Asioita, joita haluan aina tehdä kun olen kipeä (mutta joita en koskaan muulloin halua tehdä)

Olen ollut viimeiset pari viikkoa kipeänä on/off kuten koko muukin Suomen kansa (ainakin jos on somepäivityksiä uskominen). Olen huomannut, että jostakin syystä aina juuri silloin kun olen kipeänä, haluaisin tehdä valtavasti kaikenlaisia asioita, joita en tietenkään voi tehdä koska olen kipeänä. Jokseenkin kummallisesti ne ovat yhtä aikaa myöskin asioita, joita en koskaan muulloin halua tehdä (koska muuten tietenkin tekisin ne heti). 

fullsizeoutput_120b.jpeg

Aina kun olen kipeänä, haluaisin

  • lähteä retkeilemään sadesäähän, tai ensin oikeastaan hankkimaan edes sateenkestävän takin jotta voisin (joskus kun olen taas uudelleen kipeänä) haluta lähteä retkeilemään sadesäähän

  • mennä trampoliinipuistoon ja ottaa sen riskin että pissaan housuun ensimmäisellä hyppyponnistuksella

  • opetella itse tekemään maailman parasta leipää, siten etten enää koskaan haluaisi syödä muuta leipää kuin itse tekemääni maailman parasta leipää

  • järjestellä vaatekaappini uusiksi (ihan hirveä harmi että tulin juuri kipeäksi niin en voikaan ryhtyä tähän puuhaan)

  • harjoitella virkkaamista niin että oppisin sen uudelleen

  • aloittaa lenkkeilyn, koska se on juuri se asia minkä ihan hirveästi haluaisin elämässäni tehdä

  • tehdä yritykseni kirjanpidon ja panna kaikki paperit oikeisiin kansioihin

  • startata sketsi-tubekanavan (oikeasti tekisin sen heti jos en olisi näin pahasti kipeänä)

  • suorittaa valtavan suursiivouksen

  • aloittaa jokapäiväisen tiukan jumppatreenin

  • mennä luksushierontaan/timanttikasvohoitoon/huippukampaajalle (ei vitsi ihan tosi tyhmää etten nyt pysty kun olenkin kipeänä, kyllä minulla muuten olisi tähän tietysti esim rahaa)

  • nyt vihdoin tutustua siihen että kukas hitto se blac chyna oikeasti olikaan

...mutta sitten en tietenkään pysty, koska olen niin hirveästi kipeänä. Voi harmi. 

Lue myös: