En ole kovin kiinnostunut muodista. Pukeudun yleensä mustiin perusvaatteisiin tai kirppikseltä hankittuihin kukkamekkoihin. Siksi festaripukeutuminen (lue: Flow-pukeutuminen) on ollut minulle yleensä ihan yhtä suuren stressin aihe kuin mitkä tahansa muut bileet: aivan suhteeton paskahalvaus, jonka lopputulos on megatylsä eli samat vaatteet kuin aina. Ei minun vaatekaappini kätköissä ole mitään sellaista, jolla voisi tehdä kovin suuren statementin. (Paitsi yhdet liian pienet kultaiset bikinit. Mutta ne eivät kyllä ole festarikelpois- tai no, katsotaan ensi vuonna.)

Mutta koska Flow on monelle toinen toistaan mielikuvituksellisempien asujen showkeissaamisen (rrrrakastan että käytin tuollaista sanahirviötä) näyttämö, aloin minäkin miettiä että mitäs hittoa sitä onkaan päällään kantanut kaikki nämä vuodet.

Asukuvat ovat minulle yksi maailmankaikkeuden kiusallisimpia asioita (ja valtaosa näistä kuvista on otettu silloin, kun en tiennyt että asukuva on mitään muuta kuin sana jossa on kirjaimia toistensa perässä), joten kaikissa kuvissa ei tietenkään näy täysin, mitä minulla on ylläni. Mutta tunne kyllä välittyy (ja sen nimi on häpeä).

Kuvia läpikäydessäni huomasin, että minulla todella on kuin onkin aina samat vaatteet. Siksi olen parittanut kuvat, joissa on eniten samankaltaisuuksia (tai jopa täsmälleen samat ryysyt) vierekkäin ja antanut pareille nimet (englanniksi tietenkin, koska tässä blogissa on valtava kansainvälinen potentiaali).

(Huomasitteko kuinka poskettoman määrän sulkuja sain survottua näinkin lyhyeen tekstiin? Nyt taidetaan hätyytellä jo jonkin sortin ennätyksiä.)

Olkaa hyvät, kaunistelemattomia Flow-lookeja 2008-2019:

2009 // 2009. Tämän teoksen nimi on YES THEY’RE FAKE (THE GLASSES I MEAN).

2018 // 2019: Tämän kuvaparin nimi on IT HAPPENED BY ACCIDENT, SERIOUSLY.

2013 // 2015: Tämän look-parin nimi on WHOA SUCH VISION.

2009 // 2013. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER – ME OR ME.

2014 // 2015: Tämän kuvaparin nimi on EVERY GIRL MUST OWN TWO IDENTICAL LACE VESTS BECAUSE WHAT WOULD SHE DO WITHOUT THEM.

2018 // 2019. Tämän lookin nimi on I WISH I WAS AT TUSKA. (P.S. Huijaan hiukan: vasemmanpuoleinen kuva on Ilosaarirockista, mutta minulla on aina samat vaatteet joten päätin että on aika lailla yhdentekevää, missä kuva on otettu.)

2011 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on GENUINE LONKERO, GENUINE SMILE. Tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa muuten, jossa minulla on ylläni kirppikseltä ostettu 70-luvun teryleenimekko, toivun parhaillani Britney meltdown -vuodestani: menin neljänä päivänä peräkkäin kampaajalle ja leikkasin piiiitkän tukkani päivä kerrallaan lyhyemmäksi, ja koska siitä tuli tosi tosi lyhyt ja tosi tosi hirveä, menin kurjuuteni maksimoimiseksi seuraavalla viikolla takaisin ja otin siihen vielä permiksen. (Tässä se on jo kasvanut aika pitkäksi.)

2015 // 2019. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER THIS TIME OK CLEARLY THIS YEAR’S ME. (P.S. Tässäkin on pikku huijaus – oikeanpuoleinen kuva on Sidewaysista, ei Flow’sta, mutta siis nehän ovat käytännössä sama tapahtuma, rinnakkaistodellisuuksissa vain.)

2010 // 2013. Tämän kuvaparin nimi on AMAZING CLOTHES AND PHOTO QUALITY. (Minulla on muuten tämän kuvan perustella ollut tuo sama kahden euron viuhka Flow’ssa mukana jo yhdeksän vuotta.)

2008 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on COME ON LONKERO REPS CALL ME ALREADY.

2017 // 2018. Tämän kuvaparin nimi on SINGING IN THE RAIN.

2010 // 2010. Tämän kuvaparin nimi on YOU KNOW WHAT THEY SAY ABOUT GIRLS WITH BIG GLASSES.

Että ihan suosittelen vanhojen Flow-kuvien läpikäyntiä kaikille.

Vien säännöllisen epäsäännöllisesti kirppareilta hamstraamiani kasari- ja ysärikukkamekkoja luotto-ompelijalleni korjattavaksi. Yleensä koltuille ei tehdä mitään kovin ihmeellistä: niitä lyhennetään tai niiden hihoja pienennetään, ja joskus vaihdan niihin itse napit. (Joskus ompelijani tekee kyllä suorastaan kirurgisia ihmeitä ja loihtii auttamattomasti liian pienistä mekoista sopivia siirtämällä kaistaleita helmasta jonnekin mistä en niitä enää erota. Luulen että hän on salaa taikuri.)

Reivaan aina näistä mekoista Instagramissa ja neuvon kaikkia ryhtymään samaan hommaan, mutten ole melkein koskaan muistanut ottaa niistä ennen-kuvia, joita moni tietenkin kysyy. Eihän muodonmuutos ole muodonmuutos eikä mikään, jollei sen kohde muuta selkeästi muotoaan. Mutta tässä mulla olisi nyt niitä muutama:

Minua ihan puistatti ottaa tuota ennen-kuvaa, koska tämä mekko istui niin luokattoman huonosti. Sen vyötäröä nostettiin ja suoristettiin, helmaa lyhennettiin (aika lyhyeksi, krhm) ja muistaakseni lerpattaville hihoillekin tehtiin jokin pikkuinen toimenpide. Tämä on uusi suosikkivaatteeni, koska AHH MIKÄ KUOSI.

Ananashameen korjaus oli yksinkertaista: se lyhennettiin mittaan, jonka olemme ompelijani kanssa todenneet minulle täydelliseksi (ks. edellinen mekko ja seuraava mekko). Mitta on aika lyhyt, mutta minäpäs tykkäänkin lyhyistä hameista lälläslää. Kuvan silkkipaidat ovat muuten myös kirpparilta. Uffin silkkiosasto best.

Tästä mekosta pätkäistiin helma ja V:n mallinen vyötärö suoristettiin. (Joo tiedän, siitäkin tuli aika lyhyt, mutta SÄÄRENI OVAT KAIKKI MITÄ MINULLA ON.)

Niin että menkää tekin kirppareille ja second hand shoppeihin ja antakaa joskus mahdollisuus myös sellaisille vaatteille, jotka eivät ole valmiiksi ihan täydellisiä! Ei tarvitse ostaa uutta, ja saa työllistää käsityöläistä. Mutta mekkoja ei ehkä tarvitse ostaa montaa kymmentä niin kuin minä yleensä teen. Lopetan kyllä. Ihan kohta.

Psst! Kannattaa aina ostaa mekko, jossa on taskut. Onneksi 80- ja 90-luvuilla ymmärrettiin taskujen päälle (niihin piti varmaan saada mahtumaan kaikki ne samettiset donitsit) yhtä hyvin kuin tänä päivänä: suurimmassa osassa on taskut.

Psst 2! Luotto-ompelijani löytyy Instagramista nimellä @marttahonkaheimo. Mutta ottakaa siihen yhteyttä sillä lailla maltillisesti että se ehtii lyhentää myös kaikki minun mekkoni.

Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2003. Se oli hieno vuosi. Venäläisduo t.A.T.u. joutui esiintymään vaatteet päällä euroviisulavalla, Anneli Jäätteenmäki oli Suomen pääministeri vain ohikiitävän hetken, Britney Spears deittaili Colin Farrellia (KYLLÄ OMG muistatteko tätä) ja julkaisi maailmankaikkeuden parhaimman kappaleen (Toxic), minä tanssin Mr. Brightsidea tuubitopissa Tampereen YO-talolla enkä kerta kaikkiaan arvannut, että voisin joskus saada siitä perkeleellisestä veisusta tarpeekseni.

Kaikkea tätä tapahtui vuonna 2003. Ja sitten sen lisäksi minä pukeuduin tuubitoppiin (tietäjät tietävät: se oli lukiolaistyttöjen vakkariunivormu post-millennium-aikoina) ja kimaltelevalla perhosella koristeltuun epäsymmetriseen hameeseen, ja isäni otti minusta ylioppilaskuvat. Sellaiset kauniit ja eteeriset, klassiset oikeastaan, jotka kestäisivät aikaa. Ihan niin kuin tuubitoppi.

Ja sitten 16 vuotta myöhemmin minä katsoin niitä “aikaa kestäviä kuvia” ja olin ihan että ei saatana, minähän olen meemi. Joten täältä pesee, olkaa hyvät:

Kiitokset isälleni kuvista! (Kysyin häneltä muuten luvan, saanko tehdä näistä pilaa.) Otimme me muutamia sellaisiakin, joissa ei ole esimerkiksi roskista tai traktoria. Sellaisia, jotka kestävät aikaa. Kiitokset myös anonyymille kaverilleni, joka kannusti minua tähän touhuun ja on osan meemiteksteistä takana. Olet ihan persees- eiku kiitos, häpeä on tosi mukava tunne. Toivon että joskus saan auttaa sinua tuntemaan sitä myös.

EDIT: julkaisin näitä kuvia instastoryssani jo pari kuukautta sitten ja moni oli jo silloin kiinnostunut tutustumaan tarinoihin kuvien takana – mikä idea niissä on, mitä niillä haluttiin viestittää, miksi tiettyä tunnelmaa haettiin jne. Olen miettinyt asiaa ja keskustellut siitä isäni kanssa, ja tyly vastaus on, ettei tarinoita ole. Me vaan kuvailtiin. Esim roskista ja traktoria ja risukasaa. Koska miksi ei. Vähän sama tuon tuubitopin kanssa. Mää vaan puin sen päälle koska miksi ei.

Mites teidän yo-kuvat?

Minä, käsityömaailman Florence Foster Jenkins, olen onnistunut innokkailla, mutta varsin keskinkertaisilla ompelutaidoillani tekemään itselleni kesäksi neljä helleasua. Nyt mietit varmaan, että miten se on mahdollista (tai no oikeasti mietit varmaan että miksi helvetissä tämän pitäisi kiinnostaa minua), ja minä kerron (mutten sitä miksi tämän pitäisi kiinnostaa sinua. Koska en minä tiedä).

Löydän usein kirppikseltä hameita, jotka ovat muuten täydellisiä (sopiva koko, kiva kuosi, taskut) mutta ne ovat liian pitkiä. Joskus ostan niistä jonkun ja lyhennän sen. Joitakin viikkoja sitten keksin, että ylijäävä kangas kannattaisi ehkä käyttää jotenkin hyödyksi, mutten tiennyt miten – koska en osaa mitään. Ostin kuitenkin kangaskaupasta silitettävää liimanauhaa ja aloin testailla yksinkertaisen topin rakentelua. Ja luoja paratkoon, sehän toimi! Sain tehtyä pitkästä hameesta kokonaisuuden, jossa on (liian lyhyt) hame ja pikkuinen toppi. Kaikkien reunojen (vai ovatko ne nyt sitten päärmeitä?) päättelystä ei edes tarvitse huolehtia, koska vaate on osittain valmis: vanha helma on nykyisin topin pääntie. Parasta on, että lopputulos näyttää mekolta, mutta on mekkoa monikäyttöisempi, koska on salaa kaksiosainen.

Siitä kesäksi kiva viidakkoasu.

Minulla ei luonnollisestikaan ole minkään valtakunnan kaavoja tai oikeastaan edes ymmärrystä siitä, miten hitossa sain nämä tehtyä. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee jotakuinkin seuraavasti:

1. osta hame, jossa on taskut

2. leikkaa hameesta helma

3. askartele leikatusta helmasta olkaimet

4. ompele leikattu helma umpeen niin, että mahdut sen sisälle

5. ompele olkaimet kiinni edellämainittuun umpeen leikattuun helmaan ja KAS SE ON TOPPI

6. viimeistele reunat (tai päärmeetkö ne nyt oli) sekä hameesta että topista

7. pue päälle ja halkea ylpeydestä, koska olet ihan itse (krhm) luonut jotakin

Olen nyt tehnyt näitä neljä, enkä malta odottaa, että kesä tulee, jotta pääsen terassille ja pyöräilemään ja rannalle ja festareille ja treffeille ja valvomaan aamuun asti – hetkinen, mistäs olinkaan puhumassa? Niin siis pukeutumaan näihin asuihin.

Minulla on myös tapana ostella kirppikseltä ihania mekkoja, jotka vien osaavalle ompelijalle korjattavaksi (ja sellaiset oikeat projektit hän kyllä hoitaa edelleen), mutta olen aina unohtanut ottaa niistä ennen ja jälkeen -kuvat. Tällä kertaa muistin ottaa yhdestä hameesta kuvan ennen sen teurastamista.

Alkuperäinen hame on kiva, mutta tiedän, etten koskaan käyttäisi sitä sellaisenaan.

Tässä minulla on paitsi päälläni myös käsissäni (lähes) itse tehty kesäasu.

Tällainen siitä tuli!

Niin että jos näette minut kesällä kulkemassa tällaisissa täysin samanlaisissa asuissa niin tietäkää, että aion valehdella kaikille, että olen tehnyt ne alusta loppuun asti itse.

Olen pohjimmiltani ihan hirveän laiska ihminen. Jotkut ihmiset sanovat, että jos he voittaisivat lotossa, he jatkaisivat silti työntekoa, koska eivät osaisi olla aloillaan. Minä todellakin osaisin. Olen aloillani nytkin, eikä tämä tuota mitään ongelmia. 

Välttelen usein kaikenlaisia tehtäviä viimeiseen asti, enkä ole mikään älytön go-getter. En välitä hirveästi velvollisuuksista tai ohjeista, ja minun on helppo olla tekemättä yhtään mitään pitkiäkin aikoja. (Ihan toimeksiantajille ja yhteistyökumppaneille tiedoksi että minähän sitten liioittelen täällä blogissa ihan hirveästi ja tykkään kyllä tehdä mahdollisimman hyvin, suorastaan täydellisesti, sillä tavalla perfektionistin pieteetillä, kaikki sellaiset tehtävät joita te minulle annatte.) 

Mutta joskus minustakin kuoriutuu ahkera työmyyrä. Kuten esimerkiksi silloin, kun kirppikseltä löytyy juhannusmekko, joka on muuten täydellinen, mutta se on liian pitkä eikä siinä ole taskuja. (Olen pohjimmiltani myös sellainen ihminen, joka ostaa sylikaupalla kirppikseltä melkein täydellisiä mekkoja ja sitten riipii ne palasiksi. Jos sinäkin olet sellainen, kerron mikä sinut pelastaa: ompelija. Vie ne ompelijalle ja kerro mitä haluat. Se kitkee sinusta turhat toivot ja toteuttaa muutamat unelmasi. Kiitos ompelijalleni ja kaverilleni Martalle, joka tekee minulle niin.)

Niin minä viime yönä vietin kuusi tuntia lyhentäen lähes täydellistä kirppismekkoa ja vääntämällä siihen taskuja. (Koska ompelijakaverillani ei ole yöpäivystystä.) Mulla ei valitettavasti ole siitä ennen-kuvaa, mutta voinette ehkä kuvitella että se oli siis ihan samannäköinen, vain reilusti pidempi ja taskuton. Mutta eikö siitä tullutkin IHANA?

Anteeksi nämä megakiusalliset asukuvat. Olen tässä vieläkin hirveän huono.

Ai niin, ja minulla ei siis ole ompelukonetta. Mutta opin, että mekon lyhentämiseen ja taskujen ompelemiseen menee noin kuusi tuntia, jos sen tekee käsin.

Ihanaa juhannusta!

Lue myös: 

• Totuus gaalavaatteen takaa

• 3 painavaa syytä viettää juhannus kaupungissa

Minulla on ollut kesäisin elämässä muutama sääntö, tai pikemminkin teesi, joiden mukaan yritän elää, koska uskon, että ihmisellä täytyy kerta kaikkiaan olla joitakin ohjenuoria. Ja kesäteesit ovat kivoja, koska ne liittyvät kesään, eivätkä siihen, miten oikeaa elämää tulisi elää. Olen noudattanut näitä teesejä nyt ehkä kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän orjallisesti, ja nyt ajattelin jakaa ne teille. Koska ne ovat tietysti tällaisia tosi hyödyllisiä ja tärkeitä ja eivät ollenkaan itsestäänselviä, ja koska itsekin noudatan niitä. Krhm.

Valvo myöhään

Do it for the 'gram.

Ei housuja 1. toukokuuta – 31. elokuuta

Tämä on siitä hyvä teesi, että tätä voi toteuttaa omien resurssien mukaan. Itse tarkoitan tällä pääasiassa sitä, ettei farkkuja tai muita pitkiä housuja pueta kesällä jalkaan. Hameet, mekot ja sortsit sallitaan. Mutta jos haluaa olla tyystin housuitta, sekin varmaan onnistuu. Jos varautuu siihen, että tulee kesällä useamman kerran pidätetyksi. 

Kesällä täytyy pukeutua värikkäästi

Kesähän on värien juhlaa. Pukeudun usein muulloin kokomustaan, mutta sanon aina, että kesäisin vaatekaappini räjähtää. Että minut saa väkivalloin riipiä toinen toistaan räiskyvämpien kukkakuosien ääreltä, ja että vaihdan värikästä mekkoa kuin sukkaa. Kuten esimerkiksi näistä kesäkuvista näkyy:

(Minulla on muuten samat vaatteet seitsemässä kuvassa yhdeksästä. Ja juoma kädessä viidessä.)

Kesällä pitää juoda paljon

Kun on kuuma, täytyy muistaa juoda vettä. Ja varsinkin jos on lomalla, jokaisen vesilasillisen välissä voi hyvin olla jokin cocktail, kylmä olut tai lasillinen viiniä. (Mutta jos ei halua niitä, vesikin riittää vesilasillisten välissä.) Tätä noudatan kuin lääkärin määräystä, kuten edellisestä kuvakollaasista näkyy.

Pidä aina Lidlin uikkari mukana

Kuin partiolainen, haluan olla kesällä aina valmiina. Valmiina uimaan. Hankalaksi homman tekee tänä vuonna se, että Lidlin uikkarivalikoima ei tällä kertaa miellytä minua. Kiitos silti sille, joka Jodelissa aiheesta muistutti! Ja kaikille muillekin megakivoista kommenteista. Joku jopa myi siellä omaa Lidlin uikkariaan! Arvostan. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että olen muokannut tätä teesiä ja sporttaan tämän kesän Citymarketin kokouikkarissa ja vanhoissa biksuissa. Ja onhan mulla se kahden vuoden takainen #lidlinuimapuku edelleen tallella! Kahdessa liian pienessä koossa. 

Ja ui aina kun voit

Uiminen kesällä best. (Uiminen kesällä ihanassa Lidlin uikkarissa ultimate best.)

Mitä kesäteesejä teillä on?

Lue myös: 

• Kiva kesäkaupunki: Tampere

• Kiva kesäkaupunki: Nuutajärvi

Tai lue koko Lidlin uikkari -saaga:

• Lidlin uimapuvun metsästys

• Update: Lidlin uikkari

• Lidlin uimapuku: final chapter

• Lidlin uikkari: tulikoe

• Tänään päällä: Lidlin uimapuku

Olin viikonloppuna IBA-blogigaalassa ystäväni, Tämän kylän homopoika -Einon avecina, ja vaatekriiseilin asiaankuuluvasti (eli ihan liikaa) ennen varsinaista tapahtumaa ja meuhkasin siitä kaikille. Tein asuhankinnasta hirveän numeron ja uhkailin, että kiskon viime hetkellä päälle vaan jotakin kaapista löytyvää (luoja paratkoon miten hirveää). Siksi järkytyin syvästi, kun näin kuvia itsestäni gaalailtana ja näytin ihan helvetin hyvältä. 

Minulla oli päälläni & Other Storiesilta hätäpäissä ostettu paita, jota olen katsellut pitkään mutta aina ajatellut, ettei minulla ole tuollaiselle mitään käyttöä, ja UFFilta löytämäni housuntapainen lirpake. (Ja kaiken alla alusvaate, joka ilmeisesti imee makkaroita itseensä. Niitä kutovat varmaan taikalangasta jotkin enkelit pilvenreunalla. Taikaa.) Parhaat kaikista olivat ne housut, ja se oli muuten melkein yhtä yllättävää kuin edustava ulkonäköni.

Totuus on nimittäin se, että tämä housuntyyppinen asia on ilmeisestikin rantavaatteeksi tarkoitettu, uima-asun päälle solmittava kangaskaistalekasa, jonka pesulapussa lukee ISLAS CANARIAS. Siinä on ikään kuin etu- ja takakappale erikseen, ja ne vedetään haarojen ali ja sidotaan naruilla yhteen. Että niin sitä kuulkaa vaan jonkun toisen hylkäämissä Kanarian-tuliaisissa paineltiin menemään ihan gaalakelpoisina ja näytettiin ehkä paremmalta kuin koskaan.

Tai no, ainakin yhdessä kuvassa.

Kiitos kivoista juhlista kaikille asianosaisille! (Gaalakuvista kiitos Emmi Nuorgamille, jolla on edessään loistava ura miestenlehtien kuvaajana, jos tuo feminismiruokahomma lakkaa jonakin päivänä kiinnostamasta.)

Lue myös:

• Gaalalookini

Olen aina rakastanut nettijuttuja, joissa kerrotaan että Valokuvaajaisä Otti Tyttärestään Kuvan Joka Viikko 14 Vuoden Ajan Etkä Usko Silmiäsi Kun Näet Muutoksen ja sellaisia, joissa kerrotaan, että Kanadalaisperhe Poseeraa Täsmälleen Samanlaisessa Valokuvassa Joka Joulu Ja Lopputulos On Upea, ja minua sylettää vietävästi, ettei minulla ole mitään vastaavaa. 

Mutta. Tein snäppi-/insta-joulukalenteriini tällä viikolla luukun, jossa uudelleennäyttelin kouluhistoriani luokkakuvia (kyllä, tällaista schaissea minä joulukalenterissani julkaisen. Ja demonstroin esimerkiksi murteita ja aksentteja. Ja luttelen kirosanoja ja kerron vitsejä. Jos et ole koskaan nähnyt joulukalenteriani, nyt on loistava hetki aloittaa sen katsominen. Jäljellä on enää muutama luukku, joten et ehdi oikeastaan edes katsoa kovin montaa tai ainakaan kyllästyä). Luokkakuvaluukun toteutus ei onnistunut ihan yhtä smoothisti kuin olin toivonut, joten halusin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla uudelleen.

Joten tämä on minun pikkuruinen tapani tehdä jotakin mukahauskaa ja täysin geneeristä Nainen Loi Vanhat Luokkakuvansa Uudelleen Etkä Kerta Kaikkiaan Kestä, Miten Kömpelösti Hän Sen Teki -tyyliin. Loin siis vuosien 1993, 1994, 1998 ja 2001 luokkakuvani uudelleen. Tunnistatko kumpi kuva on vanha luokkakuva ja kumpi uusi remake-versio? (Et varmaan millään.)

Psst! Joulukalenteri löytyy snäppi- ja instatililtä nimellä @tiiamarietta.

Lue myös: 

• Vanhat profiilikuvat: IRC-Galleria edition

• 12 hämmentävää kuvaa puhelimen kamerarullasta

Ajattelin jakaa tänne eilisen gaalalookini, kun tiedän että siellä on tyyppejä, keitä kuitenkin kiinnostaa. Tänä vuonna päätin jättää kimalluksen ja säihkynnän pois lookistani ja luottaa moderniin, pelkistettyyn värimaailmaan. 

Meikki: näyterasva lehden välistä*. Tummat silmäpussit omasta takaa.

Hiukset: Yrjönkadun uimahallissa pehmennetyt, ulkoilmassa kuivatetut, sohvalla makaamisen muovailemat. Tämä on muuten ihana hiuslook vaikka jokapäiväiseen laittautumiseen, vaikka vaatii vähän aikaa!

Vaatteet: housuiksi lookiin valitsin H&M:n viidentoista euron verkkarit ja ulkomaisesta urheilukaupasta ostetun collegepaidan (en usko, että näitä saa Suomesta). Asukokonaisuus täydentyi poikaystävältä lahjaksi saadulla Stockmannin vohvelikankaisella kylpytakilla*. 

Kengät: jostakin hotellista nyysityt tohvelit.

*gifted

Mitä tykkäätte gaala-asustani? Otan mielelläni palautetta vastaan!

Lue myös:

• Minäkö kateellinen? Pois se minusta

Minua ahdistaa ihan sietämättömän paljon ajatus esiintyä kuvissa uimapuku päällä, olkoonkin uimapuku kaikkien unelmieni saksalaisvalmisteinen täyttymys, mutta selätän tässä postauksessa pelkoni. Pakotin siskoni miehen kuvaajaksi, ja kuvia otettiin niin paljon, että kuusivuotias siskontyttöni sanoi minulle tänään odottaessaan kärsimättömänä lähtöä uima-altaalle: "Noniin, ota uikkarit ja pyyhe ja avaimet ja uikkarinkuvausvälineet mukaan, mennään jo!"

Minulla meni tovi vakuutellessa sille, etten kuvaa uikkareitani yleensä joka päivä. Että tämä on erikoistapaus, koska Lidl. Se ei ymmärtänyt millään, miksi ihmeessä joku olisi kiinnostunut minun uikkaristani, enkä osannut sanoa muuta kuin että se taitaa olla minun herutteluni syytä. Sitten vietin hetken potkien itseäni sääreen. Tampio, olet ihan itse asettanut itsesi tähän asemaan. 

Kuvat on yritetty ottaa niin kaukaa, ettei niissä näy, kuinka äärimmilleen saumat on venytetty. Tarkkasilmäinen katsoja saattaa kenties huomata, etteivät mustat raidat säily täysin mustina, jos uikkarin pingottaa liian ison ruhon ylle. Mutta päällä se on (vaikkei sukeltaessa oikein pysy), ja tältä se näyttää: 

Jes!

Lue koko Lidlin uikkari -saaga:

• Lidlin uimapuvun metsästys

• Update: Lidlin uikkari

• Lidlin uimapuku: final chapter

• Lidlin uikkari: tulikoe

Lähden huomisaamuna seitsemän jälkeen Espanjaan. Valvon vielä, koska pakkaan- eikun katson murhadokumentteja YouTubesta ja nypin säärikarvojani pinseteillä.

Vanhempani viettivät maanantaina 46-vuotishääpäiväänsä (joo, ällöä, minäkin vihaan niitä) ja sen, viime vuoden hääpäivän ja molempien vanhempien menneiden ja tulevien synttäreiden kunniaksi ne lähtivät kuukaudeksi Espanjaan. Me lapset ja lapsenlapset sitten lennämme sinne morottamaan ja onnittelemaan niitä (ja tietysti nauttimaan itsekin vähän) kukin kerrallaan. Huomenna on minun vuoroni, ja arvatkaas mitä se tarkoittaa?

No sitä että Lidlin uikkari pääsee vihdoin käyttöön.

Tiedoksenne, että se Lidlin markkinointiosaston minulle lähettämä 38 oli auttamatta liian pieni, joten se säästetään ensi sitä seuraavaan kesään. (Sillä tottahan joka tytöllä pitää yksi Lidlin tavoiteuikkari olla.) Ihana lukijani Sanni kuitenkin kertoi ostaneensa sellaisen koossa 40, muttei tykännytkään siitä, ja myi sen minulle. (Tykkään ajatella, että se oli Kurkisuon Sanni. Tai ehkä Aikakoneen Sani, joka kirjoitti innoissaan oman etunimensä väärin. Tykkäävät molemmat niin kovasti tästä minun blogistani.) Myönnettäköön, ettei sekään ole kyllä ihan oikean kokoinen, mutta uskon, että lentomatkan aikana Malagaan siihen tarttuu maagista tähtipölyä sateenkaarista ja hattarapilvistä, ja kun pääsen perille, se istuu kuin hanska. Tai vaikkei istuisikaan..  ei minulla ole vaihtoehtoa. 

(Uikkarithan venyvät vähän ihan helvetisti kastuessaan?)

Ja sitten, ehkä vihdoin joudun julkaisen kuvan siitä päälläni. 

Minun piti tänään kirjoittaa jostakin ihan muusta (on kaksi asiaa, joista nykyisin kirjoitan, Lidlin uimapuku ja remontti. Se oli se toinen näistä, se joka ei ole Lidlin uimapuku), mutta sitten taivas repesi ja pudotti syliini kertakaikkisen ihmeen. 

Sain nimittäin Lidlistä juuri sähköpostia. 

Hei Tiia, 

olemme huomanneet aktiivisuutesi Lidlin mustavalkoraidallisen uimapuvun etsinnässä tässä kesän aikana. Otit myös yhteyttä meihin Facebookin kautta, mutta valitettavasti kaikki uimapuvut oli jo ehditty myydä. 

Sun etsintä oli niin laaja, että mekin täällä markkinointiosastolla haluttiin panostaa siihen. Kaivelimme vielä varastojamme ja satuimme löytämään yhden ainokaisen uimapuvun. Mutta se on kokoa 38. Kaikki muut ovat menneet, tämä on kirjaimellisesti viimeinen uimapuku mikä meillä on jäljellä. 

Haluaisitko kuitenkin kokeilla 38 kokoista uimapukua? 

Jos haluat tämä kyseisen uimapuvun, lähetämme sen kyllä sinulle mielellämme. Olet niin suuren vaivan nähnyt uimapuvun metsästyksessä. Miltä tämä kuulostaa? :) 

ÖÖÖÖ HYVÄLTÄ.

Uimapuku on todennäköisesti ainakin kaksi kokoa liian pieni, mutta ei se haittaa. Paitsi että voi saatana, koska olen tehnyt tästä näin julkista, minunhan on pakko varmaan ottaa kuva se päälläni? Voi saatana. 

"Mitä sen Lidlin uimapuvun kanssa kävi?"

on kysymys, joka minulle esitetään vähintään viikoittain. Jos et tiedä, mitä se koskee, tässä tarina pähkinänkuoressa: ihastuin Lidlin uikkariin, menin kaksi päivää liian myöhässä kauppaan, sitä ei enää ollut, minä ja monet ihanat ystäväni ja lukijani alkoivat metsästää sitä Lidleistä pitkin Suomea (ja jopa Eurooppaa), sille keksittiin hashtag #someuikkari ja kaikki jännittivät, miten tarina loppuu. Tai jos haluat vaiheikkaamman selostuksen, lue tämä. 

Kolme kuukautta myöhemmin uikkaria ei vieläkään ole. Yhteydenottoni Lidlin asiakaspalveluun eivät tuottaneet tulosta ("ajankohtaisia mainoksia seuraamalla näette parhaiten mitä meillä on myynnissä tai myyntiin tulossa"). Edes Lidl Suomi -Facebooksivun suvereeni asiantuntija Riikka ei osannut auttaa ("laitoin toivetta uudesta erästä"). Uikkaria ei löytynyt Raumalta, Jyväskylästä, Tampereelta eikä Kauhajoelta. Tietääkseni sitä etsittiin myös Lidleistä Portugalissa, Saksassa ja Belgiassa. No dice.

Olen etsinyt Facebook-kirppisten, huuto.netin ja tori.fin kaikki osastot hakusanoilla esmara uimapuku uima-asu lidl uikkari. Olen googlannut kansainväliset verkkokaupat. Olen epätoivoissani ostanut (ihan erilaisen) korvaavan uikkarin verkkokaupasta, jonka en tajunnut olevan aasialainen. Uimapuvun rinnoille tarkoitetut kupit ylettyvät napaani asti. (Että jos jossakin on isotissinen, 120-senttinen lapsi, joka haluaa 40-lukua henkivän punaisen pallouikkarin, minulta löytyy.)

Minulla ei vieläkään ole sitä uikkaria. 

Mitä minulla sitten on? Neljä muuta vaatetta Lidlistä, riippuvuus Lidlin hedelmätoffeisiin ja pähkinäsuklaaseen sekä Lidlin uutiskirje sähköpostilaatikossani joka maanantai. Ensi kesänä, jos (ja kun) uikkarista tulee tuotantoon jokin toinen versio, olen lukenut sähköisen tarjouslehtisen ennakkoon ja olen ensimmäisenä riuhtomassa Kampin Lidlin ovea sinä aamuna, kun se tulee myyntiin. Ja toivon, että se on edes puoliksi yhtä kaunis.

(P.S. Suurkiitos kaikille metsästykseen osallistuneille! Kosketitte uimapuvutonta sydäntäni.)

Sain kutsun Lidlin muotinäytökseen Yrjönkadun uimahalliin kesäkuun alussa. Puitteet olivat kunnioitusta herättävät, sillä vanha uimahallikaunotar salpaa hengen sellaisenaankin - saati sitten valoin, musiikein ja upeiden mallein koristeltuna. Muotinäytös oli mahtava, ja yllätyksekseni tykästyin lähes kaikkiin vaatteisiin.

Erityisesti sydämeni vei raidallinen kokouikkari.

Olen ilmeisesti aiemmin elänyt naiivissa harhauskossa, että kiinnostavan vaatteen voi hakea kaupasta vielä sillä viikolla, kun se on sinne saapunut. Nyt ymmärrän olleeni väärässä, sillä kun matkasin lähi-Lidliini kolme päivää uikkarin hyllyihin tulemisen jälkeen, ei sitä enää ollutkaan. En ensin hätääntynyt. Ajattelin, että niitä tulee lisää - uikkareitahan esiteltiin hienossa muotinäytöksessä kaikelle kansalle! Vaan ei. Uimapukua ei löytynyt vielä seuraavalla viikollakaan, ei Helsingistä eikä Tampereelta. Turvauduin viimein sosiaaliseen mediaan. 

Siirryin Lidlin fb-sivujen puoleen.

Mutta Riikastakaan ei ollut apua. 

Sekosin Lidl-maniaan.

Yllätyksekseni ihmiset alkoivat etsiä uikkareita puolestani esimerkiksi Kangasalta, Riihimäeltä, Turengista ja Kirkkonummelta. Ja odottaa tilannepäivitystä.

Sana alkoi kiiriä.

Joten jos satutte löytämään Lidlin paksuraidallista mustavalkoista uimapukua jostakin myymälästä koossa 40 tai 42 (ostaisin itse varmuuden vuoksi molemmat, jos löytäisin), minuun saa olla yhteydessä. Maksan uikkarin, postikulut ja kaljat.

Hashtaginkin saa keksiä.

Tämä ei todellakaan ole yhteistyöpostaus. Jos olisi, mulla olisi jo se uikkari.

Lue, mitä sitten tapahtui:

• Update: Lidlin uikkari

• Lidlin uimapuku: final chapter

• Lidlin uikkari: tulikoe

• Tänään päällä: Lidlin uimapuku