei oteta vastaan, jos ne on pakattu muoviin, ja pakkauslaatikot pulloja myöten täytetään tavarantoimittajilla aina uudelleen. Biojäte kompostoidaan ravintolan omissa tiloissa ja siitä syntyvä multa käytetään taas uusien raaka-aineiden kasvatukseen. Lisäksi ruoka on yllätyksellistä, monipuolista ja herkullista (ja jos menet, maista itsetehtyjä mehuja). Kirjoitin kerran jutun tästä ravintolasta alan lehteen, ja minun piti tehdä pikkuruinen haastattelu omistajien kanssa. He ovat niin kovia lärpättämään, että haastatteluja piti tehdä kaksi ja ne molemmat kestivät useita tunteja. Niiden pohjalta kirjoitin muutaman kappaleen pikku jutun lehteen. Psst! Ne lärpättelijät olivat niin vakuuttavia, että omistan nykyisin tästä ravintolasta yhden osakkeen.
Parempi kuin sun isk- eiku Alko: Piglets, Sandelsinkatu 2
Piglets on ravintola, joka saa minut ikävöimään sitä, kun asuin Töölössä. Asuin silloin tosin 21-neliöisessä yksiössä, jonka pihan lehtiroskiksessa majaili eräs Pauli, ja minulla olivat rahat usein loppu. Kerran lainasin naapuriltani 60 senttiä jotta sain ostettua pakastemustikoita, joista tein mustikkapiirakan vuokaan, joka oli liian iso pikku uuniini ja jonka silti työnsin luukusta sisään, vinossa vaan jotta se mahtuisi, ja valutin sitten sellaisen pysyvän mustikkapiirakan uunin pohjalle. Niin että en minä silloin olisi kyllä varmaan tällaisessa hienostuneen modernissa viinibaariravintolassa käynyt. Mutta nyt kävisin niin pirusti! Maistoin täällä viime syksynä hanhenmaksa-crème brûléeta, joka on ehkä toiseksi ihanin asia jonka olen suuhuni koskaan työntänyt. Ihaninta en kerro. Psst! Tämän ravintolan sijainti löytyy parhaiten kun neuvoo ihmisen Töölöntorin Alkoon. Itse asiassa Alkon sijaan kannattaa melkein mieluummin mennä tänne.
