Posts tagged venuu
Tästä se alkaa: hääsuunnittelu

Sisältää affiliate-mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkillä

IIIIKKKK enää alle puoli vuotta meidän häihin!!! Häiden suunnittelu on nyt ihan hyvässä vaiheessa, mutta vielä muutama viikko sitten asia ei ollut niin. Vaikka luin aika paljon kaikkia listoja ja ohjeita, en tiennyt yhtään mistä aloittaa (koska olen jääräpää enkä uskonut lukemiani ohjeita). Mutta nyt tiedän, että kolme ensimmäistä asiaa, mitä hääsuunnittelussa pitää päättää, ovat vieraslista, päivämäärä ja hääpaikka.

Itse en tokikaan aloittanut näistä, mutta älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Minä aloitin hääpuvusta. Varasimme kaasojeni kanssa muutaman sovitusajan eri liikkeisiin, ja sovitin kymmenittäin pukuja. Muhkeita. minimalistisia, pitsisiä, sifonkisia, satiinisia, hihattomia, hihallisia – lähes kaikenlaisia. Lopulta kävi niin, että valitsin hääpuvun, jonka puin ihan ensimmäisenä päälleni. Käsittämätöntä! Sovittelu oli minusta tosi hauskaa, vaikka pelkäsin sitä hiukan etukäteen. Mulla ei ole maailman mutkattomin suhde omaan kehooni tällä hetkellä ja huolehdin, osaisinko pitää itseäni upeana. Sanoin tämän sovituksissa etukäteen, ja kokemus oli tosi lempeä. Melkein missään ei ollut mallikappaleita minun koossani, mutta se ei haitannut. Ammattitaitoisen henkilökunnan, hakaneulojen ja klipsien avulla mekon saa näyttämään hyvin pitkälti siltä, miltä se näyttäisi oikeassa koossa.

Seuraavaksi siirryin kuitenkin siihen askeleeseen, jonka olisi pitänyt olla hääsuunnittelussa ensimmäinen: vieraslista. Listan lukitseminen oli minusta pikkuisen hankalaa, koska olisin halunnut kutsua muun muassa kaikki, mutta riitti, että oli jonkinlainen luonnos siitä, kuinka paljon ihmisiä juhliin voisi tulla. Tein itse asiassa muutaman listan: eräänlaisen must have -listan, eli kokoelman ihmisistä, joiden haluan aivan ehdottomasti olevan paikalla, ja good to have -listan ihmisistä, joiden haluaisin pääsevän paikalle jos mahdollista, ja lopuksi listan ihmisistä, jotka haluaisin mukaan, jos budjetti ei paukkuisi jo yli (meillä ei ollut mitään etukäteen asetettua budjettia. En osannut tehdä sellaista, koska en tiennyt yhtään, mitä kaikki tulisi maksamaan. Budjetti muotoutui ajan kanssa ja on aika summittainen, eli elää vähän koko ajan. Tiedän, että moni repii siellä nyt tukkaa päästä, koska budjettihan on tosi tärkeä, mutta mulle riittää että oma tukka pysyy joten kuten päässä). Lopulliselle listalle päätyivät melkein kaikki kaikilta listoilta, koska vaikka luulin haluavani kutsua kaikki tapaamani ihmiset, oli juhlaporukka lopulta aika kompakti.

Kun vieraslista oli valmis, ryhdyin etsimään hääpaikkaa, mutta se osoittautui mahdottomaksi, koska emme olleet päättäneet päivämäärää. Sen oli siis oltava seuraava askel. Meidän virheemme oli se, että aloimme kysellä ihmisiltä etukäteen, mikä päivä heille sopisi. Fun fact: ihan jokaisena päivänä on joku, joka ei pääse. Ja sitten sitä joutuu päättämään että kenet nyt jättää pois juhlista. (Paitsi ehkä tietysti, jos järjestää häitä jonnekin kahden vuoden päähän. Silloin ihmisillä ei ehkä ole vielä kalenteri täynnä.) Metodimme ei varmastikaan ollut täydellinen, mutta pääsimme sillä kuitenkin lopputulokseen. Vieraita olisi viitisenkymmentä, ja juhlat järjestettäisiin elokuussa 2024.

Näillä eväin lähdimme etsimään sopivaa häätilaa. Aina kun juttelin ihmisten kanssa juhlatiloista tai mietin ääneen, mikäköhän olisi kiva tila hääjuhlille, mulle sanottiin että ootko katsonut Venuusta – siihen pisteeseen asti että olin jo ihan että voi saakeli, kuuluvatko kaikki johonkin salaiseen venuukerhoon. Jostain syystä ajattelin etten halua katsoa mistään, vaan haluan keksiä tilan itse. (Samalla tavalla kuin nuorena en halunnut että kukaan suosittelee minulle mitään uutta kiinnostavaa bändiä. Halusin löytää bändit itse. En vaan tiennyt miten niitä löydetään. Kuuntelin siis aina vain samoja bändejä ja odottelin, että jokin kiva uusi bändi ilmestyy taianomaisesti minidisc-kuulokkeisiini. Ei ilmestynyt.) Joka kerta, kun mieleeni tuli jokin tila, etsin sen netistä ja päädyin aina Venuun sivuille. Lopulta taivuin venuukerholaiseksi. Onneksi! *Venuusta on niiiiiin yksinkertaista etsiä tilaa tietyillä spekseillä, ja pelkkä etsiminen on tosi inspiroivaa. Itse toki tein etsimisestä itselleni vaikeaa, koska no, olen vähän hölmö, ja näköjään pakettiin kuuluu että olen tehnyt kaikki virheet teidän puolestanne. Halusin nimittäin kaikki speksit. Ajattelin ensin, että olisi ihana varata jokin tyhjä tila, jonka sitten saisi itse koristella mieleisekseen, ja tuoda omat ruuat ja juomat. Suosikkejani olivat merellinen *Soutupaviljonki, kirjailijatalo *Villa Kivi Töölössä, teollisuustaivas *Studio Skaala Konepajalla ja tunnelmallinen Vantaan *Wanha Fabriikki.

*Studio Skaala – Venuu

Sitten ajattelin, että olisi sittenkin ihanaa, jos häätila olisikin jokin ravintola, jotta kaikki olisi mietitty minua varten. Ei tarvitsisi koristella, ei etsiä erillistä cateringia eikä miettiä, miten tilaan saisi ihanan tunnelman. Lempparini tässä kategoriassa olivat *ravintola Elm Kaivopuistossa, *ravintola Story vanhassa kauppahallissa ja ravintola Lasipalatsin *hulppea Palmuhuone.

*Restaurant Elm – Venuu

Toisaalta halusin myös hullutella ja yrittää keksiä jonkin tosi omaperäisen hääpaikan, kuten esimerkiksi *kuunari Kathrina, jossa ystäväni häät järjestettiin pari vuotta sitten, tai omavarainen pikku saari Katajanokan edustalla eli *Cafe Kobben, tai Tampereella *Pyynikin Panimo. (Kyllä, etsimme tässä vaiheessa tilaa myös Tampereelta, sillä tiesimme, että muutamme kevään aikana, muttemme vielä tienneet (emmekä itse asiassa vieläkään tiedä) minne, Helsinkiin vai Tampereelle. Mutta lopulta päätimme, että järjestämme juhlat Helsingissä, asuimme missä hyvänsä.)

*Cafe Kobben – Venuu

Sitten hiihdin eestaas näiden täysin erilaisten speksien välillä ja yritin päättää, mitä oikeasti tahdon. Lopulta helppous ja yksinkertaisuus voitti, ja valitsin ravintolatilan, josta saa ruuat ja juomat paikan päältä, ja jota ei tarvitse koristella tai siivota. (Mutta lowkey olen kyllä selannut nyt Venuuta niin paljon, että haluan alkaa järjestää juhlia työkseni. On niin paljon ihania juhlapaikkoja!)

Ravintolatila toimii hääjuhlan illanviettopaikkana, ja etsin erikseen toisen tilan alkuillasta vihkimiselle (emme kuulu kirkkoon, joten emme mene naimisiin kirkossa vaan varaamme vihkijän digi- ja väestötietovirastosta). En halua paljastaa vielä tiloja sen tarkemmin, koska emme ole vielä edes lähettäneet kutsuja! (Se olkoonkin seuraava steppi. Vai vihkijän varaaminen? Vai kukat? Vai hotelli hääyöksi? Käääääääkkk!) Kerron lisää, jahka suunnittelu etenee.

Hääsuunnittelun to do -listalla seuraavaksi on edellämainittujen asioiden lisäksi kutsujen tekeminen (lähetämme nettikutsut Tahtoo.fi:n kautta), jossain vaiheessa varmaan niiden lähettäminen, hääsoittolistan tekeminen (meille ei tuu bändiä tai dj:tä), Tuomaksen puvun hankkiminen – ja sitten pitää varmaan oikeasti tehdä se budjetti. Ai niin, sitten on myös meikki ja hiukset, valokuvaus, lastenhoitaja, hääkengät, istumajärjestys, ffffuuuuu onkin aika paljon kaikkea että tuota minä tässä ryhdynkin hommiin ja päätän tämän kirjoituksen tähän. Moiiiiiii!