Posts tagged lapsettomuus
Suosittelen: tätiys

Rakastan työtäni toimittajana ja harrastustani bloggaajana, mutta niiden lisäksi minulla on yksi homma, joka on aivan ylitse muiden. Tätiys.

Minulla on kaksi isosiskoa: Miisu, joka on minua 16 vuotta vanhempi ja Emmi, jonka kanssa meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Molemmilla on kaksi lasta, ja koska Miisu sai omat lapsensa alle kolmekymppisenä, on minusta tullut täti jo 10-vuotiaana. Se on siis rooli, josta minulla on jo noin 24 vuoden kokemus. (Toimittajana tai bloggaajana en pääse vielä lähellekään.) 

Kaksi vuotta sitten vanhin siskontyttöni antoi minulle ylennyksen ja teki minusta lukuisten palveluvuosieni jälkeen isotädin. Lapsia, joille saan tätilöidä, on nyt siis jo viisi, ja ne ovat iältään 2–23-vuotiaita. Olen siis paitsi pitkän, myös monipuolisen kokemuksen omaava täti. 

Tätinä oleminen on kerta kaikkiaan parasta

1. Saa aina laulaa saman iltalaulun (vuonna 1996 se oli TLC:n Waterfalls, nyt se on ollut jo viitisen vuotta Puff, lohikäärme), eivätkä mukulat koskaan valita, että taasko tuo sama. Päinvastoin, ne oikein odottavat, että laulat sen, koska tädin iltalaulut ovat harvinaista, eksoottista herkkua.

2. Lapsosille saa aina tuoda tuliaisia, viedä niitä aina kakkupalalle, jäätelölle tai hampparille, eikä melkein koskaan joudu syöttämään niille parsakaalia, sieniä, sipulia tai punajuurta tai mistä ne nyt ikinä eivät tykkää, ja kun joku muu syöttää niille niitä, voi irvistellä niille salaa myötätuntoisesti pöydän toiselta puolelta.

3. Saa olla mukana sotkemassa niiden pikkuisia nuppeja oikein toden teolla. Siskontyttöni Veera luuli viisivuotiaana, että ikkunoista saattaa toisinaan hyppiä sikoja, jotka täysin varoittamatta sanovat "niks" ja niin se asia sitten on. Ja siitä on yksinomaan minua kiittäminen. 

4. Kun ne saavat ensimmäisen puhelimen, ne lähettävät tädilleen ihania "mulla on sua ikävä" ja "millon sä tuut" -viestejä. 

5. Ne haluavat aina istua/nukkua/syödä/kävellä/olla tädin vieressä. Saa tuntea itsensä sillä tavalla suosituksi.

6. Tätinä saa todella paljon enemmän kakkua ja Carneval-keksejä kuin jos elämässä ei olisi yhtään lasta. Ja synttäreillä lahjaksi riittää joskus vaikka puupalikka. (Kuva siskontyttärentyttären Netan 2-vuotissynttäreiltä viikonlopulta. Söin kaikkea. Ihan helvetisti.)

täti

7. Ne eivät vaadi sinulta, tai keneltäkään muultakaan, mitään kovin ihmeellistä. Fanni, joka on nyt 7-vuotias, näki joskus muutama vuosi sitten puussa muovipussin ja ihmetteli, miten se oli sinne joutunut. Keksimme mahdollisen skenaarion, ja siitä lähtien Fanni pyysi aina iltasaduksi kertomaan muovipussista. Minä ja Fannin vanhemmat olemme keksineet satoja muovipussitarinoita, joista jokaisessa muovipussi päätyy puuhun ja joista jokainen loppuu sanoihin "ja siellä se lirputtaa vielä tänäkin päivänä". 

8. Saa käyttää ihan omaa nimeä, eikä mitään typeriä lempinimiä kuten vaikka mummo/vaari/isä/äiti tms. (Ajatelkaa nyt, noissa rooleissa joutuu käytännössä luopumaan omasta nimestään. Nöyryyttävää.)

9. Niistä saa todella paljon materiaalia (lue: sisältöä) somekanaviin.

10. Ja aina saa lähteä viimeistään parin päivän päästä kotiin. 

Lue myös:

"Mihis te ootte vauvan jättäny" ja muut lapsettoman möläytykset

Haluan pyytää anteeksi kaikilta tutuiltani, joilla on lapsia ja joiden kanssa olen ajautunut viime aikoina small talk -keskusteluihin. Olen nimittäin tässä viime aikoina oppinut, että vaikka rakastan lapsia, en osaa puhua niiden vanhemmille ollenkaan. Varsinkin, jos kyse on sellaisesta törmätään-kadulla-moi-miten-menee-no-mut-hei-nähdään-taas-joskus -tyyppisestä kohtaamisesta.

anteeksi

Oletan, että asia liittyy jotenkin siihen, että kavereihin on vaikea suhtautua, jos ei ole nähnyt niitä vähään aikaan ja siinä välissä niille on tullut lapsi. Nyt jokainen lukija siellä varmaan sanoo että häh, eihän niihin tarvitse suhtautua mitenkään, samoja ihmisiähän ne ovat, ja on siinä ihan oikeassa. Mutta kun joku saa lapsen niin minun päässäni naksahtaa ja se muuttuu silmissäni Oikeaksi Ihmiseksi, aikuiseksi, joka on saavuttanut elämässään sellaisia asioita, jotka tekevät minun elämän touhuistani säälittävää räpeltelyä. Työt, säätilat ja varsinkin omat kuulumiset tuntuvat toissijaisilta, kun keskustelukumppanilla on elämässä jotakin niin merkityksellistä kuin pieni ihminen. 

Ja sitten en osaa sanoa niille mitään järkevää. Selvimmin tämä tuli esille viikonloppuna Flow'ssa, jossa päästin suustani kaikkiin tuoreehkoihin vanhempiin törmätessäni jotakin tällaista (ja suluissa ehdotus siitä, mitä ne olisivat voineet minulle vastata):

Mihis te ootte vauvan jättäny? (Mihis me se jätettiinkään? Ai niin, tonne narikkaan me se annettiin. Haetaan pois sitten kun on vähän tampattu.)

No sä ootkin nyt oikein kahden lapsen iskä. (Ei hitto, hyvä kun sanoit, en olisikaan itse ymmärtänyt asiaa muuten. Niitä lapsiahan todella on kaksi!)

Teillä on sitten lapset jossain hoidossa? (Eeeiku ne on tuolla samppanjabaarin jonossa, tilaavat meille pullon valmiiksi.)

Sait vähän vauvavapaata? (Joo ja sen tarkoitus on, ettei tarvitsisi puhua siitä lapsesta koko ajan. Kiitos vaan.)

Ja sitten kun tajusin, että minähän puhun ihan hölmöjä ja yritin pelastaa lukuisia kertoja tilanteen vaihtamalla puheenaihetta, sanoin jotakin vieläkin typerämpää:

Siis mä olin tänään ihan humalassa jo kolmelta. (Ööö ei varmaan kannattaisi retostella sillä?)

Joo hei määkin olin eilen niin väsynyt että lähdin jo kymmeneltä kotiin. (Joo, sun elämä on varmasti tosi rankkaa, varsinkin kun oot jo kolmelta humalassa.)

Mun piti parkkeerata samppanjabaariin koko päiväksi, mutta oonkin päätynyt ginibaariin, ja nyt mun suurin ongelma on, etten tiedä onko tämä up- vai downgreidaus. (Tiesitkö että täällä on ihan artistejakin esiintymässä?)

 

Anteeksi. 

Ja kertokaa, oi lapselliset: mistä te haluaisitte jutella?

 

Lue myös:

 

Krontti eli lisää juttuja lasten suusta

Lukion psykologiankurssista inspiroituneena haastattelin sisareni pikkuisia tyttäriä sanojen merkityksistä maaliskuussa vuonna 2000. Viime viikonloppuna Tampereella käydessäni sain nyt 17-vuotiaalta Veeralta haastatteluvastaukset, joita hän on aarteenaan säilyttänyt.

Suosittelen (Veerakin suosittelee) vastaavan hassutuksen toteuttamista, se on hauskaa ja säilyy mukavana muistona vuosia (nykyisin koko homma olisi helppo tehdä videolle, mutta käsin kirjoitetun paperin säilyttelyssä on jotakin romanttista).

Tässä siis 4,5-vuotiaan Veeran asiantuntevat analyysit siitä, mitä mikäkin sana tarkoittaa.

LINTU: "Se on vaan semmonen ihana outous. Istuu puussa. Joskus kesällä se laulaa siellä."

PUU: "No puussa on lehtiä ja siinä aina jotkut haluaa kiipeillä ja jotkut vetää pois lehtiä niistä."

ELÄIN: "Semmonen että on kaikenlaisia eläimiä. Varsinki leijonia pitää varoo. Kiraffilla on tosi pitkä se kaulakin."

KASVI: "Semmonen että kaikkia kukkia on tulppaaneita ja auringonkukkia ja kaikkia ihania varsinki semmosia ihania kokonaan vaaleenpunasia."

SINISILMÄINEN: "Silmissä on monenlaisia värejä silmissä ihmisillä. Ihmisen silmät voi olla mustia, keltasia ja muita ihaneita."

OMAINEN: "Omaisissa voi tunnistaa mikä on sen oman oma. Sen omistajan oma, kyllä sen siitä tuntee. Omistaa oman lelunsa tai paitansa tai jotain semmosta."

KATEUS: "No – emmää tiiä mitä on kateus."

RANGAISTUS: "Jos tekee jotain tyhmää. Meilläkin on joskus Nooraa (isosisko, toim. huom.) rangaistettu. Kun Noora valehtelee, niin sitä rangaistetaan. Mua on rangaistettu tosi harvoin. Pitkään aikaan ei oo mu rangaistettu."

Veeralla on diabetes, ja hän oli juuri saanut uuden diabetesrannekkeen. Kysyin häneltä, mikä sen tarkoitus on. "No jos vaikka mennään Emmin ja Tiian (me tädit, toim. huom.) kanssa Särkkikseen ja siellä johki laitteeseen, vaikka Kronttiin (= huvipuistolaite nimeltä Troikka, toim. huom.) ja ne putoo sieltä ja kuolee niin sitten mulla on tää ranneke ja ihmiset voi ehkä osata hoitaa mua."

Yritin tätä samaa viime viikonloppuna 2,5-vuotiaan kanssa. Kun kysyin, mitä hänen mielestään tarkoittaa kasvi, hän sanoi lujaa "MANSIKKA" ja vipelsi menoihinsa. Täytynee kokeilla parin vuoden päästä uusiksi.