Posts in ruoka ja juoma
11 hyvää ravintolaa Helsingissä

Käyn ihan helvetisti (lue: liikaa) ravintoloissa ja laitan niihin mielelläni melkein kaikki (lue: kaikki) rahani. Minulta kysellään paljon ravintolasuosituksia (on hei tullut tosi paljon hei kyselyitä inboksiin hei), joten tässä kootusti kourallinen rafloja, joissa olen viime aikoina viihtynyt. En usko kritiikkiin, mutta uskon vitseihin, joten jokaisen kohdalla on arvion sijasta vitsi. Hyödyllistä ja (lue: tai) hauskaa, katsokaas.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff Wine Bar, Tehtaankatu 27-29

On jo vähän väsynyttä sanoa, että suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari, mutta suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari. Sitä paitsi se on lähimatkailua parhaimmillaan: ihan kuin menisi Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin ilman että tarvitsee mennä Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin. (See what I did there?)

Way Bakery + Wine Bar, Agricolankatu 9

Kyllä kuulkaa onnea on sellainen ravintola, jossa voi käydä aamuvarhaisella juomassa kahvit, lounaalla syömässä jotain pientä ja iltamyöhällä kiskomassa viiniä. Täällä voi siis paitsi asua, myös kertoa loputtomiin Waynes World -teemaisia no way, way -vitsejä.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine, Katajanokanlaituri 2, toinen kerros

Jos tämä ravintola olisi Tinderissä, sillä olisi epäedustavat kuvat, mutta hyvä esittelyteksti, koska ensin olisi ihan että öö kuka toi muka on, mutta sitten olisi ihan että WÖY MIKÄ TYYPPI. Psst! Pyydä ikkunapöytä, koska dayumn mitkä maisemat. (Minulle on tarjottu täällä illallinen, mutta olen käynyt useasti myös omalla rahalla.)

Ateljé Finne, Arkadiankatu 14

Kuvanveistäjä Gunnar Finnen ateljeetilaan perustetulla ravintola Finnellä on yksi ainoa ongelma: se, että leipä on niin helvetin hyvää, että siitä meinaa syödä mahansa täyteen jo ennen kuin ruoka, joka sekin on aivan helvetin hyvää, tulee pöytään.

Penelope.

Penelope.

Penelope, Mikonkatu 9

Penelopessa on jotakin syntistä. Luulen, että se saattaa liittyä siihen, että ruoka ja juoma on täällä syntisen hyvää – tai sitten toiseen todennäköiseen vaihtoehtoon, joka on liiketilan historia (never forget useiden syntiemme näyttämö, Amarillon karkkikeskiviikot) . (Olen käynyt muutamissa pressitilaisuuksissa Penelopessa, mutta niiden lisäksi useaan otteeseen myös omalla rahalla.)

El Rey, Annankatu 20 (ja Vuorimiehenkatu 18)

Jos El Rey olisi Tinderissä, sen profiilissa lukisi “not looking for anything serious” ja sitten ensitreffeillä se katsoisi silmiin ja heiluttelisi vähän lanteitaan ja marinoisi deittinsä hibiscus-margaritoilla. Ja jos deitti söisi kalaa, El Rey syöttäisi sille legendaarisia kalatacojaan (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Sitä paitsi, rennoissa meksikolaisrafloissa tuntuu aina vähän siltä kuin olisi Nykissä.

Platito, Hämeentie 94

Platiton filippiiniläislautanen on niin hyvä, että naama menee ihan rusinaksi kun pitää koko ajan olla ihan että “uhh ahh ihh”. Sitä paitsi hyvissä pikku ravintoloissa on aina jotain, joka saa ne tuntumaan New Yorkilta. P.S. Oletko jo laskenut kuinka monta kertaa olen lesoillut nykiläistunnelmalla?

Frida’s.

Frida’s.

Frida’s, Lönnrotinkatu 18

Kävin puolitoista vuotta sitten Meksikossa, ja siellä parhaissa rafloissa oli muoviset tuolit ja ryppyinen, iloinen ukko ovensuussa päivystämässä. Frida’sissa ei ole kumpaakaan. Täällä meksikolainen ruoka tulkitaan astetta modernimmin ja hienostuneemmin. Esimerkki: margaritalasissa ei olekaan suolareunusta, vaan drinkin päällä kelluu SUOLAINEN VAAHTO. Vinkki: tilaa cevicheä ja aguachileä. NAM. Ja margarita, tietty.

Grön, Albertinkatu 36

Annoin Tampereella asuville vanhemmilleni joululahjaksi matkan Helsinkiin ja illallisen heidän valitsemassaan ravintolassa. Valitsivat sitten Michelin-palkitun Grönin rahapussini pään menoksi. Mutta se heille sallittakoon, koska annoin toissavuonna samanlaisen lahjan, ja kun menimme Basbasiin, olin unohtanut, että minun piti maksaa ja lopulta vanhempani joutuivat hoitamaan laskun. Hups. Vinkki: menkää Gröniin NYT, kun listalla on supertuoretta parsaa joka oli viedä minulta upeudellaan hengen. Kiitos siis iskä ja äiti ettette tulleet aiemmin. Toinen vinkki: antakaa ihmisille sellaisia lahjoja, joista pääsette nauttimaan myös itse.

Vibami.

Vibami.

Vibami, Iso Roba 3-5, Eerikinkatu 14

Iso-Roban Vibami on kuin olisi löytänyt jonkun ihanan salaisuuden. Ja anteeksi, mutten voi sille mitään, että minusta täällä tuntuu ihan kuin olisi eksynyt jollekin sivukadulle Brooklynissa. Ja hei – täällä syödessä on pakko heittää vähintään yksi pho-vitsi pho sure.

Garden by Olo, Helenankatu 2

Jos mielesi tekevi larpata italialaista puutarhajuhlaa ja olet valmis maksamaan siitä hiukan (se on kyllä ns wörttii), on Michelin-tähditetyn Olon takatasku, katettu puutarharafla Garden oikea paikka sinulle. Ja jos tarvitset larppiseuraa, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi: haluan pyyhkiä muistot siitä, kun vein eksän tänne synttäri-illalliselle ja mykkäkoulutimme lähes koko illan. Fun. (Täällä olin viimeksi live jazz -illassa Olo Groupin kutsumana, mutta olen illallistanut Gardenissa myös omalla rahalla. Ihan hiljaa.)

Paras viikonloppucocktail: Gin Basil Smash

Olen aina halunnut olla sellainen ihminen, jolla on baarikaappi. Baarikaappi, jossa on aina ainekset muutamaan hyvään drinkkiin. Nyt olen sellainen (en tiedä miten minusta sellainen sukeutui, todennäköisesti käymällä Alkossa välillä ostamassa jotakin sellaista, joka ei mene välittömästi tuulensuojaan), mutten koskaan tee mitään muuta kuin yhden drinkin. Se on suosikkidrinkkini: Gin Basil Smash. 

gin basil smash resepti

Yhteen cocktailiin tarvitaan:

  • 4 cl giniä

  • 4 cl limemehua

  • max 4 cl sokerilientä

  • basilikaa

  • jäitä

Cocktail on helppo tehdä: ainekset shakeriin ja shaky-shaky-shake. Basilikaa ei ole välttämätöntä runnoa shakerissa pilalle, mutta se antaa juomalle kauniin, vihreän värin, varsinkin, jos sen murskaa muddlerilla shakerin pohjalle. Olen kuitenkin oppinut ihka oikealta baarimikolta, että basilikan maku muuttuu liikaa rytyyttäessä kitkeräksi, joten roippeita ei juomaan ainakaan kannata laittaa. 

Ginin merkillä ei minusta ole kauheasti väliä. Olen kokeillut tätä aika monella eri ginillä tehtynä, ja minusta se on joka kerta ihan poskettoman hyvä drinkki. Mitä useamman on juonut alle, sen paremmalta se maistuu heheheheheheheeeeehehe.

Teen sokeriliemen eli simple syrupin itse keittämällä suurin piirtein saman verran vettä ja sokeria (esim 2 dl kumpaakin). Valmistan yleensä muutaman desin kerralla ja säilytän sitä jääkaapissa, jottei koka kerta cocktailhimon iskiessä tarvitse ryhtyä keittelyhommiin. Luulen, että kitsastelen aina vähän sokerin kanssa, ja siksi oma liemeni ei ole ehkä niin makeaa kuin baarissa käytettävät liemet. (Vaikka siis minun "liemenihän" on tosi "makeaa" badumm-tss.) Sokeriliemen määrää saattaa joutua vähän säätämään, mutta tärkeintä on, että valmis juoma on kirpeää ja makeaa. Ja sinun mielestäsi hyvää.

Lopuksi juoma koristellaan basilikanlehdillä. Niitä kannattaa kevyesti hakata kämmenellä (ikään kuin taputtaisi pari kertaa itselleen, että teinpäs muuten ihan perkeleen hyvän drinkin, mutta niin, että basilika on kämmenien välissä), jotta aromit vapautuvat. Tämänkin olen oppinut ihan oikealta baarimikolta. Kaiken muun olenkin sitten keksinyt itse. No okei katsonut internetistä. Sieltä löytyy varmaan ihan oikeakin ohje tähän juomaan. 

Parasta tässä cocktailissa on (sen mielettömän herkullisen maun lisäksi) se, että hätätapauksessa ainekset siihen löytyvät melko helposti kotoa: limen sijaan juomaan käy myös sitruunamehu (ja kumpaakin saa kaupasta jos ei jaksa rutistella), eikä se basilikakaan ole ihan pakollinen. Giniähän jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä on aina kotonaan. Sokeriliemen komponentit löytyvät todennäköisesti lähes jokaisen kodista: hanasta ja kuivakaapista. Ja jos oikein laiskottaa, ei juomaa siellä shakerissakaan ole pakko käyttää. Mutta sitten sitä kannattaa kyllä kutsua Gin Basil Smashin sijasta vaikka nimellä Random Not-Smash With Gin.

Kippis!

gin basil smash resepti
5 syytä järjestää synttärijuhlat (vaikka on aikuinen)

Viime vuosina minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäivistäni oikein kunnon numero. Suurin osa vouhotuksestani on täysin keinotekoista, ja mitä enemmän ihmiset siihen kiinnittävät huomiota, sitä enemmän heitän vettä myllyyn. Toki synttärini tuottavat minulle iloa, mutta tämä hössötyshän on juuri sitä: pelkkää tyhjänpäiväistä hössötystä. 

E02CB349-6892-4896-8B0F-7D24A53085E8.JPG
5EEEE634-9861-44B9-AE7F-8B47EA125329.JPG

Tänä vuonna olen halunnut kuitenkin tehdä synttärijuhlinnasta ihan oikeastikin tärkeää. Sain niin monta "musta on suloista että sun synttärit on sulle niin tärkeät" -tyyppistä kommenttia, että alkoi jopa vähän sapettaa. Miksei omia juhlapäiviään saisi fiilistellä montaa viikkoa putkeen juuri niin pitkään kuin haluaa? Vaikka olisikin jo 35-vuotias?

Toissaviikonloppuna järjestin synttärijuhlat itselleni ja ystävälleni Janitalle, jonka kanssa olemme juhlineet synttäreitä yhdessä jo yli 20 vuotta. Ja minusta kaikkien "nuorten" aikuistenkin pitäisi juhlia synttäreitään, tavalla tai toisella. Miksi? Minäpä kerron. 

5C77F687-9492-47B9-80E2-DA121BF67AA7.JPG
ravintola cargo
3ACB1A1B-689E-4346-A2DC-D598EFAF2DB1.JPG

Ne on vittu juhlat. Syntymäpäivä on juhlapäivä, silloin juhlitaan. Miksi se on virstanpylväs ainoastaan muksuille ja vanhuksille? Siksi että jihuu, ne ovat hengissä? No niin ollaan perkele mekin. Vaikka meillä on takuulla enemmän stressiä ja paineita ja läheltä piti -kuolematilanteita. Tai no okei niitä ei ehkä ole kaikilla "nuorilla" aikuisilla ihan yhtä paljon kuin vanhuksilla. Mutta huonosti menee noin niin kuin ylipäätään. Meidän pitää esimerkiksi puhua itsestämme "nuorina" ihan hipsukoissa. Vähemmästäkin vituttaa. 

Aikuiset ovat tosi hyviä antamaan lahjoja. En ikinä odota, että kukaan toisi synttäreilleni lahjoja. Minulle on tärkeämpää, että ne vääntäytyvät paikalle, halivat minua vähän ja tuhlaavat rahaa valitsemaani baariin. (Mutta en minä sitä tietenkään niille sano. Tuovatkoon lahjoja, en minä estä.) Saan joka vuosi sylillisen skumppaa ja sylillisen kukkia (ne ovat parhaita lahjoja) ja viime vuosina aina myös krapulaselviytymispakkauksen: pienen muovikassin, jossa on sipsipussi, puolen litran limu ja suklaapatukka. Ensi vuonna ehkä myös särkylääkettä.

cargo juhlat

Juhlat voivat olla juuri sellaiset kuin itse haluaa. Järjestin omani itsekkäästi lähikahvilassani, kantapaikassani, kasvisravintola Cargossa, jotta mun ei tarvitsisi mennä 150 metriä kauemmaksi kotoa. Mun juhlat, mun etäisyydet! Plus kattokaa nyt miten nättiä siellä on. (P.S. Cargo on muuten talvikaudella kiinni iltaisin, joten yksityistilaisuudet suorastaan odottavat järjestäjäänsä. Ruoat ja juomat järjestyvät talon puolesta ja homma toimii myyntitakuulla. Voit myös kutsua minut, asun tosi lähellä.)

Juhlat tekevät onnelliseksi. Olin koko juhlaillan ihan uskomattoman onnellinen ja kaikki oli minusta täydellistä. (Lahjoilla ja skumpalla ja soittolistalla, jossa oli pelkästään omia suosikkibiisejäni, saattoi olla osuutta asiaan, mutta silti. Ainoa, mikä juhlista jäi puuttumaan, oli pussailu.) 

Synttärit on kaikki, mitä minulla on. En ehkä koskaan pääse naimisiin ja pitämään hääjuhlia tai juhlimaan hääpäiviä. En ehkä koskaan saa lapsia ja kykene kanavoimaan juhlintatarpeitani niiden kautta. Synttärit on saatana sentään kaikki mitä mulla on. Let me have it. (P.S. Menen kyllä tosi mielelläni naimisiin, jos jotakuta kiinnostaa. Sitoutuminen ei niinkään napostele, mutta ne bileet. Meiliosoite on tuolla sivupalkissa.)

P.S. Täten juhlallisesti ilmoitan, että tämä olkoon kauden 2018 viimeinen synttäripostaus. 

synttärijuhlat cargo
"Entä jos kukaan ei tule" ja muita juhlahuolia

Järjestämme ystäväni kanssa ensi viikonloppuna jo perinteiset, yhteiset synttärijuhlat (ja nyt lupaan, että näiden juhlien jälkeen tämä perusteeton synttärihehkutus vihdoin loppuu. Siis heti kun olen kirjoittanut itse juhlista vielä yhden jutun). Rakastan juhlien järjestämistä, ja uskon, että jos minulla olisi isompi koti, pitäisin pieniä juhlia tämän tästä. 

tiia rantanen

Tai sitten en. Koska menetän järkeni joka kerta. Olen sillä tavalla vittumainen ihminen, että haluan järjestää kaiken itse, mutta sitten valitan lakkaamatta siitä, että minun täytyy järjestää kaikki itse.

Mutta juhlissa on muitakin huolia. Realistisia sellaisia. 

Kuten se, että mitä jos kukaan ei tule. Mitä jos tönötän keskellä juhlapaikkaa yksin, hiukset kiharrettuina, juhlamekko silitettynä, skumppa lasissa väljähtymässä eikä kukaan koskaan tulekaan? Mitä jos ne hengaavat jossain muualla ilman minua? Kilistelevät siellä omine kiharrettuine hiuksineen ja prässättyine leninkeineen ja NAURAVAT MINULLE KOSKA OLEN NIIN SÄÄLITTÄVÄ ETTEI KUKAAN EDES TULE JUHLIINI?

Tai entä jos juhlissa tapahtuu jotakin hirveää? Jos vaikka liukastun tanssilattialla ja kaadun? Tai jos joku muukin liukastuu ja kaatuu ja lyö päänsä ja MITÄ JOS KAIKKI KAATUVAT JA KATKOVAT RAAJOJAAN EIKÄ KUKAAN ENÄÄ VOI TANSSIA JA MITKÄ NE SELLAISET JUHLAT OVAT MISSÄ KUKAAN EI EDES TANSSI?

Tai mitä jos minua jännittää niin paljon että alan voida huonosti? Mitä jos voin niin pahoin että joudun jäämään kotiin ja kaikki muut vaan juhlivat menemään EIVÄTKÄ EDES HUOMAA ETTEN OLE PAIKALLA KOSKA HE VOIVAT AIVAN HYVIN JA MINÄ NIIN HUONOSTI JA HETI KUN JUHLAT OVAT OHI, VOIN TAAS HYVIN NIIN ETTÄ KAIKKI PAHOINVOINTI ON OLLUT IHAN TURHAA?

Tai entä jos joku järjestää paremmat juhlat? Sellaiset, joissa on hienommat koristeet ja oivaltavammat tarjoilut ja glamoröösimmat vieraat ja kuvausseinät ja goodie bagit, luoja paratkoon, ja sitten kaikki niiden jälkeen puhuvat vaan siitä kuinka mielettömän upeat nämä toiset juhlat ovat ja kuinka TIIAN JUHLAT EIVÄT OLLEET YHTÄÄN MITÄÄN JA KUKAS PERKELE SE TIIA OIKEASTAAN ON KUN EI ME MUISTETA SEN OLEMASSAOLOA KUN EI MEILLÄ OLE EDES YHTÄÄN POLAROID-KUVIA MUISTOINA SEN "JUHLISTA"?

Tai mitä jos koko juhlia ei tule koska maailma hukkuu muoviin ja kaikilla ei ole edes kotia ja merihevoset ja vanupuikot menevät sekaisin ja nettikaupat heittävät vaatteita roskiin ja MIKÄ OIKEUS MINULLA EDES ON PITÄÄ MITÄÄN JUHLIA KUN EI TÄSSÄ MAAILMASSA OLE KERTA KAIKKIAAN MITÄÄN ILON AIHETTA?

Mutta siis ihan tosi ihanaa järjestää juhlat. Oikeesti.

Lue myös: 

Asiat, joita söin kesällä vs. asiat, joita syön syksyllä

Minulla on ollut suuria vaikeuksia tämän alkavan syksyn kanssa. Minusta ei ole yhtään ihanaa, että ilma viilenee ja illat pimenevät ja joutuu pukeutumaan paksuihin neuleisiin. Minusta on aivan hanurista, että arki vyöryy niskaan ja kokoussumat alkavat ja joutuu taas ottamaan elämän vakavasti. Minusta on ihan täyttä kuraa, että taivaalta tulee vettä ja pitää pukea umpinaiset kengät ja kaivaa pitkät housut naftaliinista ja katsoa lämpömittaria, ennen kuin lähtee kauppaan.

Ja kaikkein eniten vihaan sitä, mitä syksy (lue: arki) on tehnyt ruokavaliolleni. Kesällä söin nimittäin pääasiassa

  • mansikoita

  • mustikoita

  • herneitä

  • salaatteja

  • tomaatteja

  • kurkkuja

  • vadelmia

  • perunoita

  • porkkanoita

  • varhaiskaalia

  • parsakaalia

  • kesäkurpitsaa

  • nektariineja

Freesiä, terveellistä, ihanaa.

Ja sitten mitä olen syönyt nyt, kun syksyä on kulunut kokonaiset kaksi viikkoa:

  • leipää

  • voita

  • juustoa

  • sipsejä

  • suklaata

  • rikkiä

  • paskaa

ruokavalio

Ihana tämä syksy ja uusi alku elämässä. Hyvä fiilis. 

(Okei, valehtelen vähän. Pidän siitä, että illat pimenevät. Tykkään pimeästä.)

Lue myös: 

Gran Delicato Wine Bar – kreikkalaisessa viinibaarissa

Gran Delicato on heittämällä yksi Helsingin parhaimmista kahviloista, jos minulta kysytään. Vuonna 2001 Kalevankadulle avattu kahvila on syöttänyt ja juottanut tiensä helsinkiläisten sydämiin hyvällä kahvilla ja mielettömillä täytetyillä leivillä. Perustaja Kostas Barbunakis on käytännössä aina tiskin takana morjestelemassa ja neuvomassa, että älä hyvä ihminen nyt maksa, sitten lähtiessä vasta, koska eihän sellaisia keskieurooppalaisia tapoja kukaan täällä muista. Bonuksena kahvilassa voi bongailla helsinkiläistä kulttuuriväkeä erityisesti lounasaikaan ja iltapäivisin (ja siellä on muuten aina vähintään yksi toimittaja tekemässä haastattelua, ja joskus se olen minä). 

Kahvilaa on vuosien varrella laajennettu ja Fredalle avattu myös toinen toimipiste. Ja vuoden alussa ensimmäisen kahvilan kylkeen, Albertinkadun puolelle, avattiin kreikkalainen viinibaari. Kreikkalainen viinibaari, oletteko moisesta kuulleet??

gran delicato wine bar

No kohta olette. Gran Delicato Wine Bar on kulman takana kahvilasta, saman 150-vuotiaan talon liiketilassa, jossa toimi ennen Old Glory -vaate- ja kenkäliike. Tilaa laajennettiin viereiseen varastohuoneeseen, jonka keskellä jököttää järkähtämättä peruskallio (rakastan muuten tätä sanaa, ihan sellainen perus kallio) kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Se kuulemma paljastui viinibaarin remontissa, kun pitkään käyttämättä olleen huoneen seinä puhkaistiin auki ja huoneesta imettiin kaikki rojut pois. Nyt huoneessa, jonka keskellä on siis valtava kivi, on kreikkalaisen viinibaarin tunnelmallisin istumapaikka. Sitä koristavat vanhat tavarantoimituslaatikot, jotka nekin löytyivät varastosta pölyttymästä, ja toimivat nyt viinihyllyinä.

No mutta, kalliohommia tärkeämpää viinibaarissa on tietenkin juoma. Tarjolla on mukavan suppea, mutta silti monipuolinen valikoima kreikkalaisia viinejä, laadukasta ouzoa ja minulle täysin uutta juomaa, mastikaa. Maistoimme tietysti melkein kaikkea (heh) ja toinen omistajista, Dimitrios Himonas kertoi meille tarinoita juomien takaa. Myönnän, että olin aluksi hiukan ennakkoluuloinen kreikkalaisten viinien suhteen, mutta kai ne juomat aika hyviä olivat, kun kerran istuimme baarissa yli viisi tuntia, enkä enää muista paljoa niistä tarinoistakaan. 

Tämä on muuten varsin oiva aika ottaa kreikkalaiset viinit haltuun, jos haluaa olla viinitrendien aallonharjalla. Haastattelin vastikään erääseen lehtiartikkeliin viiniasiantuntijaa, joka sanoi, että vanhoja viinimaita kuten Kreikkaa kannattaa pitää silmällä. Vaikka Kreikan maine viinintuottajamaana ei ole mikään ihan mieletön, siellä tiedetään tuhansien vuosien kokemuksella, mitä ollaan tekemässä. Hänen mukaansa juomme kohta kreikkalaisia viinejä enemmänkin, muuallakin kuin Albertinkadulla. Itse asiassa aihetta hieman pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ei mikään ihme, onhan niillä se Dionysos (joka on muuten aina ollut minun toteemihenkilöni. Viinin ja päihtyneen hurmion jumala. Mieluummin se kuin jokin markan Hefaistos, seppien ja takomishommien jumala, pyh).

gran delicato wine bar

Koska viini tarvitsee kaverin, on Gran Delicaton viinibaarin listoilla myös ruokaa: annoksia jotka voi syödä ihan itte yksin jos kehtaa tai jakaa kaverin kanssa jos on joviaalimpi, ja mezelajitelmia, joilla voi täyttää helposti koko pöydän. Kannattaa muuten tilata mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Lihalajitelmassa on muun muassa Kostaksen omaa suosikkisalamia ja hänen lankomiehensä valmistamaa herkullista makkaraa Mykonokselta. Juustolajitelmassa on sen seitsemää erilaista juustoa ja lisää on kuulemma tulossa. Ja ne mezet! Maistoin itse ensimmäistä kertaa elämässäni taramosalataa, turskan mädistä tehtyä supersuolaista tahnaa sekä favaa, keltaista, upeaa paputahnaa ja nyt en voi ajatella mitään muuta kuin niitä. 

Menkää sinne! Aivan ihana paikka. Ja jos Kostas tai Dimitrios on paikalla, kysykää kaikesta kaikkea! Tarinoita löytyy. Gran Delicato Wine Bar löytyy osoitteesta Albertinkatu 31. 

Lue myös: 

Töhnämunakoukussa

Olen syönyt viimeisen 48 tunnin aikana kuusitoista Maraboun töhnämunaa.

Jos et tiedä mitä ne ovat, minä voin kyllä tämän kerran kertoa. En nimittäin itsekään tiennyt vielä viime viikolla, millaisesta suunsisäisestä ilotulituksesta olinkaan tähän asti jäänyt paitsi. Mutta varaudu sitten siihen, että kehität niihin armottoman pakkomielteen.

Töhnämunat ovat kennoissa myytäviä, onttoja suklaamunia, joiden sisällä on jonkinlaista laittoman herkullista tahnaa. En tiedä tarkkaan, mistä tahna on tehty, mutta uskoisin näiden Maraboun munien sisältävän viattomien sielujen kiitollisuudesta ja enkelten kyyneleistä tehtyä massaa, johon on varmaan sekoitettu hiukan jumalten nektaria ja kaikkea sitä, mikä on maailmassa hyvää. Ja pikkuisen crackia.

En olisi ikinä uskonut, että hurahdan tällaiseen herkkuun: suklaamuniin, joiden mukana tulee pari pikkuista muovilusikkaa (Maraboulle muuten sellaisia terveisiä, että voitte jättää ne lusikat pois. Survon munan suuhun ihan käsin EHHEHE). Turhin herkku maailmassa. Muistan, kun töhnämunista puhuttiin jo toissavuonna, ja pääsiäishysteria riehui villinä, kun keskustelupalstoilla kirjoitettiin, ettei niitä saa enää mistään. Ja olin itse ihan että höpö höpö, eivät mitkään pääsiäismunat voi olla noin hyviä. Sitten tuli viime viikko ja koti-illallinen, jolle halusin ostaa pienen jälkkärin. Otin sokkona kirkkaan violetin munakennon kaupasta ja jäin välittömästi koukkuun. Sen jälkeen olenkin notkunut S-Marketin hyllyllä miettimässä, kuinka monta kennoa voin lappaa koriini ennen kuin minun pitää keksiä niille jokin puolivillainen selitys (päiväkodissa on pääsiäisrieha tai töissä Erittäin Tärkeä Munakokous).

Miksi helvetissä nämä ovat niin jumalattoman hyviä??? 

Olen kuullut huhua, että Lidlissä on hyvät töhnämunat, ja että Lindtin töhnikset ovat kalliita, mutta hintansa arvoisia. Netistä olen myös nähnyt, että niitä voi tehdä kotona, mutten ole vielä keksinyt, missä viattomia sieluja ja laadukasta crackia myydään. Mutta jos on olemassa vielä näitäkin parempia munia, kertokaa minulle. Haluan tietää, mitä teidän suosikitöhniksenne ovat ja mistä niitä saa.

(Sain viikonloppuna Instagramissa monta viestiä, että Maraboun Oreo-töhnikset olisivat tosi hyviä, mutta minusta niistä puuttuu jotakin. Ehkä sitä crackia.)

Paljastakaa parhaat töhnänne!

Lue myös: 

Inspiroivia otteita ruokapäiväkirjasta

Olen pitänyt viime päivinä melko tarkkaa ruokapäiväkirjaa selvittääkseni, miten voisin syödä järkevämmin. Viivyttelen vahingossa syömistä usein niin pitkään, että voin huonosti, ja haluan oppia tekemään asialle jotain. 

ruokapäiväkirja

Jokainen, joka on joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa tietää, että se on eha herveetä hommaa. On nöyryyttävää kirjata ylös, että on syönyt pussillisen sipsiä illallisen sijaan tai jälkiruokaa päivän jokaisella aterialla – aamu- ja välipalaa myöten. Siksi ainakin minulla on tapana näköjään vähän selitellä syömisiäni. Tällaisia merkintöjä ruokapäiväkirjastani nimittäin löytyy:

Perjantai klo 15.00: olut. Ihan sellainen pieni olut. Oikeasti. 

Lauantai klo 10.30: kaksi piiiikkuruista suklaadonitsia. Oikeastaan niitä voisi kutsua kekseiksi. Joo, kaksi keksiä.

Lauantai klo 21.10: lasi punaviiniä. Okei, kaksi. Vittu. Kolme. Noniin, me juotiin melkein koko tonkka.

Sunnuntai klo 13.25: kahvi, kaksi avokadoleipää. Heräsin kyllä paljon aikaisemmin mutta en vaan jotenkin syönyt tai silleen tai siis kyllähän eilen meni vähän myöhään mutta täytyyhän sitä joskus antaa itselleen lupa vähän nauttia ja sillä lailla.

Sunnuntai 22.30: kingis (palkinnoksi kävelylenkistä, emmäämuute).

Maanantai 15.15: puolikas dallaspulla. Hyvä minä!

Maanantai 16.00: puolikas dallaspulla. Krhm.

Tiistai: 14:00: maapähkinä-bataattikeittoa, parsakaalia, kukkakaalia, kidneypapuja. Lähes normaaliin lounasaikaan. YAAASSS. Olen maailman keisari! Kyllä! Pystyn mihin vaan! Oikeat ruokailuajat for life, täältä tullaan!

Keskiviikko 11.30: lasi lehtikuohuvaa. HUOMIO! ALKOHOLITON. 

Keskiviikko 12.00: olut, lasi valkoviiniä, lasi punaviiniä. Hups.

 

(Toim. huom.: syön toki paljon muutakin.)

 

Opettakaa mut valehtelemaan paremmin ruokapäiväkirjassa jooko.

 

Lue myös: 

 

Mäntässä on munaa

llallinen ja majoitus saatu blogin kautta.

"Tulet tykkäämään Mäntästä. Se on pikkukaupunki, jolla on massiiviset ballsit", sanoi työkaverini viime viikolla, kun kerroin hänelle olevani menossa Mänttään Food & Art -tapahtumaan. Ja voi jessus millaiset ballsit ne olivatkaan. 

Food & Art on vuosittainen ruoka- ja taidefestari (jollet nimestä jo arvannut), joka tuo kansainvälisiä huippukokkeja Mänttään kokkaamaan meiltä tavallisilta ihmisiltä tajun kankaalle. Rakastan ravintoloita ja kirjoitan niistä jopa työkseni Cityyn, joten sain tapahtumalta blogipostausta vastaan illallisliput ja majoituksen itselleni ja avecilleni. Matkustin junalla Tampereelle ja nappasin sieltä siskon ja auton matkaan. 

Kun saavuimme Mänttään, olin ensin ihan että öööö missä ne ballsit on?

mänttä

Mutta tapahtumaa ei tietenkään järjestetä Mäntän torilla, vaan Serlachius-museoissa ja Mäntän Klubilla. Ja niissä sitä munaa vasta onkin. Kolmipäiväiseen ohjelmaan kuului tänä vuonna joka päivä Tsaarin aikaisista ruoista koostunut, venäläisten keittiömestarien valmistama H******n pitkä lounas, pieniä suupaloja tarjoileva Afternoon tea -iltapäivätee, ravintola Olon pop up -illallinen ja tapahtuman kruununjalokivi Chef's menu, jonka ruokalajeja valmistavat siis viisi (yhdellä tai useammalla) Michelin-tähdellä palkittua keittiömestaria. Lisäksi oli design-tori, maailman pisimmän räsymaton mittaus (kyllä), kokkidemoja ja sensellaista.

(Silti en voi olla miettimättä, mitä huippukokit ovat ajatelleet, kun heidät on tuotu Mänttään. Ehkä hekin ovat etsineet ballseja keskustan parkkipaikalta.)

Liput ruokailuihin ovat aivan järkyttävän kalliit, mutta jos on käynyt joskus syömässä fine dining -ravintolassa, ei hinta ole mikään kovin suuri yllätys. Ja jos on Michelin-kokki-fangirl-tai-boy, on ehkä myös valmis maksamaan siitä, että pääsee paitsi syömään maailman parhaiden keittiömestarien ruokia, myös jututtamaan heitä (minä esimerkiksi kerroin Bilbaosta tulleelle Michelin-kokille illallisen jatkoilla yökerhossa vitsejä espanjaksi). Käsitykseni mukaan illallislippuja myydään pääasiassa yrityksille, joten ei muuta kuin toimitusjohtajalle tai yhteistyöyritykselle vaan viestiä ensi vuodesta. "Kuulin, että Mäntässä on munaa, miten ois?"

mänttä
serlachius mänttä

Saimme osallistua Olon pop up -illalliselle, josta olin tosi innoissani, mutta samalla ihan vähän pettynyt, koska Michelin-keittiömestarien Chef-illallinen tietysti kiinnosti eniten. Mutta enpä tiennytkään, että suurimmat munat löytyisivät illallisseurastamme: pääsimme samaan pöytään tapahtuman arvostetuimman keittiömestarin vaimon kanssa.

Vieressämme istui yhdellä puolella ihastuttava jyväskyläläinen pariskunta, toisella Food Campin edustaja ja ranskalaisrouva Ginette Bras. Hänen miehensä on Michel Bras, kolmen Michelin-tähden ranskalainen keittiömestari ja viime vuonna maailman parhaaksi keittimestariksi valittu kaveri, josta meille kerrottiin seuraavaa: "Tiedätte kai Jamie Oliverin? Michel Bras'n vasen jalka kokkaa paremmin kuin Jamie Oliver." Vapaasti tulkittuna voitaisiin siis sanoa, että Michel Bras'ssa on munaa.

Puhumme siskoni kanssa molemmat ranskaa (kiitos iskä ja äiti, että olette päästäneet meidät vaihto-oppilaaksi ja opiskelijavaihtoon ja EuroDisneylandiin ja au pairiksi), ja olimme tavallaan jopa vähän innoissamme siitä, että pääsemme treenaamaan jäykistyneitä kielijänteitämme. Muttemme siis tienneet lainkaan, miten arvovaltaiseen seuraan olimmekaan päässeet. Ja se oli ihan hyvä. Jos olisin tiennyt, olisin todennäköisesti puhunut vielä typerämpiä. Nyt pidin esimerkiksi vain yhden palopuheen siitä, miten päin helvettiä ranskalaisissa ravintoloissa Suomessa lausutaan entrecôte (se ei ole antrökoo eikä varsinkaan antrökotee vaan antrökot), vaikka ranskalainen Michelin-rouva todennäköisesti kyllä tietää, miten se kuuluu lausua. 

food and art
food and art mänttä

Jälkeenpäin kun kerroimme muille (muun muassa muille huippukokeille (!!!) jatkoilla, joilla muun muassa joimme heidän kanssaan jaloviinaa (!!!) ja tanssimme macarenaa(!!!)) kenen kanssa olimme istuneet, kaikki kysyivät: ooh, mitä hän sanoi, millainen hän oli, mistä te juttelitte? Siinä vaiheessa aloin pikku hiljaa epäillä, että tyyppi saattaa olla jollakin lailla pop. 

Mitä rouva Bras sitten sanoi? No kertoi esimerkiksi, että kotona heistä kahdesta enemmän kokkaa hän, eikä Michelin-tähdillä palkittu mies. Ja että palkitussa ravintolassa hän on se, joka vastaa pöytien kukka-asetelmista. Millainen hän oli? No mukava, herttainen tyyppi, joka kaipasi lisää leipää suomalaiseen ruokapöytään ja joka pilkkasi lempeästi minua ja siskoani jatkuvasta kuvien ottamisesta (munaa, näettekös). Mistä me juttelimme? Lapsenlapsista, hääpäivistä, huumoriblogeista, Tampereesta ja siitä, että minulla ja hänellä yhteistä on se, että pidämme enemmän puna- kuin valkoviinistä. "Sitä paitsi se on terveellistä", hän sanoi. Viisas nainen.

Summa summarum: huippukokkeja, samppanjaa, ihmeellistä ruokaa, ihanaa seuraa, jallua, macarenaa ja sensellaista. En vieläkään ole ihan varma, onko Mäntässä munaa, mutta Food & Artissa on. Ihan helvetisti. Suurkiitokset Food Camp Finlandille, joka tarjosi ihanan illallisen ja majoituksen minulle ja siskolleni. Viikonloppu oli kerta kaikkiaan unohtumaton!

food and art mänttä
Lempiruoka: mansikkakesäsalaatti (ja asiantuntevat ohjeet siihen, miten se tehdään)

Julkaisin Instagramissa viime viikolla kuvan salaatista, jota syön kesäisin mahdollisuuksien mukaan melkein joka päivä (I kid you not). Salaattia ovat sen jälkeen tehneet valtavan monet muutkin (kolme ihmistä on ottanut siitä kuvan ja tägännyt minut siihen Instagramissa, joten oletan että heidän lisäkseen on satoja tuhansia muitakin), joten päätin jakaa kesäsalaatti-iloittelun myös täällä blogin puolella. Missä olet Laura? -Laurakin kirjoitti jo salaatista (ja paljasti samalla vuosisadan parhaan pinjansiemenpussikätkön), ja tietääkseni vähintään tuhannet miljoonat ihmiset ovat tehneet sitä, joten mielestäni se täyttää kesän hittisalaatin merkit. 

Salaatti koostuu viidestä peruselementistä: herneet, mansikat, fetajuusto, pinjansiemenet ja jokin salaatintapainen. Ne riittävät salaatin kokoamiseen, mutta riemukkainta koko hommassa on se, että lisään voi sotkea oikeastaan mitä tahansa itse haluaa. (Tosin se taitaa koskea mitä tahansa ruokaa muutenkin. Mutta ei puhuta nyt niistä. Puhutaan mansikkakesäsalaatista.)

Itse suosin salaatintapaisessa vuonankaalia, koska se on suosikkini, ja koska haluan tehdä elämästäni mielellään mahdollisimman hankalaa ja tuskaista (sitä ei saa yhdestäkään lähikaupastani). Vuonankaalin sijaan voi käyttää mitä hyvänsä, mutta suosittelen värikkäitä, lehteviä salaatteja kuten vaikka pinaattia, rucolaa tai punamangoldia (jonka muuten aina ajattelen olevan oikeasti jokin eläin, niin kuin vaikka nelisormimangusti), vaikka en kyllä koskaan ole kokeillut tehdä tätä ravinnottomaan, valkoisena hohtavaan jäävuorisalaattiin, mutta voin silti suositella mitä haluan, koska tämä on minun reseptini ja sillä selvä. (Inspiraatio salaattiin on kylläkin peräisin entisen poikaystäväni äidiltä. Kiitos Heli!)

Huuhtele salaatintapainen ja laita se kulhoon tai lautaselle. (Ja nyt kun kerran tähän suosittelun makuun päästiin niin suosittelen ehdottomasti sellaista salaatinkuivauslinkoa, se on yksi parhaista ostoksista mitä olen koskaan tehnyt, vaikka olen aiemmin elämässäni kironnut ne sulamaan turhuushelvetin loimuavissa liekeissä. Käytän sitä jatkuvasti ja toivon ettei se koskaan sula.)

Pilko sekaan kourallinen (tai kolme) tuoreita mansikoita. 

Perkaa kourallinen (tai kuusitoista, mieluummin kuusitoista) tuoreita, suomalaisia sokeriherneitä ja kippaa ne lautaselle. Tai kulhoon, jos valitsit kulhon.

Paahda pannulla niin paljon pinjansiemeniä kuin kehtaat ja lisää ne joukkoon. 

Murusta oman maun mukainen köntsä fetaa salaatin päälle.

Mausta oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Täydellinen mansikkakesäsalaatti on valmis!

mansikkakesäsalaatti.jpg

Se sopii lähes minkä tahansa ruoan lisukkeeksi tai pieneksi ateriaksi sellaisenaan. MUTTA jos olet nälkäisempi tai kaipaat salaattiin lisää substanssia, voi lisätä joukkoon melkein mitä lystäät (kuten olen ylläolevassa kuvassa tehnyt). Itse laitan joskus paistettua kananmunaa, couscousia, punasipulia, parsakaalia, kukkakaalia, krutonkeja, paistettua kanaa, rapeaa pekonia ja joskus olen heittäytynyt kuulkaa aivan villiksi ja kumonnut sekaan myös edelliseltä päivältä ylijääneet, uunissa paistetut bataattilohkot. (Huomaa että kiinnitin huomiota siihen, että mainitsin, mitkä ainesosat pitää kypsentää, ettei kukaan tule sitten syyttämään minua ja kertomaan että laitoin paketillisen hunajamarinoitua kanaa sinne salaattiin kuten käskit ja nyt koko perheellä on salmonella, kiitos vaan.) 

Voit laittaa sekaan myös kesäkurpitsaa, sieniä (jos tykkäät niistä, senkin perverssi), kvinoaa, kurkkua, viikunoita tai luoja paratkoon korvata mansikat vadelmilla ja fetan vaikka leipäjuustolla. Oikeastihan sinä voit tehdä ihan mitä haluat, mutta jos haluat tehdä tämän salaatin, ei kannata. Siitä tulee sitten jotakin muuta.

Jos teet ja otat kuvan niin tägää minut (@tiiamarietta) siihen! Haluaisin nähdä osaatko muka tehdä sen oikein lisää kesämansikkasalaatteja!

 

Lue myös:

 

Monpensiers Fruit Drops, rankattuna

Kävin muutama viikko sitten laivalla. Tax Freessa silmiini osui purkillinen lapsuuteni ikuisuuskarkkeja, Monpensiers Fruit Drops -hedelmäkaramelleja. Niitä sellaisia hedelmän muotoisia kovia imeskeltäviä karkkeja, jotka lapsuuteni karkkipäiviä laimealla tylsyydellään haaleasti värittivät.

monpensiers fruit drops

Kun olin pieni, meillä oli minusta aina ja iankaikkisesti yksi peltipurkillinen Monpensiers Fruit Drops -karkkeja kaapissa. Kukaan ei koskaan syönyt niitä, ennen kuin ihan viimeisessä sokerin hädässään, koska ne olivat niin kuolettavan ikävystyttäviä karamelleiksi. Vähän jauhoisia, kovia karkkeja, joita pitää imeskellä posket lommolla saadakseen niistä irti edes vähän makua. 

Joissakin erikoisissa nostalgiapäissäni päätin kuitenkin ostaa purkin, ajatellen, että se lepää keittiön kaapissa kuukausikaupalla, kunnes tulee pääsiäissunnuntai tai veraita tai todella, todella, todella kova, maailmanlopun sokerinhimo. Vaan toisin kävi. Purkki kökötti kaapissa viikon, kunnes avasin sen. Ja sitten tyhjeni melkein heti. 

Nämä karkit ovat loistavia!

Hehkutin karkkeja snäpissä, ja eräs kaverini kirjoitti minulle rakastaneensa niitä jo lapsena. "Niitä piti vetää kerralla mahdollisimman monta", hän sanoi. "Kun söi liikaa, oli kieli ihan verillä."

Vastasin hänelle: "Mua sattuu suuhun koko ajan."

Hän: "It only means you're doing it right." 

Säästääkseni purkkia mahdollisimman pitkään päätin, että karkkeja täytyy aina laittaa suuhun kaksi kerrallaan (pakko olla aina enemmän kuin yksi, ja jos laittaa enemmän ne loppuvat tosi paljon nopeammin). Lukijoideni arvokasta karamellinvalinta-aikaa säästääkseni päätin myös rankata ne järjestykseen ainoissa mahdollisissa yhdistelmissä. (Tämä on takuulla hyödyllisimpiä postauksia, mitä olen koskaan kirjoittanut.) 

monpensiers fruit drops vihreä

4: Kaksi vihreää: inhokkini. Siksi niitä tuntuu tietenkin olevan purkissa eniten. Muotonsa takia muljuvat sulavasti suussa. Maku: meh. (Mikä hiton hedelmä tämä muuten on olevinaan?)

monpensiers fruit drops vadelma

3: Kaksi vadelmaa: mitä helvettiä. Vatut ovat huippuhyviä, mutta nämä karkit maistuvat vanhaksi menneeltä likööriltä. Paska muoto, suuhun sattuu.

 

monpensiers fruit drops mandariini

2: Kaksi mandariinia: jäätävän hyvä kombo. Muotonsa vuoksi kalisevat hauskasti hampaisiin. Ehdottomasti söpöin ulkoasu, toiseksi paras maku.  

 

monpensiers fruit drops sitruuna mansikka

1: Sitruuna ja mansikka: suosikkini. Siksi niitä on purkissa naurettavan vähän (mansikoita löytyy koko purkista ehkä kolme). Tämä yhdistelmä vie voiton paitsi maullaan, myös väkivaltaisuudellaan: sitruunan röpyliäinen pinta raapii kitalakea joka imaisulla, mutta sitä ei osaa varoa, koska mansikka on petollisen sileä. Maksimimaku - ja kipu!

 

Lue myös:

 

Leipätemppu ja muita tarinoita viinan salakuljetuksesta

Ei, tämä ei ole historiallinen artikkeli kieltolain aikaisesta kossuliikenteestä. Tämä on vinkkipalsta, jonka keskeisenä ajatuksena on jakaa neuvoja siitä, millä tavoin alkoholia kuljetetaan onnistuneesti festareille ilman, että jää ruumiintarkastuksissa siitä kiinni.

Tässä ovat sellaiset neuvot, joita olen muilta kuullut tai itse onnistuneesti soveltanut.

Leipätemppu. Kuulin juuri nerokkaasta leipätempusta, jonka tekijä oli kovertanut limppuun viinapullon menevän reiän. Valitettavasti limpputemppu oli mennyt reisille, sillä ovela portsari oli käntystä huolimatta löytänyt pullon. Tämä panee silti miettimään, minne kaikkialle muualle pullonpaikan voisi kovertaa (vankilaohjelmista tuttu raamattuklassikko tulee ensimmäisenä mieleen).

Ei laatu, vaan määrä. Mitä pienempi pullo, sitä helpompi se on piilottaa ja sitä useampia niitä mahtuu. Sukkaan, suuhun, nutturaan, meikkipussiin, taskuun, housuntaskuun, povariin, takintaskuun... Ja hyvällä säkällä yksi tai useampi selviää tarkastuksesta, vaikka osa takavarikoitaisiinkin.

Metsä puilta -huijaus. Röyhkeimmillä ihmisillä käy yleensä uskomattomin munkki. Laita törkeän iso pullo laukkuun sellaisenaan ja yritä kulkea portista pullo kädessä. Kädessäsi oleva pullo viedään, mutta laukkuun ei edes viitsitä katsoa.

Haudankaivaja. Leikittelen itsekin joka vuosi ajatuksella, että kävisin Suvilahdessa kaivamassa pari tarkoin valittua kuoppaa rommijemmaa varten ennen Flowta. Joka vuosi tämä jää kuitenkin tekemättä vaivalloisuutensa ja arvaamattomuutensa vuoksi (mitä jos pullohaudan paikalle rakennetaan lava tai baaritiski?). Toinen vaihtoehto olisi (ainakin Suvilahdessa) survoa puteleita sadevesiränneihin viikkoa ennen festareita.

Onko teillä hyviä salakuljetustarinoita tai -temppuja?