Posts in höpö höpö
Kesän yllättävä comeback

Jo kuopatuksi luultu, suomalainen koko kansan villitsijä ja suosikki Kesä on tehnyt paluun estradeille. Tosifanit ovat pysyneet Kesä-uskollisina horjumattomasti, mutta moni ehti jo luulla, ettei Kesää enää nähtäisi ainakaan tänä vuonna.

Kesä comeback

Etenkin sosiaalisessa mediassa on uskottu jo elokuun alusta – tai ihan viimeistään Flow-festivaalin jälkeen – että tämä oli tässä ja Kesän taru on päättynyt. Tällä viikolla Kesä kuitenkin julkaisi kokopitkän albumin ja tiedotteen, jossa sanotaan, että syysfiilistelyn saa tutkitusti aloittaa vasta syyskuussa tai muuten saa luunapin poikineen. Albumi sisältää seuraavat kappaleet:

  1. Sweat (A La La La La All August Long)

  2. Autumn vibes (in your face remix)

  3. U Drive Me Crazy (with your chunky sweaters)

  4. Baby it’s Definitely Not Cold Outside

  5. It ain’t over (S.U.M.M.E.R.)

  6. (Still) Hot in Herre

  7. Mo Blankets Mo Problems

  8. Red Red Wine – BITCH PLEASE RMX

  9. Who let the socks out?

  10. I Got High (feat. The Temperatures)

Mistä tunnet sä aikuisen

Tiedätkö, mistä tunnistaa aikuisen ihmisen?

On varmaan huono merkki, kun en tunne itseäni vieläkään täysipainoiseksi aikuiseksi, vaikka minulla on asuntolaina ja oma yritys ja 35 vuotta lasissa, luoja paratkoon. Olen lapsellinen, koska kiukuttelen siitä, että minun täytyy herätä ihan tavallisten ihmisten aikaan, olen huono aikuinen koska valvon yöt ja olen aina myöhässä, ja olen epäkypsä, koska minulla on aina jääkaapissani enemmän kuohuviiniä kuin tomaatteja.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Aikuisuudessa on toki paljon plussaa: saa äänestää, maksaa veroja, olla koko ajan huolissaan siitä milloin polvet pettävät ja ennen kaikkea jääkaapissa on aina kuohuviiniä eikä mitään saatanan tomaatteja. Ja olen kyllä aikuinen ihan mielelläni, mutta se vain unohtuu minulta joskus.

Kunnes joku muistuttaa minua siitä.

Luonani oli taannoin käymässä eräs minua joitakin vuosia nuorempi henkilö. Hän kommentoi useaan otteeseen sitä, ettei tahdo uskoa minun olevan näin vanha (ja nämä eivät olleet kyllä mitään uuh-näytät-niin-nuorelta -kommentteja, vaan ei-perkele-sulla-on-kyllä-epäkypsät-vitsit -kommentteja). Ja sitten hän sanoi:

“Mutta on yksi asia mistä tiedän sinun olevan aikuinen.”

Seurasin, kuinka hänen katseensa siirtyi keittiön pöytääni pitkin kohoilevalle povel- eikun pöydän reunalla seisovaan metalliseen telineeseen.

“Sulla on talouspaperia”, hän sanoi merkitsevästi, ja naputti telineessä killuvaa rullaa.

Ja niinhän mulla saatana soikoon onkin. Talouspaperia, kerta kaikkiaan (mutta on mulla myös se kohoileva povi, jos joku haluaa joskus tulla talouspyyhkeiden sijaan katsomaan esim sitä).

Olen aina sanonut, että silloin ihminen on aikuinen, kun sillä on talouspaperia, koska se on yksi turhimmista asioista mitä keksin (tosin vielä turhempi on kuvioitu talouspaperi). Mutta kaikista aikuisimmalta minusta tuntuu nyt, kun joku muu on sanonut minulle, että aikuisuuteni merkki seisoo keittiössäni paraatipaikalla terhakkaana kuin joku mikä nyt terhakkaana seisoo.

Jäin talouspaperiin koukkuun kolme vuotta sitten, kun tätä asuntoa remontoitiin. Vaikka remppa loppui, talouspaperi siirtyi vaivihkaa arkikäyttöön ja ostoslistoille, ja nyt huomaan kokevani lievää pakokauhua, kun se on lopussa. Ja jos talouspaperi on minusta ollut aikuisuuden merkkien kärjessä, on pakokauhu talouspaperin loppumisesta listan kiistattomana ykkösenä. (Suoraan sanottuna koko talouspaperi vähän nolottaa minua. Ei siksi, etten haluaisi olla aikuinen vaan siksi, että se tuntuu turhalta tuhlaukselta.)

“Mutta siis muuten minun on vaikea uskoa, että sä olet 35”, vieraani sanoi, ja kuin alleviivatakseni hänen sanojaan otin talouspaperirullasta arkin (sellaisen puolikkaan, koska vain puoliarkit sallitaan) ja työnsin sen nenääni.

No en oikeasti työntänyt. Mutta ihan yhtä hyvin olisin voinut. Todellisuudessa kerroin hänelle varmaan jonkinlaisen epäkypsän vitsin ja nauroin omalle mukahauskuudelleni niin, että minulta tirskahti vähän olutta nenästä. Ja sitten otin TALOUSPAPERIN PALAN JA PYYHIN NENÄNI SILLÄ AI ETTÄ TÄMÄ YMPYRÄ SULKEUTUI KUIN SULKEUTUIKIN LOPULTA.

Temptation Island -esittelylauseeni

Aloitin uuden Temptation Island Suomi -kauden katsomisen eilen. Olen auttamatta myöhässä, mutta otin heti kiinni kaiken, ja nyt voin taas osallistua normaaleihin lounaspöytäkeskusteluihin kuten kunnon suomalaisen televisionkatsojan kuuluu.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Jos olet katsonut Temppareita, tiedät, että ohjelman (alun) parasta antia on se, kun sinkut esittelevät itsensä kilpaileville pariskunnille. Jos et ole katsonut, sinulle kerrottakoon, että siellä kuullaan muun muassa seuraavan tyyppisiä lauseita:

“Moi mä oon Skendis ja tänään lähtee fiilis nousuun / naiset, teidän poikaystävät pääsee illalla mun housuun.”

“Terve mä oon Lomppu ja mä oon räätäli. Yleensä puen ihmisiä mutta täällä voin myös riisua teidät.”

Maaperä on liian hedelmällinen siihen, ettei jokainen meistä miettisi, mitä kertoisi itsestään vastaavassa tilanteessa. Ai eikö? Vain minä? Nooooo mutta jos olisin Temptation Islandissa – sinkkuna, obvi – esittelisin itseni todennäköisesti jollakin seuraavista lauseista:

  • “Tiia tässä moi! Mä oon toimittaja, enkä minkään tyhjän. Paitsi jos kyse on tyhjästä sängystä, voin toimittaa sut siihen mun kanssa.”

