New York: ravintolavinkit

Kun tulin noin kuukausi sitten takaisin lomamatkalta New Yorkista, sain paljon kyselyitä ravintolavinkeistä. Totta puhuen minua hiukan hirvittää suositella kenellekään mitään kaupungista, jossa on kaikkea. Niin kuin ihan vttu oikeasti kaikkea. Mikä minä olen suosittelemaan juuri niitä paikkoja, joiden ovesta satuin kompastumaan sisään? Mitä jos naapurissa on jokin parempi?

Muuuuutta koska menin jo lupaamaan jollekulle, että kirjoitan tämän jutun, tässä tulee. Pöytäkirjaan merkittäköön, etten seiso seuraavien sanojen takana. Tai no seison tietenkin, mutta en sillä tavalla voi vannomaan mennä, tai että mistä minä tiedän mistä te pidätte, tai kokeilkaa nyt jotain muutakin, tai siis kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.

Aamupalalle:

Grey Dog oli vakkari aamiaispaikkani kolme ja puoli vuotta sitten, kun asuin New Yorkissa pari kuukautta, eikä se saavuttanut vakkariasemaansa pelkästään sillä, että se sijaitsi samalla kadulla kuin vuokrakämppäni Chelseassa. Eikun hetkinen, juuri niinhän siinä kävikin. Mutta ei se pahaa ollut! En minä muuten olisi syönyt siellä joka toinen päivä. Vai olisinkohan?

Two Hands tarjoilee australialaishenkistä aamiaista kahdessa sijainnissa. Meille oltiin hehkutettu ravintolan banana breadia oikein kyllästymiseen asti ja ravintola oli kertakaikkisen ihana siihen asti, kunnes tilasimme sitä ja meille kerrottiin, että se on loppu. Nyt olen sitä mieltä että koko rafla saisi tulla sillä tavalla ärsyttävästi nipistellyksi kyynervarresta. Ihan koko ajan.

Two Hands.

Two Hands.

Illalliselle:

Olen halunnut käydä Freemansissa (tuossa ylhäällä kuvakarusellissa, joka toivottavasti toimii) Lower East Sidella jo vuosia, mutten ole koskaan uskaltanut. Minua on varoiteltu, että pöytä on vaikea saada ja paikka aina täynnä. Paskanmarjat, sanon minä. Me kävelimme neljän hengen seurueella suoraan sisään parhaaseen illallisaikaan. Raflan artisokkadippi (joka on oikeastaan eräänlainen gratiini) on kuuluisa ja myös maineensa veroinen. Tilaa se.

Söin matkan aikana Sunday in Brooklynissä kaksi kertaa – saman päivän aikana. Tuplakäynti oli puhdas vahinko, mutta olen onnellinen, että se tapahtui: ravintola on täysin eri paikka lounas- ja illallisaikaan. Lounaalla tarjoillaan aamiaishenkistä osastoa: munakkaita ja shakshukahommia, illalla paljon kaikkea jaettavaa ihanaa, jossa on osin hiukan kikkailun makua, mutta hyvää on. Tilasimme täällä muuten gin basil smashit, jotka eivät olleet yhtä hyviä kuin minun tekemäni, mutta aika hyviä silti. Pöytäkirjaan merkittäköön sillä tavalla alaviitteeksi, että tilasimme ne illallisella, emme lounaalla.

Sunday in Brooklyn.

Sunday in Brooklyn.

Pietro Nolita.

Pietro Nolita.

Pietro Nolita on Pink as Fuck eli lisänimensä mukaisesti kauttaaltaan vaaleanpunainen ravintola. Suoraan sanoen en enää oikein muista, mitä siellä söin, enkä siksi voi suositella paikkaa ruoan puolesta erityisesti (tosin melkein kaikista nykiläisistä ravintoloista saa hunajapaahdettuja ruusukaaleja ja se riittää minun kanssani melko pitkälle), mutta rafla oli niin kivan näköinen, että suosittelen siellä käymistä ihan kuriositeettina. Muistaakseni cocktaillista oli kiinnostava (ja kenties myös syy sille, etten muista, mitä söin).

Bar Sardinessa West Villagessa sain parhaan koskaan maistamani hampurilaisen, sellaisen joka syödään haarukalla ja veitsellä. Valitettavasti en saanut siitä kuvaa, koska paikassa oli tosi pimeää, mutta sen välissä oli pikkuruisia paistettuja perunasuikaleita. PIKKURUISIA PAISTETTUJA PERUNASUIKALEITA. Nyt tiedän, mistä unelmat on tehty: pikkuruisista paistetuista perunasuikaleista.

Pikaruokaa:

Five Guysista saa minun mielestäni kiistatta (mielestäni kiistatta on ehkä paradoksaalista, mutta olkoon, en minä omaa mielipidettäni kiistä) maailman parhaan käsillä syötävän hampurilaisen. Uskon, että burgerit pitää jakaa paremmuuslistauksissa erikseen käsillä syötäviin ja aterimilla syötäviin, ja Fuve Guys on ensimmäisessä kategoriassa kiistatta (mielestäni) paras, sillä täytteet saa päättää itse. Omat suosikkini: majoneesi, salaatti, tomaatti, sinappi, raaka sipuli. Kasvishamppari ei kyllä täällä ole kuulemma hirveän hyvä. :(

Baohaus tarjoilee taiwanilaisia bao-buneja East Villagessa ja kuolen, koska en ole löytänyt yhtä hyviä baoja mistään. Ravintolan omistaa Eddie Huang, kokki, ravintoloitsija, kirjoittaja, tv-juontaja, ja juuri opin Wikipediasta, että hän on myös yritysasianajaja, joka menetettyään työnsä finanssikriisissä ryhtyi STAND-UP KOOMIKOKSI JA PILVIDIILERIKSI whatttt.

Baohaus.

Baohaus.

Five Guys.

Five Guys.

Oikeastihan minä en kyllä ole nykiläisissä rafloissa mikään asiantuntija. Sitä on Inke. jonka instatilin highlightseista löytyy ihan oikea NYC-ravintolavinkkilista, jota saatettiin tai sitten ei saatettu eli kyllä saatettiin käyttää hyödyksi myös tällä meidän reissulla. Kiitos Inke!

Lue myös: