Posts in koti
Vauva 10 kk: se kävelee!

Vauva on jo kymmenen kuukautta! Double digits! Aika menee kyllä niiiiiiin nopeasti. Kohta se jo kyselee multa että äiti oliko kaikki tuollaista Valencia-filtteriä silloin kun sinä olit nuori. (Let’s face it, olihan se.)

Olen aloittanut puolivahingossa vauvan kanssa ihanan itarutiinin. Nostan sen aina iltapuuron jälkeen syliin, ja tanssimme hiljaa samalla kun laulan jonkin laulun (yleensä Nature Boy, jota lauloin sille jo mahassa, joskus Puff Lohikäärme. Yhtenä iltana yritin laulaa Mandoliinimiehen, mutten osannutkaan sen sanoja?? Mitvit miksi se sitten soi mulla jatkuvasti päässä ja kestää ikuisuuden??). Aloin tehdä tätä joskus pari kuukautta sitten, kun halusin varmistaa ettei vauvalta tule puklu heti kun se nostetaan vaipanvaihtoon tai pannaan sänkyyn, ja sitten se jäi. Tykkään ajatella että tanssimme yhdessä illan viimeiset hitaat.

Vauva on oppinut paljon asioita! Kuten esimerkiksi nostamaan kädet ylös ja menemään lötköpötköksi. Se on hir-ve-ää. Olen meinannut tiputtaa sen kymmeniä kertoja! Sitä paitsi luulin että lapset tajuavat tämän kikan vasta joskus vanhempana? On ultimaattinen kärsivällisyysharjoitus yrittää pukea sylissä lasta, joka vetää aivan veteläksi ja kieltäytyy tyystin yhteistyöstä. Mutta sitten samalla olen oudosti ylpeä tuosta pikku tyypistä. Äsken sinä olit sellainen avuton pikku toukka ja siinä sinä nyt osoitat mieltä ja saat äidin repimään kaiken tukan päästään! Hienoa.

Vauvan persoonallisuus on alkanut näkyä tooooosi selvästi viimeisen kuukauden aikana, ja oon oppinut että meidän lapsi on aikamoinen velmu. Se tykkää mennä karkuun, ja se tykkää olla lötköpötkö, ja se tykkää vakoilla, ja se tykkää tehdä juuri sen jutun mitä siltä on kielletty – ja nauraa rätkättää päälle. Mutta samalla oon huomannut että se on tosi sosiaalinen ja tykkää hirveästi muista ihmisistä, etenkin lapsista. Se haluaisi aina ottaa kontaktia kaikkiin muihin, eikä vielä tähän päivään mennessä oo vierastanut oikein ketään. Muutamiin miehiin se suhtautuu vähän varauksella, mutta yleensä se on vaan kiinnostunut kaikista. (Itsekin suhtaudun muutamiin miehiin varauksella, joten ihan tervettä lienee.)

Tässä kuussa vauva oli ekaa kertaa yökylässä. Se meni mun puolison vanhemmille eli mummilaan, ja me Tuomaksen kanssa mentiin kertakaikkisesti hotelliin – ei haluttu että kävisi niin, että käytettäis tuiki tärkeä vapaa vuorokausi siihen että alettais jotain pesemään pyykkiä tai hinkuttamaan liesituuletinta, ehei. (Plus meillä oli lahjakortti.) Mulla oli tosi epärealistiset tavoitteet meidän vapaayölle: halusin juoda drinkkejä, käydä syömässä, ottaa kylvyn, kuherrella, valvoa ja jutella, katsoa elokuvia, ja silti nukkua kerrankin kunnolliset yöunet. Mutta siis oikeastaan kaikki toteutui??!!! You truly can have it all. Jos siis menet drinkeille ja syömään jo viideltä. Sen jälkeen ehtii katsoa leffan tai kaksi, jutella ja kuherrella samalla ja mennä kympiltä nukkumaan. (Aamukylpy ftw.)

Meidän tapaamisesta tuli pääsiäisenä viisi vuotta! Kutsuttiin Tuomaksen vanhemmat meille syömään.

Ai niin! Vauva oppi myöskin juomaan pillipullosta. Olin ostanut S-Marketista pillipullon, kun yhtäkkiä tajusin että öö hmm meidän vauva on yhdeksän kuukautta eikä kukaan ole kertonut että pillipulloharjoittelu pitäisi aloittaa jo puolivuotiaana. Kysyin parilta vauvalliselta kaverilta ja he sanoivat että juu meidän vauva on juonut veden pillipullosta kuusikuisesta lähtien. Fak. No mutta sitten siis ostin sen pillipullon, yritin sitä vauvalle tarjota, mutta se vaan puri sitä pilliä enkä yhtään ymmärtänyt miten se voisi oppia juomaan siitä. Kunnes! Valitin tästä asiasta meidän mammatreeniryhmässä, ja yksi äiti suositteli Emma-merkkistä pillipulloa, jonka pillistä tulee vettä kun pulloa vähän puristaa. Sen avulla vauvaa voi auttaa ymmärtämään että pillistä tulee vettä. Olin ihan että jes, valittaminen kannattaa, nyt tämä onnistuu, ostan vain sen pullon – mutta mä olin siis jo ostanut sen! Se meidän pullo oli se sama Emma-pullo, maksaa alle viisi euroa, en vaan ollut tajunnut että sitä voi puristaa. Muutamassa päivässä vauva tajusi kupletin juonen, ja nyt se imeksii vettä itsenäisesti ihan ylpeänä. Se on tosi söpöä: aina vettä imaistuaan se katsoo minua ja hymyilee voitonriemuisesti (ainoa huono puoli on että se unohtaa usein nielaista, ja hymyillessään valuttaa kaiken veden rinnuksilleen. Söpöä yhtä kaikki. Märkää vain).

Yhdeksän kuukautta täytettyään vauva alkoi vaikuttaa siltä että se ottaisi pian ensimmäiset askeleet. Se uhkarohkeasti kurotteli ottamaan tukea tosi kaukaisista asioista ja alkoi liikkua rajoittamattomammin pitkin asuntoa. Vitsi se tuntuu varmaan siistiltä. Ajattele nyt, että olisit päässyt liikkumaan ainoastaan nuohoamalla jonkun huonekalun reunaa pitkin (ja toki kontaten mihin vaan), ja yhtäkkiä sua ei pidättele oikein mikään. On varmaan aika upea tunne kun pystyy sellaiseen!

Ja sitten, yhtäkkiä, yhdeksän ja puoli kuukautta vanhana, pikku kukku otti ensimmäiset askeleensa. On ihan käsittämätöntä, miten nopeasti ekojen askelten jälkeen se vaan alkoi painella menemään pitkin kämppää huojuvasti katkokävellen. Se on niin suloinen ja ihana!

Samalla kun vauva oppi kävelemään, se oppi liikkumaan muutenkin eri tasoissa ja kokeilemaan, miten ahtaista raoista se mahtuu. Se alkoi painaa poskeaan lattiaan arvioiden, mahtuisiko se limboamaan syöttötuolin poikkijalan tai muun vastaavan alta, ja joka kerta jos sen eteen meni vaikka kyykkyyn, se lähti samantien puskemaan pepun alta selkäpuolelle. Samoin, jos pilkoin vaikka vihanneksia keittiön tiskin ääressä, se tuli aina paikalle ja änkesi minun jalkojeni ja tiskin väliin. Se tuntui musta ihastuttavasti siltä, että se haluaa kokeilla rajojaan, siis ihan fyysisesti, ja katsoa, mihin se pystyy. Tällä tavalla sitä ihminen varmaan oppii hahmottamaan oman vartalonsa äärirajat!

Huono puoli on, että se nousee syöttötuolissa jatkuvasti seisomaan ja aiheuttaa minulle pieniä sydänkohtauksia tekemällä niin. (Edellä mainittu velmuus liittyy.)

Tässä kuussa se on myös alkanut sohia asioita esineillä. Musta tuntuu että tää on joku sellainen leluilla leikkimisen esiaste (tää menis tänne ja tää tekis tälleen). Sillä on kädessä vaikkapa kenkälusikka tai mehupurkki (sen lempilelut atm) ja sitten se niillä sohii ja siirtelee jotakin toista lelua tai esinettä. En tiedä miten tajusin edes kiinnittää tällaiseen huomiota, kun ei se ole mikään varsinainen taito, mutta sen touhuissa oli yhtäkkiä niin selvä ero edelliseen, että panin tämän merkille. Kai tämäkin on jotain tilan hahmottamishommaa tai syy-seuraussuhteen tajuamista tai jotakin.

Me myytiin meidän asunto, kaupat on nyt tehty, ja ostettiin uusi! Nekin kaupat on tehty. Joten nyt on vihdoin tipahtanut ja saa nuolaista! Ja muutto on niin pian että hirvittää. Mitään ei tietenkään olla vielä pakattu, koska ”kyyyyllä sitä ehtii”. En tiiä miten sitä kyyyyllä muka ehtii, kun en oikein ehdi edes rauhassa vessassa käydä. Mutta kai sitä sitten kyyyyllä ehtii. Pakkohan se on. Kyyyyllä kyllä.

Tuomas sai töitä (jee!), ja se tarkoittaa sitä että mun pitää palata ainakin osittain vanhempainvapaalle. Tuomaksen vanhemmista on onneksi apua siihen asti, kunnes pystyn jäämään täysin kotiin. Nyt on vielä työvelvollisuuksia, joiden vuoksi me tarvitaan vauvalle hoitaja. Oon hirveän kiitollinen avusta, enkä voi uskoa että asiat voivat oikeasti järjestyä näin hyvin. Tuomaksen vanhemmat asuvat neljänkymmenen minuutin ajomatkan päässä, joten kaikki vaatii pientä säätämistä, mutta onneksi säätäminen kuitenkin onnistuu joten kuten. Oon ollut aika pahoillani siitä, ettei meillä ole Helsingissä oikein mitään tukiverkostoa, ja siksi me etsittiin asuntoa myös Tampereelta (ei löytynyt), mutta onneksi Klaukkala ei ole ylitsepääsemättömän kaukana. Olis silti tosi tosi kiva, jos olis sellainen tilanne, että vauvan voisi viedä matalalla kynnyksellä nopsasti vaikka tunniksi jonnekin, tai jos joku voisi vaikka vaunulenkittää vauvaa hetken, jotta saisi tehtyä joitakin pieniä spontaaneja juttuja kuten vaikka ikkunanpesu tai hieronta tai ullakkovarastossa käynti. Mutta onneksi apua ylipäätään on, kiitokset siitä mummilaan!

Mutta mun on kyllä pakko myöntää, etten haluaisi palata vanhempainvapaalle. Mun mielestä oli ihan parasta mennä töihin ja tehdä taas aikuisten asioita, ja vanhempainvapaalle paluu tuntuu askeleelta taaksepäin – vaikka vauva tietysti on tosi ihana ja suloinen. Mutta yritän ottaa tästä ajasta ilon irti, koska syksyllä vauva menee päiväkotiin, ja sitten varmaan ajattelen että yhyyy saisinpa pitää vauvan vielä kotona. (Aloin itkeä jo kun selasin päivähoitopaikkoja kaupungin sivuilta. Meidän pieni kukku sinne isoon maailmaan!)

Kymmenkuinen vauva

  • kävelee jo tosi hienosti ja yrittää ottaa jopa juoksuaskeleita

  • osaa juoda pillipullosta itse, mutta tuttipullosta ei

  • poimii lattialta jokaisen pienen asian suuhunsa etusormi edellä

  • on alkanut irvistellä ja rupistella naamaansa tosi söpösti

  • kälättää lakkaamatta – se on minusta ihanaa

Äiti

  • haluaisi johonkin vitaepro-kylpyyn, josko sillä saisi nivelet ja lihakset voideltua

  • on alkanut hyväksyä sen, että kengät ja vaatteet pitää kerta kaikkiaan vaihtaa kokoa tai kahta isompiin

  • saa nykyään nukuttua aika hyvin! Taikasanat ovat kympiltä nukkumaan ja vauva viideltä kainaloon

Raskausviikot 25–28: eikä siinä vielä kaikki

Tässä vaiheessa raskaus alkoi toden teolla tuntua sillä lailla pysyvältä tilalta, etten enää seurannut sen etenemistä niin neuroottisesti kuin ennen. Kerroin viimeksikin, että aiemmin olimme tarkistaneet aina torstain ja perjantain välisenä yönä, miksi hedelmäksi tai vihannekseksi Nyqvistin koko muuttuisi uudella viikolla – mutta näillä viikoilla se unohtui tyystin. Sitä alkoi jotenkin luottaa siihen, että siellä se kasvaa ja kypsyy ja vesselöityy, eikä sillä tuntunut enää olevan juuri väliä, oliko se tällä viikolla salaatinkerän vai kurpitsan kokoinen. Mutta kyllä minua nauratti, kun viikon 25 alussa yksi sovelluksista kertoi vauvan koon. Kirjoitin muistiinpanoihini:

Clue sanoo että VAUVA ON MUN PÄÄN KOKOINEN ja mulla lähtee järki 🤣🤣🤣 mit AKT vit lol.

Raskausviikolla 25 mulla todettiin raskausdiabetes, ja olin siitä aivan raivoissani. En ollut huolissani – se ei ole vaarallinen tila, ja sen hoito on melko yksinkertaista. Olin raivoissani, koska minua vituttaa se, että pitää rajoittaa syömisiä. Olen hyvin periaatteellisesti sitä vastaan, ja vaikka teen tietenkin mitä hyvänsä vauvan hyvinvoinnin eteen, minua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että koska yksi sokeriarvo oli pikkuruisen koholla, mua aletaan holhota kuin jotain pientä lasta ja opetella jotain helvetin ruokaympyrää.

25+3: Voiiiii vittu mulla on raskausdiabetes. Raja-arvoista vain yksi on koholla ja vain tosi vähän mutta se perkele riittää. Vituttaa ihan vitusti. Tiedän että tää on yleistä (joka viides) eikä silleen hirveän vakavaa, mutta ärsyttää vaan niin helvetisti. Syömisten tarkkailu ei oo yhtään mun lempijuttu. Lisäksi mukana tulee tietty riski sairastua kakkostyypin diabetekseen sit tulevaisuudessa. Eikä sekään tietenkään oo maailmanloppu mutta kamooonnnn. On the bright side: mulla ei oo raskaushepatoosia. Jee.

Olin pyytänyt neuvolasta, että multa tsekattaisiin raskaushepatoosi, koska ihoni kutisi niin vietävästi. Olin kuullut terveydenhoitajan vastaanotolla, että etenkin käsien ja jalkojen kutina voisi olla merkki siitä, mutta minulla kutisivat pääasiassa nivuset, vatsa ja rinnat. Tuttuni kuitenkin suositteli mulle hepatoositestiä varmuuden vuoksi, ja olen iloinen, että se tarkistettiin, simppelillä verikokeella.

25+4: Tänään huomattiin että Nyqvistin potkut näkyy jo ulospäin! Ihan outoo. Voi tietty olla että ne on näkynyt jo aiemminkin, mutta me ollaan keskitytty vaan niiden tuntemiseen eikä katsomiseen. Se on niinku oikeesti olemassa kun se liikuttaa mun mahanahkaa ihan ulospäin! Tuomas tökki sitä tänään ja katteli potkuja ja hoki vaan: ”ihmeellistä”. On kyllä niin ihmeellistä kaikki. En ymmärrä miten ihmiset vaan elää elämäänsä ja jotain tällaista tapahtuu. Tajuuttekste tää on IHMEELLISTÄ!?!

Viikon 25 lopulla kävin Tampereella teatterissa (Anastasia oli upea, Nyqvist potki kuin viimeistä päivää, ja tekstasin sussulle, että fyikkelis, meidän lapsi on aloittanut kickboxingin) ja juhlimassa siskoni lasten syntymäpäiviä, ja kaikki oli ihanaa. Olin sopinut pitkälle viikonlopulle hirveästi tekemistä, joten tapasin suunnilleen kaikki sukulaiseni, kävin useissa ravintoloissa ja nautin elämästä.

Mutta koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, viikolla 26 mut valtasi kaikennielevä, kaamea stressi. Aloin vihdoin tajuta, että vauva syntyy jo melko pian, minulla on hirveästi töitä ennen sitä, ja monia asioita pitäisi saada valmiiksi (no, pakko ei tietenkään ole: vauva voi syntyä, vaikkei kuivakaappia ole järjestetty, mutta olisi hyvä että olisi joku hylly edes ajateltuna ennen kuin täytyisi keksiä, minne tuttipullot, potkuhousut, korvikkeet ja systeemit säilötään). Tämä oli nyt varmaan sitä, mitä kutsutaan pesänrakennusvietiksi, aikaa, jolloin tekee mieli valmistella kotia vauva varten. Harmi vaan, että minun kohdallani se meinasi sitä, että valvoin öisin miettimässä, mihin vauvan vaatteet ja vaipat laitetaan, enkä kuitenkaan saanut mitään tehtyä asian eteen. Aloin suunnitella pientä kylpyhuonefreesausta, jotta ihan hyvä, mutta vähän hankala kylpyhuone saataisiin toimivammaksi ennen vauvan tuloa. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että koko kylppäri”remppa” on pelkkä pipe dream eikä se tulisi koskaan toteutumaan. Olen huono tarttumaan toimeen, etenkin kun kyse on asioista joiden kanssa olen epämukavuusalueellani: peruuttamattomat esteettiset ja käytännölliset muutokset, jotka nielevät paljon rahaa.

26+0: Jossain mun sovelluksista sanottiin että nyt kannattaa laittaa sairaalakassi valmiiksi ja mulla loppui sydämenlyönnit. Niinku öö ei kai ny vielä? Siinä sanottiin myös että nyt kannattaa ostaa ja asentaa autoistuin ja tehdä synnytyssuunnitelma ja että nänneistä saattaa vuotaa maitoa – tai jotakin sen kaltaista. Ja mää olin ihan että noniiiii hold your horses otetaas vähän takapakkia nytte hei. Siellä myös sanottiin että raskauden kolmas kolmannes alkaa kohta ja musta siihen on vielä ihan hyvä tovi.

Edit: tilasin äitiyspakkauksen.

Raskausviikolla 27 kylpyhuoneestamme löytyi kosteutta. Tai siis: olimme freesaamassa kylpyhuonetta, koska olin tullut siihen tulokseen, ettei remontti kerta kaikkiaan ole tällä hetkellä mahdollinen. Silikonien vaihdon yhteydessä huomasimme, että kylppärin nurkassa oleva rikkinäinen laatta näyttää huolestuttavalta, ja kutsuimme huoltomiehen tarkistamaan asian. Hän pudisteli päätään ja sanoi, että huonolta näyttää. Ajattelin, että voi vittu varo mitä toivot: minähän olin halunnut “vähän freesata” kylppäriä. Nyt näytti siltä, että olisi pakko. Huoltoyhtiö teki isännöitsijälle raportin, ja isännöitsijä halusi teettää virallisen kosteusmittauksen. Minusta oli tietenkin tosi hyvä, että kylppärin tila tarkistetaan, mutta olin huolissani, koska kuka on koskaan kuullut nopeasti ja vaivattomasti toteutetusta kylpyhuoneremontista? Niinpä. Ei kukaan.

Toivoin, että stressin aiheet liittyisivät vauvaan eivätkä töihin, ja pidin sormet ristissä, etten sairastuisi johonkin maailmanlopun flunssaan tai oksennustautiin, jonka kourissa kaikki muut tuntuivat nyt kamppailevan. Puolisoni alkoi taas kutsua mua Röyhy-Roopeksi, koska mua röyhtäytti koko ajan niin paljon.

28+0: Mut ei siinä vielä kaikki: sain eilen meilin että meillä on joku ilmanvaihtohormi keittiön kaappien takana määräysten vastaisesti. Kaapit pitää poistaa kun hormi tullaan puhdistamaan ens kuussa, ja hormin pitää olla näkyvillä myös siitä eteenpäin eli pitää ottaa kaikki keittiön kaapit vittuun. Se venttiili on tietenkin siinä sillain keskellä seinää. Ja kaikki tämä, mukaanlukien huollon ylimääräinen käynti, pitää maksaa ite. Jos oikein hyvä säkä käy ni tässä tulee sit sekä kylppäri- että keittiöremontit. Ja rahaahan on – NOT. Tuomas on lomautettuna. Vittuuuuuughhhhhh.

Olin jo muutosta asti haaveillut myös pienestä keittiöremontista, koska asuntomme keittiö on pieni eikä kovin toimiva. Se on kuitenkin remontoitu vasta seitsemän vuotta sitten, joten sitä olisi typerä alkaa repimään alas. ihmiset aina puhuvat manifestoinnin puolesta, mutta tämä oli ihan next level shittiä: olin salaa pikkuisen toivonut että jossakin vaiheessa olisi varaa ja aikaa freesata kylppäriä ja keittiötä, mutta nyt näytti siltä että kumpikin pitäisi laittaa kokonaan uusiksi pika-aikataululla. (Tai no, pakkohan ei ole tehdä mitään – keittiön kaapit olisi voinut vaan irrottaa ja elää niin, mutta sitten keittiössä ei olisi YHTÄÄN säilytystilaa. Jokin ratkaisu olisi keksittävä, ja jos osa keittiöstä pitää laittaa uusiksi, samalla sitä laittaisi koko homman. Jos vaan ehtii.) Ajoitus oli naurettava: mulla oli elämäni kiireisimmät työviikot, vauva mahassa ja suihku pois käytöstä. Sussu oli lomautettuna, minä tiesin että mätkyt on tulossa, ja lisäksi tällä viikolla joku tuntematon tyyppi kävi puolisoni kimppuun täysin varoittamatta. Rikosilmoitus, lisähuoli ja -stressi ei ollut varsinaisesti se mitä kaipasimme.

Kävin suihkussa Yrjönkadun uimahallissa ja toisinaan kavereilla. Uimahallissa oli kivoin käydä, vaikka siitä pitikin maksaa: sai mennä silloin kun halusi, eikä tarvinnut sopia aikaa kenenkään kanssa. Uimahallissa suihkuttelu oli myöskin nopeinta (vaikka siinäkin kesti aina tunti), kun ei tarvinnut jäädä kohteliaisuuskahville. Sekä kavereilla että uimahallissa käyminen olisi ihan kivaa, jos elämässä ei olisi kauhea kiire. Ehtisi kahvitella ja vaikka saunoa (en käynyt kertaakaan uima-altaassa, vaikka kävin kolme kertaa viikossa uimahallissa, koska halusin vain nopeasti puhtaaksi ja kotiin jatkamaan töitä). Mutta nyt oli koko ajan vaan kauhea kiire ja tuska ja stressi.

Kaiken keskellä yritin ottaa rauhallisesti, jottei vauva kärsisi. Se oli kuitenkin kaikkein tärkein.

28+5: Tuomaksella on tapana etenkin iltaisin ja joskus muutenkin rutistella ja painella mahaa. Se tunnustelee missä vauva on ja juttelee sille niitä näitä, ja se on musta hirveän söpöä. Nyqvist potkii ja mekastaa tosi kovasti ja nyt potkut tekee välillä jo rajummin kipeetä. Nytkin just se valssaa mun virtsarakon päällä ja aisssss. On tosi outoa ajatella että tulee aika kun en enää tunne sen liikkeitä mun mahan sisällä. Ei mikään ihme että äidit kuulemma tuntee haamupotkuja synnytyksen jälkeen. Janita sanoi että se oli sairaalassa ollut synnytyksen ihan että öö jäikö teillä sinne joku.

Year In Clarion: hotellihuoneeni

Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Helsinki

Nonni sano monni! Olen nyt asunut hotellissa kaksi viikkoa, ja alan jo vähän tottua siihen (erityisesti valmiiksi tarjoiltuun aamupalaan on ollut tosi ranccaa yrittää totutella). Yllätän itseni päivittäin lähinnä olemalla menemättä vahingossa entiseen kotiini. (Jos jokin päivä menen, vuokralaiseni on meistä se, joka varmaan yllättyy.)

year in clarion
year in clarion
year in clarion

Jo ensimmäisestä päivästä hotelli on tuntunut ihan kodilta. Kun huoneen oven sulkee, ei enää oikein muista, että on hotellissa. Sillä tavalla mieli ehkä toimii, sitä tottuu asioihin. Tai sitten minulla on vaan ihan paska muisti.

Suurin haasteeni asumisessa tuntuu tällä hetkellä olevan se, etten ole vielä osannut päättää, kumpi sängyn puoli on “minun”, joten nukun aivan mielivaltaisesti eri puolilla sänkyä miten milloinkin sattuu ihan kuin jokin metsäläinen (ja joskus vaihdan puolta keskellä yötä aivan villinä). Ehkä jonkun pitää tulla yökylään, jotta minulle selviää, kummalle puolelle oikeasti haluan.

Minulla on kolme huoneen korkuista ikkunaa, joita haluaisin siis kerta kaikkiaan rakastella aamusta iltaan. Aurinko maalaa niistä näkyvät satamamaisemat ja nosturit joka päivä erilaisilla väreillä, ja ne salpaavat henkeni kaikkina vuorokaudenaikoina. Joskus iltaisin istun ikkunalla ja tuijottelen vaan ulos enkä edes someta melkein yhtään.

year in clarion tiia rantanen
year in clarion
Siiiiiiisss kattokaa ny.

Siiiiiiisss kattokaa ny.

Rakastan sitä, että talossa on henkilökunta, johon voi tutustua, ja sitten kotona onkin monta ihmistä moikattavaksi. Tulee ihanan tervetullut olo, kun aamupalalle könytessä näkee tuttuja kasvoja respan tiskillä ja keittiössä. (Sitä paitsi kaikki ovat täällä niin kivoja ja hymyileviä että epäilen jatkuvasti, että minulla on jäänyt naamaan jotakin ruokaryynejä tai joku on piirtänyt pippelin otsaani yöllä kun nukun.) Hotellin hississä tulee myös moikkailtua ja juteltua ihmisille ihan toisella tavalla kuin kotikerrostalossa.

Huoneessani on muutamia sellaisia tavaroita, joita tavallisessa hotellihuoneessa ei ole: jääkaappi, mikro, vaaterekki ja pari hyllykalustetta. Lisäksi siellä on nyt minun viherkasvejani (joista yksi on hotellin entiseltä asukkaalta Joonakselta saatu pistokas, ah mitä kotiinpaluun ja ympyrän sulkeutumisen symboliikkaa), minun mattoni ja kassikaupalla omistamaani random sälää: pakkasin mukaani esimerkiksi muovikukilla koristellun hiuspannan enkä tiedä yhtään miksi. Se on koko ajan tiellä.

year in clarion
year in clarion
year in clarion
year in clarion

Noin muuten hotellielämä on kieltämättä luksusta: saan käyttää talon kuntosalia (yhteensä olen käynyt siellä tähän mennessä, hmm, odotas kun lasken, nolla kertaa) sekä saunaa ja uima-allasta (siellä olen vieraillut kolmesti, koska prioriteetit), pääsen joka aamu valmiiseen aamupalapöytään, ja vaatteeni pestään hotellin pesulapalvelun kautta. Minun huonettani ei siivota joka päivä vaan kerran viikossa, ja roskikset tyhjennetään tarvittaessa (minulla on myös erikoisroskis, jossa on monipuolisemmat kierrätyskoloset kuin hotellihuoneissa yleensä). Ihan ok.

Summa summarum: kyllä minä täällä varmaan pärjään vielä 86 yötä.

(P.S. Sääkin voit tulla tänne pärjäilemään: Clarionin get away -tarjous on voimassa elokuun loppuun. Se sisältää edullisen hotellihuoneen lisäksi pullon kuohuvaa. Sisäpiirin vinkkinä voin kertoa, että kannattaa tulla jonakin arkipäivänä, silloin täällä on ihanan rauhallista.)

(P.P.S. Tarjous ei ole osa yhteistyötä eikä affilinkki, enkä hyödy, jos varaat huoneen linkin kautta.)

Joka päivä uusi vessaselfie.

Joka päivä uusi vessaselfie.

Teksti-ideoita sisustusviiriin: RYTMI PATE tai PARIT ET YM

Löysin vastikään vanhan PARTY TIME -kirjainviirin, jonka ostin toissavuonna äidin yllätyssynttäreitä varten. Jotta kökkö kertakäyttötavara saisi pidemmän iän, kannattaa kirjaimet tietenkin järjestellä luovasti uudelleen, jolloin tuloksena on lähes mihin tahansa tilanteeseen sopiva viiri. Siis mihin tahansa tilanteeseen, johon sopii viesti, jossa on kirjaimet P, A, R, T, Y, T, I, M ja E. (Olen tehnyt tätä ennenkin.)

IMG_2072.JPG

Esimerkiksi MARY PETTI on hyvä viesti, mutta se sopii ainoastaan melko spesifiin tilaisuuteen. Yleisempää syyllistävää viestiä kaipaava voisi kokeilla vaikka muotoa PAM, TYRIT.

Kotiseuturakkautta ja joukkuesidonnaisuutta ilmentämään sopii esim RAIPE, kotiseuturakkautta ja musamakua RYTMI PATE, joka viittaa tietenkin Mustajärveen.

Olen Tapparan naisia, mutta kyllähän Raipe on aina Raipe.

Olen Tapparan naisia, mutta kyllähän Raipe on aina Raipe.

Pikku illanistujaisissa toimii muun muassa kehotus EY, PARIT, tai jos iltaa haluaa jatkaa pidemmälle, voi kirjoittaa PARIT ET YM. Seuralainenkin saattaa siitä ymmärtää, että muunkinlaista illanviettoa voisi olla luvassa. Suoraa kommunikaatiota suosiva voi jättää seinälle vain tekstin IME.

Englanninkieliset viestit tarjoavat hiukan monipuolisempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi seinälle voisi ripustaa sanat EAT ME, PRAY viestiksi kylään tulevalle yövieraalle, että tässä järjestyksessä meillä toimitaan. Jos taas haluaa olla suorasukaisempi, käy ytimekkäämpi TAP ME. Toisaalta, jos yövieraan nimi sattuu sopimaan, häneltä voi vaikka pyytää majatalon emännälle vaivanpalkkaa järjestämällä kirjaimet muotoon TIP ME RAY.

Kun haluan korostaa kirjoittajan ammattiini, ripustan seinälle I AM TYPER. Intiimeissä tilanteissa valitsen esimerkiksi tekstin PARE MY TIT tai MY PEAR TIT tai vaikka TAP IT ja kun itsetuntoni tarvitsee boostia, I AM PRETTY. Beatboxing-illoissa (joita järjestän tosi usein) seinälle voi kirjoittaa RAP TIME, ja piirakkajuhlissa TART PIE, ja joskus, mutten tiedä vielä milloin, tulee varmasti oikea tilaisuus lauseelle ARM PIT YET.

Mitä ite kirjoittaisit?​

Lue myös:

Kun melkein kuolin salviaan ja muita hörhöjuttuja

Viime vuosi oli yhtä aikaa ihana ja hirveä (noin, vuoden kliseisin klisee kirjoitettu ja vasta neljäntenä päivänä, hyvä). Saavutin työelämässä mielettömiä unelmia: saan tehdä omaa podcastia ihan työkseni, kirjoitin kirjan ja teen edelleen suurimman osan töistäni kotona alasti. Samalla kamppailin valtavan surun kanssa: minut jätettiin, luottamukseni petettiin ja itken pettymystä ja itseinhoa vieläkin viikoittain, vaikka luulin, että olisin jo onnellinen. (Mutta ainakin teen sen yleensä kotona alasti. Hmm, miksei itkeminen kotona alasti kuulosta yhtä suurelta etuoikeudelta kuin työnteko kotona alasti? Note to self: selvitä.)

Makuuhuoneessa voi suorastaan aistia suolapuhdistuksen tuoman energian. NOT.

Makuuhuoneessa voi suorastaan aistia suolapuhdistuksen tuoman energian. NOT.

Olen aina vähän tykännyt hörhöjutuista, energiakivistä ja puhdistusrituaalelsta ja sensellaisista – ja sanottakoon, että käytän termiä ”hörhö” kaikella rakkaudella, en suinkaan pilkallisesti – mutten ole koskaan aiemmin kokenut tarvetta valjastaa niitä oikeasti avukseni. Ennen kuin nyt. Näin syksyllä painajaisia erosta monena perättäisenä yönä ja silloin päätin, että hörhö is as hörhö does ja otin erikoiskeinot käyttöön. Mutta en kyllä ole niissä kovin hyvä.

Tällaista kaikkea olen kokeillut:

  • Olen hieroskellut iltaisin käsissäni New Yorkissa asuvalta ystävältäni saamaani onnenkiveä, joka saattaa hyvin olla vaikka pelkkä rotvallinpala

  • Olen polttanut salviaa ja saanut häkämyrkytyksen oireita (olen muuten ostanut ihan aitoa shamanistista puhdistussalviaa kaikista maailman paikoista tietenkin Urban Outfittersistä, ja sieltä saa myös esim kissamukeja ja yksisarvisöljyä että eiköhän se ole ihan real deal)

  • Olen nostanut itselleni shamaanikortteja ja itkenyt joka kerta liikutuksesta niiden tulkinnoille (kamoon, jos kortti sanoo “I am joy. I am sorrow. Open up and let go of your emotions” eihän sille voi olla pillittämättä)

  • Olen lukenut horoskooppeja, joissa sanotaan “onnea saat hapankorpuista ja cavasta”

  • Olen sijoittanut sänkyni alle kulhon, jossa on vettä ja merisuolaa, unohtanut sen sinne viikoiksi ja sitten muistanut sen taas ja vaihtanut veden ja suolan jo kolmesti uuteen enkä oikein tiedä miksi, mutta seuraavaksi aion kokeilla egyptiläistä suolapuhdistusta paistinpannulla, vaikka se kuulostaa vaaralliselta (tai ehkä juuri siksi)

  • Olen pyytänyt apua yksisarvisilta YKSISARVISILTA (seriously, shamanismi on sentään olemassa)

  • Olen lausunut pseudoshamanistisia, itse keksimiäni “rukouksia” kynttilöitä sytytellessäni, koska sen pitäisi auttaa parempien energioiden kutsumisessa ja aina päätynyt lausumaan vahingossa Paperi T:tä (ehkä siksi, että hyvän energian sijaan haluaisin mieluummin että Paperi T kutsuisi itsensä luokseni)

  • Olen kirjoittanut toiveeni paperille, polttanut paperin ja juonut tuhkan kuohuviinin seassa (tosin yksi R-kirjain jäi tuhopoltossa ehjäksi, enkä onnistunut nielemään sitä kokonaisena, mutta yritin, ja siksi se on todennäköisesti edelleen jumissa kurkussani. Jos se tulee sieltä joskus ulos esimerkiksi heimlich-otteen yhteydessä, olen päättänyt että se merkitsee R niin kuin RANTANEN OLI TÄÄLLÄ)

Ja jotenkin kummasti mitään ei ole vielä oikein tapahtunut. Osaisikohan kukaan kertoa miksi?

Lue myös:

Askartele itse: 5 vaihtoehtoa tonttu- ja keijuovelle

Muistattehan joulun tonttuovivillityksen? Luin juuri, että kesän pihahitiksi on nousemassa keijuovi – puun juureen, kantoon tai vaikka leikkimökin seinään askarreltava pikkuinen koristeovi, jossa pihan pikkuruiset taruhahmot asustelevat. 

No minähän rupesin siinä sitten tietysti miettimään, että miksi tuollaisten pikkiriikkisten sisustusovien täytyy olla mitään sesonkijuttuja. Että miksei niitä voisi olla ympäri kämppää ihan läpi vuoden, kun ne kerran ovat niin ihania? Niitähän voisi kotona laittaa sellaisiin paikkoihin, jotka ovat käytössä jatkuvasti. Esimerkiksi: 

Kardashian-ovi, meikkihyllylle

Tämän oven esikuvana on Kim K:n tai Kylli-Jennerin ovi, tai kuka nyt sattuukaan olemaan oma kauneusgurusi. Ylellisen oven takaa avautuvat notkuvat meikkihyllyt tahrainen purtilosotku ja täydellisesti värikoordinoidut huulipunarivit  tahmaiset meikkikasat.

Yöovi, makuuhuoneeseen

Kun makuuhuoneen yöoven avaa, on mahdoton tietää, mitä sieltä tulvahtaa. Joskus oven takaa saa makoisat yöunet, joskus liskoja ja muita matelijoita, toisinaan "kivoja" elämä-, tulevaisuus-, avaruus- ja universumikeloja aamun pikkutunneille. Ja silloin kun se on tarpeen, yöoven takaa löytyvät myös ehkäisyvälineet. 

diilerin ovi
diileri ovi

Diilerin ovi, lääkekaappiin

Kun tarvitset helpotusta, koputa diilerisi nuhjuiselle, huomaamattomalle ovelle lääkekaapin nurkassa. Ovi syntyy helposti vanhoista lääkepaketeista! Viitseliäin rakentaa ovelle myös joko ovimiehen tai vaikkapa taskulaskimesta kyhätyn salaisen ovikoodiboksin.

Henkilökunnan ovi, keittiöön

Esimerkiksi tiskikaapin nurkkaan voi hyvin askarrella henksuoven, jonka nurkalla keittiössä raatavat käyvät tupakalla. Ovi on jatkuvasti jollakin ämpärillä tuettu raolleen, jotta työtiloissa vaihtuisi ilma, ja sen ulkopuolella on roskis, tuhkis, tumppeja, räkää ja yksi risa tuoli (jonka voit askarrella skumppapullon rautalangasta).

Alkon ovi, viinakaapin kulmaan

Tottahan jokaisessa kodissa pitää oma pitkäripainen olla! Koristele ovi punaisilla teipeillä ja kirjoita siihen aukioloajat. Mutta mikä parasta, tämän viinakaupan ovi narahtelee auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Millaisen oven sinun kotisi tarvitsee?

Lue myös: 

"En sitten tiedä millainen sotku siellä on" eli miltä kotini oikeasti näyttää

Kävin viime viikonloppuna kaverini luona. Olimme ensin illallisella ja sitten hän kysyi, kävisimmekö vielä hänen luonaan lasillisilla. "En sitten tiedä, millainen sotku siellä on", hän sanoi. 

Samainen lause on karannut monesti omiltakin huuliltani. Myös sen jälkeen, kun olen tietoisesti puunannut kotiani vieraita varten. 

Kaverini ei käsittääkseni tiennyt etukäteen, että menisimme hänen luokseen. Ja silti hänen kotinsa oli tuhottoman siisti. Niin kiiltävä, että aloin miettiä, mitä ruumiinosia hän milläkin pinnalla kulloinkin paloittelee. Oma kotini ei nimittäin näytä niin siistiltä edes raivokkaan siivoamisen jäljiltä. Jokin sosiopaattihan tuollaisen on oltava. 

Oikeasti en ajattele, että hän on sosiopaatti, tietenkään (paitsi ihan vähän). Mutta olin silti tosi onnellinen, kun julkaisin instastoryssani vastapainoksi kuvia omasta asunnostani "en sitten tiedä millainen sotku siellä on" -tilassa ja sain helpottuneita kommentteja siitä, että "jep, tuolta meilläkin aina näyttää". 

koti sotku

Kyllä jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen sohvalla täytyy olla ainakin kolme meikkipussia ja kuusi torkkupeittoa. Puhtaat ja likaiset nessut menevät olkkarin pöydällä jännittävästi sekaisin, eikä kuulkaa koti ole mitään ilman ainakin yhtä puolitäyttä vesilasia. Per laskupinta. 

koti sotku

Keittiön pöydällä on paketillinen Finrexiniä ja samanmoinen nenäliinoja. Hammastahnakin siellä näyttää olevan. Vakiovarustukseen kuuluvat myös vesipullo, likainen veitsi ja täynnä likaisia nenäliinoja oleva nesessääri. Tiskipöydällä onkin sitten luonnollisesti tennarit pesuvadissa. 

koti sotku

Pyykinkuivausteline on siitä kätevä vempele, että sen päälle voi asetella muitakin vaatteita sitten kun ei enää jaksa pitää niitä päällä, kädessä, sohvalla tai laittaa henkariin. Käsilaukkuja kannattaa ripotella pitkin asuntoa sinne, minne mahtuu, ja jokaiseen on hyvä laittaa ainakin kaksi toimimatonta kuulakärkikynää sivutaskuun. Eloisuutta saat viherkasveilla. 

koti sotku

Likaisia astioita ei missään nimessä tarvitse laittaa astianpesukoneeseen, jonka saadessasi olit onnen kukkuloilla siksi, ettei keittiössä olisi sen hankinnan jälkeen enää yhtään likaista astiaa. Siivousliinapakkauksella annat itsestäsi siistin kuvan, vaikka viereinen lautanen olisi tahrittu kauttaaltaan kaksi päivää vanhalla Siipiweikkojen kastikkeella. Pidä huoli, että designkäsipyyhkeet tursuavat laatikoista. 

Tuolta minun kotonani nimittäin aina näyttää. Tai no ei nyt ihan aina. Mutta noin niin kuin 97 prosenttia ajasta. (Nämä kuvat on muuten otettu alle kolme vuorokautta sen jälkeen kun siivooja on käynyt että tuota.) Loput kolme prosenttia vietän eksklusiivisesti ottamalla instakuvia asunnosta kun se on kerrankin edes vähän siisti.

P.S. Pahoittelut kuvien laadusta. Nappasin ne siitä instastorysta kun en täältä Mansesta käsin päässyt ottamaan tuoreita. Mutta suunnilleen tuolta siellä tällä hetkelläkin näyttää. Tai siis itse asiassa en kyllä tiedä millainen sotku siellä on.

Lue myös:

Kun muutimme poikaystäväni kanssa erilleen

Seitsemän viikkoa sitten poikaystäväni muutti pois luotani.

helvetti.png

Ha! Luulitteko, että erosimme? No ei erottu lälläslää (vaikka niinkin meinasi tosin aluksi käydä)!

Muutimme erillemme, koska uskomme, että yhdessä oleminen on helpompaa, kun emme asu samoissa neliöissä. Vaikka saattaisi tietysti ajatella että yhdessä oleminen olisi helpompaa jos olisi yhdessä ihan fyysisesti samassa tilassa. Se olisi sillä tavalla suoraan verrannollista. Mutta minä olen kyllä eri mieltä. Tykkään ajatella että olen sillä tavalla monimutkainen ihminen, sillä lailla kiinnostavasti.  

Totuus on, että tylppä, tyly arki hiipii suhteeseen tosi äkkiä, jos asutaan saman katon alla. Enkä minä arkea pelkää, päinvastoin, rakastan sitä. Verkkareita, Netflixiä, ruisleipää ilman päällistä, hartiahierontoja telkkarin ääressä – I live for that stuff. Mutta asuntoni on 32 neliötä ja teen sieltä käsin töitä. Jos tiskaus- ja verkkariarkeen ympätään vielä työarki, tulee ainakin minusta aika mulkku jätkä. Silloinkin, kun ei ole arki. 

En pysty asumaan kenenkään kanssa tässä asunnossa (paitsi jos se joku on kissa, haluaisin ihan hirveästi kissan enkä sen kanssa muuttaisi erilleen ikinä ikinä ikinä) ainakaan niin kauan kuin en opi tekemään töitä järkeviin aikoihin. Sitä paitsi haluan, että kun ja jos muutan jonkun kanssa yhteen, ei hän muuta luokseni, vaan muutamme yhdessä yhteiseen kotiin. (Jossa minulla olisi ehkä työhuone.)

No sitten me keksimme, että mitä jos kokeiltaisiin asua erillään. Ja syyskuun alussa niin tapahtui. Ja eihän se ihan niin mennyt kuin olin ajatellut. 

Mitä ajattelin tapahtuvan erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tulisi kaksinkertaisesti tilaa

  • asuntoni olisi aina puhdas ja siisti

  • en pesisi enää yksiäkään boksereita

  • harrastaisin kaikenlaista uutta ja kiinnostavaa

  • näkisimme toisiamme silloin kun todella haluaisimme

  • kävisimme toistemme luona vuorotellen yökylässä

  • riitelisimme vähemmän

  • olisimme onnellisempia

Mitä todellisuudessa tapahtui erilleenmuuton jälkeen:

  • vaatekaappiini tuli kahden villapaidan verran lisää tilaa (on käynyt ilmi, että poikaystäväni omistaa arviolta ruokalusikallisen verran tavaraa)

  • asuntoni on jatkuvasti kaamea läävä, koska kaikki pitää tehdä itse (paitsi joka toinen perjantai, jolloin siivooja käy)

  • tiskikoneeni on jatkuvasti täynnä, koska en ilmeisesti tyhjennä sitä itse juuri koskaan

  • kun minulla ei ole maitoa/vessapaperia/aamupalaa/jäätelöä, joudun kerta kaikkiaan menemään ihan itse kauppaan

  • pyykkikori on edelleen täynnä boksereita joiden pesemistä välttelen kuudetta viikkoa

  • harrastan lähinnä työntekoa ja internetiä

  • näemme toisiamme silloin kun todella haluamme (poikaystäväni on jopa kerran soittanut minulle vain siksi, että haluaa kuulla ääneni)

  • olen kerran käynyt poikaystäväni luona yökylässä ja hän minun luonani yhdeksän kertaa

  • riitelemme paljon vähemmän

  • olemme reilusti onnellisempia.

Summa summarum: suosittelen. 

(Psst! Erilleen muuttamisesta voi muuten lukea lisää uusimmasta Ellestä, johon kirjoitin siitä jutun.)

Lue myös:

Kumpi sohva: uusi vai vanha?

Joku saattaa muistaa, kun kirjoitin keväällä unelmieni sohvasta, joka paljastuikin ihan mahdottomaksi hankinnaksi. Himoitsin sohvaa pitkään ja olin onnesta soikeana kun sain sen. Tavallaan rakastan sitä vieläkin, vaikken ole onnistunut makaamaan siinä mukavasti kahdeksan kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Kukaan ei kertonut minulle, että käsinojattomassa sohvassa ei kerta kaikkiaan voi maata. Siinä ei ole mitään, mihin nojata, ja tyynytkin liusuvat reunoilta alas. Koska käsinojaton sohva on nimensä mukaisesti käsinojaton, luoja paratkoon. (Asia, joka ei tullut minulle ollenkaan mieleen etukäteen.)

unfurl2.jpg

Mutta kaunis se on, perkele. Siksi siitä luopuminen onkin niin ärsyttävän vaikeaa.

Vanhempieni mökillä Pohjois-Karjalassa olisi kuitenkin sille korvaaja. Äitini verhoilema, isäni isän alun perin Askosta hankkima 50-60-lukulainen kaunistus seisoo lähes käyttämättömänä mökin nurkassa kuin kutsuen minua syliinsä. Jollen hakisi sitä sieltä, kipittäisi se todennäköisesti luokseni siroilla, kapenevilla vinoilla pikku jaloillaan. Sitten vaatettaisin sen uudelleen, koristaisin sen parilla pikku tyynyllä, täyttäisin sen vatsan vuodevaatteilla, painaisin vartaloni sitä vasten aina iltaisin ja kokisin täyttymyksen. Krhm. Tai siis niin, kohtelisin sitä kuten sohvaa kuuluukin.

vanha sohva

Himoitsen tuota kaunotarta niin kovin. Mutta toisaalta minulla on jo kotona varsin kaunis sohva, jota sitäkin himoitsin aikoinaan. Entä jos tämänkin kohdalla käy niin, että luulen, että se on hyvä, mutta kun saan sen kotiin, se paljastuu käyttökelvottomaksi? Voinko enää luottaa yhteenkään sohvaan? Onko mikään enää kuten ennen? Voi hyvä luoja, näinkö sohvafobiat syntyvät?

En yksinkertaisesti tiedä, kumman valitsisin. Molemmat sohvat ovat kauniita. Molemmat toimivat myös vuodesohvana. Perintösohvassa on sisällä varastointitilaa, modernissa sohvassa ei. Vanhassa sohvassa on käsinojat, uudessa ei. Moderni sohva on hyvä sellaisenaan, vintagesohva täytyisi verhoilla uudelleen. 

Valintaa vaikeuttaa myös se, että asunnossa on jo 40-luvun radio (tai no, käytännössä se on tällä erää vielä ullakolla, mutta haen sen varmasti alas huomen- ensi viikol- ihan pian), 50-luvun tuolit ja sohvapöytä sekä 60-luvun liinavaatekaappi. Jos ne saavat kaverikseen vielä yhden vintagehuonekalun, muuttuuko asunto välittömästi tunkkaiseksi mummolaksi? Pitääkö minun alkaa ostaa kettukarkkeja ja Pectus-pastilleja? Toinen vaihtoehto sitten taas on pitää sliikki tanskalaissohva, joka näyttää upealta, mutta on kuin lautakasassa makaisi?

innovation unfurl
IMG_4073.JPG
Mökkimukit, rankattuna

Kukaan ei varmaan ymmärrä random kahvikuppikokoelmia (ja muita astiakokoelmia) yhtä hyvin kuin kesämökkeilyä harrastava suomalainen. Kaapit täytetään vanhoilla ylijäämillä tai eriparisilla lahja-astioilla, ja vain harvalla kesämökillä on koordinoidut astiavarastot (ja uskaltaisin väittää, että jos on, ne ovat lähempänä kartanoa kuin kesämökkiä). Lisäksi jokaisella on mökkikupeissa aina oma suosikki, ja se on sitä jostakin täysin käsittämättömästä syystä.

Siksi rankkasin ne listalle. Kuten ihmisen kuuluu tehdä. 

mökkimuki

9. Uutuusmukit. Siskontytölle ja -pojalle Venäjältä ostetut emalimukit eivät kuulu suosikkeihini, koska ne ovat liian uudet mökkiympäristöön. Mutta rakastan niitä mukeloita, kun ne juovat niistä.

mökkimuki

8. Retromuki. Voiko 70-lukulaisempaa ollakaan? Tällä on myös myrkynvihreä pari. Luonnollisesti.

mökkimuki

7. Tanskalainen keräilymuki. Koska pitäähän mökillä olla yksi, pariton skandi-design-tuote. 80-luvulta.

mökkimuki

6. Ruusumuki. Koska 25 vuotta vanha hammasmukikin voi saada mökillä uuden elämän. (EDIT: Siskon mukaan muki on ollut jo hänellä lapsena 70-luvulla, joten se on vielä vanhempi.)

mökkimuki

5. Kärpässienimuki. Söpö, vanha emalimuki, josta juodessani mietin joka kerta ensin, kuka keksi kuvioida elintarvikkeiden kulutukseen käytetyn tuotteen myrkkysienillä ja sitten, että ovatkohan ne kuitenkin tatteja.

mökkimuki

4. Musta unikkomuki. Isäni suosikki. Miksi? "En tiedä, mää vaan tykkään siitä. Ehkä siksi että siitä ei näe, jos se on likainen." 

mökkimuki

3. Hammasmuki. Enoni (todennäköisesti 50-luvulla) hammashoitolasta saama muki. Ihana, koska PESEN HAMPAAT HUOLELLA • AAMULLA JA ILLALLA

mökkimuki

2. Punahilkkamuki. Oma kakkoseni ja siskoni suosikki. "Tämä oli lapsena ihan paras. Näitä oli toinenkin, sellainen missä oli susi, mutta susihukka hukkui avantoon vuosia sitten."

mökkimuki

1. Kissamuki. Oma suosikkini. Lapsena päätin, että juon mintunmakuista kaakaota vain tästä mukista, koska minusta kissa oli niin ihana (tämä tarjosi myös loputonta viihdettä: kun mukia kääntää, on kissa loikannut aina pidemmälle). Tämä on myös äitini suosikki, "koska se on niin siro ja naisellinen".

Millainen on sinun suosikkimökkimukisi?

Lue myös:

Miten löysin unelmieni sohvan (ja mikä siinä sitten meni kuitenkin pieleen)

Kun aloin tehdä remonttia (muistaako joku vielä? Siitä on jo vuosisatoja), palkkasin sisustussuunnittelijan avukseni. Tiedän, mistä tykkään, mutta mulla ei ole visuaalisen kokonaisuuden hahmotuskykyä ollenkaan. Sissari (slangisana, joka tarkoittaa sisustussuunnittelijaa. Sanaa käyttävät sellaiset ihmiset, jotka palkkaavat sisustussuunnittelijan. Kuten minä) ehdotti, että pieneen avokeittiölliseen olohuoneeseeni pantaisiin suuren sohvan sijasta pienempi divaani ja joku ihana nojatuoli. Nojatuoli olisi vaaleanpunainen, suunnittelin unelmissani. 

(Tiedän mitä ajattelette: tuon muijan täytyy olla tuhottoman rikas, kun se onnistui palkkaamaan ihan sissarin. Väärin. Sissari on tutun sisko, ja sain palvelun abyyt puoleen hintaan. Tosin tunteja meni tuplasti enemmän kuin olimme alunperin suunnitelleet, joten.. Hetkinen. Olenko minä tajuamattani tuhottoman rikas??)

Sitten kävikin niin, että löysin itseni Habitatista ihailemasta Innovation Unfurl -sohvaa viikko toisensa jälkeen. Oikeasti. (Olin useasti menossa esimerkiksi lounaalle, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että kaveri soittaa missä hitossa olet, olet tunnin myöhässä, ja minun piti myöntää että olen kaupassa hivelemässä sohvan pintaa ja kuolaamassa sen kankaalle. Tilanne eskaloitui jopa siihen pisteeseen, että ennen kauppaan sisään astumista tarkistin, ettei työvuorossa sattuisi olemaan sama tyyppi kuin viimeksi. Muutenhan ne saattaisivat huomata -eikun siis luulla, että olen joku sohvienkuolaaja hullu.) Käsinojattomine, sliikkeine olemuksineen Innovation Unfurl vangitsi minut, työnsi vaaleanpunaisen nojatuolin mieleni reunamille ja survoi itsensä tilalle. Testailin sitä moneen otteeseen useiden eri ihmisten kanssa vakuuttuakseni siitä, että teen järkevän ostopäätöksen. Tässä on tosi mukava istua, eikö? On, kyllä on.

innovation unfurl vuodesohva.jpg
innovation unfurl vuodesohva.jpg

Sopivan alennusmahdollisuuden tultua ostin Innovation Unfurlin ja olin itseeni huipputyytyväinen: tässä on minulla pitkään harkittu, supertyylikäs sohva (jonka sissarikin muuten hyväksyi), joka on funktionaalinen designtuote (koska vuodesohvaominaisuus), ja jonka sain vielä ihan järkevään (tai no, krhm, semijärkevään) hintaan. (Normaali hinta taisi olla 826 euroa, ja sain Habitatin kantispäivillä 25 prosentin alennuksen. Lisäksi piti maksaa tietysti kotiinkuljetus.)

Sitten se tuli minulle kotiin. Ensin otin siitä kuvia ja mallailin sitä paikoilleen. Hitto, että se onkin hieno, ajattelin. Tein kyllä huippuhyvät kaupat. Sitten yritin maata siinä. 

Elikkä tosissaan nyt on käynyt ilmi, että käsinojattomassa, sliikissä sohvassa on ihan helvetin vaikea maata rentoutuneesti. Mihin tässä pitäisi oikein nojata?

No, ainakin siinä voi istua.

(Aion hankkia isot tyynyt sohvan reunoille. Sitten minulla on sliikki, käsinojaton tyynykasa. Hyvinhän tämä meni.)

Lue myös:

Prime tit ja muut hyvät kirjainviirit sisustukseen
partytime.jpg

Järjestimme viikonloppuna äidilleni 70-vuotisyllätysjuhlat, ja ostin Tigerista juhlarekvisiitaksi kirjainviirin, jossa lukee PARTY TIME. En halunnut heittää sitä roskiin juhlien jälkeen (eikä ollut tarvettakaan, koska se on yllättävän tukevaa tekoa eikä kärsinyt kemuista lainkaan), joten keksin, että voisin vinssata sen vaikka oman kotini seinään. 

Ja ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa, mutten halua, että oman kotini seinällä lukee jatkuvasti PARTY TIME. Siitä tulee liikaa mieleen vessanseinätekstit tyyliin call samantha for a good time. Keksin sitten, että voin järjestellä kirjaimet uudestaan. Vaihtoehtoni ovat nyt nämä::

  • ME RAP IT

  • EMPTY RAT

  • PITY ME

  • PRYME TIT

  • PAY TERM

  • TIT MAP

  • RAPE MITT

  • MAT TYPE

  • RIPE MATTY

  • EAT RAMP

  • PRETTY MA

  • PRAM TIT

  • RIP MATTE

  • TRAMP IT EY

(Näistä suosikkejani ovat ME RAP IT, koska se inspiroisi minua joka päivä räppärin urallani, ja PRYME TIT, koska tissini ovat ihan priimaa, vaikka kirjoitusasu ei tässä ihan olekaan. Toisaalta minun pitää ajatella myös asuinkumppaniani, poikaystävääni, jonka nimi on Matti ja joka on ikäisekseen kypsä. Voitaisiin siis sanoa että hän on RIPE MATTY.)

Tai sitten voisin valita jotakin suomenkielistä:

  • PERTTI YM

  • PETY IRMA

  • RYTMI PATE

  • YP MARTTI

  • METRI PAT

  • PATTERI YM

(Näistä ykkösenä on tällä hetkellä RYTMI-PATE, jonka ajattelen olevan tribuutti legendaariselle kanssatamperelaiselle, Ikurin Turbiinille. Toisaalta tykkään ajatuksesta, että seinälläni olisi julkkiksen sijaan joku tavallinen tallaaja, kuten Facebook-ryhmän ylläpitäjä YP MARTTI tai kasvukipujen kanssa kamppaileva wannabe-mafioso METRI-PAT.)

Minkä valitsisin?

patteri.jpg
Keittiöremontti: näin se etenee

Remontin alkamisesta tuli joulukuun alkupuolella kuluneeksi päivälleen kuusi kuukautta. Toissayönä sain keittiön välitilan juuri asennetut kaakelit saumattua, ja köökki on silikoneja vaille valmis. Otin kuvan jokaisesta työvaiheesta, jotta voisin itse ihastella etenemistä, ja koska minulla on tämä blogi, niin minullahan on suorastaan velvollisuus lesoilla sillä täälläkin. (En tosin koskaan ajatellut että saisin tehdä sen vasta kuusi kuukautta myöhemmin, mutta olkoon.)

Tältä keittiö näytti ennen kuin työt aloitettiin. Vuonna 1939 rakennetun talon keittiö oli viimeksi remontoitu arviolta vuonna 1995. Vihasin sitä. (Vaikka 1995 noin muuten olikin kaiken kaikkiaan hieno vuosi.)

vanha keittiö.jpg

Myin koko keittiön pois muutamalla kympillä Tori.fissä, ja vietimme ostajan ja hänen tyttärensä kanssa sunnuntai-iltapäivän keittiötä purkaessa. Oli muuten hauskaa: moukaroimme rumaa keittiötä, kerroimme tarinoita ja kehuimme kilpaa minun musiikkimakuani (mikäs sen mukavampaa). En olisi millään pystynyt purkuun yksin, ja lisäksi ostaja vei kaikki osat pois, vaikka käytti niistä vain muutamia. Tyttären uusi asunto sai pieneen keittokomeroon sopivat kalusteet (ja annoin kaupan päälle vielä vessanpöntönkin). Hän oli ihana, älykäs, mukava, kykeneväinen ja hauska nuori nainen. Tiedättekö, sellainen, jonka nähdessään sitä ajattelee, että vittu mikä luonteeton peruna minä olin tuon ikäisenä.

Tyhjänä tila näytti tältä:

keittiöremontti.jpg

Välissä hioimme ja maalasimme parketin. Lattia osoittautui hankalaksi, sillä kaikissa keittiön kohdissa ei ollut parkettia riittävästi. Ullatus. Toisaalta ongelmahan ei ole koskaan tämännäköinen, sillä rahalla saa vaikka mitä, kuten esimerkiksi pienet, uudet parketinpätkät (jotka nekin muuten asennettiin vasta muutama viikko sitten). Alla on alkuperäinen puulattia, mutta sen esiin riipiminen ei valitettavasti sopinut budjettiin (enkä rehellisesti sanoen halunnut lisaa ullatuksia). Lähes valmiiksi asennettu keittiö näytti tältä:

uusi keittiö.jpg

Tässä kuvassa olemme juuri muuttaneet remppaevakosta takaisin asuntoon. Meillä ei ollut yhtään huonekalua. Nukuimme ilmapatjalla, joka tyhjeni joka yö aamuun mennessä niin, että löysimme itsemme upoksissa lattialta herätyksen hetkellä (ajattelin aina sitä The Curen musiikkivideota, jossa se mies hukkuu patjaansa, ja minun teki mieli tehdä siitä snäppiin oma versio, mutta vitutti niin paljon, etten pystynyt). Elimme Woltilla emmekä istuneet koskaan missään, koska ei ollut mitään, minkä päällä istua. Hana, jonka piti saapua 5-7 päivässä, oli 45 päivää myöhässä, joten keittiöömme ei tullut vettä, eikä astianpesukonettakaan saanut käyttää. (Ai niin ja lisäksi meidän vessassa ja suihkussa ei kummassakaan ollut ovea.) Good times. 

keittiö asennettu.jpg

Sain hankittua pöydän ja muutamia tuoleja, ja ergonomisesti arveluttavasta pahvilaatikkotyöpöydästä päästiin eroon. Hanakin saapui vihdoin (ja teki minut onnelliseksi), mutta välitila antoi vielä odottaa itseään. Tämä johtui siis pääasiassa siitä, etten osannut itse päättää, mitä siihen laittaisin. Ihastuin ensin ajatukseen alumiinilevystä, johon voi painaa mitä itse haluaa, mutten osannut päättää väriä. Halusin yhtenä päivänä mintunvihreän lasin, toisena vaaleanpunaiset kaakelit, kolmantena mustan, mattapintaisen levyn. Myöhemmin päädyin marmorijäljitelmäkaakeleihin, jotta puolitoista kuukautta odoteltu musta hana pääsisi oikeuksiinsa. Mutta menisi vielä kaksi kuukautta ennen kuin ne saataisiin seinään. 

keittiöremontti melkein valmis.jpg

Tämä kuva on otettu eilen. Välitila on paikoillaan. Seinät on maalattu. Hana toimii. Laatat on saumattu (tein ne ihan naamoissa kolmelta yöllä, kun palasin kotiin kostealta läpimärältä illalliselta). Puuttuu enää silikonit ja iänikuiset jalkalistat (jotka tavataan yleensä kuulemma laittaa vasta sitten, kun asuntoa ollaan taas jo myymässä), joten ihan valmista ei vieläkään ole.

Mutta jumalauta että se on kaunis.

keittiö remontoitu.jpg

(Keittiö on Noblessen keittiö Keittiömaasta (jonka kanssa yhteistyö oli minusta muuten hankalaa ja takkuilevaa), hana merkkiä Nivito jostakin internetistä, kaakelit Kaakelikeskuksesta, pöytä Tampereelta Lielahden kierrätyskeskuksesta, tuolit Tori.fistä ja poikaystävän kaverilta.)

Lue myös: 

Vuokra-asuntoilmoitusten sanakirja opiskelijoille

Syksy lähestyy, ja nuoriso alkaa kansoittaa asuntomarkkinoita opiskelijakaupungeissa. Pari vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuokra-asuntomarkkinoita Helsingissä seurattuani julistan itseni juhlallisesti päteväksi jakamaan riekaleisille opiskelijasieluille neuvoja aiheesta.

(drumroll)

Kiinteistövälityksen sanakirja à la Kustaa!

 

”Valoisa”
Kun asuntoilmoituksessa kerrotaan asunnon olevan valoisa, tarkoittaa se yleensä sitä, että siinä on ikkuna. Jos olet onnekas, niitä on useampia.

”Kaupunkinäkymät”
Kaupunkinäkymillä retostelu asuntoilmoituksessa tarkoittaa yleensä sitä, että ikkunasta näkee toisten ihmisten räppänöistä sisään. Positiivista kaupunkinäkymissä on se, että ne tarkoittavat sitä, että asunnossa on ikkuna(t).

”Puistonäkymät”
Jälleen, asunnossa on onneksi joku räppänä. Puistonäkymät tarkoittavat kuitenkin sitä, että lähikauppaan on yleensä tosi pitkä matka. Siis ainakin 700 metriä (huoh).

”Kompakti”
V*tun pieni. Pätee niin ”kompaktissa” keittiössä (keittokomero), ”kompaktissa” vaatehuoneessa (kaappi) kuin ”kompaktissa” pikkukaksiossakin (yksiö alkovilla).

”Teho-”
Aivan sairaan pieni, mutta saattaa näyttää vähän suuremmalta ilman huonekaluja. Niin kuin öö jokainen asunto. Esim. ”tehokaksio Punavuoressa”.

”Charmikas”
Putki- ja julkisivuremontit tulossa vuoden sisään.

”Yksilöllinen”
Esim. ”yksilöllinen pohjaratkaisu”. Jos löydät tämän termin asuntoilmoituksesta, voin taata, että kämppä on asuntomarkkinoilla sitä, mitä jotkut kutsuvat kohteliaasti tyylimarkkinoilla ”persoonalliseksi”: what the what -osastoa.

”Vaaleasävyinen”
Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Vai onko joku muka oikeasti nähnyt joskus suomalaisessa, vuokralla olevassa kerrostalokämpässä purppuranväristä tapettia? Sitähän minäkin.

"Hyvin kalustettavissa"
Vrt. myös ”tästä saat sisustettua itsellesi ihanan kodin” tai "vaaleat pinnat tarjoavat hyvän pohjan sisustukselle". Tämä tarkoittaa yleensä, että lip lap läp blop.

Kas näin! Näillä neuvoilla selviät kiinteistövälitysviidakosta sujuvammin kuin uskotkaan! Onnea asunnon etsintään!