Posts tagged minä
36 vuotta – ja kaikki on ihan toisin

Tänään minä täytän 36 vuotta (fanfaarit ja onnentoivotukset kommenttiboksiin, inboksiin ja *****boksiin, kiitos).

Tuntuu aivan eriltä, kiitos kysymästä. Ihan kaikki on muuttunut. Muuuutta ensin pikku disclaimer.

Juhlin synttäreitäni joka vuosi ihan raivolla – niin kuin jotkut ovat saattaneetkin huomata. Ja joka kerta joudun perustelemaan, miksi teen niistä niin ison numeron ja miten minä oikein kehtaan. Ja joka kerta minua kyllästyttää, että aikuisen ihmisen synttärifiilistely on ihmisistä niin huvittavaa (tai säälittävää). Antakaa mää ny täytän vuosia rauhas- eikun tekemällä siitä valtavan spektaakkelin. En nimittäin välttämättä koskaan pääse naimisiin, vaikka haluaisin ihan hulluna (haluaisin, mutten siksi, että rakkaus ja sitoutuminen ja läpä läpä ding dong, vaan koska JUHLAT), enkä välttämättä koskaan saa lapsia, joiden ikäsaavutuksia saa juhlia ihan täysiä (eikä kukaan muuten kysy että miksi teet tuosta nelivuotiaasta noin ison numeron) ja koska olen yksityisyrittäjä, pääsen harvoin pikkujouluihin tai kevätpäiville tai firman 30-vuotisjuhliin – tai mihinkään sellaisiin työpaikkajuhliin joihin tunnen oikeasti kuuluvani. (Moniin juhliin pääsen kyllä muuten, koska siinä on toinen asia josta olen tehnyt ison numeron: tykkään juhlista.)

timpsi ruusutarhassa
tiia rantanen ruusutarha

Juhlin synttäreitä myös siksi, koska välillä tuntuu vähän ankealta että tällaistako tästä elämästä nyt tuli. Että tässä sitä nyt sitten ollaan 36-vuotiaina ja käytetään suurin osa ajasta elämässä puhelinta tuijotellen ja toisiksi suurin osa ajasta sen huolehtimiseen että kuinka ankeaa tämä minun elämäni onkaan koska tuijottelen näin paljon tätä puhelinta (kantsis varmaan miettiä sitä itsekin nyt kun tuijottelet tätä siitä puhelimen ruudulta). Ja ankeuteen auttaa, jos riipii vähän iloa välillä jostakin. Siksi synttärit best.

timpsi ruusutarha
tiia rantanen talvipuutarha
timpsi-talvipuutarha-ruusut-61.jpg

Tänä vuonna en valitettavasti voi järjestää synttärijuhlia, koska en löytänyt sopivaa paikkaa ja nyt varoitusaika on vieraslistaa ajatellen jo liian lyhyt. Harmittaa vietävästi, koska odotin jo kovasti kaikkia niitä lahj- eikun ihania hetkiä joita saisin ystävieni ja läheisteni kanssa viettää. Mutta joskus käy näin, ja vaikka tekee kipeää, se ei haittaa – sillä tämä on ihanaa. Hellurei. Hellurei.

No mutta – oli juhlia tai ei, olen jälleen vuoden vanhempi ja rutkasti (näsä)viisaampi. Kaikki on muuttunut, jopa radikaalisti, ja vuoden aikana minusta on kuoriutunut kerta kaikkiaan aivan uusi nainen muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • ööööö hetkinen en keksi mitään

  • no kävin minä kampaajalla! enkä edes muuten huomannut että tukkaa leikattiin 15cm

  • minulla on neljä viherkasvia enemmän (olen jopa onnistunut kasvattamaan yhden omasta pistokkaasta vaikken ole ihan varma mitä pistokas edes tarkoittaa)

  • olen lakannut varpaankynteni KERRAN jollakin muulla värillä kuin mustalla

  • toissaviikolla aloin pitää surullisenkuuluisan sohvani selkänojaa astetta alemmalla asetuksella (uskon että tämä tulee muuttamaan elämäni)

  • no nyt en oikeasti keksi enää mitään

…ja muuten olenkin sitten ihan samanlainen kuin 35-vuotiaana.

(Kiitos rakas Eino että otit minusta taas näin ihanat kuvat vaikka olen ihan paska kuvattava.)

5 asiaa, jotka opin itsestäni kun kävin läpi KAIKKI koskaan kirjoittamani blogitekstit

On kulunut pian viikko siitä, kun siirsin vanhan blogini kaikki tekstit uudelle saitille. Tiedän, että valtaosa linkeistä ei toimi, ja että valtaosasta postauksia puuttuu kuvat, eikä yksikään kommentti siirtynyt uuteen osoitteeseen, mutta yritän saada asialle tehtyä jotakin mahdollisimman pian. (Lue: todennäköisesti stressaan asiasta pari päivää, sitten raksautan auki viinipullon, sanon että fuck it ja jätän sen yhtä tekemättä kuin viimeisten jalkalistojen liimaamisen remontin päätteeksi.)

(Ja sitten minä nauran paskaisesti näin.)

(Ja sitten minä nauran paskaisesti näin.)

Koska siirto ei sujunut ihan mutkattomasti (yllättyneitä olivat ____ ja ____), jouduin käymään joka jumalan postaussyhryn läpi korjatakseni päivämäärät, lisätäkseni kuvat (lue: sanoakseni “voi saatana en kyllä jaksa lisätä näitä kuvia”), korjatakseni linkit (lue: parahtaakseni “ttu näitä kukaan ikinä klikkaa” ja jättääkseni sen tekemättä) ja tuskaillakseni sitä, millaisia hölmöyksiä sitä on tullut kirjoitettua (esimerkiksi tämä postaus, jossa kehitin itselleni lempinimen The Situationin hengessä ja jostakin syystä siitä tuli Det Laaki, mitä helvettiä hei oikeesti). Samalla opin itsestäni koko liudan tuiki tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi:

Pidän tosi tosi tosi paljon pekonista. Tiedän sen siksi, että olen vuosien varrella kirjoittanut tosi tosi tosi paljon pekonista (muun muassa oispa pekonia ja pekonisuklaa. Pidän siitä kovasti edelleen, mutten enää juurikaan syö sitä (koska vaikken ole muuttunut kasvissyöjäksi, olen kasvissyöntimyönteinen ja jatkuvasti huono-omatuntoinen, etenkin pekonista), enkä varsinkaan kirjoittaisi siitä niin ylistävästi kuin ennen.

Lidlin uikkari -gatesta on vasta kaksi vuotta. Näin keväällä 2016 Lidlin muotinäytöksessä uikkarin, jolle menetin sydämeni, ja aloitin raivoisan uimapukumetsästyksen, johon osallistui koko Suomen kans- tai siis pari kaveriani. Lopulta itse Lidlistä (!!!) oltiin minuun yhteydessä, sain puvun jopa kaksin kappalein ja jouduin perhana sentään julkaisemaan itsestäni uimapukukuvia blogissani. Ja se on ehkä hirveintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Mutta toisaalta parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut, on todennäköisesti Lidlin uikkari. Rakastan sitä. Niitä.

Olen ihan ilmiömäinen kuvanmuokkaaja. Se selviää muun muassa siitä, kun kehitin Ensitreffit Alttarilla -ohjelmalle vaihtoehtoisia konsepteja kuten Ensitreffit Kättärillä ja rakensin ihan tosi hienon logon ja kaikkea.

Olen ihan luokattoman saamaton ihminen. Tämä ei tietenkään tullut itselleni minään yllätyksenä, mutta jos se nyt oli jollekulle vielä epäselvää, kerrottakoon, että olen ollut aikeissa vaihtaa lumpperon kökkösohvani, jossa ei kerta kaikkiaan voi löhöillä, toiseen jo puolitoista vuotta enkä vieläkään ole tehnyt niin. Sen sijaan olen nillittänyt, valittanut ja itkenyt lumpperoa kökkösohvaani kaikille, jotka ovat suinkaan suostuneet kuuntelemaan. Success!

Olen onnistunut kirjoittamaan muutaman ihan saatanan hyvän jutun ja pelkään kuollakseni etten tule ikinä ylittämään niitä. Toisaalta olen varsin tyytyväinen, että ne on jo tehty, jotta ei tarvitse enää yrittää tehdä mitään hauskaa elämässä. Niitä ovat australialainen remppaohjelmaklassikko Tulevaisuudesta päättää Darra sekä Maikkarin nettijuttuihinkin päässyt Rusina onkin rypäle ja muita oivalluksia, sekä tietenkin teini-iän päiväkirjoja raottavat kulttuuripostaukset Jarno on ruma nimi ja Saa lukea vain omalla vastuulla. (Faksinumero mainittu.)

(Mutta aion tietenkin silti yrittää.)

Kiitos kun luet!

5 syytä järjestää synttärijuhlat (vaikka on aikuinen)

Viime vuosina minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäivistäni oikein kunnon numero. Suurin osa vouhotuksestani on täysin keinotekoista, ja mitä enemmän ihmiset siihen kiinnittävät huomiota, sitä enemmän heitän vettä myllyyn. Toki synttärini tuottavat minulle iloa, mutta tämä hössötyshän on juuri sitä: pelkkää tyhjänpäiväistä hössötystä. 

E02CB349-6892-4896-8B0F-7D24A53085E8.JPG
5EEEE634-9861-44B9-AE7F-8B47EA125329.JPG

Tänä vuonna olen halunnut kuitenkin tehdä synttärijuhlinnasta ihan oikeastikin tärkeää. Sain niin monta "musta on suloista että sun synttärit on sulle niin tärkeät" -tyyppistä kommenttia, että alkoi jopa vähän sapettaa. Miksei omia juhlapäiviään saisi fiilistellä montaa viikkoa putkeen juuri niin pitkään kuin haluaa? Vaikka olisikin jo 35-vuotias?

Toissaviikonloppuna järjestin synttärijuhlat itselleni ja ystävälleni Janitalle, jonka kanssa olemme juhlineet synttäreitä yhdessä jo yli 20 vuotta. Ja minusta kaikkien "nuorten" aikuistenkin pitäisi juhlia synttäreitään, tavalla tai toisella. Miksi? Minäpä kerron. 

5C77F687-9492-47B9-80E2-DA121BF67AA7.JPG
ravintola cargo
3ACB1A1B-689E-4346-A2DC-D598EFAF2DB1.JPG

Ne on vittu juhlat. Syntymäpäivä on juhlapäivä, silloin juhlitaan. Miksi se on virstanpylväs ainoastaan muksuille ja vanhuksille? Siksi että jihuu, ne ovat hengissä? No niin ollaan perkele mekin. Vaikka meillä on takuulla enemmän stressiä ja paineita ja läheltä piti -kuolematilanteita. Tai no okei niitä ei ehkä ole kaikilla "nuorilla" aikuisilla ihan yhtä paljon kuin vanhuksilla. Mutta huonosti menee noin niin kuin ylipäätään. Meidän pitää esimerkiksi puhua itsestämme "nuorina" ihan hipsukoissa. Vähemmästäkin vituttaa. 

Aikuiset ovat tosi hyviä antamaan lahjoja. En ikinä odota, että kukaan toisi synttäreilleni lahjoja. Minulle on tärkeämpää, että ne vääntäytyvät paikalle, halivat minua vähän ja tuhlaavat rahaa valitsemaani baariin. (Mutta en minä sitä tietenkään niille sano. Tuovatkoon lahjoja, en minä estä.) Saan joka vuosi sylillisen skumppaa ja sylillisen kukkia (ne ovat parhaita lahjoja) ja viime vuosina aina myös krapulaselviytymispakkauksen: pienen muovikassin, jossa on sipsipussi, puolen litran limu ja suklaapatukka. Ensi vuonna ehkä myös särkylääkettä.

cargo juhlat

Juhlat voivat olla juuri sellaiset kuin itse haluaa. Järjestin omani itsekkäästi lähikahvilassani, kantapaikassani, kasvisravintola Cargossa, jotta mun ei tarvitsisi mennä 150 metriä kauemmaksi kotoa. Mun juhlat, mun etäisyydet! Plus kattokaa nyt miten nättiä siellä on. (P.S. Cargo on muuten talvikaudella kiinni iltaisin, joten yksityistilaisuudet suorastaan odottavat järjestäjäänsä. Ruoat ja juomat järjestyvät talon puolesta ja homma toimii myyntitakuulla. Voit myös kutsua minut, asun tosi lähellä.)

Juhlat tekevät onnelliseksi. Olin koko juhlaillan ihan uskomattoman onnellinen ja kaikki oli minusta täydellistä. (Lahjoilla ja skumpalla ja soittolistalla, jossa oli pelkästään omia suosikkibiisejäni, saattoi olla osuutta asiaan, mutta silti. Ainoa, mikä juhlista jäi puuttumaan, oli pussailu.) 

Synttärit on kaikki, mitä minulla on. En ehkä koskaan pääse naimisiin ja pitämään hääjuhlia tai juhlimaan hääpäiviä. En ehkä koskaan saa lapsia ja kykene kanavoimaan juhlintatarpeitani niiden kautta. Synttärit on saatana sentään kaikki mitä mulla on. Let me have it. (P.S. Menen kyllä tosi mielelläni naimisiin, jos jotakuta kiinnostaa. Sitoutuminen ei niinkään napostele, mutta ne bileet. Meiliosoite on tuolla sivupalkissa.)

P.S. Täten juhlallisesti ilmoitan, että tämä olkoon kauden 2018 viimeinen synttäripostaus. 

synttärijuhlat cargo
35-vuotias nainen on...

Tässä on 35-vuotias nainen. Tai no, valehtelen hiukan. Postauksen kuvat on otettu pari viikkoa sitten, silloin kun olin vielä nuori ja viaton 34-vuotias. Ne otti ihana ystäväni Eino

Mutta tänään minä olen 35-vuotias. Ja jos totta puhutaan, elämäni ei ole yhtään sellaista kuin olin joskus nuorempana ajatellut. Mutta sitten muistan, että ekaluokkalaisena ajattelin, että yläasteella kuljetaan jakkupuvuissa ja viimeistään lukiossa kaikilla on koulussa mukana salkku. Että eiköhän kaikki ole ihan hyvin, vaikkei mikään mennytkään niin kuin ajattelin.

Minulla on työ, jota rakastan, asunto, jossa viihdyn (ainakin toistaiseksi), ihania, ihania ystäviä, joista yhden kanssa meillä on podcast, jonka suosio on ylittänyt kaikki villeimmät odotuksemme, kirja tulossa lokakuussa, ja kerta kaikkiaan kaikki mitä tarvitsen ja enemmän. (Paitsi ehkä parisuhde. Mutta sitäkään en kyllä juuri nyt tarvitse.) Silti en voi olla ajattelematta, ettei tämä ole ihan sellaista elämää, jota olin ajatellut kolmevitosen viettävän. Vaikken ehkä ollutkaan sitä niin hirveästi ikinä ajatellut. Tulevaisuudenhaaveeni loppuivat varmaan siihen mintunvihreään, kultanappiseen jakkupukuun, jota toivoin yläasteella rokkaavani. 

Nuorena ajattelin, että ihminen aikuistuu kuin taikaiskusta. Että sitä ikään kuin lakkaa olemasta oma persoonansa, ja astuu jostakin maagisesta aikuisuuden portista, ja sen askeleen ottaessaan muuttuu äkisti vakavaksi, tylsäksi, harmaaksi aikuiseksi. Että sitten minäkin yhtäkkiä alkaisin puhua sillä tavalla ilmaa sisään imien "joo joo joo, meidän markkinointiosastolla on sama" ja pitää tukkaa banaaninutturalla ja vaihtaisin puhelimen taustakuvaksi viinilasin keittiön marmoritasolla, ja muutaman vuoden päästä ässäni alkaisivat viheltää ja ottaisin permanentin ja alkaisin puhua markoista ja käyttää samanlaisia 70-luvun mekkoja kuin edesmennyt isoisoäitini. Mutta ei niin kai käy.

Sillä tällainen on oikeasti 35-vuotias nainen.

35-vuotias nainen...

...kääntyy edelleen silmät kiiluen, kun kuulee skeittilaudan äänen. Viimeksi eilen kävelin ihan älytöntä reittiä kauppaan, koska luulin kuulevani etäistä rullailua. Joka sitten tulikin tietyömaasta. 

...ei tiedä vieläkään, haluaako se lapsia. Mutta on silti stressannut asiasta 21-vuotiaasta asti. Hienoa ajankäyttöä, sanon minä!

...kärsii jumalauta finneistä edelleen. Kertokaa nyt joku niille murrosikäisille että SE EI OIKEASTI LOPU KOSKAAN.

...ei osaa koskaan olla ajoissa missään, vaikka on olevinaan jokin ammattilainen.

...luulee jatkuvasti olevansa edelleen parikymppinen. Ja sitten sitä sattuu selkään, lantioon ja niveliin (erityisesti sateella) ja se joutuu katsomaan parikymppisten miesten Tinder-kuvia silmiään siristellen. 

...on edelleen ihan saatanan kiusaantunut valokuvissa, vaikka on blogannut yli kymmenen vuotta. Mutta onneksi sillä on ystäviä, jotka osaavat ottaa kivoja kuvia siitä huolimatta.

...on kyllä yrittäjä, asunnonomistaja ja isotäti, muttei lue sanomalehteä joka päivä. Eikö kolmevitosten (tai jokseenkin sivistyneiksi itsensä laskevien ihmisten) pitäisi tehdä niin? Tai katsoa edes uutiset joskus?

...itkee yksinäisyyttä ja nauraa yhdessäoloa ja on humalassa ja möllöttää sohvalla ja tanssii nolosti ja nukkuu liian pitkään ja syö kokonaiseksi ateriaksi vaan sipsejä vaikka päässä soi koko ajan "puoli kiloa päivässä" -kasvismainos.

...tekee vieläkin valtavan numeron syntymäpäivistään. Ihan kuin se olisi joku 11-vuotias. Koska se on kaikki mitä mulla on tajuattekste

...on silti ihan onnellinen. 

Lue myös:

Ensimmäinen kuva puhelimen kamerarullalta, selitettynä

Tämä kirjoitus olkoon kunnianosoitus Officestakin tutun näyttelijä/tuottaja/käsikirjoittaja/monilahjakkuus B.J. Novakin kehittelemälle li.st-listaussovellukselle, joka vastikään valitettavasti lopetettiin. Sovellus oli mahtava: ihmiset (ja mediat) loivat toinen toistaan hauskempia, koskettavampia ja mielenkiintoisempia listoja erilaisista aiheista kuten esimerkiksi Asioita, joita lapsena luulin ja Parhaimmat ja huonoimmat leffakäsikirjoitusideani ja Ketä Officen hahmot äänestäisivät presidentinvaaleissa ja Mistä tiesin, että hän on se oikea. Sovellus pantiin vähäisen käyttöasteen vuoksi jäihin, ja uutta, parempaa ollaan kuulemma rakentamassa, joten sillä välin kopioin sieltä (taas yhden) juttuidean: selitä ensimmäinen kuva puhelimesi kamerarullalta.

Tässä se on:

ekakuva.jpg

Missä ja milloin: kuva on otettu 17. syyskuuta 2015 Suomen parhaassa kaupungissa eli Tampereella. (Pelottavaa muuten huomata, miten nopeasti puhelin vanhenee. Ekasta kuvasta on lähes tasan kaksi vuotta aikaa, ja puhelimeni on enää pelkkä rutku. Vanhenee nopeammin kuin passi, vaikka se se vasta tuntuu nopeasti vanhenevan.)

