Täydellinen rommikola

Kävin kesäkuussa treffeillä. Halusimme deittini kanssa aperol spritzit, ja menimme kesädrinkkihimoissamme töölöläisbaari Favelaan vain huomataksemme, ettei sieltä saa aperol spritziä. Taisimme tilata ensin vain oluet, ja niitä siemaillessamme sain jostakin syystä päähäni, että meidän pitäisi juoda rommikolat. En ollut juonut sellaista vuosiin.

Rommikola oli go to -drinkkini, kun olin Madridissa opiskelijavaihdossa vuonna 2008. Siellä rommikolan baarissa tilatessaan sai pitkän, jäillä täytetyn kapean lasin, johon lorautettiin paikalliseen tapaan varsin suurpiirteinen rommimäärä (arviolta varmaan jotain seitsemänsataa senttilitraa), ja sen kylkeen sai pienen lasipullokokiksen. En muista, että rommikola olisi silloin ollut minusta erityisen hyvää – kyseessä oli enemmänkin bang for your buck -tyyppinen luonnonvalinta: vahvimmat (ja halvimmat) (viinat) selviävät. En myöskään muista, että olisin kovin mielelläni juonut rommikolaa enää vaihdon jälkeen, joten maku ei tässä kyllä ollut edellä. (En muista kyllä paljon muutakaan Madridista, kiitos rommikolan.)

Mutta tänä kesänä Favelassa me deittini kanssa rakastuimme. Rommikolaan nimittäin. Se oli niin hävyttömän hyvää, että tilasimme toiset – ja ehkä kolmannetkin? Ja sen jälkeen päätin, että haluan oppia tekemään syntisen hyvän rommikolan myös itse. Haaste kuulosti helpolta, muttei ollut sitä. Varsinkin siksi, etten oikein tykkää kokiksesta. (Olen jaffanaisia.) Make rommikola great again!

Ostin satunnaista rommia, sitruunaa ja kokista. Ensimmäinen yritelmäni maistui bensalta. Toinen maistui kusiselta bensalta. Ostin minulle suositeltuja rommeja ja uuden jääpala-astian (yksi valtaisa jää on kuulemma parempi kuin kourallinen pieniä, koska se sulaa hitaammin). Vaihdoin sitruunan limettiin ja perustin kotiini limettikulhon, jonka piti olla jatkuvasti kukkurallaan limettejä. Kolmas yritelmäni oli jo aika ok, ja neljäs oli ensin hyvää, kunnes tajusin, ettei se maistu rommikolalta ollenkaan vaan kermavaahdolta. Mutta sitten, pitkällisen kehitystyön tuloksena keksin, miten syntyy täydellinen rommikola (minun makuuni). Kutsuin Favelassa rommikolaa kanssani siemailleen deitin maistamaan sitä, ja hänkin antoi juomalle pyhän hyväksynnän sinetin.

Täydelliseen rommikolaan laitetaan:

n. 4cl tummaa rommia
(tujaus maustettua rommia, vapaaehtoinen)
n. 2 kokonaisen limetin mehu
n. tölkillinen kokista
n. 3 pientä jääpalaa
1 valtava jääpala

Purista pitkään lasiin limettien mehu ja kaada sekaan rommi. Sekoita. (Tässä vaiheessa lisään sekä mahtijään että muutaman pienen jääpalan, koska megajää ei mahdu yhdenkään omistamani pitkän lasin pohjalle ja haluan jäähdyttää rommilimelitkun ennen kuin kaadan kokiksen sen kaveriksi. En tiedä miksi mutta tämä on minun reseptini ja saan tehdä sille mitä haluan.) Kaada sekaan kokis, mutta varovasti reunaa pitkin, jotta hiilihapot säilyvät. Lopuksi nostele pitkällä lusikalla juoma hellästi sekaisin. Älä rytyytä! Hiilihappojen säilyvyys on ehdottoman tärkeää.

Limettipuristin on rommikolatehtailijan paras kaveri.

Kaikkia varmaan nyt kiinnostaa että mistä rommista se huippuhyvä rommari (olen päättänyt alkaa kutsua rommikolaa rommariksi, mutta minua hävettää itseänikin vähän joka kerta kun sanon niin) tehdään. Minulla ei valitettavasti ole siihen vastausta. Budjettini (saati maksani) ei valitettavasti kestä joka ikisen rommin maistelua, enkä siis voi sanoa empiirisellä varmuudella että jokin rommi olisi parempi kuin muut. Mutta on minulla vinkki: valitse tumma rommi, joka ei ole kallein, muttei halvinkaan. Silloin se ei ole paras, muttei paskinkaan, ja sen kannattaa olla siitä väliltä, koska se sekoitetaan kokikseen, mutta ei ole kiva jos se saa kokiksen maistumaan bensalta. Alkoissa on myös sellainen mukava asia kuin henkilökunta, joka osaa neuvoa tällaisissa kysymyksissä. Tunnistat henkilökunnan siitä että ne ovat ne tyypit, joita yleensä kaupoissa vältellään ettei vaan joutuisi puhumaan kenellekään.

Ostin itse jonkun suosituksesta jotakin spiced gold -rommia ymmärtämättä, että se maistuu vaniljalta ja kanelilta ja kaikelta sellaiselta mistä söpöt tytöt on tehty. Tein siitä rommikolan, jonka ensimmäinen siemaus oli herkullinen, mutta jonka makeus oli minulle lopulta liikaa (se oli se kermavaahtoyritelmä). MUTTA käytin virheen hyödyksi ja lorautin seuraaviin versioihin pikku tujauksen tätä maustettua rommia. Kaikilta baarimikoilta lähtee varmaan tukka päästä kun kerron sotkevani kahta eri rommia sekaisin mutta näin täällä minun tontillani hommat hoidetaan (eli aivan päin persettä). Pisara jotakin vaniljauutetta ajaisi varmaan saman asian, mutta minulla sellaista ole. Sitä paitsi johonkin minun täytyy tuo sokerilitku käyttää. Tujaus on vapaaehtoinen, mutta minusta se tuo mukavan pehmeyden juomaan.

Olisin tietysti voinut vaikka käydä siellä Favelassa kysymässä että mitäs kräkkiä te teidän rommariinne laitatte kun se on niin poskettoman hyvää, mutta käytin mieluummin seitsemän viikkoa tämän makeshift-reseptin tehtailuun. Tehokkuus ei selkeästikään ole toinen nimeni.

Kiitos kaikille, jotka antoivat instagramissa rommikolavinkkejä!

Ehkä sinua kiinnostavat myös nämä: