Posts tagged aikuisuus
Mistä tunnet sä aikuisen

Tiedätkö, mistä tunnistaa aikuisen ihmisen?

On varmaan huono merkki, kun en tunne itseäni vieläkään täysipainoiseksi aikuiseksi, vaikka minulla on asuntolaina ja oma yritys ja 35 vuotta lasissa, luoja paratkoon. Olen lapsellinen, koska kiukuttelen siitä, että minun täytyy herätä ihan tavallisten ihmisten aikaan, olen huono aikuinen koska valvon yöt ja olen aina myöhässä, ja olen epäkypsä, koska minulla on aina jääkaapissani enemmän kuohuviiniä kuin tomaatteja.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Aikuisuudessa on toki paljon plussaa: saa äänestää, maksaa veroja, olla koko ajan huolissaan siitä milloin polvet pettävät ja ennen kaikkea jääkaapissa on aina kuohuviiniä eikä mitään saatanan tomaatteja. Ja olen kyllä aikuinen ihan mielelläni, mutta se vain unohtuu minulta joskus.

Kunnes joku muistuttaa minua siitä.

Luonani oli taannoin käymässä eräs minua joitakin vuosia nuorempi henkilö. Hän kommentoi useaan otteeseen sitä, ettei tahdo uskoa minun olevan näin vanha (ja nämä eivät olleet kyllä mitään uuh-näytät-niin-nuorelta -kommentteja, vaan ei-perkele-sulla-on-kyllä-epäkypsät-vitsit -kommentteja). Ja sitten hän sanoi:

“Mutta on yksi asia mistä tiedän sinun olevan aikuinen.”

Seurasin, kuinka hänen katseensa siirtyi keittiön pöytääni pitkin kohoilevalle povel- eikun pöydän reunalla seisovaan metalliseen telineeseen.

“Sulla on talouspaperia”, hän sanoi merkitsevästi, ja naputti telineessä killuvaa rullaa.

Ja niinhän mulla saatana soikoon onkin. Talouspaperia, kerta kaikkiaan (mutta on mulla myös se kohoileva povi, jos joku haluaa joskus tulla talouspyyhkeiden sijaan katsomaan esim sitä).

Olen aina sanonut, että silloin ihminen on aikuinen, kun sillä on talouspaperia, koska se on yksi turhimmista asioista mitä keksin (tosin vielä turhempi on kuvioitu talouspaperi). Mutta kaikista aikuisimmalta minusta tuntuu nyt, kun joku muu on sanonut minulle, että aikuisuuteni merkki seisoo keittiössäni paraatipaikalla terhakkaana kuin joku mikä nyt terhakkaana seisoo.

Jäin talouspaperiin koukkuun kolme vuotta sitten, kun tätä asuntoa remontoitiin. Vaikka remppa loppui, talouspaperi siirtyi vaivihkaa arkikäyttöön ja ostoslistoille, ja nyt huomaan kokevani lievää pakokauhua, kun se on lopussa. Ja jos talouspaperi on minusta ollut aikuisuuden merkkien kärjessä, on pakokauhu talouspaperin loppumisesta listan kiistattomana ykkösenä. (Suoraan sanottuna koko talouspaperi vähän nolottaa minua. Ei siksi, etten haluaisi olla aikuinen vaan siksi, että se tuntuu turhalta tuhlaukselta.)

“Mutta siis muuten minun on vaikea uskoa, että sä olet 35”, vieraani sanoi, ja kuin alleviivatakseni hänen sanojaan otin talouspaperirullasta arkin (sellaisen puolikkaan, koska vain puoliarkit sallitaan) ja työnsin sen nenääni.

No en oikeasti työntänyt. Mutta ihan yhtä hyvin olisin voinut. Todellisuudessa kerroin hänelle varmaan jonkinlaisen epäkypsän vitsin ja nauroin omalle mukahauskuudelleni niin, että minulta tirskahti vähän olutta nenästä. Ja sitten otin TALOUSPAPERIN PALAN JA PYYHIN NENÄNI SILLÄ AI ETTÄ TÄMÄ YMPYRÄ SULKEUTUI KUIN SULKEUTUIKIN LOPULTA.

5 syytä järjestää synttärijuhlat (vaikka on aikuinen)

Viime vuosina minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäivistäni oikein kunnon numero. Suurin osa vouhotuksestani on täysin keinotekoista, ja mitä enemmän ihmiset siihen kiinnittävät huomiota, sitä enemmän heitän vettä myllyyn. Toki synttärini tuottavat minulle iloa, mutta tämä hössötyshän on juuri sitä: pelkkää tyhjänpäiväistä hössötystä. 

E02CB349-6892-4896-8B0F-7D24A53085E8.JPG
5EEEE634-9861-44B9-AE7F-8B47EA125329.JPG

Tänä vuonna olen halunnut kuitenkin tehdä synttärijuhlinnasta ihan oikeastikin tärkeää. Sain niin monta "musta on suloista että sun synttärit on sulle niin tärkeät" -tyyppistä kommenttia, että alkoi jopa vähän sapettaa. Miksei omia juhlapäiviään saisi fiilistellä montaa viikkoa putkeen juuri niin pitkään kuin haluaa? Vaikka olisikin jo 35-vuotias?

Toissaviikonloppuna järjestin synttärijuhlat itselleni ja ystävälleni Janitalle, jonka kanssa olemme juhlineet synttäreitä yhdessä jo yli 20 vuotta. Ja minusta kaikkien "nuorten" aikuistenkin pitäisi juhlia synttäreitään, tavalla tai toisella. Miksi? Minäpä kerron. 

5C77F687-9492-47B9-80E2-DA121BF67AA7.JPG
ravintola cargo
3ACB1A1B-689E-4346-A2DC-D598EFAF2DB1.JPG

Ne on vittu juhlat. Syntymäpäivä on juhlapäivä, silloin juhlitaan. Miksi se on virstanpylväs ainoastaan muksuille ja vanhuksille? Siksi että jihuu, ne ovat hengissä? No niin ollaan perkele mekin. Vaikka meillä on takuulla enemmän stressiä ja paineita ja läheltä piti -kuolematilanteita. Tai no okei niitä ei ehkä ole kaikilla "nuorilla" aikuisilla ihan yhtä paljon kuin vanhuksilla. Mutta huonosti menee noin niin kuin ylipäätään. Meidän pitää esimerkiksi puhua itsestämme "nuorina" ihan hipsukoissa. Vähemmästäkin vituttaa. 

Aikuiset ovat tosi hyviä antamaan lahjoja. En ikinä odota, että kukaan toisi synttäreilleni lahjoja. Minulle on tärkeämpää, että ne vääntäytyvät paikalle, halivat minua vähän ja tuhlaavat rahaa valitsemaani baariin. (Mutta en minä sitä tietenkään niille sano. Tuovatkoon lahjoja, en minä estä.) Saan joka vuosi sylillisen skumppaa ja sylillisen kukkia (ne ovat parhaita lahjoja) ja viime vuosina aina myös krapulaselviytymispakkauksen: pienen muovikassin, jossa on sipsipussi, puolen litran limu ja suklaapatukka. Ensi vuonna ehkä myös särkylääkettä.

cargo juhlat

Juhlat voivat olla juuri sellaiset kuin itse haluaa. Järjestin omani itsekkäästi lähikahvilassani, kantapaikassani, kasvisravintola Cargossa, jotta mun ei tarvitsisi mennä 150 metriä kauemmaksi kotoa. Mun juhlat, mun etäisyydet! Plus kattokaa nyt miten nättiä siellä on. (P.S. Cargo on muuten talvikaudella kiinni iltaisin, joten yksityistilaisuudet suorastaan odottavat järjestäjäänsä. Ruoat ja juomat järjestyvät talon puolesta ja homma toimii myyntitakuulla. Voit myös kutsua minut, asun tosi lähellä.)

Juhlat tekevät onnelliseksi. Olin koko juhlaillan ihan uskomattoman onnellinen ja kaikki oli minusta täydellistä. (Lahjoilla ja skumpalla ja soittolistalla, jossa oli pelkästään omia suosikkibiisejäni, saattoi olla osuutta asiaan, mutta silti. Ainoa, mikä juhlista jäi puuttumaan, oli pussailu.) 

Synttärit on kaikki, mitä minulla on. En ehkä koskaan pääse naimisiin ja pitämään hääjuhlia tai juhlimaan hääpäiviä. En ehkä koskaan saa lapsia ja kykene kanavoimaan juhlintatarpeitani niiden kautta. Synttärit on saatana sentään kaikki mitä mulla on. Let me have it. (P.S. Menen kyllä tosi mielelläni naimisiin, jos jotakuta kiinnostaa. Sitoutuminen ei niinkään napostele, mutta ne bileet. Meiliosoite on tuolla sivupalkissa.)

P.S. Täten juhlallisesti ilmoitan, että tämä olkoon kauden 2018 viimeinen synttäripostaus. 

synttärijuhlat cargo
35-vuotias nainen on...

Tässä on 35-vuotias nainen. Tai no, valehtelen hiukan. Postauksen kuvat on otettu pari viikkoa sitten, silloin kun olin vielä nuori ja viaton 34-vuotias. Ne otti ihana ystäväni Eino

Mutta tänään minä olen 35-vuotias. Ja jos totta puhutaan, elämäni ei ole yhtään sellaista kuin olin joskus nuorempana ajatellut. Mutta sitten muistan, että ekaluokkalaisena ajattelin, että yläasteella kuljetaan jakkupuvuissa ja viimeistään lukiossa kaikilla on koulussa mukana salkku. Että eiköhän kaikki ole ihan hyvin, vaikkei mikään mennytkään niin kuin ajattelin.

Minulla on työ, jota rakastan, asunto, jossa viihdyn (ainakin toistaiseksi), ihania, ihania ystäviä, joista yhden kanssa meillä on podcast, jonka suosio on ylittänyt kaikki villeimmät odotuksemme, kirja tulossa lokakuussa, ja kerta kaikkiaan kaikki mitä tarvitsen ja enemmän. (Paitsi ehkä parisuhde. Mutta sitäkään en kyllä juuri nyt tarvitse.) Silti en voi olla ajattelematta, ettei tämä ole ihan sellaista elämää, jota olin ajatellut kolmevitosen viettävän. Vaikken ehkä ollutkaan sitä niin hirveästi ikinä ajatellut. Tulevaisuudenhaaveeni loppuivat varmaan siihen mintunvihreään, kultanappiseen jakkupukuun, jota toivoin yläasteella rokkaavani. 

Nuorena ajattelin, että ihminen aikuistuu kuin taikaiskusta. Että sitä ikään kuin lakkaa olemasta oma persoonansa, ja astuu jostakin maagisesta aikuisuuden portista, ja sen askeleen ottaessaan muuttuu äkisti vakavaksi, tylsäksi, harmaaksi aikuiseksi. Että sitten minäkin yhtäkkiä alkaisin puhua sillä tavalla ilmaa sisään imien "joo joo joo, meidän markkinointiosastolla on sama" ja pitää tukkaa banaaninutturalla ja vaihtaisin puhelimen taustakuvaksi viinilasin keittiön marmoritasolla, ja muutaman vuoden päästä ässäni alkaisivat viheltää ja ottaisin permanentin ja alkaisin puhua markoista ja käyttää samanlaisia 70-luvun mekkoja kuin edesmennyt isoisoäitini. Mutta ei niin kai käy.

Sillä tällainen on oikeasti 35-vuotias nainen.

35-vuotias nainen...

...kääntyy edelleen silmät kiiluen, kun kuulee skeittilaudan äänen. Viimeksi eilen kävelin ihan älytöntä reittiä kauppaan, koska luulin kuulevani etäistä rullailua. Joka sitten tulikin tietyömaasta. 