  • “TIIA ON MUN NIMI / JA MENO AINA MAKSIMI.” (tässä pukisin kasvoilleni todella nopeat lasit viestini vahvistamiseksi.)

  • “Moikka mun nimi on Timpsi. Oon sellanen timantti että juonkin pelkkää jaloviinaa. Tajuuks.”

  • Moi oon Tiia, ja tykkään juoda skumppaa / ja sitten voidaan pumppaa.”

  • “Mää oon Tiia Tampereelta. Jos Pate Mustajärvi on Ikurin Turbiini niin mää oon Isku Sun Turpiisi. Siis en sulle mutta niinku sun muijalle tiäksää.” (myöhemmin selittäisin haastattelussa, etten oikeasti kannata väkivaltaa, ja että olin etukäteen arponut puhuisinko esittelyssä lihaa ja perunaa -biisistä vai turbiinista ja se, että olin päätynyt turbiiniin, oli virhe, jonka kanssa minun olisi tästä eteenpäin elettävä. tiäksää.)

  • “Terve, mun nimi on Tiia! Tykkään käydä ravintoloissa. Siks oon varmaan tällanen herkku!”

  • “Moi mun nimi on Tiia / mun kanssa on niin hauskaa että luulet että tää on komediia.” (ehkä pieni kiusallinen pantomiimipätkä tähän loppuun.)

  • “Moikka, oon Tiia ja mä oon podcastaaja. Onneks oon nyt lomalla ni joku muu voi cästätä mun bodya.”

Haluan alleviivata että yritin ihan tahallani tehdä noista mahdollisimman huonoja. Ja silti hävettää.

Mitä sää sanoisit Temppariesittelyssä?

Lue myös:

#bloggerlyfe eli maailman paras blogipostaus

Haluan kertoa teille päivästä joka oli viime Perjantaina elikkä kuten ulko mailla sanotaan #friyay. Aamulla tein smoohtin ja kävin koiran kera lenkkeilemässä, parasta on, kun voi lenkkeillä omassa naapurustossa, tässä muuten koirani huikean suloinen instagram, siitä tulossa postaus ensikuussa. Lenkin jälkeen tein töitä eli käsittelin blogin kuvat, on kyllä huikeaa kun voi tehdä töitä kotoa käsin, mutta siitä olikin jo aikaa että olin viimesksi ehtinyt sellaista tehdä, eli käsitellä kuvia. Sitten menimme parhaidenkavereideni kanssa sushi ravintolaan myöhäiselle lounaalle! Valko viiniä ja maki rullia ystävien kera, voiko parempaa ollakkaan. Sitten lähdimme kaupungille ottamaan huikeita asu kuvia.

Tässä kuva minusta aurinkoisena päivänä. Spring vibes.

kuva minusta

Tässä ihan erilainen kuva minusta pilvisenä päivänä. Friday feels.

kuva minusta

Ja tässä yksi kuva minusta joka on hiukan vanhenpi koska minulla ei ollut tarpeeksi uusiakuvia mutta tarvitsin postaukseen vielä yhden. Good vibes only.

kuva minusta

Kun pääsin kotiin postiluukusta kolahti mangon makuiset Skibidi-Fläm-Fläm-kuorintasukat (*tuote saatu) joita olinkin jo katsellut ja tuote tulikin todella tarpeeseen vedinkin heti sukat jalkaan ja ne tuntuivat todella ihanilta ja laadukkailta ja maistuivat ihan mangolta kiitos lahjasta Skibidi-Fläm-Fläm!

Haluan muuten kertoa, että elmääni tulee huikea suurimuutos, joka näkyy myös teille usksollisille lukioilleni. Minulle on juuri tapahtumassa jotain joka on jo melkein tapahtunut ja kerron siitä kyllä pian mutta empä vielä voi kertoa mutta kerron sitten kyllä ja siitä tulee uusipostaus pian! Huikeita uutisia!

Lue myös:

Kiiltokuvat: 5 teoriaa siitä, mitä niillä tehtiin

Olin pari viikkoa sitten Tampereella vanhempieni luona, ja löysin vanhan kiiltokuvakokoelmani. Se oli punainen, sydämin koristeltu valokuva-albumi, jonka kellastuneiden, paksujen, liimalla kyllästettyjen sivujen pinnalle, läpinäkyvien kalvojen alle olen ehkä kahdeksanvuotiaan pieteetillä asetellut kiiltokuvia kategorioittain – ja kirjoittanut alle, mitä sivuilta löytyy: “vauvoja, sukat, kukka-asetelma, tuttipullo ja poika” ihan kuin en näkisi silmillä katsomalla, millaisia kuvia kiltsikoissa on.

(Systeemi on mielestäni niin ihmeellinen, että olen jo onnistunut saamaan itseni vakuutettua siitä, että kyseessä onkin jokin melko sofistikoitunut varkaanpaljastusjärjestelmä. Se kertoo heti, jos joku on nyysinyt sukkakiltsikan, jos sellainen kerran lukee alalaidan inventaariolistassa, mutta sitä ei kerta kaikkiaan näy. Ha, järjestäytynyt kiiltokuvarikollisliiga, siitäs saatte. Sukkakiltsikka itse asiassa on hukassa.)

kiiltokuvat
kiiltokuva

Esittelin kitsikkakokoelmaani 9-vuotiaalle siskontyttärelleni, eikä hän tiennyt, mitä ne ovat. Kerroin, että ne ovat niin kuin tarroja, mutta ilman sitä tarrapintaa. Samalla tajusin, että kiiltokuvat ovat kuin piipparit: edistyneempi versio jostakin vanhanaikaisesta (lankapuhelin), mutta järkyttävän vanhanaikainen versio jostakin edistyneemmästä (kännykkä). Nykyajan lasten on niin vaikea käsittää, mitä kiiltokuvat ja piipparit olivat, että sitä alkaa itsekin epäillä, olikohan koko hommaa oikeasti edes olemassa. (Minulla on samanlainen olo paperinukeista: ne ovat edistyneempi versio paperille piirrettävistä hahmoista, mutta ihan silkkaa kökköä oikeisiin nukkeihin verrattuna.)

“Mitä te siis oikein näillä teitte”, lapsi kysyi aitoa hämmennystä äänessään, enkä minä perhana sentään osannut vastata.

Siksi olen nyt kehitellyt 5 teoriaa siitä, mihin hittoon niitä muka oikein käytettiin.

Tarhaikäisten valtapelin väline. Kiiltokuvat säästettiin harvoille ja valituille, niille, jotka olivat sosiaalisessa kastijärjestelmässä muita ylempänä. Muut joutuivat tyytymään paperinpaloihin, joissa ei ollut edes liimapint- eiku

Lasten valuutta. Kuten oravannahkoja, mutta nahkojen sijaan käytetäänkin pieniä, kohokuvioituja paperinpaloja, joissa on kissojen kuvia ja pikkuisen kimalletta. Niillä saa muuta lasten käyttötavaraa kuten nenään työnnettäviä legoja ja mustikkatahroja kolitsipaitojen hihoihin. (Oikeakin raha saisi kyllä minun puolestani olla kissoilla ja glitterillä kuorrutettua.)

