Posts tagged perhe
Parasta juuri nyt (ja aina): sukulaislasten Whatsapp-tilat

Jos perheessäsi tai lähipiirissäsi on lapsia, joilla on omat puhelimet, haluan antaa vinkin: mene Whatsappiin ja klikkaa kaikki keskustelut näyttävän näkymän alalaidasta kohtaa “tila” (tai englanniksi “status”). Pääset todennäköisesti kiinni happoisimpaan somesisältöön maailmassa (happoisimpaan ilman että sen tekeminen on vaatinut yhtään happoa oikeasti).

Whatsapp-tila on kuin Instagram Story: sarja kuvia tai videoita, joihin voi piirtää tai kirjoittaa, ja jotka katoavat näkyvistä 24 tunnin kuluttua siitä kun ne on julkaistu. Tilat näkyvät Whatsapp-kontakteillesi. Empiirisen, pseudotieteellisen tutkimukseni mukaan Whatsapp-tilat ovat erityisesti alakouluikäisten lasten ja eläkeikäisten setä- ja tätihenkilöiden suosiossa, ja sisältö on sen mukaista: kiertokirjeitä (lähetä tämä kuva sun kaikille kontakteille), tehtäviä (lisää tähän kuvaan keltainen emoji), konformisuustestejä (laita tämä sun tilaan jos sinäkin vihaat koronaa/tykkäät pupuista/haluaisit olla Liesl sound of musicista) ja uhkavaatimuksia (jos et laita tätä kuvaa sun tilaan, jotakin kauheaa tapahtuu kuten esimerkiksi se että uhkailija näkee ettet laita sitä sun tilaan omg ihan kauheaa). Tilan nähneet ihmiset näkyvät tilan luojalle aikajärjestyksessä, joten monet tehtävätilat saattavat perustua myös eräänlaiseen kronologiseen hierarkiaan eli niiden katsojien järjestykseen (mitä ensimmäinen näkijä sinulle merkitsee / miten reagoisit, jos ensimmäinen näkijä kuolisi).

Ja jos lähipiirissäsi ei ole puhelimellisia lapsia – tai jos heidän tilansa sattuvat olemaan juuri tällä hetkellä tyhjät, huoli pois. Olen ottanut talteen koko liudan whatsapp-tiloja 10-vuotiaalta siskontytöltäni. (Seitsemänvuotias siskonpoikani sai juuri puhelimen ja on tehnyt tähän mennessä ehkä kolme tilaa. Yhdessä niistä oli sininen taustaväri ja teksti “MITÄ ASIAA”. Odottelen, jos häneltä alkaisi tulla kiinnostavampaa tilasisältöä.)

Katso ja ihastele:

Ethän halua, että kukaan luulee, että välität pupuista ALLE YHDEN PROSENTIN.

Ethän halua, että kukaan luulee, että välität pupuista ALLE YHDEN PROSENTIN.

Klassinen tehtävätila, jolla voi kertoa kuuluvansa koronaa vihaavaan heimoon.

Klassinen tehtävätila, jolla voi kertoa kuuluvansa koronaa vihaavaan heimoon.

Ees 60 %. Mp.

Ees 60 %. Mp.

Tilalla voi nähtävästi myös välttää koronaviruksen.

Tilalla voi nähtävästi myös välttää koronaviruksen.

Tehtävätilat voivat sisältää hankalia haasteita. (Ks. myös seuraava kuva.)

Tehtävätilat voivat sisältää hankalia haasteita. (Ks. myös seuraava kuva.)

Jouduin siskontyttäreni whatsapp-tilahaasteen uhriksi vain siksi, että satuin olemaan kolmas näkijä. Epää.

Jouduin siskontyttäreni whatsapp-tilahaasteen uhriksi vain siksi, että satuin olemaan kolmas näkijä. Epää.

“Nään jos katot”. Uhkaavaa.

“Nään jos katot”. Uhkaavaa.

Toisinaan whatsapp-tiloista huomaa melko selkeästi, että ne ovat alakoululaisten tehtailemia.

Toisinaan whatsapp-tiloista huomaa melko selkeästi, että ne ovat alakoululaisten tehtailemia.

Whatsapp-tilageimissä erotetaan jyvät akanoista ja kovikset nössöistä.

Whatsapp-tilageimissä erotetaan jyvät akanoista ja kovikset nössöistä.

Tästä whatsapp-tilasta voimme oppia kolme asiaa: 1. laatu ei selkeästikään ole whatsapp-tilakuvia määrittävä tekijä. 2. 10-vuotiailla on tylsä elämä. 3. CC tarkoittaa “cute couple”.

Tästä whatsapp-tilasta voimme oppia kolme asiaa: 1. laatu ei selkeästikään ole whatsapp-tilakuvia määrittävä tekijä. 2. 10-vuotiailla on tylsä elämä. 3. CC tarkoittaa “cute couple”.

Tartuin syöttiin ja lähetin siskontytölleni “juu”.

Tartuin syöttiin ja lähetin siskontytölleni “juu”.

Minut saatiin heti nalkkiin, mutta onnistuin puhumaan tieni ulos uhkavaatimuksesta. (P.S. Hän vastasi 13.)

Minut saatiin heti nalkkiin, mutta onnistuin puhumaan tieni ulos uhkavaatimuksesta. (P.S. Hän vastasi 13.)

Parasta.

Meille tulee hoitaja: opas vauvoille

Toim. huom.: Olen muutaman viikon New Yorkissa auttamassa ystävieni vauvan hoidossa. Siksi blogissa on tällä kertaa poikkeuksellisesti vieraskirjoittaja: brooklyniläinen Miles Moon, 4kk.

Vieraan hoitajan tuleminen taloon voi olla hankala paikka kokeneellekin vauvalle. Uskokaa pois, minä tiedän. Haastavinta on, kun hoitaja on au pair -mallinen eli sellainen, joka on sinulla paitsi töissä, myös asuu saman katon alla koko ajan. Mutta huoli pois! Minä olen täällä kaikkien hoitajista kärsivien vauvojen vertaistueksi. Et ehkä pääse hoitajasta eroon, mutta voin kertoa muutaman neuvon, miten elämästä sellaisen kanssa tulee hiukan helpompaa.

Joskus hoitajan kanssa saattaa joutua poseeraamaan kiusallisissa yhteiskuvissa. Noloa, mutta joitakin myönnytyksiä on esimiesasemassakin tehtävä.

Joskus hoitajan kanssa saattaa joutua poseeraamaan kiusallisissa yhteiskuvissa. Noloa, mutta joitakin myönnytyksiä on esimiesasemassakin tehtävä.

Ensinnäkin, muista oma arvosi ja opi arvostamaan itseäsi. Ajattele nyt miten paljon sisältöä tuot hoitajasi elämään: sylikaupalla pehmo- ja puruleluja, repetitiivistä kirjallisuutta, yllättäviä vaunumekanismeja sekä enemmän harsoja kuin hän koskaan tulee tarvitsemaan. Olisiko hän oikeastaan yhtään mitään ilman sinua? No ei.

Vaadi hoitajaltasi monipuolista laulurepertuaaria – se rikastaa myös hänen omaa kulttuurista pääomaansa. Sitä paitsi kuka jaksaa kuunnella pelkkää tuu tuu tupakkarullaa jatkuvasti? Itse pidän tavanomaisten lastenlaulujen lisäksi suomalaisesta iskelmästä ja valikoimasta jazzstandardeja. Arvostan myös, jos hoitaja keksii lauluja itse. Äitini on siinä erinomainen: uusin hänen kirjoittamansa sikermä kertoo mukuloista ja jyrkisukulanmukuloista. Se on hittimateriaalia. Hoitaja saa luvan pyrkiä samaan.

Pidä kuria. Vallan mukana tulee vastuu, ja siksi sinun täytyy toimia työnjohtajan lisäksi myös työnvalvojan tehtävissä. Pidä huoli ettet nuku päiväunia muulloin kuin silloin, kun hoitaja kärrää sinua ulkona ja on jatkuvassa liikkeessä. Tarkkaile hoitajaa ja ala venkoilla heti, jos se ottaa esimerkiksi puhelimen käteen. Täytyyhän sen tehdä töitä eikä mitään somettaa. 

Lepytä hoitajaa vain kun se on tarpeen. Jos joskus alkaa vaikuttaa siltä, että hoitaja on hieman kärttyinen, hymyile sille – ja jos jaksat, päästä pari heleää naurua. Sen jälkeen se on taas kuin sulaa vahaa käsissäsi. Yksinkertaisten olentojen suitsiminen on suorastaan naurettavan helppoa.

Pidä työtehtävä kiinnostavana ja haastavana eli pidättele kakkaa niin kauan kun voit. Hyöty on kaksisuuntainen: hoitaja saa jännitystä työhönsä ja itse saat viihdykettä arkeen (erityisesti silloin, kun vapautat kaasua. Suosittelen kokeilemaan. Se pitää hoitajan varpaillaan). Ja kun paskot, pasko pieteetillä, huonona hetkenä ja jos mahdollista, vähän ohi. Haastetta.

Johtaja turvallisuustarkastuksen tuoksinassa.

Johtaja turvallisuustarkastuksen tuoksinassa.

Turvallisuusprotokollan noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää. Aina kun näet hiussuortuvan, tartu siihen ja hold on for dear life, kuten meillä täällä Yhdysvalloissa sanotaan. Niskavillat ovat erityisen hyviä tarttumisalustoja, jos hoitajasi pitää sinua olkaansa vasten sylissä. Revi kaikkien voimiesi takaa, sillä hiuksista roikkuminen saattaa pelastaa henkesi. Hoitaja voi vaikka päästää irti, ja missäs sitä sitten oltaisiin, jollei hiusvaljaita olisi?

Jos hoitaja aivastaa tai yskäisee, älä säikähdä. Se on ihan normaalia. Tiedän, itsekin päästän hätäpissan ja alan itkeä joka kerta. Mutta luotan, että aivastuksiin tottuu. 

Opeta hoitajallesi, miten töissä pukeudutaan. Kun sillä on päällä puuvillaa tai fleeceä, pidättele, mutta kun sen vaatteet ovat silkkiä tai kasmiria, voit päästää parhaimmat puklusi koskaan. Eipähän hienostele enää toiste.

Joskus johtoaseman näyttäminen fyysisesti on tärkeää. Silloin kyntesi ovat vahvin aseesi. Ne näyttävät pikkuruisilta ja harmittomilta, mutta saavat massiivista tuhoa aikaan. Tähtää erityisesti hoitajan herkkään ihoon kaulalla ja kasvoissa. Näytä sille, kuka täällä on pomo. Itse kanavoin Saksikäsi-Edwardia tällaisina hetkinä, mutta voit valita itsellesi sopivimman esikuvan. Hyviä ovat mm. Wolverine ja Freddy Krueger.

Kas näin – toivottavasti näistä neuvoista on sinulle ja hoitajasuhteellesi hyötyä. Kirjoittaisin mielelläni pidempään, mutta minulla on juuri nyt kova kiire mennä työntämään nyrkki kokonaan suuhuni. Ensi kertaan!

Miles Moon

Paras isältäni oppimani asia: mielipuolinen raikkaus

Olen oppinut isältäni vaikka mitä. Esimerkiksi sen, että parisuhteessa pitää aina olla “intohimoa” (äidiltäni opin sitten sen että sillä tarkoitetaan seksiä), sen, että autolla ajaessa voi aina päästää jalankulkijat suojatien yli vaikka olisi kuinka kiire, sen, miten tehdään täydelliset paistetut perunat (niihin pannaan paljon voita ja rakkautta eikä anneta kenenkään muun koskea niihin) ja sen, ettei aina tarvitse tietää, mitä haluaa – sitä saattaa vaan ajautua oikeaan tilanteeseen.

iskä

Isän ansiosta olen myös oppinut liioittelemaan (ja sitten heti perään myöntämään että no ei niitä minun kimppuuni hyökänneitä susia kahtatoista ollut, niitä oli vain muutama, tai no ei oikeastaan sitäkään, yksi vain, eikä se oikeastaan ollut susi vaan kultainen noutaja, eikä se oikeastaan kimppuun hyökännyt, näin sen vaan ikkunasta), olemaan lempeä eli esimerkiksi lähtemään uudelleen käymään kaupassa vaikka ei olisi oma vika että jotakin on jäänyt hankkimatta (se oli niiden kahdentoista kimppuun hyökkivän suden vika katsos), kiinnostumaan 50-luvun soulmusiikista ja vanhoista musikaalielokuvista silloin kun muut ikäiseni popittivat Bät ja Ryyd -kasettia ja katsoivat Leijonakuningasta repeatilla (no shame, kulutin toki niitäkin loputtomasti, ja sanavarastooni kuuluvat edelleen sekä lause “nyt loppu sahti” että “limasta mutta maukasta”).

Mutta yksi oppi on minusta ylitse muiden, sillä se on paitsi käytännöllinen, myös nerokas. Se on mielipuolinen raikkaus.

Raikkaus. Ei rakkaus (vaikka iskä varmaan sanoisi että sekin on tärkeää).

Sellaisia oikeita sielusta kouraisevia oppejakin olen toki saanut isältäni paljon (esimerkiksi sen että vaikka välillä vituttaa ihan perkeleesti, on tärkeintä hyvä arki), mutta koska kuukausi sitten kirjoittamani juttu vanhempiini liittyen oli niin ällöttävän diippi ja ihana, keskitymme tällä kertaa kevyempiin aiheisiin. Mielipuolinen raikkaus tulee nimittäin niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tujauksesta vissyä.

Kun teet kotioloissa jonkin simppelin drinkin – oli se sitten gin & tonic tai rommikola tai vaikka gin basil smash – lorauta sekaan kaato tai pari vissyä. Se tekee tujuista mauista hiukan laimeampia ja taittaa esimerkiksi limun makeutta, muttei kuitenkaan tee juomasta vetistä (kiitos kuplien). Se tekee drinkistä mielipuolisen raikkaan.

Siinä se oli. Sanoinko jo, että isäni on nerokas?

Mielipuolisen raikasta isänpäivää kaikille isille ja isänmielisille ja isänmielettömille ja ihan kaikille. Iskä, olet mielipuolisen rakas!

Muista iltapäiväseksi ja 8 muuta parisuhdeneuvoa vanhemmiltani

Vanhemmillani on tänään 49-vuotishääpäivä. Tänään on myös tasan 51 vuotta heidän ensitapaamisestaan. Se tapahtui Jyväskylän Ilokivessä, jossa järjestettiin tietokonetanssit. Nämä tanssit olivat eräänlainen Tinderin esiaste, matchmaking-treffitapahtuma, jossa sinkut oli pantu yhteen wanhan cunnon ATK:n avulla. (Kelatkaa, vuonna -68. Wanha cunnon ATK oli silloin uufi ichméllinen fyfteemi, jonka käyttämiseen tarvittiin todennäköisesti koko liuta viiksekkäitä valkotakkisia miehiä joilla oli kaikilla tohtorintutkinto ja oma simpsakka sihteeri. Olemme aika onnekkaita, että tänä päivänä Tinderiä pääsee käyttämään ihan ilman takkia. Vai olemmekohan kuitenkaan.)

No – oli tietokonetansseilla kuitenkin jotakin samaa Tinderin kanssa, sillä isäni ei livetapaamisessa to-del-la-kaan syttynyt hänelle valittuun treffikumppaniin. Kun tilanne sen salli, hän karkasi tietskaritansseista Ilokiven toiseen kerrokseen, jossa oli tavalliset tanssit. Hänen kaverinsa houkuttelivat hänet sinne kertomalla, että tanssilattialla nytkyy kiinnostavan näköinen daami. Tämä daami oli tietenkin äitini.

Iskä ja äiti vuonna 1969.

Iskä ja äiti vuonna 1969.

On tietysti tosi ihanaa, että vanhempani ovat edelleen onnellisesti yhdessä. Ja itse asiassa ne eivät voi olla yhtään ilman toisiaan: jos ne matkustavat vaikka laivalla, ne survoutuvat molemmat seitsemänkymppiset sellaiseen pikkuruiseen 80 cm leveään sänkyyn, koska eivät saa nukuttua yksin. Ne kuhertelevat koko ajan ja äitini on sanonut minulle, että rakastuu isääni joka päivä uudelleen. (Ällöä.)

Ittellä ei yhtään sama. Oma pisin parisuhteeni on kestänyt vain vajaa viisi vuotta, eikä kukaan kumppaneistani ole halunnut olla kanssani loppuelämää. (Välillä olen kateellinen myös ihmisille, jotka ovat olleet monta kertaa naimisissa, rontit, kun en itse ole päässyt vielä kertaakaan.) Väkisinkin välillä tuntuu, että jokin on mennyt perustavanlaatuisesti omalla kohdalla pieleen.

Siksi olen aina ollut vanhempieni avioliitosta sitä mieltä, että ihan kiva mutta vittu kun vituttaa tommonen rakkaus. Vituttaa, että siinä ne ihan kuin minua ilkkuakseen rakastavat vaan toisiaan ja muistuttavat minua päivittäin siitä, etten itse pysty samaan. Ihan paskaa esimerkkiä näytätte. (Mutta onnee ny 49 vuodesta hei.)

Mutta jotta minä (ja ehkä joku muukin siellä) pääsisi edes lähelle, olen kysellyt vanhemmiltani vuosien varrella runsaasti neuvoja. Jätän tästä pois ne, mitkä on liian henkilökohtaisesti minulle osoitettu (kuten "Sulla on ollut liian nuoria poikaystäviä. Tarvitset jonkun, joka vie sua elämässä eteenpäin etkä sinä sitä. Niin ensi kerralla kysyt sitten heti, että minkä ikäinen se on. Ja jos se ei ole sua vähintään viisi vuotta vanhempi, sanot vaan että MORO."), jotta mahdollisimman moni saisi näistä avun. Osa on tietysti tarkoitettu ihmisille, jotka ovat jo parisuhteessa eli ne eivät sovi esim minulle, THANKS FOR NOTHING, mutta muutamaa voi kyllä soveltaa jo kumppania etsiessä.

Muista intohimo.

Äiti: “Parisuhteessa tärkeintä on intohimo.”
Minä: “Olette aina sanoneet mulle noin. Et kai tarkoita intohimolla seksiä?”
Äiti: “Kyllä.”
Minä: “Yhhhh.”

Jaa arki.

Äiti: “Arkielämän jakaminen on kaiken perusta.”
Isä: “Joo. Pitää voida käydä toisen läsnäollessa vessassa.”

Muista iltapäiväseksi.

Isä: “Tämä on neuvoni tuoreille hääpareille. Keittiön pöydällä, jos mahdollista.”
Minä: “Yhhh.”

Älä kuvittele, että voit muuttaa toista.

Äiti: “Suurin virheeni parisuhteessa on ollut, että olen ajatellut voivani muuttaa kumppani toisenlaiseksi. Toisaalta nakkikioskilla käymisen sain kyllä kitkettyä tuosta miehestä. En voi sietää lihapiirakan hajua, en tiedä mitään kauheampaa, ja se halusi käydä nakkikioskilla aina iltaisin. Mun piti vieressä seistä tönöttää ja katsoa kun se korvat luimussa veti sitä kaameeta töhnää. Enää ei tarvitse.”

Kosketa.

Minä: “Yhhh, tarkoittaako tämäkin seksiä?”
Äiti: “Ei pelkästään. Arjessakin pitää pussailla, ja yöllä kosketan välillä vain muistaakseni, että toinen on vieressä. Mutta kyllä, myös hipelöinti on tärkeää.”

Muista sanoa, että arvostat.

Äiti: “Isäsi aina sanoo että arvostaa kaikkea mitä osaan, kokata, ommella ja muuta. Itse arvostan, että se on sosiaalisesti niin kaunis ihminen.”
Isä: “En mä nyt tosta tiedä, mutta kyllä toi äitis on kaunis.”

Tee kotitöitä – tehkää kumpikin.

Isä: “Kotitöiden jakaminen on kliseistä, mutta tärkeää. Olen aina tykännyt tiskata ja teen sen mielelläni..”
Äiti: “Mutta pyykkejä se ei osaa hoitaa. Minä pesen, se laittaa ne narulle.”

Muista pienet hyvät teot.

Äiti: “Palkitsen ruoalla ja puristelen näppylät. Mies tuo mulle kaikkea kaupasta ja rasvaa mun jalat.”

Vittuile.

Äiti: “Kumppanilta kestää vaikka mitä. Ensin olemme opetelleet riitelemään. Sitten olemme sopineet, ja se on ollut aika kivaa.”
Minä: “Yhhh.”

Disclaimer: vanhempani halusivat erityisesti korostaa, etteivät heidän neuvonsa ole yleispäteviä, vaan henkilökohtaisia. Itse haluaisin erityisesti korostaa että yhhhh.

Disclaimer, osa 2: oikeasti olen tietenkin tavattoman onnellinen vanhempieni puolesta (ja tietenkin myös omasta puolestani, että saan todistaa tuollaista ällösöpöilyä). Rakkaus on ihanaa!

Eroterapiaa kahdeksanvuotiaan tapaan

Kuten moni jo varmasti tietää, erosin toukokuussa nyt-jo-entisestä-poikaystävästäni. Etenkin kesän alku meni siis itkusta tiristen, inhosta väristen ja pahoinvointia yhtä aikaa tavoitellen ja vältellen. (Onneksi nyt ollaan jo vähän paremmissa kantimissa.) Huomasin samalla, että tylyintä ja tehokkainta eroterapiaa minulle tarjosi siskoni 8-vuotias tytär. 

eroterapiaa

KUVA: Eroterapeutti (oik) assistenttiveljensä kanssa lähdössä toimintaterapeuttiseen haukijahtiin. 

Mietipä itse, miten vastaisit kyynelehtivänä, tärisevänä lihakasana tällaisiin kysymyksiin:

Ai oottekste eronnu? No saisinko silti Pökäleen (nimi muutettu) puhelinnumeron? Mulle se oli ihan kiva. Koska kaikkein ihaninta on jaella eksän puhelinnumeroa omille sukulaisille eron jälkeen. Tuntee itsensä sillä tavalla tärkeäksi. (Tosin muutaman päivän päästä siskontyttöni palasi niinkutsutulle astialle ja kertoi, ettei enää tarvitsekaan Pökäleen puhelinnumeroa, koska ei oikeastaan pidäkään tästä. Oli tainnut käydä vakavan keskustelun Pökäleen toiminnasta äitinsä kanssa.)

Kuinka monta kertaa sä oot eronnu? Paras kysymys tuoreiden haavojen kaivelun lisäksi vanhojen, arpeutuneiden ja parantuneiden haavojen uudelleen väkivalloin auki repimiseen. Auttaa toipumisessa. 

Onko sulla aina ollut niin, että ne muut on halunnut erota susta? Vai ootko sä ikinä halunnut erota niistä? Kysymys, johon ei itsekään halua miettiä vastausta, mutta siitä vaan katsos sormilla laskemaan ja totuutta kohtaamaan. Jeesaa asian perspektiiviin laittamisessa. 

Kuinka monta kertaa sä vielä aiot erota? Jos tulevaisuus ei vielä näytä tarpeeksi synkältä, voi pohtia sitä, mikäköhän tähän kysymykseen on oikea vastaus samalla kun miettii, saisiko lapsen kaakaolusikalla nirhattua omat korvat irti ettei tarvitsisi kuunnella enää yhtään kysymystä. Auttaa elämän visualisoinnissa tunnelina, jonka toisessa päässä on vielä lisää eroja. Wuhuu!

Miks te sitten erositte jos sua kerran itkettää se? Tässä kysymyksessä hienointa on oman syyllisyyden ja häpeän julkinen käsittely. Lapsen kanssa. Altistaa kivasti eron läpikäymiselle. Vittu lapsen kanssa.

Harmittaako ettei teillä oo lapsia? No ei. Ei ainakaan ole ketään kysymässä tällaisia typeriä kysymyksiä. Tuo helpotuksen tunnetta elämään.

Ooksä eksä? Mikset mee Eksiä Rannalla -ohjelmaan? Ja siinä vaiheessa kun vastaus tähän kysymykseen alkaa olla muotoa "no niinpä muuten, miksen menisi", on aika mennä ihan oikeaan terapiaan.

Lue myös: 

Suosittelen: lomailu omien vanhempien kanssa

Ennen kuin vanhempani jäivät eläkkeelle, toivoin aina, että sitten kun se tapahtuisi, ne ostaisivat kämpän Etelä-Ranskasta tai jostakin ja viettäisivät talvet siellä. Sehän tarkoittaisi nimittäin sitä, että minullakin olisi käytännössä kakkoskoti (ja lomakämppä Nizzassa). Olen sillä tavalla katsokaas opportunisti. 

Sitten ne jäivät eläkkeelle, mutta eteläeurooppalaista talviasuntoa ei vaan kuulunut. Ehdin jo tirauttaa muutaman itsekkään kyyneleen, kunnes muutama vuosi sitten ne keksivät, että on olemassa sellainen paikka kuin Torremolinos. 

Noin neljän vuoden ajan vanhempani ovat vuokranneet kolmiota torremolinoslaisessa lähiössä aina noin kuukaudeksi kerrallaan, syksyllä tai keväällä (tai kumpaakin). Ja tiedättekö te, mitä se tarkoittaa? Sitä että en olisi koskaan uskonut käyväni näin usein Torremolinoksessa. Ja rakastavani sitä.

Käymme siskojeni ja siskontyttöjeni kanssa Torressa mahdollisuuksien mukaan aina, kun vanhempanikin ovat siellä. Tai ainakin joku meistä käy (ja muut jäävät kotiin tuijottelemaan katkerina somepäivityksiä sieltä). Viimevuotinen reissu oli spesiaali: mukana olivat lapset, lapsenlapset ja jopa lapsenlapsenlapsi. Tänä vuonna kukaan muu ei lähtenyt, ja eläkeläisillähän on siellä ihan tylsää yksin, joten minä uhrauduin. Merkittäköön historian isoon kirjaan, että nuorin tytär oli katraasta uhrautuvaisin, eikä suinkaan tehnyt itsestään koskaan numeroa.

torre

Olen tosi onnellinen, etteivät ne ole ostaneet talviasuntoa Etelä-Euroopasta. Koska minusta olisi aika ankeea, jos vanhempani olisivat poissa kaikki talvet (paaaaitsi tietenkin jos viettäisin itsekin siellä kuukausikaupalla aikaa etätöitä tehden ja appelsiineja suoraan puista poimien, itse asiassa nyt kun mietin niin rupeaa vähän korpeamaan koko homma, olisivat nyt hommanneet sen asunnon kun kerran minä sitä niin kovasti toivoin). Nyt ne ovat suurimman osan ajasta lähellä Tampereella, ja minun elämässäni on pysyvyys ja rauha nyt ja iankaikkisesti.

Pointtini siis oli, että lähden ensi tiistaina lähes vuosittaiselle Torren reissulle ja lomailen siellä viikon kolmen kesken vanhempieni kanssa. Ja se tekee minut aivan valtavan onnelliseksi. Mutta ei siksi, että Torremolinos olisi minusta mikään maailman ihanin matkakohde. Siksi, että mun iskä ja äiti on maailman parhaat tyypit. 

Ai niin, ja katsokaa miten hauskaa meillä siellä aina on:

torremolinos
torremolinos
torremolinos
torremolinos
torremolinos
Suosittelen: tätiys

Rakastan työtäni toimittajana ja harrastustani bloggaajana, mutta niiden lisäksi minulla on yksi homma, joka on aivan ylitse muiden. Tätiys.

Minulla on kaksi isosiskoa: Miisu, joka on minua 16 vuotta vanhempi ja Emmi, jonka kanssa meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Molemmilla on kaksi lasta, ja koska Miisu sai omat lapsensa alle kolmekymppisenä, on minusta tullut täti jo 10-vuotiaana. Se on siis rooli, josta minulla on jo noin 24 vuoden kokemus. (Toimittajana tai bloggaajana en pääse vielä lähellekään.) 

Kaksi vuotta sitten vanhin siskontyttöni antoi minulle ylennyksen ja teki minusta lukuisten palveluvuosieni jälkeen isotädin. Lapsia, joille saan tätilöidä, on nyt siis jo viisi, ja ne ovat iältään 2–23-vuotiaita. Olen siis paitsi pitkän, myös monipuolisen kokemuksen omaava täti. 

Tätinä oleminen on kerta kaikkiaan parasta

1. Saa aina laulaa saman iltalaulun (vuonna 1996 se oli TLC:n Waterfalls, nyt se on ollut jo viitisen vuotta Puff, lohikäärme), eivätkä mukulat koskaan valita, että taasko tuo sama. Päinvastoin, ne oikein odottavat, että laulat sen, koska tädin iltalaulut ovat harvinaista, eksoottista herkkua.

2. Lapsosille saa aina tuoda tuliaisia, viedä niitä aina kakkupalalle, jäätelölle tai hampparille, eikä melkein koskaan joudu syöttämään niille parsakaalia, sieniä, sipulia tai punajuurta tai mistä ne nyt ikinä eivät tykkää, ja kun joku muu syöttää niille niitä, voi irvistellä niille salaa myötätuntoisesti pöydän toiselta puolelta.

3. Saa olla mukana sotkemassa niiden pikkuisia nuppeja oikein toden teolla. Siskontyttöni Veera luuli viisivuotiaana, että ikkunoista saattaa toisinaan hyppiä sikoja, jotka täysin varoittamatta sanovat "niks" ja niin se asia sitten on. Ja siitä on yksinomaan minua kiittäminen. 

4. Kun ne saavat ensimmäisen puhelimen, ne lähettävät tädilleen ihania "mulla on sua ikävä" ja "millon sä tuut" -viestejä. 

5. Ne haluavat aina istua/nukkua/syödä/kävellä/olla tädin vieressä. Saa tuntea itsensä sillä tavalla suosituksi.

6. Tätinä saa todella paljon enemmän kakkua ja Carneval-keksejä kuin jos elämässä ei olisi yhtään lasta. Ja synttäreillä lahjaksi riittää joskus vaikka puupalikka. (Kuva siskontyttärentyttären Netan 2-vuotissynttäreiltä viikonlopulta. Söin kaikkea. Ihan helvetisti.)

täti

7. Ne eivät vaadi sinulta, tai keneltäkään muultakaan, mitään kovin ihmeellistä. Fanni, joka on nyt 7-vuotias, näki joskus muutama vuosi sitten puussa muovipussin ja ihmetteli, miten se oli sinne joutunut. Keksimme mahdollisen skenaarion, ja siitä lähtien Fanni pyysi aina iltasaduksi kertomaan muovipussista. Minä ja Fannin vanhemmat olemme keksineet satoja muovipussitarinoita, joista jokaisessa muovipussi päätyy puuhun ja joista jokainen loppuu sanoihin "ja siellä se lirputtaa vielä tänäkin päivänä". 

8. Saa käyttää ihan omaa nimeä, eikä mitään typeriä lempinimiä kuten vaikka mummo/vaari/isä/äiti tms. (Ajatelkaa nyt, noissa rooleissa joutuu käytännössä luopumaan omasta nimestään. Nöyryyttävää.)

