Äiti kertoo: näin syntyi taulu seinälläni
Kun tein viime vuonna remonttia (josta minulta muuten viimeksi toissapäivänä kysyttiin että joko se nyt vihdoin on valmis, ilmeisesti lakkaamatta valittaminen toimii ja ihmiset muistavat minusta vain iankaikkisen remontin), päätin, että uudistuneen asunnon myötä minustakin tulee ihminen, joka naulaa seinälleen jonkin taideteoksen. En tiedä teistä, mutta minusta sellaisilla ihmisillä on jotenkin tiukempi ote elämästä kuin sellaisilla, joilla on kaksi ryppyistä julistetta 90-luvulta rullalla ja vakaa aikomus ostaa niille joskus Tiimarista kehykset. Tai silleen.
Äitini on eläköitynyt erityisopettaja päivisin ja lahjakas taidemaalari öisin. Tai no, tuo ei oikein sovi, kun maalaamiseen tarvitaan vissiin päivänvaloa. Hän ihan harrastaa maalaamista, sanotaanko nyt vaikka niin kuin asia on. Siksi tuntui luonnolliselta, että seinälleni naulattava taulu olisikin hänen tekemänsä. Minun suosikkini hänen teoksistaan (mökkimaisemia ja omakuvia ja sensellaisia) ovat 80-luvulta, ja tiesin jo valmiiksi, ettei mikään niistä ole asuntooni sopivan kokoinen tai tyylinen. Siksi pyysin häntä myymään kaikki periaatteensa ja persoonallisen tyylinsä ja tekemään minulle abstraktin taulun, jollaista hän ei olisi missään nimessä halunnut tehdä. Ihana tytär minä!
Onneksi tein niin. Sain mielettömän upean taulun, jota joka ikinen sen näkemä ihminen kehuu vuolaasti, ja se tekee minusta ihmisen, jolla on vieläkin tiukempi (suorastaan nyppylähanskainen) ote elämästä kuin pelkästään sellaisella, jolla nyt on vaan seinällä jokin taideteos. Minulla on seinälläni valtavan kaunis, oman äitini maalaama taulu, joka on hienompi kuin mikään, mitä olen koskaan nähnyt. Sen nimi on Pastelli. (Äiti keksi nimen tänään aamulla puhelimessa, koska on unohtanut, mikä työn alkuperäinen nimi oli.)
Pyysin äitiä kertomaan, miten taulu syntyi. (Varoitan, tämä ei ole kovin informatiivinen haastattelu.)
"Se on mun elämäni ensimmäinen tilaustyö. Ja sille oli asetettu rajat."
(Dramaattista. Halusin, että taulu on abstrakti ja että siinä on pastellivärejä, vaaleanpunaista ja ehkä purppuraa.)
"En osaa -- hei oho, meidän kuvasta on tykätty jo 32 kertaa! -- en osaa maalata abstraktia, mulla pitää olla aina joku aihe."
(Edellisenä iltana ottamamme yhteiskuva oli saanut 32 peukkua Facebookissa, joten äidin keskittyminen herpaantui ihan syystä.)
"Tässä piti olla väreillä leikittelyä, jota en meinaa millään osata. Mutta ei sitä silti ollut hirveää tehdä -- hei mun piti jo aiemmin sanoa että toi on aivan ihana toi sun vessanpönttö! -- sitten kun se lähti siitä juontumaan, niin sehän oli ihan ookoo."
(Minun vessanpönttöni on kuulemma upea. Huuhtelee hyvin ja on mukava istua. Ei ihme, että siitäkin keskittyminen herpaantuu.)
Muutama tuttu ja tuntematon on kysynyt, tekisikö äitini tauluja tilauksesta. Hänellä ei kuulemma ole mitään sitä vastaan, mutta hän haluaa harjoitella vielä hiukan. Päivänvalossa.