Joulun jälkipuinti eli 5 + 1 lahjansaajatyyppiä

Nonni sano monni. Lahjat on annettu ja saatu ja paketit avattu. No mitä sieltä sitten tuli?  Ja miten siihen reagoitiin? 

Millainen lahjansaajatyyppi itse olet?

1. Kaikki tietävät sen tyypin, joka ymmärtää aina kaikki saamansa lahjat väärin. Jos sille antaa vaikkapa jotakin ihanaa suihkugeeliä, se luulee saaneensa sen vihjeenä siitä, että sen pitäisi peseytyä vähän useammin. Jos sille antaa reseptikirjan, se ajattelee, että nyt tuo tarkoittaa sitä että minä olen surkea kokki. Jos sille antaa ihan tavallisen kirjan, se luulee, ettei se ole lahjanantajan mielestä tarpeeksi sivistynyt.

2. Porukasta löytyy yleensä myös testaajatyyppi, se, jonka täytyy kokeilla kaikki saamansa lahjat HETI käytännössä. Jos se on saanut jonkun elokuvan, sitä aletaan katsomaan viipymättä. Sukset ja luistimet lähdetään testaamaan ulos samantien, koska eihän niitä olisi muuten kannattanut edes ostaa. Jos sille ostaa jotain syötävää, se kietaisee sen huiviinsa alta aikayksikön. Tälle tyypille ei yleensä kannata ostaa alkoholia lahjaksi.

3. Kolmanneksi meillä on se tyyppi, joka ei tarvitse mitään, mutta jolle on silti pakko antaa jotain. Näitä ovat tosi usein iskä tai äiti, joilla on jo kaikkea, mutta niille on ostettava jotain kun ne ovat kerran minut tehneet ja kasvattaneet ja syöttäneet ja majoittaneet rahoittaneet ja minua pyyteettömästi rakastaneet, vaikka olenkin vähän tämmöinen. Sille voi askarrella vaikka tomaatista ja rautalangasta jonkun sotkun, ja se on silti onnellinen ja kiitollinen ja tippa linssissä. Ahh!

4. Jokaisesta meistä löytyy ainakin ripaus teeskentelijä-lahjansaajaa. Se ei muka odota saavansa mitään, mutta odottaapahan kuitenkin. Se esittää, ettei sitä kiinnosta, mitä paketeissa on tai onko niitä ylipäätään, mutta hiljaa sisällään kuitenkin toivoo, että siellä olisi jotain tajunnanräjäyttävää. Paketin avattuaan se hymyilee kädenlämpöisesti kuin häviäjä palkintogaalassa tai kiinnittää parhaansa mukaan huomion johonkuhun muuhun ja työntää saamansa lahjan vaivihkaa sohvan tai pöydän alle.

5. Ilonpilaaja-lahjansaajatyyppi ehtii jotenkin dumata saamansa lahjat yleensä jo etukäteen. Jos sille on ostanut vaikka jonkun musiikkilevyn, se kuulee sitä jouluaaton aamuna radiosta ja tuomitsee sen naurettavaksi jollotukseksi. Jos sille on ostanut jonkun kirjan, se  näkee sen mainoksen edellisenä päivänä lehdessä ja julistaa kovaan ääneen, että tuo teos on kuulemma ihan paska. Sen mielestä jokainen vekotin on turha ja lahja kuin lahja täysi susi. Mahdoton lahjottava.

+1. Viimeinen lahjansaajatyyppi on onnesta soikeana jokaisesta lahjanroippeesta, minkä se onnistuu saamaan. Sitä ei niinkään kiinnosta laatu, vaan määrä, eikä niinkään sisältö, vaan paketit. Tämä on palkitsevin tyyppi, kenelle voit lahjan antaa. Näitä ovat yleensä lapset ja eläimet.

Tiia RantanenComment
Kattokaa mitä mää tein

Blogiahan pidetään siksi, että saa lesoilla omilla taidoillaan. Etenkin, mitä tulee ruoanlaittoon ja askarteluun. Näin:

Bloggaaja esittelee jonkun reseptin: "Kattokaa mitä mää kokkasin!"

Bloggaaja jakaa treenivinkkejä: "Kattokaa mitä mää osaan!"

Bloggaja julkaisee päivän asu -kuvan: "Kattokaa mitä mää ostin!" tai "Kattokaa miten hyvältä mää näytän!"

Bloggaaja kertoo vauvastaan: "Kattokaa minkä mää tein!"

Ja niin edelleen.

No, nyt Kustaassakin lesoillaan: Kattokaa, mitä mää tein suosikkityypilleni, 2-vuotiaalle siskontytölleni joululah---

SIIS KRHM, joulupukki teki. No, onneksi Fanni ei lue vielä blogeja. Tai mitään muutakaan.

Eeeeeenivei, kattokaa miten HIENO! Ja tein sen ihan itse! Kisu Kisuttis ja Kadonneen Kaulaliinan Katastrofi!

Materiaalit: Kangaskantinen albumi Akateemisesta, n.16e + huopakynä pari euroa + vesivärit Tarjoustalosta 2,20e + mielikuvitusta 0e.

kisuttis.jpg

Lopputulos oli siis noin 20-sivuinen, täysin itse tehty satukirja, joka kertoo ihanan pulleasta kisusta, joka hukkaa lempparikaulaliinansa. Tarina oli pakko keksiä siitä lähtökohdasta, että sen on oltava jotain, mitä minä osaan piirtää. No, pullean kisun ja kaulaliinan ainakin. Ylihuomenna selviää, mitä tyttönen lahjastaan tykkää.

Ihanaa joulua!

Tiia RantanenComment
Symmetristen mustelmien kaipuu

Huh. Oli muuten viikonloppuna niin kova treeni, että olen hurjilla mustelmilla. Luulet ehkä, että olen harrastanut karatea? No en. Painia? No en sitäkään. Kickboxingia? Ei. Nyrkkeilyä? Eijei. 

OLEN PYÖRITELLYT HULAVANNETTA.

Kyllä, taidan olla keski-ikäinen. 

Katsoin televisiota ja pyörittelin 1,2 kilon painoista hulavannetta. Näin helppoa se on! Eikä siinä vielä kaikki! Voit harjoitella oman kodin rauhassa vaikkapa televisiota katsellessa!

Kantapään kautta opin, miten kuntohulavannetta kannattaa käyttää.

1. Ei ehkä treenata ensimmäisellä kerralla neljääkymmentäviittä minuuttia putkeen, vaan ohjeiden mukaisesti 3 x 18 pyöräytystä, vaikka se tuntuisikin lastenleikiltä.

2. Jos kuitenkin aikoo treenata melkein tunnin yhtä kyytiä, kylmiltään ensimmäisellä kerralla, kannattaa ehkä vuorata keskivartalo pyyhkeillä tai villapaidoilla, jotta välttää mojovat mustelmat.

(Toisaalta ainakaan poikaystävän paksuin villapaita ei minun kohdallani onnistunut mustelmia estämään. Muista siis myös ensimmäinen neuvo.)

3. Ainakin ensimmäinen treeni on hyvä suorittaa yksin. Pyyhkeillä tai villapaidoilla vuoratun, hiestä helmeilevän nuorehkon naishenkilön vetkuttelua telkkarin ääressä ei ole kenenkään mukava katsella.

4. Hulavannetta kannattaa opetella pyörittelemään tasaisesti, jotta mustelmat olisivat symmetriset molemmissa kyljissä. Omat mustelmani ovat oikealla puolella lantioluissa ja vasemmassa kyljessä vyötärön kohdalla. Symmetriset mustelmat olisivat paljon kivemmat.

Näillä neuvoilla pääset varmasti jo alkuun. Katsotaan myöhemmin, miten kinkku sulaa mustelmahulalla!

Mielikuvaharjoittelun voima eli Tiia Marietta New Yorkissa

Hain työharjoittelupaikkaa Suomen YK-edustustosta New Yorkista. Pääsin haastatteluun ja haastattelusta jatkoon, jossa piti tehdä kirjallinen tehtävä muutamassa tunnissa. 

Koko prosessi kesti viikon-pari, ja sinä aikana olin ehtinyt nähdä itseni jo:

- siemailemassa mangomojitoa Cowgirlissa West Villagessa

- ostamassa dollarin hodaria Broadwaylla

- juoksemassa korkkareissa 6th Avenueta

- viheltämässä keltaista taksia kuin Carrie Bradshaw konsanaan

- lenkkeilemässä Central Parkin ympäri Robert De Niron perässä

- tekemässä Huisin Tärkeitä Erikois-Tehtäviä Työpaikassani

...vaikka oikeasti totuus tulee olemaan tämä:

tapan torakoita tennareilla queensiläisessä läävässä, koska

SAIN SEN TYÖPAIKAN!!! MEIKÄ LÄHTEE NYKIIN! YYYYEEEEEAAAAHHHH BWWWWWOOOOOOOYYYYY!!

(...ja teen tietysti Huisin Tärkeitä Tehtäviä myös.)

Tiia RantanenComment
...och samma på svenska

On hassua, miten paikoilla ja kaduilla on sekä suomen- että ruotsinkieliset nimet. Vielä hassumpaa on se, miten ne eivät noudata minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Pasilan konepaja -niminen ratikkapysäkki on ruotsiksi Fredriksbergs verkstad

Tiesittekö, että Pasilan nimi on ennen nimittäin ollut Fredriksberg? Vissiinkin molemmilla kotimaisilla.

(Olisi muuten kiva kääntää näitä englanniksikin: Pasila voisi olla amerikaksi vakka Tommyville tai Andrewland.)

Pasila on nykyisin ruotsiksi Böle ja Bemböle on suomeksi Bemböle.

Pakila on ruotsiksi Baggböle. Haluaisin, että Kumpula olisi ruotsiksi Gumböle, mutta eihän se ole. Se on Gumtäkt.

Puotilaakaan ei ole käännetty Handelsböleksi, kuten mielelläni sen kirjoittaisin, vaan se on Botby gård.

Mitä ihmettä? Vad i helvete?

Kuva.

Tiia RantanenComment
Odottavan aika tosiaan on pitkä

Ha, luulitte varmaan, että tämä on joku lapsentekoon liittyvä raskausjuttu! No ei ole. Vaan työnhakujuttu.

Olen odottanut yli viikon verran vastausta ulkomailta ja siitä, olenko saanut sieltä työharjoittelupaikan vai en. En malttaisi pysyä pöksyissäni enää hetkeäkään.

Aloin luonnollisesti odottaa vastausta siitä hetkestä lähtien, kun haastattelu loppui. Olen kerran saanut työpaikan suoraan haastattelusta, ja sen jälkeen olen alkanut toivoa, että niin kävisi joskus (aina) toistekin. Perkeleen Eurokauppa, minkä teit.  

Aikaeron vuoksi olen myös alkanut tarkistella sähköpostia öisin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se viesti tulee. On vaikea nukkua, kun sormen pitäisi olla koko ajan refresh-napilla.

Olen suunnitellut, miten reagoin, kun saan sanalla ”valitettavasti” alkavan puhelun tai sähköpostin. Varmaan vähän samaan tapaan kun hollywoodittaret harjoittelevat Oscar-juhlaa varten. ”Voi, olen niin iloinen sen toisen puolesta!” vaikka mieli huutaa ”HUOR---”

Mietin jatkuvasti, miten paljon ihmisten aikaa olen tuhlannut jauhamalla tästä asiasta, jos vastaus onkin kieltävä. Turhaa hengittelyä ja resurssien tuhlaamista, puhumattakaan siitä, miten NOLOA on, jos en saakaan työtä. Sehän tarkoittaa sitä, että olen läpeensä huono. Ihmisenä.

Nyt täällä Lilyssäkin voi sitten seurata, miten tämän piruparan käy. Tänään selviää!

Tiia RantanenComment
Romcomien työpaikat, top 5

Eräs kaverini kertoi minulle eilen kohtaamisestaan ihanan ihastuksensa kanssa, joka oli suoraan kuin elokuvasta ja niin mielipuolisen romanttinen, että epäilin sen paikkansapitävyyttä. Sitten aloin miettiä, miten todenmukaisia romanttiset komediat ovat. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä kirkkaampana mielessäni välkkyi tiukasti rajattu lista siitä, millaisissa työpaikoissa romcomien päähenkilöt työskentelevät.

(drumroll)

Romanttisten komedioiden työpaikat top 5 (ei järjestyksessä):

1. Mainostoimisto. 

- Jennifer Aniston / Picture Perfect, 1997

- Ben Affleck / Bounce, 2000

- Matthew McConaghey / How To Lose A Guy in 10 Days, 2003

2. Sairaala.

- Richard Gere / Dr. T and the Women, 2000

- Matthew McConaghey / The Wedding Planner, 2001

- Natalie portman / No Strings Attached, 2011

3. Asianajotoimisto.

- Richard Gere / Shall We Dance, 2004

- Kate Hudson / Bride Wars, 2009

- Ginnifer Goodwin / Something Borrowed, 2011

4. Televisio.

- Katherine Heigl / Knocked Up, 2007

- Gerard Butler / The Ugly Truth, 2009

- Jamie Foxx / Valentine's Day, 2010

5. Lehden toimitus. 

- Richard Gere / Runaway Bride, 1999

- Drew Barrymore / Never been Kissed, 1999

- Kate Hudson / How To Lose A Guy in 10 Days, 2003

+++: Musiikkituotanto, PR, elokuvat, ravintola-ala, politiikka.

+++: Piika, leipuri, galleristi, työtön, kuninkaallinen.

(Seuraavan postauksen aihe voisi olla se, että romcomeissa on aina samat näyttelijät.)

(Tajusin justiin, että Sex and the Cityssä on top 5 aika hyvin edustettuna!)

Oman elämäni romantillisissa tilanteissa esiintyneet ammatit ovat olleet seuraavanlaisia: opiskelija, muusikko, opiskelija, siivooja, keittiöapulainen, myyjä, näyttämömies, nuoriso-ohjaaja, varastomies.

Että silleen.

Tiia RantanenComment
Vinkkejä työnhakuun eli älä mene maistissa haastatteluun

Ne, keille asia on ajankohtainen, voivat hyvin viettää itsenäisyyspäivän kesätyöhakemuksia äheltäen. Isänmaa mielessä.

Olin pari vuotta töissä nuorten parissa, ja vaikka toimenkuvani ei ollut aina sama, työhön liittyi aina hyvin läheisesti nuorten neuvominen työnhaussa. Olen tosi hyvä neuvomaan, mutta itse työhakemusta vääntäessä olen ihan hätää kärsimässä - koko ajan. 

Nyt, kun olen joutunut rakentamaan hakemusta toisensa perään ja valmistautumaan haastatteluihin, olen muistanut lämmöllä niitä neuvoja, joita nuorten kanssa käytiin läpi.

  • Olisi hyvä, jos työhakemuksen yhteystiedot olisivat voimassa, ja sähköpostiosoite ei olisi muotoa moveyourbody_69@hotornot.com tai BaRBieGiRL@hotmail.com.

  • Hakemus kannattaa todellakin kirjoittaa joka paikkaan uusiksi. Ei ole kiva, jos haet töitä hakemuksella, jonka päivämäärä on vuodelta 2010 tai osoitekentässä on kivan mediatalon sijaan viime kesän jäätelökioski.

  • Ilmeisesti työhaastatteluun ei kannata mennä kännissä (tämän nuoret muistivat kertoa JOKA KERTA, kun kysyttiin, mitä ei kannata tehdä). Hyvä muistaa.

  • Seiso sen takana, mitä sanot. Älä esimerkiksi sano, että "olen tosi reipas ja positiivinen" ja näytä haastattelussa sellaista naamaa, että olet asunnoton, rahaton ja juuri haudannut kaikki perheenjäsenesi. Maanantaina. Laskuhumalassa.

  • Jo hakemuksella kannattaa erottua joukosta. Itse laitoin kerran kesätyöhakemuksen huvipuistoon kirkkaankeltaiselle paperille (joojoo, tämä oli sitä aikaa, kun ihmiset vielä käyttivät paperia, 1800-luvulla). Sain erottuvasta hakemuksesta hurjan hyvää palautetta työhaastattelussa. Työtä en kyllä saanut, mutta yleensä jätän sen kertomatta. Yleensä.

Joo. Eiköhän näillä pärjää.

Kielipoliisin päänsärkyjä osa 2 eli raivostuttavimmat oikeinkirjoitusvirheet huuto.netin tapaan

Olen jo jonkin aikaa kerännyt listaa ärsyttävimmistä oikeinkirjoitusvirheistä. Sitten yritin miettiä, missä niitä eniten esiintyy, luonnollisessa elinympäristössään. Eilen illalla sainkin ahaa-elämyksen: huuto.net on väärinkirjoituksen mekka! Tässä siis osto- ja myyntipalstalta bongatut (toistaiseksi) karseimmat kirjoitusvirheet:

1. "desing"

UPEA DESING MALJAKKO, en muuten varmana osta. Huuto.netistä löytyy osastokin, jonka nimeen on malliksi kirjoitettu sana design oikein. Look it up.

2. "Helsinkiläinen, Suomalainen, Venäläinen"

Se kirjoitetaan pienellä. Uskokaa jo. Parasta on se, kun Suomalainen kirjoitetaan isolla ja marimekko pienellä. "Myynnissä Ruotsalainen roxette-levy!"

3. "wanha"

Kuka perkele meni keksimään, että jos joku asia on vanha, se pitää kirjoittaa mahdollisimman usein kaksoisveellä? Tai siis, anteeksi - caczoizweellä.

4. "jugent, rokkokoo, renesansi, baroggi, fungis" jne

Sanat eivät riitä.

5. "puu helmi kaula koru"

Missään ei näe niin runsaslukuista yhdyssanavirheiden riemukulkuetta kuin huuto.netissä. Toisaalta ymmärrän, että sivustolla haetaan tuotteita asiasanoilla, joiden on hyvä olla otsikoissa sellaisenaan. Mutta kamoon hei! Joku roti.

+++ Lisäksi huuto.netissä korpeaa se, että kaikkea kutsutaan ihanaksi. Ei, ne vuoden 1999 tekonahkaiset saappaat eivät ole ihanat, eikä se lehtitilauksen kylkiäisenä saatu ilmainen desing-käsilaukku, jollaisia ovat kirpputorien pöydät täynnä ja jollainen jokaisella naisella pölyttyy kaapissa. Raivostuttavaa on myös se, että niitä vuoden 1999 saappaita kutsutaan " ihaniksi vintage saappaiksi". Lisäksi jättäkää caps lock ja ne *****IHANAT TÄHDET***** pois. Ugh.

Seuraavaksi voisin tehdä postauksen - tai taidenäyttelyn - kyseisen sivuston valokuvataiteesta. Ahh.

Tiia RantanenComment
5 + 1 syytä, miksi Hulluna häämekkoihin on ehkä toiseksi paras realityohjelma. Ever.

Mää oon AIVAN koukussa niinkin naurettavaan televisiosarjaan kuin Hulluna häämekkoihin. Ei, en ole häähullu, enkä ehkä edes ikinä menossa naimisiin. Tai no, ainakaan lähitulevaisuudessa. Vai mitäköhän siihen sanoo tuo minun Nuorempi Mieheni? 

Luulen, että ohjelma viehättää minua siksi, että rakastan mekkoja. En erityisesti edes häämekkoja, vaan mekkoja ylipäätään. Eikä muutakaan mekko-ohjelmaa ole tietääkseni tarjolla (en suostu hyväksymään Project Runwayta mekko-ohjelmaksi, koska siinä ne mekot puetaan sellaisten naista etäisesti muistuttavien tikkujen niskaan. Epärealistista. Häämekko-ohjelmassa on aika paljon enemmän naisen näköisiä tytsyjä). 

Se on siis kiva ohjelma siksi, että siinä on mekkoja. Ja siksi, että....

1. Ohjelma kuvataan Kleinfeldin kuulussa morsiuspukuliikkeessä, joka sijaitsee New Yorkissa. Kaikki, mikä pitää sisällään palasenkin New Yorkia, on katsomisen arvoista.

2. Morsiot ovat välillä aivan ihastuttavia sekopäitä. Ei mitään bridezilla-osastoa, vaan sellaisia sekopäitä, jotka tuhlaavat 24 000 dollaria hääpukuun, ostavat niitä kolme tai haluavat kaiken, hääpuvunkin, olevan pinkkiä. Ja ovat silti yleensä aika ihastuttavia.

3. Morsioiden sukulaisista niitä ihastuttavia sekopäitä vasta löytyykin! Miksen jaksa uskoa, että minun perheestäni tai ystäväpiiristäni löytyisi ketään, joka haluaisi tulla hääpukuni sovitukseen vain siksi, että saisi laukoa julmuuksia ulkonäöstäni, toiveistani ja maustani? Vihata kaikkea ja pukea minut huvikseen ällötyksiin, jotta saisi naurut? (Itse asiassa, viimeisin kuulostaa kyllä hauskalta.)

4. Kleinfeldin henkilökunta on vailla vertaansa. Yhtäällä meillä on Keasha, jonka otsis roikkuu välillä nenällä asti, toisaalla meillä on Camille, jonka kulmakarvat ja huulirajaukset on tatuoitu samalla värillä, ja lopulta meillä on osastollinen ompelijattaria, jotka ovat kaikki tylyjä, helmiä ja kreikkalaisia.

5. Kleinfeld on kallis huippuliike, mutta kaikki sen myyjät puhuvat kuin pahimmatkin newjerseyläiset amerikanitalialaiset juntit. 

+1. Ohjelmassa itketään paljon. Itku on aina hyvän realityohjelman tunnusmerkki. Jopa vaatimus.

(Ykkönen on edelleen kuitenkin Pikakurssi kodinostoon!)

Tiia RantanenComment
Saanko esitellä: prinssit Keijo, Viljami ja Harri

Tiesittekö, että prinssi Harry on espanjaksi príncipe Enrique? Ja prinssi William príncipe Guillermo?

...ja luonnollisesti prinssi Charlesin nimi vääntyy espanjaksi muotoon príncipe Carlos.

Miksemme mekin voisi antaa kuninkaallisille (Ruotsin Kallen lisäksi) suomalaisia nimiä?

William ja Harry olisivat suomeksi tietenkin Viljami ja Harri. Charlesista pitäisi tehdä sekaannusten välttämiseksi Kaarlen sijaan vaikka Kauko. Tai Keijo? Tai Konsta!

Espanjan kuningas Juan Carlos voisi vääntyä suomeksi esimerkiksi muotoon Jussi Kalervo. Tai sitten voitaisiin heittäytyä reilusti modernimmiksi ja nimetä se vaikka Veetiksi. Kuningatar Sofia olisi tietenkin Sohvi. Tai esimerkiksi Oona.

Prinssi Felipe ja prinsessa Letizia voisivat olla vaikka Pauli ja Leila. Vai mitä olette mieltä?

Vladimir Putinin nimi täytyy muuten Ranskassa kirjoittaa muotoon Poutine, sillä muuten se lausuttaisiin samalla tavalla kuin kirosana putain.

(Niin, ja Panadol on Tanskassa Panodil! :D)

Tiia RantanenComment
Pikku Pirkko Päärynä ja muuta herkkää runoutta

Jottei Kustaa-palsta täyttyisi ihan liian asiallisesta sisällöstä, päätin raottaa uudelleen vanhan ystäväkirjani sivuja ja jakaa osia sen sisältämästä herkästä runotaiteesta maailmalle.

Muistutan, että olen itse täyttänyt tämän ystäväkirjan 27:stä aukeamasta kymmenen kappaletta.

PIKKU PIRKKO PÄÄRYNÄ ON SITTEN HÄIJYN ILKEÄ OMIA KAVEREITANSA NIPISTÄÄ JA NÄPSII JA SINNE TÄNNE LÄPSII EIKÄ EDES PELKÄÄ ETTÄ SAISI SELKÄÄ SEURAUS ON TÄÄ PIRKKO YKSIN KOTIIN JÄÄ LOPPU LOPPU RUNO

TIIA OI TIIA MÄ ITSE SE OON MÄ JOSKUS TUHMA OON ON SISKO MULLA SE AIKA KILTTI ON JA MÄ TUHMIA TEEN JA EMMI SISKO ON OLLU ARESTIS JA MÄKIN EN KEKSI ENENPÄÄÄ ETTÄ: LOPPU LOPPU SATU ON NYT: LOPPU

(Edellisellä aukeamalla erään vanhemman kaverin vanhempi veli oli kirjoittanut kirjaan "Tiia oi Tiia sä ystäväni oot mut pienikin sä viel oot", josta nähtävästi inspiroiduin kovasti.)

OI TIIA OI TIIA MÄ ITSE OON SE TIIA JA MULLA ON AIK TYHMÄ KALLO MUT AIKA KIVA ILMAPALLO MUT MIKÄ ON SE KALLO??? NO KALLO ON PÄÄ MIS ON SILMÄT. JA PIKU ON IHANA JA PÄÄSSÄ ON SUU IHAN NIN KUIN PIKKU RUU NO MITÄS SIITÄ JA RUU ON AIKA SAMANTAPAINEN KUN PUU JA LUU NO HEI HEI LOPPU

(Kuten sanottu, inspiroiduin kovasti. Piku oli vissiin joku naapurin koira.)

EN TIEDÄ MITÄN KAUNIMPAA KUIN PUNAINEN TALO JA KIRSIKKAMAA! LOPPU LOPPU

(Miten niin kirsikat eivät kasva maassa?)

ILVES PILVES PIPPANA TEHTY

(Tappara ON terästä.)

MÄ OON TIIA MULLA ON AIKA TYHMÄ KALLO MUT AIKA KIVA JALKAPALLO!

HEI! VÄISTYS VÄHÄN VÄISTYS VÄHÄN KUN MUN TÄYTYY ISTUA TÄHÄN!

PILVI SIELLÄ PILVI TÄÄLLÄ ENKELI ISTUU PILVEN PÄÄLLÄ

Ottia tuota. Kirjoittaminen on ollut selkeästi vahvuuteni jo alle kouluikäisenä. Yes?

Tiia RantanenComment
5 + 1 käännösbiisiä...

...jotka olisi voinut ehkä tehdä toisin.

Poikaystävälläni on tapana lauleskella kotona touhuillessaan erilaisia klassikkobiisejä. Hauskaksi rallattelun tekee se, että hän suomentaa klassikkobiisit itse. Tänään kuulin hänen laulavan ”vesivessa”. Arvatkaa, mistä biisistä on kyse? Abban Waterloo.

Poikaystävän mukaan kaikkien suomentavien ura alkaa yleensä biisistä ”Miä ammuin sheriffin, mutten ampun apulaissheriffii, ei ei” riippuen murteesta (edellä kymiläisversio). Turussa sama veisu kuuluisi ehkä jokseenkin näin: ”Mää ampusin seriffin” ja niin edelleen.

No, poikaystävä on muutenkin ansioitunut suomalaisten käännösbiisien tuntemuksessa. Tässä 5 + 1 suosikkia:

1. Blue velvet (The Clovers) - Puuhelmet (Jari Marjala). On huippua, miten biisi halutaan saada foneettisesti identtiseksi riippumatta siitä, menevätkö sanat yhtään sinnepäin. En tiedä, miten Puuhelmien oikeat sanat menevät, mutta toivottavasti Marjala ei laula "puisemmat kuin helmet olivat hänen silmänsä". Puuhelmien sijaan veisun nimeksikin voisi laittaa Puusilmät.

2. Jailhouse Rock (Elvis) - Kotihipat (Johnny). Kotihipat kuulostaa ehkä nyt hassulta, mutta 50-luvulla kun Johnny rokkasi tätä veisua, sanat ovat sopineet jokaisen nuoren suuhun kuin puuhelmet silmään.

3. Moon Over Bourbon Street (Sting) - Koskipuiston Kuu (Pate Mustajärvi). Tamperelaisena minun on liputettava Patea jokaisen tilaisuuden tulle. Pate on muutenkin hienoista hienoin lauluntekijä ja sanoittaja, mutta tässä Ikurin oma Turbiini on kyllä onnistunut harvinaisen hyvin. Hyvä Manse!

4. In The Navy (Village People) - Nakurantaan (Frederik). Mulla ei ole tähän paljoa sanottavaa. Paitsi että samaan kohtaan voisi liittää Reetun koko tuotannon (mukaanlukien Y.M.C.A-coverin, jossa hän laulaa "Hei, mennään katsomaan miesstrippaajaa").

5. California Dreamin' (The Mamas And the Papas) - Kalajoen hiekat (Tapani Kansa). Kalajokihan ON Suomen Kalifornia. Kansa on kuuluisa suomikäännösten esittäjä ja samalla klassikkobiisien pilaaja. Tätä kyseistä kappaletta on viime vuosina raiskattu myös erään televisio-ohjelman toimesta. Yhh. 

+1. Have You Ever Really Loved A Woman (Bryan Adams) - Rakastellessasi Saat Sen Tietää (Kansa). Kaksi sanaa: Oliko pakko?

Tiia RantanenComment
Supermercado

Tämä on vanhan tekstin uudelleenjulkaisu  Todo bien -palstan inspiroimana. Palstan Lottariina on Chilessä töissä tai työharjoittelussa (korjaa, Lottariina, jos olen väärässä!) ja kertoo hassuja tarinoita kulttuurien yhteentörmäyksistä. Itse olin muutama vuosi sitten Espanjassa työharjoittelussa ja kirjoitin espanjalaisesta supemarkettireissusta tällaisen vihanpurkauspostauksen: 

Suuri osa ärsytyksen aiheista supermarketissa tulee jonotuksesta. Tiedostan kyllä, että tämä on puhtaasti suomalaisten (tai pohjoismaalaisten) ongelma. Me ollaan niin raivostuttavan tehokkaita joka paikassa, että pienikin ryppy tässä huolellisesti öljytyssä koneistossa aiheuttaa koko tuotantolinjassa valtaisia muutoksia ja reaktioita.

Espanjassa asuessani jouduin joustamaan supermarketeissa joka kerta, koska siellä ne sekopäät rakastavat jonottaa. Ehkä koko homma on kääntynyt siellä vähän niinkun ylösalaisin, koska jokainen asiakas supermarketin kassalla oli aina hitaampi kun edellinen. Se toimii varmaan tutulla mopotusperiaatteella – koska edeltäjä oli kerran pikkusen hidas, niin mä kostan sen kaksinkertaisesti seuraavalle ja hidastelen tässä kassalla vielä pikkuisen enemmän. Seuraava ajattelee samalla tavalla, kuten myös sitä seuraava ja niin edelleen, ja näin asiointiaika kassalla kasvaa eksponentiaalisesti koko ajan.

Siinä, missä suomalainen supermarketin kassalla latoo ostoksensa kangaskassiin (huom! jonka on ottanut jo kotoa mukaan!) samaa tahtia kun myyjä uskaltaa päästää ne käsistään, seisoo espanjalainen paikallaan ja katselee haltioituneena jokaisen tuotteen kulkua viivakoodinlukijan läpi. En keksi niiden toimettomuuteen mitään muuta syytä kuin sen, että joka kerta kassan vetäessä uuden tuotteen lukijan editse, se on unohtanut jo, miltä se prosessi näytti ja kuulosti edellisen tuotteen kohdalla, ja seuraa ihastuneena, mitäköhän se kassa nyt 

tällä kertaa

 oikein tekee ja mitä siinä 

tuon tuotteen

 kohdalla oikein tapahtuu.

Joskus asiakas haluaa sitten vielä alkaa keskustella, joka saa espanjalaisen kassan pysähtymään ja vastaamaan kohteliaasti (keskittyen tietenkin keskusteluun, ei työhönsä, jättäen kaiken muun kesken), jolloin jonossa seuraavana seisovan suomalaisen verisuoni otsassa alkaa jo sykkiä uhkaavasti. No, kun tuotteet on vihdoin maagisesti piipattu lukijan läpi, espanjalainen odottaa, kunnes kassa kertoo ostosten kokonaishinnan, ja ALKAA VASTA SITTEN KAIVAA LOMPAKKOA LAUKUSTA. Suomalainen olisi jo pakannut ne kamat (tehokkaasti täysin keskustelematta tämän toiminnan aikana) ja seisoisi s-etukortti tanassa tiskillä ennen kuin kassa ehtii kertoa edes hintaa.

No, kunhan espanjalainen on saanut maksettua (tietenkin tasarahalla yhden ja kahden sentin kolikot mukaan luettuna), on sillä vielä tavarat aivan levällään siinä ostoskaukalossa. Ja mikä parasta: tehokkuutta entisestään vähentääkseen espanjalaiset ovat päättäneet rakentaa supermarkettien kassoille mahdollisimman pienet kaukalot tai jättäneet ne kokonaan tekemättä. Silloin siis koko kassa on tukossa ja käyttökelvoton, kunnes asiakas on saanut pakasteherneensä ja pähkinänsä poimittua kuuteen erilliseen pikku muovipussiin, joita ympäristön nimissä jaetaan ilmaiseksi joka kaupassa.

Sillä aikaa kun tämä ympäristötiedoton asiakas pakkaa tavaroitaan, kassaneiti aikansa kuluksi ISTUU PENKISSÄÄN JA KATSELEE MITÄ SE ASIAKAS TEKEE. Tässä vaiheessa jonossa seuraava suomalainen itkee jo verta ja on valmis anelemaan myyjältä, voisiko se vaan veloittaa ton maitopurkin hinnan, että pääsisi kotiin kiskomaan jotain päänsärkyyn. Sitten kun se oma vuoro vihdoin tulee, ja suomalainen mahdollisimman tehokkaasti kaivelee pikku kolikoita pikku kukkarostaan, kassaneiti hymyilee sille ja sanoo että ”tranquila".

MÄÄ OON IHAN RAUHALLINEN!

Tiia RantanenComment
Krontti eli lisää juttuja lasten suusta

Lukion psykologiankurssista inspiroituneena haastattelin sisareni pikkuisia tyttäriä sanojen merkityksistä maaliskuussa vuonna 2000. Viime viikonloppuna Tampereella käydessäni sain nyt 17-vuotiaalta Veeralta haastatteluvastaukset, joita hän on aarteenaan säilyttänyt.

Suosittelen (Veerakin suosittelee) vastaavan hassutuksen toteuttamista, se on hauskaa ja säilyy mukavana muistona vuosia (nykyisin koko homma olisi helppo tehdä videolle, mutta käsin kirjoitetun paperin säilyttelyssä on jotakin romanttista).

Tässä siis 4,5-vuotiaan Veeran asiantuntevat analyysit siitä, mitä mikäkin sana tarkoittaa.

LINTU: "Se on vaan semmonen ihana outous. Istuu puussa. Joskus kesällä se laulaa siellä."

PUU: "No puussa on lehtiä ja siinä aina jotkut haluaa kiipeillä ja jotkut vetää pois lehtiä niistä."

ELÄIN: "Semmonen että on kaikenlaisia eläimiä. Varsinki leijonia pitää varoo. Kiraffilla on tosi pitkä se kaulakin."

KASVI: "Semmonen että kaikkia kukkia on tulppaaneita ja auringonkukkia ja kaikkia ihania varsinki semmosia ihania kokonaan vaaleenpunasia."

SINISILMÄINEN: "Silmissä on monenlaisia värejä silmissä ihmisillä. Ihmisen silmät voi olla mustia, keltasia ja muita ihaneita."

OMAINEN: "Omaisissa voi tunnistaa mikä on sen oman oma. Sen omistajan oma, kyllä sen siitä tuntee. Omistaa oman lelunsa tai paitansa tai jotain semmosta."

KATEUS: "No – emmää tiiä mitä on kateus."

RANGAISTUS: "Jos tekee jotain tyhmää. Meilläkin on joskus Nooraa (isosisko, toim. huom.) rangaistettu. Kun Noora valehtelee, niin sitä rangaistetaan. Mua on rangaistettu tosi harvoin. Pitkään aikaan ei oo mu rangaistettu."

Veeralla on diabetes, ja hän oli juuri saanut uuden diabetesrannekkeen. Kysyin häneltä, mikä sen tarkoitus on. "No jos vaikka mennään Emmin ja Tiian (me tädit, toim. huom.) kanssa Särkkikseen ja siellä johki laitteeseen, vaikka Kronttiin (= huvipuistolaite nimeltä Troikka, toim. huom.) ja ne putoo sieltä ja kuolee niin sitten mulla on tää ranneke ja ihmiset voi ehkä osata hoitaa mua."

Yritin tätä samaa viime viikonloppuna 2,5-vuotiaan kanssa. Kun kysyin, mitä hänen mielestään tarkoittaa kasvi, hän sanoi lujaa "MANSIKKA" ja vipelsi menoihinsa. Täytynee kokeilla parin vuoden päästä uusiksi.

Juhlat kuin julkkarit

Sain kunnian vierailla elämäni ensimmäisissä kirjanjulkistushippaloissa keskiviikkona, kun toimittajallisesti ja kielellisesti (ja muutenkin nerokas) Janne Flinkkilä julkaisi objektiseksuaalisuudesta kertovan esikoiskirjansa Rautaiset Rakastajat.

Olin ihan pähkinöinä, sillä en ole koskaan ennen ollut kirjajulkkareissa. Aloin sitten miettiä, mikä siinä nyt sitten loppujen lopuksi oikeasti on niin erikoista, ja miksei muitakin tilaisuuksia voisi juhlia kuten levy- tai kirjajulkkareita. Siinä on jotakin niin mukavan glamoröösiä. Esimerkiksi:

Babyshowerit tai ristiäiset voisivat olla mahan- tai vauvanjulkistamisjuhlat. Tilaisuudessa myytäisiin kuvia pikkuisesta sen omalla kuolalla varustettuna. Mahasta tehtäisiin kipsivaloksia. Tai kangaspainantaa. Joku kiva kassi, ehkä.

Synttäreitä voitaisiin juhlia iänjulkistusbileinä. Syntymäpäväsankari paljastaisi ikänsä lavalla mikrofoniin ja kaikki näyttelisivät yllättynyttä ja taputtaisivat kovasti. Ikäjulkkareissa jaettaisiin mitä hyvänsä lärpäkkeitä, joihin leimattaisiin sekä sankarin että vieraan ikä, joka vieraan iästä riippuen saisi tämän joko hihkumaan onnesta tai masentumaan lopun läheisyydestä. Koskettavaa.

Häät voisivat olla rakkaudenjulkistamisjuhla. Omien preferenssiensä mukaan rakkauttaan julkistavat pariskunnat voisivat julkistaa rakkaudestaan joko lapsille sopivan tai ikärajoitteisen erootillisemman version. 

Tuparit olisivat luonnollisesti kodinjulkistamisbileet, joissa vieraiden tulisi taputtaa jokaiselle huonekalulle ja sisustuselementille raivokkaan ihastuneesti.

Valmistujaisjuhlat voisivat olla aikuisen tai ammattiminänjulkistusjuhlat. Tutkintotodistukselle annettaisiin raikuvat aplodit ja sankaria vaadittaisiin esittelemään vieraille aikuiselle sopivaa käytöstä kuten kättelemistä, perunankeittoa ja sellaisten kuvien, jotka eivät ole ylhäältäpäin otettuja, lataamista sosiaaliseen mediaan. Vaihtoehtoisesti valmistunut esittelisi oppimiaan taitoja lavalla: kirurgi suorittaisi pikku operaatioita juhlavieraille, johdon assistentti vastailisi puhelimeen mitä mielikuvituksellisimmin tavoin ja humanisti joisi vihreää teetä. 

Inspiroivaa, eikö totta?

Tiia RantanenComment