Posts tagged perunasalaatti resepti
Paras (ja muunneltava) perunasalaatti

Kyllä se on kerta kaikkiaan niin, että perunasalaattireseptin julkaisua kannattaa suunnitella vappuna, kun on paras perunasalaattisesonki, ja sitten uudelleen juhannuksena, kun on ehkä vielä parempi perunasalaattisesonki, ja sitten kuitenkin julkaista se vasta syyskuussa, kun edellisestä perunasalaattisesongista on vajaa kolme kuukautta ja seuraavaan perunasalaattisesonkiin (uudenvuodenaatto) on yli kolme kuukautta. Mutta tällaista tämä minun aikaansaamiseni on.

Paras perunasalaatti.

Kaikissa blogiresepteissä on alussa aina hirveästi maalailua, vaikka ihmiset haluaisivat vaan vttu jo sen reseptin, ja itse ajattelin etten mitään ala maalailla vaan laitan reseptin heti kärkeen, mutta tässä tätä turhaa lätinää on jo rivikaupalla joten sanat on nyt syöty. Syödään seuraavaksi sitten se perunasalaatti. Siihen tulee:

perunoita (duhh)
fetaa
kapriksia / aurinkokuivattuja tomaatteja / oliiveja
yrttejä tai salaatteja (kuten herneenverso, basilika, minttu, pinaatti, vuonankaali, rucola)
soosi

Soosiin tulee:

sitruunamehua
öljyä (näissä yleensä sanotaan että oliiviöljyä, mutta olen vastikään oppinut, että mahdollisimman mauton öljy saattaa usein ollakin parempi, eli jos haluat, voit kokeilla rypsi- tai auringonkukkaöljyä)
nokare sinappia
yrttejä (olen saksinut sekaan ruohosipulia ja pieniä määriä joitain edellä mainituista yrteistä kuten basilikaa ja minttua)
valkosipulia
suolaa ja pippuria

Huomaat ehkä, että mulla ei ole tässä mitään määriä. Vedän tän joka kerta vähän lonkalta ja suosittelen sitä sullekin, koska vaihtoehtoa ei ny oikein ole heh.

Perunasalaatin soosi näyttää suurin piirtein tältä. Tässä on ehkä vajaa desi valmista soosia isoon kulholliseen perunasalaattia.

Keitä perunat ja sekoita soosi. Kun perunat ovat valmiit, valuta vesi ja sekoita soosi pottuihin, kun ne ovat vielä kuumia, jotta kastike imeytyy parhaiten. Tämän voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä, jos uhkaa tulla kiire, ja perunat voi sooseineen laittaa yöksi vesselöitymään jääkaappiin.

Ennen tarjoilua lisää sekaan murusteltua fetaa, kapriksia tai oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja tai kirsikkatomaatteja (joskus, kun mulla ei ole ollut aurinkokuivattuja tomatteja, oon paahtanut suolattuja puolikkaita miniluumutomaatteja uunissa ilman öljyä 130 asteessa tunnin, mutta näillä sähkön hinnoilla kannattanee mieluummin palata kauppaan) ja niitä yrttejä.

Parasta tässä reseptissä on, että feta ja perunat (ja soosi) ovat ainoat pysyvät elementit. Voit yhden kerran tehdä tätä kapriksilla ja rucolalla, toisen kerran tomaateilla ja pinaatilla, ja kolmannen kerran ns. täysiä eli kaikilla mausteilla. Kaikkia elementtejä ei siis suinkaan tarvitse mahduttaa kerralla mukaan. Lisäksi voi laittaa vaikka kevätsipulia vielä pinnalle. Tai mistä nyt ikinä itte tykkää!

paras helppo perunasalaatti

Perunasalaatti, paras kesäruoka.

Lienee sanomattakin selvää, että tämä on parasta tehdä uusista perunoista, mutta menee ihan hyvin vanhoillakin. Reseptin äiti on mun ystävä Viivi (friends since 1997), ja voin kertoa, että hän saa joka vappu ja juhannus vähintään kolme tekstaria (yksi niistä on yleensä minulta), jotka kuuluvat näin: “mites se sun perunasalaatti tehtiinkään”. Nyt Viivi voit vaan linkata tän!