9. Niistä saa todella paljon materiaalia (lue: sisältöä) somekanaviin.

10. Ja aina saa lähteä viimeistään parin päivän päästä kotiin. 

Lue myös:

"Mihis te ootte vauvan jättäny" ja muut lapsettoman möläytykset

Haluan pyytää anteeksi kaikilta tutuiltani, joilla on lapsia ja joiden kanssa olen ajautunut viime aikoina small talk -keskusteluihin. Olen nimittäin tässä viime aikoina oppinut, että vaikka rakastan lapsia, en osaa puhua niiden vanhemmille ollenkaan. Varsinkin, jos kyse on sellaisesta törmätään-kadulla-moi-miten-menee-no-mut-hei-nähdään-taas-joskus -tyyppisestä kohtaamisesta.

anteeksi

Oletan, että asia liittyy jotenkin siihen, että kavereihin on vaikea suhtautua, jos ei ole nähnyt niitä vähään aikaan ja siinä välissä niille on tullut lapsi. Nyt jokainen lukija siellä varmaan sanoo että häh, eihän niihin tarvitse suhtautua mitenkään, samoja ihmisiähän ne ovat, ja on siinä ihan oikeassa. Mutta kun joku saa lapsen niin minun päässäni naksahtaa ja se muuttuu silmissäni Oikeaksi Ihmiseksi, aikuiseksi, joka on saavuttanut elämässään sellaisia asioita, jotka tekevät minun elämän touhuistani säälittävää räpeltelyä. Työt, säätilat ja varsinkin omat kuulumiset tuntuvat toissijaisilta, kun keskustelukumppanilla on elämässä jotakin niin merkityksellistä kuin pieni ihminen. 

Ja sitten en osaa sanoa niille mitään järkevää. Selvimmin tämä tuli esille viikonloppuna Flow'ssa, jossa päästin suustani kaikkiin tuoreehkoihin vanhempiin törmätessäni jotakin tällaista (ja suluissa ehdotus siitä, mitä ne olisivat voineet minulle vastata):

Mihis te ootte vauvan jättäny? (Mihis me se jätettiinkään? Ai niin, tonne narikkaan me se annettiin. Haetaan pois sitten kun on vähän tampattu.)

No sä ootkin nyt oikein kahden lapsen iskä. (Ei hitto, hyvä kun sanoit, en olisikaan itse ymmärtänyt asiaa muuten. Niitä lapsiahan todella on kaksi!)

Teillä on sitten lapset jossain hoidossa? (Eeeiku ne on tuolla samppanjabaarin jonossa, tilaavat meille pullon valmiiksi.)

Sait vähän vauvavapaata? (Joo ja sen tarkoitus on, ettei tarvitsisi puhua siitä lapsesta koko ajan. Kiitos vaan.)

Ja sitten kun tajusin, että minähän puhun ihan hölmöjä ja yritin pelastaa lukuisia kertoja tilanteen vaihtamalla puheenaihetta, sanoin jotakin vieläkin typerämpää:

Siis mä olin tänään ihan humalassa jo kolmelta. (Ööö ei varmaan kannattaisi retostella sillä?)

Joo hei määkin olin eilen niin väsynyt että lähdin jo kymmeneltä kotiin. (Joo, sun elämä on varmasti tosi rankkaa, varsinkin kun oot jo kolmelta humalassa.)

Mun piti parkkeerata samppanjabaariin koko päiväksi, mutta oonkin päätynyt ginibaariin, ja nyt mun suurin ongelma on, etten tiedä onko tämä up- vai downgreidaus. (Tiesitkö että täällä on ihan artistejakin esiintymässä?)

 

Anteeksi. 

Ja kertokaa, oi lapselliset: mistä te haluaisitte jutella?

 

Lue myös:

 

Letunruoste eli juttuja lasten suusta

Kaksi- ja puolivuotinen siskontyttöni on hauskin ihminen, kenet tunnen. Tänään hän juoksi ympäri kämppää huutaen kovaan ääneen

PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI PIPPURI TIPPURI!

Parasta.

Yhtenä iltana, kun tytön mummu alkoi pilkkiä kesken iltasadun, kysyi tyttö tältä: "Mummu, loppuko sulta akku?"

Viime kesänä mökillä yritimme porukalla kysellä tytöltä, mikä on hänen lempiruokaansa. Ehdottelimme kaikenlaista, kunnes tyttö itse vastasi: " Öööööö.... VOI!"

Yksi parhaista jutuista tuli kuitenkin vuosia sitten toisen siskon tyttäreltä, joka on nyt jo melkein aikuinen. Tyttö söi nakuna kesällä muurinpohjalettua mökillä, ja onnistui tavoilleen uskollisena pudottelemaan letunpalasia syliinsä. Huomattuaan tämän tyttö parahti: "Nonni! Nyt mun pimppikin on ihan letunruosteessa!"