Muksujen eläkerahasto. Kuten mikä tahansa, mitä joku hilloaa varastossaan vuosikymmeniä, saattaa kiltsikkakokoelma kerätä arvaamattoman arvon. Tai ainakin ne, jotka myyvät nettikirppiksellä yksittäisiä kiiltokuvia jopa hintaan 3.50€/kpl, toivovat.

Metrin mittaisten ylellisyystavara. Turhake, jota on mukava katsella, mutta jolla ei voi tehdä mitään. Niitähän ei voi liimata mihinkään, koska PILALLA. Toisaalta tarroissa on sama. Kiltsikat? Pilalla. Tarrat? Pilalla. Kaikki liimattava pilalla. Pelkkää paskaa tilalla.

Aikuisten juoni. Ai, haluat 239 euroa maksavan, radio-ohjattavan, epärealistista kehonkuvaa vahvistavan, seksistisen lelun? No äiskä ei nyt voi sitä just sulle ostaa, mutta tässä lohdutukseksi kuva pikkuisesta vauvasta. Kato nyt miten hieno. Sillä on tossa nilkkojen kohdalla vähän hopeahilettä. Deal with it.

kiiltokuvat
kiiltokuva

Mitä kiiltokuvilla oikeasti tehtiin, muistaako joku? Ja jatkokysymys: ovatko ne osa jotakin suomalaista kansanperinnettä? Tätä postausta kirjoittaessani yritin selittää hollantilaiselle kaverilleni, mitä naputtelen, eikä hän ymmärtänyt sanaakaan. Kiltsikoille ei myöskään tietääkseni ole nimeä englanniksi. MITÄ TÄMÄ KAIKKI TARKOITTAA

Lue myös:

6 ärsyttävää tilannetta, jotka vain silmälasipäiset ymmärtävät

Minulla on ollut silmälasit yhdeksänvuotiaasta asti. Rakastan silmälaseja, ja minusta on vaikea katsella naamaani ilman niitä. Mutta joskus ne tekevät lempo soikoon elämästä vaikeaa. Ne painavat, putoavat, narisevat, lipsuvat, tarttuvat, ovat tiellä ja todella usein, varsin paradoksaalisesti, niiden läpi ei näe jumalauta mitään.

Lupaan, että kaikki, joilla on silmälasit päässä valtaosan ajasta, ymmärtävät seuraavien tilanteiden vittumaisuuden. (No okei ei minulla ole valtuuksia luvata yhtään mitään kenellekään. Mutta enhän minä voi kirjoittaa tähän totuuttakaan, sillä se olisi “luulen että ehkä joku Säynätsalossa tai vaikka Puolangassa, vai sanotaanko se nyt Puolangalla, saattaa voida samaistua tähän, mutta ei hän tätä tekstiä varmaan koskaan lue, joten ei sinunkaan todennäköisesti kannata” eikä sellaista ole kiva kirjoittaa. Tai myöskään lukea.)

Kun olet pitänyt niitä keskimäärin kaksi sekuntia otsalla:

silmalasit hiukset

Kun sataa lunta:

silmälasit lumisade

Kun sataa vettä:

silmälasit vesisade

Kun niitä ei ole:

siristys

Kun ulkona on kylmä mutta sisällä lämmin:

silmälasit huurussa

Kun yrität tehdä facepalmia ja kaksi ainoaa ulottuvillasi olevaa vaihtoehtoa ovat nämä:

facepalm silmälasit

Bubbling under: kun ne tippuvat tanssilattialla hikiseltä nenältä kesken sensuellin pyörähdyksen ja lentävät salin poikki etkä näe etsiä niitä – osittain siksi, että sinulla ei ole silmälaseja, osittain siksi, että silmämunasikin ovat aivan hiessä ja osittain myös siksi, että olet saattanut nauttia noin yhdeksäntoista lasillista samppanjaa. Tilanteesta ei ole kuvamateriaalia. (Luojan kiitos.)

Lue myös:

Oikeasti aineettomat lahjavinkit

Olemme kaikki lopen kyllästyneitä turhaan tavaraan ja tarpeettomaan yltäkylläisyyteen. Mutta jouluna ainakin minusta tuntuu siltä, että pitäisi kuitenkin antaa koko maailmalle mahdollisimman paljon lahjoja, jotta kaikki muistaisivat, että minä olen hyvä tyyppi (ja todella epäitsekäs). Kun lahjomishalu ja tavarakielteisyys kietoutuvat yhteen, ne muodostavat itseinhon ja huonon omantunnon täyttämän möykyn, joka korventaa sisintä täältä ikuisuuteen. Onneksi tarpeeseen ovat vastanneet lehtien ja blogien ja yleis-intternetin lukuisat vinkkilistat, jotka koostuvat aineettomista lahjoista. Win-win!

aineeton lahja

Suurin osa aineettomien lahjojen listauksista on täynnä melko ennalta-arvattavaa sisältöä: lahjakortti lastenhoitoon, leffaliput tai ravintolaillallinen, audiokirja tai uimahallikortti. Whooptidoo. Siksi päätinkin tehdä oman listan. Listan ihan aidosti aineettomista lahjoista. (Sille, joka esimerkiksi vihaa lastenhoitoa mustan sielunsa pohjasta ja joka haluaa käyttää elokuvaliput mieluummin itse. I see you and I appreciate you.)

Anna kaverille…

…lämmintä kättä. Tasapainoinen, sopivan napakka kädenpuristus lämmittää paitsi kättä, myös mieltä ja sydäntä, etenkin joulun aikaan. Muista kättelyn jälkeen sanoa ponnekkaasti “ole hyvä”, etenkin jos kaveri ei tajua kiittää vuolaasti.

…tilaa. Pidä vähintään 500 metrin etäisyys kaveriisi koko ajan. Älä ole häneen minkäänlaisessa yhteydessä: älä tykkää hänen instakuvistaan äläkä lue hänen whatsappejaan. Älä vastaa, kun hän soittaa tai edes morjesta häntä kadulla. Hän ansaitsee sen.

…täydellä mitalla. Jos kaveri on vittumainen tyyppi, solvaa häntä koko rahan edestä. Jos kiva, hukuta hänet hellyydenosoituksiin. Jos olet kirjaimellisesti tulkitsevaa osastoa, tarjoa hänelle ihan-mitä-tahansa täydestä desin mitasta ja odota, ymmärtääkö hän “vitsin”.

...kylmää kyytiä. Raitis ilma tekee ihmeitä ihmiselle. Vie kaveri hetkeksi ulos ja hengitä ihanaa, ilmaista happea hänen kanssaan syvään muutaman kerran. Muista taas sanoa “ole hyvä”, vaikka jokaisella hönkäisyllä, joka kerralla hiukan lujempaa, kunnes kaveri ymmärtää kiittää kunnolla. Jos olet humoristi (ja kaverisikin on), voit lahjoittaa pimpattua happea vaikka nyrkkipierun (a.k.a. “lämmin kuppi”) muodossa.

…kyytiä. Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ja se mitä tarkoitan, on tietenkin autokyyti. Sitä toista kyytiä saat antaa vain yhteisymmärryksessä. Jos muistat välillä huudella “ole hyvä” ja vaikka kysyä, tykkääkö kaveri lahjastaan, saat minulta seitsemän ja puoli pistettä. Per huudahdus.

…vähän löysää. Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Koska itse en ole ihan varma.

Iloista joulua!

Lue myös:

Sori for these remonts ja muut hyvät lauseet

Tämä miesten parturiketju Groomin remonttilakana on parasta, mitä olen ikinä nähnyt. 

sori for these remonts

Pidän siitä niin paljon, että haluan lainata tämän nerokkaan lauserakenteen myös muihin tokaisuihin. 

Anteeksihan voi remontin lisäksi pyytää vaikka mitä, esimerkiksi 

  • Vaivannäöstä: sori for these vaivs

  • Kovista äänistä: sori for these metels

  • Siitä: sori for these siits.

Samaan tapaan voisi helposti myös kiittää oikeastaan kaikesta, esimerkiksi 

  • Kukkakimpusta: tänks for these kuks

  • Siitä, että on saanut syödäkseen: tänks veri much for these ruoks

  • Musiikista (kuten Abba teki aikoinaan): tänks for the musiiks.

Ja jos kerron pyytää anteeksi ja kiittää, voi yhtä hyvin myös käyttää rakennetta onnitellakseen toista ihmistä, esimerkiksi

  • Merkkipäivän johdosta: konkräts for these syntyms päivs

  • Työssä etenemisestä: konkräts for these nyys työs

  • Uuden hienon lauserakenteen keksimisestä: konkräts for these veri merkittävs keksints.

Olkaa hyvät. 

Lue myös: 

Paikat, jotka ovat pilalla, jos sattuu olemaan true crime -fani

Tiedätkö sen ilmiön, kun jokin asia, esine tai paikka menee ihan pilalle? Esimerkiksi karsean eron jälkeen naapuruston ihana puisto saattaakin yhtäkkiä olla räkäisen itkuhuudon kehto, ja vaikka ruokamyrkytyksen jälkeen jokin ratikkalinja voi olla enää pelkkä raiteilla kulkeva puklu ja niin edelleen. Toisaalta taas harrypotteristeille junaraiteet voivat olla ihastuttavia (tai pettymyksentäyteisiä) paikkoja ja vanhalle BSB-fanille jokainen sadekuuro merkitsee musavideolarppia.

No, minä olen true crime -nisti. Rakastan rikostarinoita, kuten keski-ikäiset, keskiluokkaiset naiset tapaavat tehdä. Olen katsonut miljoonia Investigation Discovery -ohjelmia, joka ikisen rikosdokkarin, mitä maa päällään kantaa ja kuunnellut kaikki rikoksia pikkuisenkin liippaavat podcastit. Ja siksi minulta ovat menneet pilalle seuraavat paikat:

true crime.jpg
true crime1.jpg

Meret, järvet, joet, kosket, lammet. Ai miksi? No öööö niissä on ruumiita. 

Rannat. Ks. edellinen. 

Kaislikot, heinikot. Jos olisit ruumis, missä olisit, jollet olisi meressä, järvessä tai lammessa? Kaislikossa. Obvy

Lenkkipolut. Jos haluat kadota, tulla ahdistelluksi, murhatuksi, raiskatuksi, raadelluksi, kidutetuksi, lähde lenkkipolulle. Siitä vaan. 

Metsät. Ne kuhisevat ruumiita, susia, pöllöjä ja tappajia. Sieltä ei kerta kaikkiaan selviä hengissä. 

Pellot. Varsinkin jos mitään pitää kyntää tai kaivaa. Ruumiitahan siellä on.

true crime 2.jpg
true crime 3.jpg

Hylätyt rakennukset. Öööö ruumiita much?

Random luukut. Eiväthän ne kerta kaikkiaan voi olla mitään muita kuin joukkohautoja tai kidutuskammioita. 

Roskalaatikot ja roskahuoneet. Se haju tulee takuulla ruumiista. Joka on takuulla siinä jätesäkissä, joka roskaluukusta pilkottaa. Ja jos ei, siellä on joku vaanimassa, valmiina tekemään sinusta jätesäkkiin sisältöä. (Erään entisen asuntoni pihan lehtiroskiksessa asui yksi Pauli. Hän ei murhannut minua, mutta kävi kyllä lähellä, koska sain paskahalvauksen aina, kun yllätin hänet "kotoaan".)

Mitä sulta on pilalla?

Lue myös: 

Askartele itse: 5 vaihtoehtoa tonttu- ja keijuovelle

Muistattehan joulun tonttuovivillityksen? Luin juuri, että kesän pihahitiksi on nousemassa keijuovi – puun juureen, kantoon tai vaikka leikkimökin seinään askarreltava pikkuinen koristeovi, jossa pihan pikkuruiset taruhahmot asustelevat. 

No minähän rupesin siinä sitten tietysti miettimään, että miksi tuollaisten pikkiriikkisten sisustusovien täytyy olla mitään sesonkijuttuja. Että miksei niitä voisi olla ympäri kämppää ihan läpi vuoden, kun ne kerran ovat niin ihania? Niitähän voisi kotona laittaa sellaisiin paikkoihin, jotka ovat käytössä jatkuvasti. Esimerkiksi: 

Kardashian-ovi, meikkihyllylle

Tämän oven esikuvana on Kim K:n tai Kylli-Jennerin ovi, tai kuka nyt sattuukaan olemaan oma kauneusgurusi. Ylellisen oven takaa avautuvat notkuvat meikkihyllyt tahrainen purtilosotku ja täydellisesti värikoordinoidut huulipunarivit tahmaiset meikkikasat.

Yöovi, makuuhuoneeseen

Kun makuuhuoneen yöoven avaa, on mahdoton tietää, mitä sieltä tulvahtaa. Joskus oven takaa saa makoisat yöunet, joskus liskoja ja muita matelijoita, toisinaan "kivoja" elämä-, tulevaisuus-, avaruus- ja universumikeloja aamun pikkutunneille. Ja silloin kun se on tarpeen, yöoven takaa löytyvät myös ehkäisyvälineet. 

diilerin ovi
diileri ovi

Diilerin ovi, lääkekaappiin

Kun tarvitset helpotusta, koputa diilerisi nuhjuiselle, huomaamattomalle ovelle lääkekaapin nurkassa. Ovi syntyy helposti vanhoista lääkepaketeista! Viitseliäin rakentaa ovelle myös joko ovimiehen tai vaikkapa taskulaskimesta kyhätyn salaisen ovikoodiboksin.

Henkilökunnan ovi, keittiöön

Esimerkiksi tiskikaapin nurkkaan voi hyvin askarrella henksuoven, jonka nurkalla keittiössä raatavat käyvät tupakalla. Ovi on jatkuvasti jollakin ämpärillä tuettu raolleen, jotta työtiloissa vaihtuisi ilma, ja sen ulkopuolella on roskis, tuhkis, tumppeja, räkää ja yksi risa tuoli (jonka voit askarrella skumppapullon rautalangasta).

Alkon ovi, viinakaapin kulmaan

Tottahan jokaisessa kodissa pitää oma pitkäripainen olla! Koristele ovi punaisilla teipeillä ja kirjoita siihen aukioloajat. Mutta mikä parasta, tämän viinakaupan ovi narahtelee auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Millaisen oven sinun kotisi tarvitsee?

Lue myös: 

"Saispa munaa" ja muut hyvät pääsiäisvitsit

Tässä kaikki (edit: paitsi muna suuhun -lajin) vitsikkäät heitot, jota voit tarvita pääsiäisenä. Muista käyttää niitä runsaasti ja aina, kun on mahdollisuus.

Sukulaisissa: "Ai munajahti? Yleensä oon kyllä tehnyt sitä vasta pilkun jälkeen"

Pääsiäispöydässä: "No, kuka haluaa kokeilla saako munan pysymään pystyssä?"

Tilanteessa, jossa on eri kokoisia pääsiäismunia: "Vau, tuo on kyllä isoin/pienin muna mitä oon koskaan nähnyt"

Missä tahansa: "Saispa munaa"

Kaupan makeisosastolla: "Onpa täällä paljon munaa"

Kaupan kassalla toiselle asiakkaalle, joka ostaa pääsiäismunia: "Onpa sulla paljon munaa"

Kaupan kassalla: "Aika harvoin sitä joutuu kyllä munasta maksamaan että tota"

Pääsiäismunaa avatessa: "Kerrankin tietää varmasti että muna on kiva, ei ikävä yllätys"

Kenelle tahansa, jolla on pääsiäismunia: "Näytä muna"

Pilkun jälkeen: "Leikitäänkö munanpiilotusta?"

Pääsiäisen jälkeen: "No, saitko paljon munaa?"

Pääsiäisen jälkeen: "Oli kyllä ihan munaton pääsiäinen. Ja maidoton"

EHHEHE

Lue myös: 

Kuvioitu talouspaperi on kuin...

Vihaan kuvioitua talouspaperia. En tiedä mitään turhempaa koko maailmassa. (Tai no okei, tiedän montakin turhempaa asiaa. Esim muovi. Ja vesivessa. Ja muovi tomaattipakkauksissa. Ja vesivessa, jossa ei ole huuhtelun säädintä. Mutta vihaan silti kuvioitua talouspaperia.)

talpap.jpg

(Kuvioidut talouspaperinpalat näyttävät minusta yhtä paljon serveteiltä kuin tämä sheet mask aidolta tiikeriltä.)

En tiedä, kuinka paljon talouspaperin kuvittaminen maksaa, mutta luulen, ettei se ole ihan halvimmasta päästä. Jokuhan ne sirpit ja kolmiot ja viivat niihin suunnittelee, tai maksaa muumien käyttöoikeudesta, ja jollakin ne on niihin painettava, ja värjättävä, ja sitten vielä tuotettava uudet pakkaukset, joissa lukee että IHANA KUVIOITU TALOUSPAPERI DESIGN BY PAPERIFIRMAN INNOVATIIVINEN SUUNNITTELUOSASTO vaikka oikeasti se kuvio on ihan turha. 

Talouspaperi nimittäin näyttää silti talouspaperilta, vaikka se olisi kuvioitu Nazcan linjoilla. Sen imukyky tai teho tai käyttöaste ei parane ollenkaan sillä, että rullaan on lätkitty viivoja sinne tänne. Eikä se edes näytä hyvältä (tai no, muumit best, mutta kaikki muut kuviot crap). Siksi olen sitä mieltä, että kuvioitu taluspaperi on yhtä hyödyllinen tuote kuin...

... paskalta haiseva oksennus

... luomi

... väritön huulipuna

... paperihaava

... kuvioitu räkä

... kofeiiniton kahvi

... herpes

... "näkymättömät" silikoniolkaimet rintaliiveissä

... nappikuulokkeet, joissa ei ole mikkiä.

 

Turhia kaikki tyynni.

 

Lue myös: 

 

Sanat, jotka kuulostavat epäilyttäviltä

Jotkut sanat eivät kuulosta yhtään siltä, mitä ne oikeasti ovat. Ja välillä mieli vähän nyrjähtää sijoiltaan, kun pysähtyy miettimään, että sanat merkitsevät jotain vain siksi, että olemme yhteisymmärryksessä sopineet niin.

Muistan ikuisesti, kun yläasteen äidinkielen opettajamme kertoi meille tarinan siitä, kun sateenvarjolle keksittiin Muinaisina Aikoina nimeä, varmaan jossakin Erittäin Tärkeiden Ilmaisujen Korkeimmassa Neuvostossa. Vaihtoehtoja olivat sateenvarjo, varataivas ja jokin ruotsalainen sana, sanotaan vaikka regnskydd tai jotakin. Ja sitten ne Erittäin Tärkeän Neuvoston Virkamiehet siellä äänestivät ja valitsivat, että sateenvarjo siitä tulkoon. Ja sekoan pikkuisen päästäni kun mietin, että siitä olisi voinut tulla varataivas! Miten upea sana se olisikaan!

(Minulla ei ole mitään keinoa tietää, onko edes jokin osa tarinasta totta, mutta totena minä olen sitä levitellyt menemään jo kaksikymmentä vuotta, joten olkoon.)

Oli miten oli, sateenvarjo kuulostaa erehdyttävän paljon siltä, mitä se onkin, mutta kaikki sanat eivät. Kuten nämä: 

Airut

Applen reittisovellus.

Horsma

Leppoisahko seksitauti, jonka Irwinkin joltakulta sai. 

Lankki

Raju kuntosaliliike. "Vedä ensin kolme lankkia ja sit pari tuplalankkia."

Nyrkkipyykki

Joko väkivaltainen seksiasento tai vinkeät turpaanvetokekkerit. 

Poropeukalo

Sorkkaeläimen sisempi varvas. "Hei tarkistatko ton lampaan poropeukalot?"

Pirssi

En sano mikä, mutta se sopii yhteen lerssin kanssa.

Rupla

Ihon pinnalla röpelöisenä esiintyvä seksitauti. Saattaa tarttua pirssistä.

Sekulaari

Kirppiksen alekori. "Eikö oo upea? Löysin tän Uffin sekulaarista."

Tattari

Ahkerasti sienestänyt alkuperäisheimo. "Tattarit olivat lyhyt, mutta tanakka kansa, jonka tunnistettavimpia ominaispiirteitä olivat pitkä, liehuva tukka ja vyötäisillä mukana roikkuva sieniveitsi."

Vekseli

Sukulainen: miniän tai vävyn veli.

 

Paljastakaa omat epäilyttävät sananne!

 

Lue myös:

 

Vanhat koulukuvat uudelleennäyteltyinä

Olen aina rakastanut nettijuttuja, joissa kerrotaan että Valokuvaajaisä Otti Tyttärestään Kuvan Joka Viikko 14 Vuoden Ajan Etkä Usko Silmiäsi Kun Näet Muutoksen ja sellaisia, joissa kerrotaan, että Kanadalaisperhe Poseeraa Täsmälleen Samanlaisessa Valokuvassa Joka Joulu Ja Lopputulos On Upea, ja minua sylettää vietävästi, ettei minulla ole mitään vastaavaa. 

Mutta. Tein snäppi-/insta-joulukalenteriini tällä viikolla luukun, jossa uudelleennäyttelin kouluhistoriani luokkakuvia (kyllä, tällaista schaissea minä joulukalenterissani julkaisen. Ja demonstroin esimerkiksi murteita ja aksentteja. Ja luttelen kirosanoja ja kerron vitsejä. Jos et ole koskaan nähnyt joulukalenteriani, nyt on loistava hetki aloittaa sen katsominen. Jäljellä on enää muutama luukku, joten et ehdi oikeastaan edes katsoa kovin montaa tai ainakaan kyllästyä). Luokkakuvaluukun toteutus ei onnistunut ihan yhtä smoothisti kuin olin toivonut, joten halusin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla uudelleen.

Joten tämä on minun pikkuruinen tapani tehdä jotakin mukahauskaa ja täysin geneeristä Nainen Loi Vanhat Luokkakuvansa Uudelleen Etkä Kerta Kaikkiaan Kestä, Miten Kömpelösti Hän Sen Teki -tyyliin. Loin siis vuosien 1993, 1994, 1998 ja 2001 luokkakuvani uudelleen. Tunnistatko kumpi kuva on vanha luokkakuva ja kumpi uusi remake-versio? (Et varmaan millään.)

Psst! Joulukalenteri löytyy snäppi- ja instatililtä nimellä @tiiamarietta.

Lue myös: 

Snägärijonolive ja muut livekonseptit kassahihnaliven rinnalle

Suomen kansan on jo kahtena tärkeänä juhlapäivänä lumonnut livelähetys suurmarketin kassalta. Viime juhannuksen kassalivessä koettiin jännittäviä hetkiä, kun sinihomejuustopaketti katosi hihnalta ennen piippauslaitteelle ehtimistään. Itsenäisyyspäivänä puolestaan odotettiin kielet pitkällä, milloin hiiva loppuu Prismasta. Itsenäisyyspäivänä somessa seurattiin muuten myös ilahduttavaa kättelyliveä, kun Yle Kioskin toimittaja pyrki kättelemään yhtä montaa ihmistä samassa ajassa kuin presidentti kättelee linnan juhlissa. 

kassa

Kassalive on mahtava juttu, ja niin on kättelylivekin, mutta minusta konseptia voisi laajentaa vähän muuallekin. Siksi olen kehittänyt muutamia ehdotuksia, ja jos ne toteutetaan, tulee minulle toimittaa niiden ideoinnista palkkioksi kultaa ja mirhamia ja kahvipaketti.

Pakettipistelive: lelukaupan paketointipisteellä tapahtuu, kun epätoivoinen olmeina lahjaostoksilla laahustava kansa yrittää viimeisillä voimillaan kääriä paperiin palloja, lelukitaroita ja muita kerta kaikkiaan mahdottoman muotoisia lahjoja pukinkonttiin. Tämä olisi sellainen kollektiivista jouluinhoa ja stressiä kanavoiva kevyt jouluviikon täyteohjelma. 

Hissilive: klaustrofobinen livestriimi kovassa käytössä olevasta hissistä, esimerkiksi Stockmannilta. Kylkeen voi perustaa juomapelin, ja känniin pääsee takuulla, jos juo joka kerta silloin, kun hissiä oikeasti tarvitseva ihminen (kuten lastenvaunujen, pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuva henkilö) ei mahdu hissiin, kun kahdeksan liikuntakykyisen ihmisen on kerta kaikkiaan pakko päästä neloseen just nyt. Shotin voi ottaa myös silloin, kun joku ottaa hissipeiliselfien (kuvan tilanne).

Käsienpesuallaslive: yleisen vessan käsienpesualtaalta striimattava suora lähetys näyttää, kuinka moni pesee kätensä ja millä tavalla. Huuhtooko ensin ja lisää sitten saippuaa vai toisinpäin, vai käyttääkö saippuaa ollenkaan, jestas sentään. Käsienpesijöitä yritettäisiin tunnistaa hihojen perusteella kuten kassahihnalivessä, ja pesualtaan ohi kävelijät tuomittaisiin takin perusteella. "Tuo oli varmasti naapurin Kimmon samettitakki! Se rontti on aina minusta näyttänyt siltä, että vesi menee justiin käsistä ohi."

Snägärijonolive: esimerkiksi uudenvuodenyön livelähetys kaupungin suosituimmalta nakkikioskilta olisi todella kiinnostavaa katsottavaa. Tämän voisi oikeastaan toteuttaa myös podcastina, koska riemastuttavinta koko show'ssa olisivat tietenkin erilaisten asiakkaiden erilaiset tilaukset. "Ggackshh llihabiiraggagaah jja ischo hmaitho."

Takkatulilive: vanha kunnon dvd-henkinen klassikko, koska elävää tultahan voisi tuijotella ikuisesti. Jännityksen hetki koettaisiin aina, kun tuli meinaisi sammua ja jonkun pitäisi lisätä tuleen puita. Tuleen lisättävien takkapuiden joukkoon olisi kiinnostavuutta lisäämään piilotettu kourallinen läpimärkiä ja toinen sihahtelevia tai poksuvia puita. Niitä sinne lisäilisi sitten vaikka Roope Salminen tai joku muu, jota ei ole vähään aikaan nähty telkkarissa.