Mitä: minä, lempipuuhissani eli hampurilaisaterian äärellä Neljä vuodenaikaa -ravintolan Pyynikin toimipisteessä. Olimme tamperelaisen kenkämerkki Palmrothin (jonka mustia lakerikenkiä haluaisin muuten käyttää joka päivä) tilaisuudessa, ja kuvan otti Missä olet Laura, jonka tapasin sinä iltana ensimmäistä kertaa. Taputtelen vieläkin itseäni olalle siitä, että kehtasin morjestaa ihmistä, jonka tunsin vain blogin kautta, sillä a) en tuntenut tilaisuudesta ketään muuta ja b) päädyimme Lauran kanssa sinä iltana juomaan yhdetkahdet muutamat lasit viiniä ja c) olemme juoneet viiniä, vettä ja kahvia useasti sittemminkin. Joskus olemme jopa syöneet jotakin.

Miksi: olen säilyttänyt kuvaa varmastikin siksi, että olen ajatellut siinä olevan potentiaalia vaikka mihin. No ei vais. Todellisuudessa minulla ei ole minkään valtakunnan aavistuksen rippeitäkään siitä, miksi kuva on minulla edelleen. Muistan kuitenkin, että vihasin kuvaa pitkään, koska näytin siinä mielestäni lihavalta. Nyt olen lihonut niin paljon lisää, että kuva on mielestäni kerta kaikkiaan loistava! Olen siinä laiha ja kuuma kuin mikä! Tämä sen perimmäinen tarkoitus ehkä olikin.

Nyt: paljastakaa omat ekat kuvanne – kertokaa, mitä niissä on sekä missä, milloin ja miksi ne on otettu!

Lue myös:

Näin järjestät täydelliset synttärijuhlat

Olemme järjestäneet ystäväni Janitan kanssa yhteisiä synttärijuhlia jo parinkymmenen vuoden ajan. Syntymäpäivämme ovat noin viikon päässä toisistaan, joten juhlat on oikeastaan pakko luonnollista yhdistää.

Täytin pari viikkoa sitten 34, ja mainitsen sen nyt tässä vielä uudelleen jotta mattimyöhäisetkin voivat onnitella, vaikka tein merkkipäivästä kuulemma jo massiivisen somespektaakkelin – tosin itse olen luonnollisesti sitä mieltä että spektaakkeliin ei vielä riitä yksi blogipostaus ja yksi snäppikavalkadi ja yksi onnittelujen kerjäysstoori instassa ja jatkuva synttäreiden rummuttaminen. Viime viikonloppuna järjestimme Janitan kanssa sitten vihdoin juhlat, ja  nyt kerron, miten ne onnistuvat parhaiten. 

synttärijuhlat
synttärit meritalli

Valitse juhlapaikka, jota kukaan ei osaa odottaa. Olemme järjestäneet juhlat muun muassa Omenapuutalolla, kaverin luona, O'Learys Bakersissa ja nyt viimeksi Töölössä ravintola Mestaritallin Meritalli-terassilla, ja lähes jokaisella kerralla suuri osa vieraista on sanonut että vau, enpä olekaan koskaan käynyt täällä. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta saatpahan pisteitä tyyppinä, joka valitsee kiinnostavia juhlapaikkoja.

synttärijuhlat
synttärijuhlat meritalli
juhlat meritalli

Pidä huoli, että baarissa on paljon skumppaa. Eräissä surullisenkuuluisissa juhlissa kävi niin, että kuohuviini loppui kesken. Siitä lähtien olen aina ilmoittanut juhlapaikkaan etukäteen, että minun kaverini ovat sitten muuten melkoisia loppasuita ja tykkäävät skumpasta. Ei ole sittemmin enää loppunut kesken. Vaikka olemme kyllä yrittäneet juoda kaiken. 

juhlat koira

Kutsu ainakin yksi erikoisvieras. Tällä kertaa en ehtinyt järjestää juhliin mitään sen kummempaa ohjelmaa, mutta onneksi Eeva Kolu toi tällaisen pehmolelun mukanaan. Kaikki olivat haltioissaan ja muistavat juhlat haukun ansiosta vielä pitkään. (Tosin jos haluat, että kaikki huomio on vain sinussa, ei tällaista turrea kannata päästää juhliin. Varastaa huomion melko tehokkaasti.)

meritalli auringonlasku
meritalli auringonlasku
meritalli auringonlasku

Järjestä hyvä keli. Koko kesä on ollut ihan paska, mutta viime perjantainapa olikin ihan mielettömän ihana sää ja takuulla yksi loppukesän hienoimmista auringonlaskuista. Uskon, että sain sen aikaan stressaamalla niin saatanasti. Että olkaa hyvät vaan hienoista Instagram-kuvista.  

synttärijuhlat tiia ja janita

Ja viimeiseksi: valitse hyvä juhlakaveri. Ainakin minun juhlakaverini on tehnyt niin, koska minä järjestän yleensä kaiken. Ensi vuonna sun vuoro, Jamppa!

Lue myös: 

En voi olla ainoa, joka...
tiia rantanen synttärit

Täytän tänään 34 vuotta (tässä kohtaa sinun tulee onnitella minua), ja vaikka olenkin ihan greizi ja uniikki lumihiutale, toivon, etten ole ainoa, joka...

...kirjoittaa muistilappuja ja to do -listoja, muttei koskaan lue niitä. Koska ei enää kirjoittamisen jälkeen löydä niitä mistään.

...ei kerta kaikkiaan voi jättää vessan pöntön kantta auki koskaan. Koskaan. 

...käyttää joka päivä kenkälusikkaa, mutta miettii samalla, että voi jeesus sentään mikä nössö minä olen, vain nössöt käyttävät kenkälusikkaa. Ja vanhukset.

...haluaa välttämättä olla aina se, joka järjestää kaiken. Valittaa sitten koko ajan siitä, että on aina se, jonka pitää järjestää kaikki.

...pitää banaaneista, mutta vihaa banaanijogurttia.

...laskee kahdeksan sarjoissa hampaita pestessään. (Ylhäältä edestä 8, ylhäältä sisältä 8, poskihampaat ylhäältä ulkopuolelta 8, poskihampaat ylhäältä sisäpuolelta 8 jne.)

...pelaa typerää kännykkäpeliä joka päivä niin, että on jo levelillä numero 614.

...tekee joka ikinen kerta vessassa käsiä pestessään peilille ainakin kaksi mahdollisimman rumaa ilmettä.

...on aidosti harmissaan, kun kännykän askelmittari jää muutaman sata askelta kymmenestätuhannesta, koska puhelin ei ollut mukana, kun kävi viemässä roskat tai kun kävi vessassa siinä ravintolassa, jossa vessa on tosi kaukana.

...tykkää päärynöistä, muttei voi sietää päärynäjäätelöä. (Sama pätee mansikoihin.)

...ei koskaan meikkaa kylppärin peilin ääressä. Sohvannurkka, keittiön pöytä ja eteisen peili kelpaavat, kylppäri ei ikinä.

...puhuu itsekseen englanniksi. Yleisin käyttämäni lause on: "well, to be completely honest...". Olen itselleni tosi rehellinen.

...valitsee horoskooppinsa sen mukaan, mikä on kivempi tai kummasta puhutaan hyvää. (Syntymäpäiväni 23.8. on leijonan ja neitsyen rajapäivä.)

Enhän ole ainoa?

Synttärijuhlat Omenapuutalolla

Minun on ihan pakko hehkuttaa minun ja ystäväni viikon takaisia yhteisiä 30-vuotissyntymäpäiväjuhlia Helsingin Lapinlahden Omenapuutalolla (Suomen, maapallon, universumin).

Omenapuutalo on viehättävä pikkuinen puutalo Lapinlahden entisen mielisairaalan pihassa (kyllä, creepyä ja helmeilevää, kaikkea yhtä aikaa). Talo ei ole enää käytössä, mutta kaupunkilaisaktiivi vuokraa sitä juhlakäyttöön (hyvin pientä) korvausta vastaan. Herttaisessa pikku talossa ei ole juoksevaa vettä, mutta eksootillinen sisäpuucee löytyy. Kuten myös mahtava romu-ullakko (jonka seiniltä löytyy mitä muutakaan kuin alastonkuvia), iso piha ja yksi Helsingin parhaimmista sijainneista. Suosittelen mitä lämpimimmin!

Omenapuutalon vuokraaminen on edullista, mutta ainakin meidän kohdallamme sekavaa ja amatöörimaisen oloista. Se hoituu Omenapuutalon Facebook-ryhmän kautta. (Koen tarpeelliseksi kertoa, että tilasta löytyy stereot, vessapaperia, huonekaluja, keittiövälineitä ja paljon kertakäyttöastioita. Ettei kaikkea tätä tarvitsisi välttämättä itse roudata paikalle. Turhaan.) 

Mutta katsokaa, miten ihanat juhlat me saimme aikaiseksi:

Hyvää syntymäpäivää minä!

 Hyvää 30-vuotissynttäriä minulle (ja 1-vuotissyntymäpäivän lähimaastoa Kustaalle)! Kirjoitin viime vuonna synttärinäni (ja neljännessä Lily-postauksessani ever) siitä, että isi on huippu. Tänä vuonna toistan itseäni, nimittäin katsokaa, mitä sain häneltä lahjaksi:

newyorker.jpg

Kehystetyn The New Yorker -lehden kannen vuodelta 1976, jonka isäni kertoi nyysineensä nimeltämainitsemattoman kunnan kaupunginkirjastosta vuosia ennen syntymääni. Ilmainen lahja, ehkä. Kallisarvoinen lahja, takuulla.

Kiitos isä! Ja äiti! Te olette huippuja!

 

Syntymäpäivistä ja siitä, että isi on huippu

Minulla on tänään synttärit. Synttärit on kivoja. Paitsi että silloin vanhenee, tietty.

Lasiin rapsahtaa kokonaiset 29 vuotta tänään. Kriiseily voi siis virallisesti alkaa tänä vuonna. I can hardly wait.

Niin. Synttärit on kivoja. Mutta lapsena ne oli vielä kivempia, koska mun isi on huippu.

Kun minulla tai siskollani oli lapsena synttärijuhlat kotona, isi teki vieraille hodarikiskan vaatehuoneeseen. Hodarikiskan! Sieltä se ”myi” hodareita kahdeksanvuotiaille hassu hattu päässä ihan kuin joku suurkaupungin hot dog vendor. Erona oli vain se, että tämä tapahtui Tampereella, kiska oli meidän talon vaatehuone, ja ne kahdeksanvuotiaat halusivat mieluummin kakkua ja carneval-keksejä kuin hodareita. Isi parka.

Voisin mielelläni uudelleenlanseerata hodariständin joillakin tulevilla synttäreilläni. Se olisi kaikkien mieleen, ja ennen kaikkea helppoa: pilkun jälkeen Aleksanterinkadulta pölserit. Itse asiassa ei tarvitsisi edes niitä synttäreitä.

Isi järjesti synttärijuhlilla myös ongintaa. Samaisessa vaatehuoneessa. En muista yhtään ainutta tavaraa, mitä olen onginnasta elämäni aikana saanut, mutta olihan se mahtavaa puuhaa. Ehkä ensi vuonna voisin omilla kolmekymppisilläni järjestää aikuisten ongintaa. Olen kuullut sellaisesta. Siinä ongitaan lottokuponkeja ja sen sellaista. Ei pornoa ja päihteitä, vaikka ”aikuisten onginta” siltä kuulostaakin.

Syntymäpäiväjuhlissa kaikki kaverit kirjoittivat ystäväkirjaani, jonka sain lahjaksi. Tuntuu melkein siltä, että sellaisen sai joka vuosi. Ehkä useampia. Ja maailman kaikista ihaninta oli kirjoittaa omiin ystäväkirjoihinsa itse. Parhaimmillaan tässä kyseisessä ystäväkirjassa on kymmenen omaa kirjoitustani. Valehtelematta.

No, isi on kuitenkin huippu. Kuten kuvasta näkyy, suosikkilaulajani ovat isi, Kirka ja siskoni.

kirka isi

Ilmeisesti olen myös itseni paras ystävä. Melkoista viisautta kuusivuotiaalta.