...ei tiedä vieläkään, haluaako se lapsia. Mutta on silti stressannut asiasta 21-vuotiaasta asti. Hienoa ajankäyttöä, sanon minä!

...kärsii jumalauta finneistä edelleen. Kertokaa nyt joku niille murrosikäisille että SE EI OIKEASTI LOPU KOSKAAN.

...ei osaa koskaan olla ajoissa missään, vaikka on olevinaan jokin ammattilainen.

...luulee jatkuvasti olevansa edelleen parikymppinen. Ja sitten sitä sattuu selkään, lantioon ja niveliin (erityisesti sateella) ja se joutuu katsomaan parikymppisten miesten Tinder-kuvia silmiään siristellen. 

...on edelleen ihan saatanan kiusaantunut valokuvissa, vaikka on blogannut yli kymmenen vuotta. Mutta onneksi sillä on ystäviä, jotka osaavat ottaa kivoja kuvia siitä huolimatta.

...on kyllä yrittäjä, asunnonomistaja ja isotäti, muttei lue sanomalehteä joka päivä. Eikö kolmevitosten (tai jokseenkin sivistyneiksi itsensä laskevien ihmisten) pitäisi tehdä niin? Tai katsoa edes uutiset joskus?

...itkee yksinäisyyttä ja nauraa yhdessäoloa ja on humalassa ja möllöttää sohvalla ja tanssii nolosti ja nukkuu liian pitkään ja syö kokonaiseksi ateriaksi vaan sipsejä vaikka päässä soi koko ajan "puoli kiloa päivässä" -kasvismainos.

...tekee vieläkin valtavan numeron syntymäpäivistään. Ihan kuin se olisi joku 11-vuotias. Koska se on kaikki mitä mulla on tajuattekste

...on silti ihan onnellinen. 

Lue myös:

8 aikuisuuden merkkiä
aikuisuus.jpg

Olen nyt 33-vuotiaana tullut siihen tulokseen, että minusta on vaivihkaa tullut aikuinen. (En tiedä, missä välissä niin kävi, mutta oletan että isotädiksi tuleminen ja asuntolainan ottaminen ovat siihen jokseenkin läheisessä yhteydessä. Ehkä.)

Olen aina ollut sitä mieltä, että talouspaperi on aikuisuuden merkki. Sitä tarvitsevat vain sellaiset ihmiset joilla on lapsia tai rahaa, sillä muuthan voivat pyyhkiä kaiken rättiin tai pyyhkeeseen – siis kunnes saa maistaa talouspaperin siivittämää luksuselämää. Aloin ostaa talouspaperia, kun ryhdyimme tekemään remonttia (ai etkö tiennyt, että talouspaperi on tuiki tärkeä remonttiväline? On se. Ihan niin kuin maalarinteippi. Sitä ostetaan aina rulla tai pari naulojen, vasaroiden ja mittanauhojen lisäksi, eikä kukaan oikeasti tiedä miksi. Se on ihan kuin joku rautakaupan pakollinen kytky), ja silloin otin valtavan harppauksen aikuisuuteen. Enemmän talouspaperin kuin remontin ansiosta. Mutta nyt olen huomannut itsessäni muitakin kiistämättömiä aikuisuuden merkkejä.

Tunnistatko aikuisuuden itsessäsi?

Postin avaaminen
Aikuinen ei avaa hänelle tullutta postia heti. Lapsi (ja nuori) menee aivan sekaisin omalla nimellä tulleesta postista. Vaikka kirje olisi pelkkä tiliote, nuori avaa sen ihan muina tärkeinä ihmisinä ja arkistoi sen tähdellisten paperien kansioon. Puhumattakaan Valittujen Palojen mainoskirjeistä, joissa on irroitettavia osia ja liimattavia tarroja ja kullankikertäviä kolikonmuotoisia pahvinpaloja ja joista saattoi muinoin voittaa tuhansia markkoja. Erittäin Tärkeää Postia.

Valuuttapuheet
Vain aikuinen ihminen puhuu markoista, luoja paratkoon.

Talouspaperin loppuminen
Kyllä, pelkästään sen hankkiminen tekee ihmisestä aikuisen. Mutta ihminen, joka on ihan hukassa kun talouspaperi loppuu, on aikuinen potenssiin kaksi. 

Hiihtäminen
Aikuinen ihminen haluaa hiihtolomalla oikeasti hiihtää. Vain aikuinen ihminen

Alkoholi
Viina ei kuulu pelkästään nuorisolle, ehei. Aikuinen ihminen kuluttaa alkoholia ainakin yhtä paljon (todennäköisesti jopa enemmän) kuin nuori. Erona on se, ettei aikuinen muista, milloin olisi viimeksi ollut humalassa jossakin muualla kuin kotisohvalla, kun taas nuori ei tiedä, miksi hänellä pitäisi edes olla sohva. Tai koti.

Oppiminen
Aikuinen oikein haluaa opiskella jonkun vieraan kielen. Pösilö.

Samaistuminen
Kun aikuinen katsoo esimerkiksi jotakin karmaisevaa murhadokumenttia, ei hän samaistu nuoreen naiseen, jonka kimppuun käydään, vaan tämän vanhempiin. 

Meemien googlailu
Aikuinen ihminen löytää itsensä tämän tästä googlaamasta lauseita kuten "what does cash me ousside mean" ja "who is salt bae" ja "why is pepe a funny frog". Lisäksi joka kerta, kun aikuinen ihminen saa tekstiviestin, jossa on kirjoitusvirhe, hän olettaa, että kyseessä on jokin nuorison suosima akronyymi, ja sen seurauksena löytää itsensä googlaamasta sanoja kuten ""tlen pian" ja "mo".

Joko tuntuu vanhalta aikuiselta?

Lue myös: 

 

Mennään lasilliselle ja suutelemaan eli aikuisen tunnistaa termistöstä

Täällä Kustaassa on ennenkin (ja ennenkin) pohdittu aikuisuuteen liittyviä asioita. No, niissähän miettimistä riittää, sillä mieleeni juolahti taas uusi näkökulma asiasta: termistö.

Kun oltiin lapsia, nuorisoa tai vielä jopa nuoria aikuisia, asioista puhuttiin eri nimillä. Nyt aikuisena (aikuisena, yhh. eikun ahh. eikun äh! en tiedä) samoille asioille on löydetty asiallisempia, korvaavia termejä:

Siinä, missä nuorena mentiin yksinkertaisesti syömään, aikuisena mennään lounaalle ja illalliselle sekä tietenkin kaikkien aikuisten ja aikuismielisten suosikkiruokayhdistelmälle BRUNSSILLE.

Kun nuorena mentiin kahville tai rehellisesti bisselle tai ryyppäämään, aikuisena mennään lasilliselle. Aikuiset siis huijaavat itseään. Yksille on muuten sou lääst siisön.

Nuolemista alettiin yhtäkkiä kutsua suutelemiseksi (tai omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni, suuteloksi) ja muita varsin kuvaavia kanssakäymiseen liittyviä termejä lemmiskelyksi ja peuhaamiseksi.

Bileistä tulikin juhlat, tietokoneesta näyttöpääte ja esitelmästäpresentaatio.

Aikuistuessa ihmisen sanavarastoon hiipivät hiljaa myös sellaiset raivostuttavat termit kuten paltsu, neukkari, toimari, muikkari.

Se on niin ärsyttävää, että en tiedä teistä, mutta minä aion ainakin mennä tänään lasilliselle.

Kuva.

5 + 1 aikuisten asiaa...

...joita minulla ei ole:

1. Rannekello. Itse käytän kännykkää kellona, kuten kuka tahansa itseään kunnioittava 13-vuotias. Samalla voi tsekata viestit, Facebookin ja sähköpostit tilanteessa kuin tilanteessa, koska oikeasti "katsoo vain kelloa".

2. Nailonsukat. Oikeasti hämmennyin, kun näin eilen kuntosalilla lähes jokaisen naisen pujottavan varpaansa suihkun jälkeen nailonsukkaan. Minäkin haluan (mutta hassunhauskat sukat ovat vaan paljon... no, hauskempia. Eivätkä ne mene yhtä helposti rikki)!

3. Printteri. Aikuisella ihmisellä on printteri. Eikö olekin? Ainakin, jos taloudessa on kaksi tietokonetta.

4. Luottokampaaja. Olen kyllä yrittänyt kovasti löytää sellaisen. Jos tarjouspartureissa käyminen lasketaan.

5. Talouspaperia. Meidän kahden hengen taloudessa oli monen kuukauden pituinen jakso, jolloin talouspaperia riitti. Se oli sen jälkeen, kun vanhempani olivat käyneet meillä muutaman päivän vierailulla. Sittemmin ei ole palio talpappia näkyny.

+1. Talvi- ja kesävaatteiden laatikot, vaatteiden erottelu ja pois pakkaaminen vuodenaikoina, jolloin ne eivät ole tarpeen (tästä puhuminen kuuluu kyllä minunkin aikuiseen arkeeni).

Muistutan olevani 29-vuotias.

Lopuksi vielä aikuisten asioita, joita minulla ON: Iso aikuisten naisten lompakko, kynttilöitä jotka eivät tuoksu, kulho eteisessä avaimille,  pesuaine erikseen ikkunoille, kylpyhuoneen pinnoille ja yleiseen puhdistukseen. Ja Vanishiä.

Aikuisuus, it ain't all that

Kyllä. Aikuisuus on ihanaa. 

Mieleeni tupsahti kuitenkin useita asioita, jotka ovat aikuisuudessakin pikkuisen hanurista, vaikkei niin pitänyt olla.

Tällä ei ole muuten mitään tekemistä kolmenkympin kriisin kanssa.

Aaaaaanyway, tää menee näin:

TV on edelleen paha. Aikuisenakin on vielä huono omatunto, kun katsoo telkkaria heti aamusta (vaikka ohjelma olisikin uutislähetys). Äiti lienee onnistunut kasvatustyössään.

Pelko ei helpotakaan. Pelkäsin pikkutyttönä hirveästi vettä. Tai en niinkään vettä, vaan ruumiita, joita siellä lilluu. Kyllä, luit oikein. Asiaan sen kummemmin paneutumatta pelkään niitä edelleen, vaikka järjettömien, irrationaalisten pelkojen piti helpottaa, kun kasvaa isoksi. NOT.

Reality bites. Laskujen maksaminen oikeasti ei ole yhtään niin kivaa kuin leikisti. Minulla oli pentuna tapana leikkiä sihteeriä, joka kantelee lasku- ja paperipinoja sekä mieletöntä kasaa kuulakärkikyniä mukanaan. Halusin valmistella asiakirjoja, ottaa soittopyyntöjä kuvitteellisen johtajan (varmaan joku mies) puolesta vastaan ja ennen kaikkea maksaa laskuja. Solo-maksuautomaatti oli pyyteettömän ihailuni ja märkien unieni kohde.

Omien lupausten pettäminen. En ole koskaan syönyt jätskiä päivän jokaisella aterialla, vaikka lapsena usein uhkasin niin ("sit ku mää oon aikuinen ni ainaki varmana meen joka päivä särkänniemeen" etc).

Toisaalta taas on ihanaa ottaa drinkki pikkuisen liian aikaisin päivällä tai hieman liian keskellä viikkoa - just because you can. Koska olet aikuinen, eikä kukaan kiellä. Tässä kohtaa on toki kehotettava varovaisuuteen: leikkisästi liian aikainen gin tonic voi äkkiä vaihtua aamupala-viinitonkaksi just because you can, eikä sitten ole enää kenelläkään mukavaa.

Äh. Oikeasti just because you can tekee tästä kaikesta sen arvoista. 

Bring it on, 30!