Steissinovilive: Helsingin rautatieaseman pääovissa on kolme tai neljä toimivaa oviaukkoa, joiden läpi on täysin mahdollista kulkea, jos tarttuu vain kahvasta kiinni ja vetää oven auki. Mutta jostakin syystä kaikki kulkevat aina siitä yhdestä ja samasta ovesta, koska se on jo valmiiksi auki. Siksi että joku on juuri kulkemassa siitä. Steissinovilive on kutkuttava jännitysnäytelmä, jossa seurataan paitsi sitä, kuinka monta ihmistä viitsii survoutua eri suunnista samaan oviaukkoon, myös sitä, kuka sankari tajuaa, että jonkun ovista voi avata ihan itse. Ruudun reunaan voitaneen lisätä mittari, joka kertoo erään steissinoviliveä seuraavan Rantasen verenpaineen muutokset reaaliajassa.

Olen ennenkin tarjoutunut, mutta tilaa kalenterista löytyy edelleen: tv-kanavat, minuun saa olla yhteydessä.

 

Lue myös:

 

Gaalalookini

Ajattelin jakaa tänne eilisen gaalalookini, kun tiedän että siellä on tyyppejä, keitä kuitenkin kiinnostaa. Tänä vuonna päätin jättää kimalluksen ja säihkynnän pois lookistani ja luottaa moderniin, pelkistettyyn värimaailmaan. 

Meikki: näyterasva lehden välistä*. Tummat silmäpussit omasta takaa.

Hiukset: Yrjönkadun uimahallissa pehmennetyt, ulkoilmassa kuivatetut, sohvalla makaamisen muovailemat. Tämä on muuten ihana hiuslook vaikka jokapäiväiseen laittautumiseen, vaikka vaatii vähän aikaa!

Vaatteet: housuiksi lookiin valitsin H&M:n viidentoista euron verkkarit ja ulkomaisesta urheilukaupasta ostetun collegepaidan (en usko, että näitä saa Suomesta). Asukokonaisuus täydentyi poikaystävältä lahjaksi saadulla Stockmannin vohvelikankaisella kylpytakilla*. 

Kengät: jostakin hotellista nyysityt tohvelit.

*gifted

Mitä tykkäätte gaala-asustani? Otan mielelläni palautetta vastaan!

Lue myös:

Ensimmäinen kuva puhelimen kamerarullalta, selitettynä

Tämä kirjoitus olkoon kunnianosoitus Officestakin tutun näyttelijä/tuottaja/käsikirjoittaja/monilahjakkuus B.J. Novakin kehittelemälle li.st-listaussovellukselle, joka vastikään valitettavasti lopetettiin. Sovellus oli mahtava: ihmiset (ja mediat) loivat toinen toistaan hauskempia, koskettavampia ja mielenkiintoisempia listoja erilaisista aiheista kuten esimerkiksi Asioita, joita lapsena luulin ja Parhaimmat ja huonoimmat leffakäsikirjoitusideani ja Ketä Officen hahmot äänestäisivät presidentinvaaleissa ja Mistä tiesin, että hän on se oikea. Sovellus pantiin vähäisen käyttöasteen vuoksi jäihin, ja uutta, parempaa ollaan kuulemma rakentamassa, joten sillä välin kopioin sieltä (taas yhden) juttuidean: selitä ensimmäinen kuva puhelimesi kamerarullalta.

Tässä se on:

ekakuva.jpg

Missä ja milloin: kuva on otettu 17. syyskuuta 2015 Suomen parhaassa kaupungissa eli Tampereella. (Pelottavaa muuten huomata, miten nopeasti puhelin vanhenee. Ekasta kuvasta on lähes tasan kaksi vuotta aikaa, ja puhelimeni on enää pelkkä rutku. Vanhenee nopeammin kuin passi, vaikka se se vasta tuntuu nopeasti vanhenevan.)

Mitä: minä, lempipuuhissani eli hampurilaisaterian äärellä Neljä vuodenaikaa -ravintolan Pyynikin toimipisteessä. Olimme tamperelaisen kenkämerkki Palmrothin (jonka mustia lakerikenkiä haluaisin muuten käyttää joka päivä) tilaisuudessa, ja kuvan otti Missä olet Laura, jonka tapasin sinä iltana ensimmäistä kertaa. Taputtelen vieläkin itseäni olalle siitä, että kehtasin morjestaa ihmistä, jonka tunsin vain blogin kautta, sillä a) en tuntenut tilaisuudesta ketään muuta ja b) päädyimme Lauran kanssa sinä iltana juomaan yhdetkahdet muutamat lasit viiniä ja c) olemme juoneet viiniä, vettä ja kahvia useasti sittemminkin. Joskus olemme jopa syöneet jotakin.

Miksi: olen säilyttänyt kuvaa varmastikin siksi, että olen ajatellut siinä olevan potentiaalia vaikka mihin. No ei vais. Todellisuudessa minulla ei ole minkään valtakunnan aavistuksen rippeitäkään siitä, miksi kuva on minulla edelleen. Muistan kuitenkin, että vihasin kuvaa pitkään, koska näytin siinä mielestäni lihavalta. Nyt olen lihonut niin paljon lisää, että kuva on mielestäni kerta kaikkiaan loistava! Olen siinä laiha ja kuuma kuin mikä! Tämä sen perimmäinen tarkoitus ehkä olikin.

Nyt: paljastakaa omat ekat kuvanne – kertokaa, mitä niissä on sekä missä, milloin ja miksi ne on otettu!

Lue myös:

Mitä olen oppinut Jodelista

Olen ihan koukussa Jodeliin. Kaikki alkoi kesällä, kun todistin erään ystäväni kanssa Jodel-tapaamista, joka meni jokseenkin näin: miesoletettu jodlaaja laittoi aurinkoisena sunnuntaina Helsingin Jodeliin viestin, että kesäpäivää Eiran rannassa olisi kivempi viettää, jos viereen löytyisi mirkku. Moni jodlaaja vastasi, kyseli tuntomerkkejä, vitsaili asianmukaisesti ja penäsi tarkoitusperiä. Ketjun aloittaja kertoi, miltä näyttää ja mistä hänet löytää. Naisoletettu jodlaaja vastasi ja sanoi tulevansa pyörällä pian paikalle.

Olimme ystäväni kanssa aivan siinä vieressä ja jäimme seuraamaan, mitä tapahtuu. Ja niin kävi, kuten Jodelissa oli kirjoitettu, että sinisen pyyhkeen päällä makasi musiikkia kuunteleva mies, jonka viereen kurvasi pian pyörällä nainen, ja he aloittivat keskustelun. (Myöhemmin tyypit vielä raportoivat Jodeliin, että kivaa oli ollut.) Mahtavaa!

jodel

Jodel oli saman tien kerta kaikkiaan niin koukuttava, että sinne oli suorastaan pakko mennä kerta toisensa jälkeen katsomaan, josko tänäänkin tapahtuisi jotakin. Se on parempaa viihdettä kuin television remonttiohjelmat (ja ne ovat parasta viihdettä ever), luoja paratkoon!

Olen todistanut tilannetta, jossa lomalle lähdössä ollut nainen löysi poikaystävänsä repusta täyden paketin kondomeja, vaikka pariskunta itse käytti muuta ehkäisyä. Nainen kysyi Jodelilta neuvoa tilanteeseen, otti asian kumppaninsa kanssa puheeksi ja lähti lopulta seuraavana päivänä sinkkuna lomalle katkaistuaan suhteen petturimieheen.

Olen seurannut keskustelua, jossa nainen kääntyi huolissaan Jodelin puoleen, kun poikaystävästä ei kuulunut. Poikaystävä lähetti mystisiä viestejä ja soitti, ettei nainen saa avata ovea kenellekään tai uskoa, mitä poikaystävästä puhutaan. Lopulta selvisi, että kyseessä oli trolli (tai luu rango huu tai jokin sellainen) kuten moni jodlaaja epäilikin, mutta koukuttavaa se oli niin kauan kuin sitä kesti.

jodel
jodel

Sanomattakin on siis selvää, että nuhjuan Jodelissa melko paljon. Suurin osa touhusta on turhaa, koska a) en ymmärrä mistä puhutaan b) en tiedä keistä puhutaan ja c) minua ei kiinnosta, mutta ainakin olen oppinut Jodelista jotakin (oppimieni asioiden hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin ne auttavat kohtaan a).

Jodelista olen oppinut, että...

  • kaikki rakastavat sitä Trivago-naista ja se on oikeasti Annika Poijärvi, näyttelijä ja Riku Niemisen vaimo

  • on olemassa muitakin kuin Julius Konttinen joita kutsutaan ihanalla hellittelynimellä "huumetukka"

  • ei ole sellaista päivää, joka ei olisi turhanpäiväisen innie/outie -keskustelun arvoinen

  • täysin keinotekoisen pistesaldon (eli karman) kasvattaminen alkaa ennen pitkää kiinnostaa ketä hyvänsä

  • on niin paljon snäppääjiä, joita en tunne

  • on niin paljon snäppääjiä, joista en olisi halunnut koskaan kuullakaan

  • nykyisin on aivan hyväksyttävää lyhentää sanat poikaystävä ja tyttöystävä kirjoittamalla py ja ty (esim "ty ei halua lapsia" tai "haluaisin muuttaa pyn kanssa yhteen") ja minä olen todennäköisesti ainoa, joka luulee joka kerta, että puhutaan joistakin opiskelijajärjestöistä

  • eniten ärsyttää kaikki

  • paitsi perunavenla, joka on best

  • maailmankaikkeuden paras Jodel-kanava on @KaverinPuolestaKysyn

  • maailmankaikkeuden toisiksi paras Jodel-kanava on @kirjekerho.

Paljasta! Jodlaatko?

Lue myös: 

En voi olla ainoa, joka...
tiia rantanen synttärit

Täytän tänään 34 vuotta (tässä kohtaa sinun tulee onnitella minua), ja vaikka olenkin ihan greizi ja uniikki lumihiutale, toivon, etten ole ainoa, joka...

...kirjoittaa muistilappuja ja to do -listoja, muttei koskaan lue niitä. Koska ei enää kirjoittamisen jälkeen löydä niitä mistään.

...ei kerta kaikkiaan voi jättää vessan pöntön kantta auki koskaan. Koskaan. 

...käyttää joka päivä kenkälusikkaa, mutta miettii samalla, että voi jeesus sentään mikä nössö minä olen, vain nössöt käyttävät kenkälusikkaa. Ja vanhukset.

...haluaa välttämättä olla aina se, joka järjestää kaiken. Valittaa sitten koko ajan siitä, että on aina se, jonka pitää järjestää kaikki.

...pitää banaaneista, mutta vihaa banaanijogurttia.

...laskee kahdeksan sarjoissa hampaita pestessään. (Ylhäältä edestä 8, ylhäältä sisältä 8, poskihampaat ylhäältä ulkopuolelta 8, poskihampaat ylhäältä sisäpuolelta 8 jne.)

...pelaa typerää kännykkäpeliä joka päivä niin, että on jo levelillä numero 614.

...tekee joka ikinen kerta vessassa käsiä pestessään peilille ainakin kaksi mahdollisimman rumaa ilmettä.

...on aidosti harmissaan, kun kännykän askelmittari jää muutaman sata askelta kymmenestätuhannesta, koska puhelin ei ollut mukana, kun kävi viemässä roskat tai kun kävi vessassa siinä ravintolassa, jossa vessa on tosi kaukana.

...tykkää päärynöistä, muttei voi sietää päärynäjäätelöä. (Sama pätee mansikoihin.)

...ei koskaan meikkaa kylppärin peilin ääressä. Sohvannurkka, keittiön pöytä ja eteisen peili kelpaavat, kylppäri ei ikinä.

...puhuu itsekseen englanniksi. Yleisin käyttämäni lause on: "well, to be completely honest...". Olen itselleni tosi rehellinen.

...valitsee horoskooppinsa sen mukaan, mikä on kivempi tai kummasta puhutaan hyvää. (Syntymäpäiväni 23.8. on leijonan ja neitsyen rajapäivä.)

Enhän ole ainoa?

#munkreisilife

Siis tämä mun elämäni on tiedättekö te just tällaista. Lähdin eilen ratikalla töihin ja huomasin heti ratikkaan astuttuani, että mulla olikin unohtunut matkakortti kotiin. Siis vaan mulle voi käydä näin! Uskomatonta! #mycrazylaif

Mutta se ei ole edes ainoa juttu, mitä mulle tapahtui. Olen sellainen vähän tällainen, että mulle aina sattuu ja tapahtuu. Vaikea joskus pysyä mukana kun meno on niin creiziä! Joskus saatan vaikka alkaa pestä hampaita niin, etten edes huomaa, etten ole kastellut sitä harjaa ollenkaan. Ihan hullua hei!

Välillä mun kaverit sanoo mulle, että Tiia hei, sä oot kyllä ihan crazy. Mutta vastaan siihen että mä oon vaan hei mä

Ja sitten eilen esimerkiksi mulle kävi niin, että avasin olutpullon, ja se korkki siitä lennähti ilmaan niin, että se osui mun liesituulettimeen! Mun liesituulettimeen mun keittiössä! Voitteko kuvitella? Tämä on niin klassikko-Tiia-juttu, näin ei kerta kaikkiaan voi käydä kenellekään muulle. Haha! #munkreisilife

Kerran kävi niin, että ajattelin yrittää olla normaali. Mutta sitten se kävi ihan tosi tylsäksi, ja menin takaisin vaan olemaan oma itseni. Eli creizi!

Yhtenä päivänä ostin uudet kengät, ja sitten unohdin vaan käyttää niitä. Oon kyllä just sellainen, että vaan mulle voi tapahtua tollasta! #vainkreizinessjutut

Siis eihän kenenkään elämä oo yhtä creiziä kuin mun!

Mutta tärkeintä on muistaa, että omille kreiseille jutuille on hyvä välillä nauraa. Haha!

 

Lue myös: