Posts tagged ruoka ja juoma
11 hyvää ravintolaa Helsingissä

Käyn ihan helvetisti (lue: liikaa) ravintoloissa ja laitan niihin mielelläni melkein kaikki (lue: kaikki) rahani. Minulta kysellään paljon ravintolasuosituksia (on hei tullut tosi paljon hei kyselyitä inboksiin hei), joten tässä kootusti kourallinen rafloja, joissa olen viime aikoina viihtynyt. En usko kritiikkiin, mutta uskon vitseihin, joten jokaisen kohdalla on arvion sijasta vitsi. Hyödyllistä ja (lue: tai) hauskaa, katsokaas.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff Wine Bar, Tehtaankatu 27-29

On jo vähän väsynyttä sanoa, että suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari, mutta suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari. Sitä paitsi se on lähimatkailua parhaimmillaan: ihan kuin menisi Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin ilman että tarvitsee mennä Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin. (See what I did there?)

Way Bakery + Wine Bar, Agricolankatu 9

Kyllä kuulkaa onnea on sellainen ravintola, jossa voi käydä aamuvarhaisella juomassa kahvit, lounaalla syömässä jotain pientä ja iltamyöhällä kiskomassa viiniä. Täällä voi siis paitsi asua, myös kertoa loputtomiin Waynes World -teemaisia no way, way -vitsejä.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine, Katajanokanlaituri 2, toinen kerros

Jos tämä ravintola olisi Tinderissä, sillä olisi epäedustavat kuvat, mutta hyvä esittelyteksti, koska ensin olisi ihan että öö kuka toi muka on, mutta sitten olisi ihan että WÖY MIKÄ TYYPPI. Psst! Pyydä ikkunapöytä, koska dayumn mitkä maisemat. (Minulle on tarjottu täällä illallinen, mutta olen käynyt useasti myös omalla rahalla.)

Ateljé Finne, Arkadiankatu 14

Kuvanveistäjä Gunnar Finnen ateljeetilaan perustetulla ravintola Finnellä on yksi ainoa ongelma: se, että leipä on niin helvetin hyvää, että siitä meinaa syödä mahansa täyteen jo ennen kuin ruoka, joka sekin on aivan helvetin hyvää, tulee pöytään.

Penelope.

Penelope.

Penelope, Mikonkatu 9

Penelopessa on jotakin syntistä. Luulen, että se saattaa liittyä siihen, että ruoka ja juoma on täällä syntisen hyvää – tai sitten toiseen todennäköiseen vaihtoehtoon, joka on liiketilan historia (never forget useiden syntiemme näyttämö, Amarillon karkkikeskiviikot) . (Olen käynyt muutamissa pressitilaisuuksissa Penelopessa, mutta niiden lisäksi useaan otteeseen myös omalla rahalla.)

El Rey, Annankatu 20 (ja Vuorimiehenkatu 18)

Jos El Rey olisi Tinderissä, sen profiilissa lukisi “not looking for anything serious” ja sitten ensitreffeillä se katsoisi silmiin ja heiluttelisi vähän lanteitaan ja marinoisi deittinsä hibiscus-margaritoilla. Ja jos deitti söisi kalaa, El Rey syöttäisi sille legendaarisia kalatacojaan (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Sitä paitsi, rennoissa meksikolaisrafloissa tuntuu aina vähän siltä kuin olisi Nykissä.

Platito, Hämeentie 94

Platiton filippiiniläislautanen on niin hyvä, että naama menee ihan rusinaksi kun pitää koko ajan olla ihan että “uhh ahh ihh”. Sitä paitsi hyvissä pikku ravintoloissa on aina jotain, joka saa ne tuntumaan New Yorkilta. P.S. Oletko jo laskenut kuinka monta kertaa olen lesoillut nykiläistunnelmalla?

Frida’s.

Frida’s.

Frida’s, Lönnrotinkatu 18

Kävin puolitoista vuotta sitten Meksikossa, ja siellä parhaissa rafloissa oli muoviset tuolit ja ryppyinen, iloinen ukko ovensuussa päivystämässä. Frida’sissa ei ole kumpaakaan. Täällä meksikolainen ruoka tulkitaan astetta modernimmin ja hienostuneemmin. Esimerkki: margaritalasissa ei olekaan suolareunusta, vaan drinkin päällä kelluu SUOLAINEN VAAHTO. Vinkki: tilaa cevicheä ja aguachileä. NAM. Ja margarita, tietty.

Grön, Albertinkatu 36

Annoin Tampereella asuville vanhemmilleni joululahjaksi matkan Helsinkiin ja illallisen heidän valitsemassaan ravintolassa. Valitsivat sitten Michelin-palkitun Grönin rahapussini pään menoksi. Mutta se heille sallittakoon, koska annoin toissavuonna samanlaisen lahjan, ja kun menimme Basbasiin, olin unohtanut, että minun piti maksaa ja lopulta vanhempani joutuivat hoitamaan laskun. Hups. Vinkki: menkää Gröniin NYT, kun listalla on supertuoretta parsaa joka oli viedä minulta upeudellaan hengen. Kiitos siis iskä ja äiti ettette tulleet aiemmin. Toinen vinkki: antakaa ihmisille sellaisia lahjoja, joista pääsette nauttimaan myös itse.

Vibami.

Vibami.

Vibami, Iso Roba 3-5, Eerikinkatu 14

Iso-Roban Vibami on kuin olisi löytänyt jonkun ihanan salaisuuden. Ja anteeksi, mutten voi sille mitään, että minusta täällä tuntuu ihan kuin olisi eksynyt jollekin sivukadulle Brooklynissa. Ja hei – täällä syödessä on pakko heittää vähintään yksi pho-vitsi pho sure.

Garden by Olo, Helenankatu 2

Jos mielesi tekevi larpata italialaista puutarhajuhlaa ja olet valmis maksamaan siitä hiukan (se on kyllä ns wörttii), on Michelin-tähditetyn Olon takatasku, katettu puutarharafla Garden oikea paikka sinulle. Ja jos tarvitset larppiseuraa, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi: haluan pyyhkiä muistot siitä, kun vein eksän tänne synttäri-illalliselle ja mykkäkoulutimme lähes koko illan. Fun. (Täällä olin viimeksi live jazz -illassa Olo Groupin kutsumana, mutta olen illallistanut Gardenissa myös omalla rahalla. Ihan hiljaa.)

Asiat, joita söin kesällä vs. asiat, joita syön syksyllä

Minulla on ollut suuria vaikeuksia tämän alkavan syksyn kanssa. Minusta ei ole yhtään ihanaa, että ilma viilenee ja illat pimenevät ja joutuu pukeutumaan paksuihin neuleisiin. Minusta on aivan hanurista, että arki vyöryy niskaan ja kokoussumat alkavat ja joutuu taas ottamaan elämän vakavasti. Minusta on ihan täyttä kuraa, että taivaalta tulee vettä ja pitää pukea umpinaiset kengät ja kaivaa pitkät housut naftaliinista ja katsoa lämpömittaria, ennen kuin lähtee kauppaan.

Ja kaikkein eniten vihaan sitä, mitä syksy (lue: arki) on tehnyt ruokavaliolleni. Kesällä söin nimittäin pääasiassa

  • mansikoita

  • mustikoita

  • herneitä

  • salaatteja

  • tomaatteja

  • kurkkuja

  • vadelmia

  • perunoita

  • porkkanoita

  • varhaiskaalia

  • parsakaalia

  • kesäkurpitsaa

  • nektariineja

Freesiä, terveellistä, ihanaa.

Ja sitten mitä olen syönyt nyt, kun syksyä on kulunut kokonaiset kaksi viikkoa:

  • leipää

  • voita

  • juustoa

  • sipsejä

  • suklaata

  • rikkiä

  • paskaa

ruokavalio

Ihana tämä syksy ja uusi alku elämässä. Hyvä fiilis. 

(Okei, valehtelen vähän. Pidän siitä, että illat pimenevät. Tykkään pimeästä.)

Lue myös: 

Töhnämunakoukussa

Olen syönyt viimeisen 48 tunnin aikana kuusitoista Maraboun töhnämunaa.

Jos et tiedä mitä ne ovat, minä voin kyllä tämän kerran kertoa. En nimittäin itsekään tiennyt vielä viime viikolla, millaisesta suunsisäisestä ilotulituksesta olinkaan tähän asti jäänyt paitsi. Mutta varaudu sitten siihen, että kehität niihin armottoman pakkomielteen.

Töhnämunat ovat kennoissa myytäviä, onttoja suklaamunia, joiden sisällä on jonkinlaista laittoman herkullista tahnaa. En tiedä tarkkaan, mistä tahna on tehty, mutta uskoisin näiden Maraboun munien sisältävän viattomien sielujen kiitollisuudesta ja enkelten kyyneleistä tehtyä massaa, johon on varmaan sekoitettu hiukan jumalten nektaria ja kaikkea sitä, mikä on maailmassa hyvää. Ja pikkuisen crackia.

En olisi ikinä uskonut, että hurahdan tällaiseen herkkuun: suklaamuniin, joiden mukana tulee pari pikkuista muovilusikkaa (Maraboulle muuten sellaisia terveisiä, että voitte jättää ne lusikat pois. Survon munan suuhun ihan käsin EHHEHE). Turhin herkku maailmassa. Muistan, kun töhnämunista puhuttiin jo toissavuonna, ja pääsiäishysteria riehui villinä, kun keskustelupalstoilla kirjoitettiin, ettei niitä saa enää mistään. Ja olin itse ihan että höpö höpö, eivät mitkään pääsiäismunat voi olla noin hyviä. Sitten tuli viime viikko ja koti-illallinen, jolle halusin ostaa pienen jälkkärin. Otin sokkona kirkkaan violetin munakennon kaupasta ja jäin välittömästi koukkuun. Sen jälkeen olenkin notkunut S-Marketin hyllyllä miettimässä, kuinka monta kennoa voin lappaa koriini ennen kuin minun pitää keksiä niille jokin puolivillainen selitys (päiväkodissa on pääsiäisrieha tai töissä Erittäin Tärkeä Munakokous).

Miksi helvetissä nämä ovat niin jumalattoman hyviä??? 

Olen kuullut huhua, että Lidlissä on hyvät töhnämunat, ja että Lindtin töhnikset ovat kalliita, mutta hintansa arvoisia. Netistä olen myös nähnyt, että niitä voi tehdä kotona, mutten ole vielä keksinyt, missä viattomia sieluja ja laadukasta crackia myydään. Mutta jos on olemassa vielä näitäkin parempia munia, kertokaa minulle. Haluan tietää, mitä teidän suosikitöhniksenne ovat ja mistä niitä saa.

(Sain viikonloppuna Instagramissa monta viestiä, että Maraboun Oreo-töhnikset olisivat tosi hyviä, mutta minusta niistä puuttuu jotakin. Ehkä sitä crackia.)

Paljastakaa parhaat töhnänne!

Lue myös: 

Inspiroivia otteita ruokapäiväkirjasta

Olen pitänyt viime päivinä melko tarkkaa ruokapäiväkirjaa selvittääkseni, miten voisin syödä järkevämmin. Viivyttelen vahingossa syömistä usein niin pitkään, että voin huonosti, ja haluan oppia tekemään asialle jotain. 

ruokapäiväkirja

Jokainen, joka on joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa tietää, että se on eha herveetä hommaa. On nöyryyttävää kirjata ylös, että on syönyt pussillisen sipsiä illallisen sijaan tai jälkiruokaa päivän jokaisella aterialla – aamu- ja välipalaa myöten. Siksi ainakin minulla on tapana näköjään vähän selitellä syömisiäni. Tällaisia merkintöjä ruokapäiväkirjastani nimittäin löytyy:

Perjantai klo 15.00: olut. Ihan sellainen pieni olut. Oikeasti. 

Lauantai klo 10.30: kaksi piiiikkuruista suklaadonitsia. Oikeastaan niitä voisi kutsua kekseiksi. Joo, kaksi keksiä.

Lauantai klo 21.10: lasi punaviiniä. Okei, kaksi. Vittu. Kolme. Noniin, me juotiin melkein koko tonkka.

Sunnuntai klo 13.25: kahvi, kaksi avokadoleipää. Heräsin kyllä paljon aikaisemmin mutta en vaan jotenkin syönyt tai silleen tai siis kyllähän eilen meni vähän myöhään mutta täytyyhän sitä joskus antaa itselleen lupa vähän nauttia ja sillä lailla.

Sunnuntai 22.30: kingis (palkinnoksi kävelylenkistä, emmäämuute).

Maanantai 15.15: puolikas dallaspulla. Hyvä minä!

Maanantai 16.00: puolikas dallaspulla. Krhm.

Tiistai: 14:00: maapähkinä-bataattikeittoa, parsakaalia, kukkakaalia, kidneypapuja. Lähes normaaliin lounasaikaan. YAAASSS. Olen maailman keisari! Kyllä! Pystyn mihin vaan! Oikeat ruokailuajat for life, täältä tullaan!

Keskiviikko 11.30: lasi lehtikuohuvaa. HUOMIO! ALKOHOLITON. 

Keskiviikko 12.00: olut, lasi valkoviiniä, lasi punaviiniä. Hups.

 

(Toim. huom.: syön toki paljon muutakin.)

 

Opettakaa mut valehtelemaan paremmin ruokapäiväkirjassa jooko.

 

Lue myös: 

 

Mäntässä on munaa

llallinen ja majoitus saatu blogin kautta.

"Tulet tykkäämään Mäntästä. Se on pikkukaupunki, jolla on massiiviset ballsit", sanoi työkaverini viime viikolla, kun kerroin hänelle olevani menossa Mänttään Food & Art -tapahtumaan. Ja voi jessus millaiset ballsit ne olivatkaan. 

Food & Art on vuosittainen ruoka- ja taidefestari (jollet nimestä jo arvannut), joka tuo kansainvälisiä huippukokkeja Mänttään kokkaamaan meiltä tavallisilta ihmisiltä tajun kankaalle. Rakastan ravintoloita ja kirjoitan niistä jopa työkseni Cityyn, joten sain tapahtumalta blogipostausta vastaan illallisliput ja majoituksen itselleni ja avecilleni. Matkustin junalla Tampereelle ja nappasin sieltä siskon ja auton matkaan. 

Kun saavuimme Mänttään, olin ensin ihan että öööö missä ne ballsit on?

mänttä

Mutta tapahtumaa ei tietenkään järjestetä Mäntän torilla, vaan Serlachius-museoissa ja Mäntän Klubilla. Ja niissä sitä munaa vasta onkin. Kolmipäiväiseen ohjelmaan kuului tänä vuonna joka päivä Tsaarin aikaisista ruoista koostunut, venäläisten keittiömestarien valmistama H******n pitkä lounas, pieniä suupaloja tarjoileva Afternoon tea -iltapäivätee, ravintola Olon pop up -illallinen ja tapahtuman kruununjalokivi Chef's menu, jonka ruokalajeja valmistavat siis viisi (yhdellä tai useammalla) Michelin-tähdellä palkittua keittiömestaria. Lisäksi oli design-tori, maailman pisimmän räsymaton mittaus (kyllä), kokkidemoja ja sensellaista.

(Silti en voi olla miettimättä, mitä huippukokit ovat ajatelleet, kun heidät on tuotu Mänttään. Ehkä hekin ovat etsineet ballseja keskustan parkkipaikalta.)

Liput ruokailuihin ovat aivan järkyttävän kalliit, mutta jos on käynyt joskus syömässä fine dining -ravintolassa, ei hinta ole mikään kovin suuri yllätys. Ja jos on Michelin-kokki-fangirl-tai-boy, on ehkä myös valmis maksamaan siitä, että pääsee paitsi syömään maailman parhaiden keittiömestarien ruokia, myös jututtamaan heitä (minä esimerkiksi kerroin Bilbaosta tulleelle Michelin-kokille illallisen jatkoilla yökerhossa vitsejä espanjaksi). Käsitykseni mukaan illallislippuja myydään pääasiassa yrityksille, joten ei muuta kuin toimitusjohtajalle tai yhteistyöyritykselle vaan viestiä ensi vuodesta. "Kuulin, että Mäntässä on munaa, miten ois?"

mänttä
serlachius mänttä

Saimme osallistua Olon pop up -illalliselle, josta olin tosi innoissani, mutta samalla ihan vähän pettynyt, koska Michelin-keittiömestarien Chef-illallinen tietysti kiinnosti eniten. Mutta enpä tiennytkään, että suurimmat munat löytyisivät illallisseurastamme: pääsimme samaan pöytään tapahtuman arvostetuimman keittiömestarin vaimon kanssa.

Vieressämme istui yhdellä puolella ihastuttava jyväskyläläinen pariskunta, toisella Food Campin edustaja ja ranskalaisrouva Ginette Bras. Hänen miehensä on Michel Bras, kolmen Michelin-tähden ranskalainen keittiömestari ja viime vuonna maailman parhaaksi keittimestariksi valittu kaveri, josta meille kerrottiin seuraavaa: "Tiedätte kai Jamie Oliverin? Michel Bras'n vasen jalka kokkaa paremmin kuin Jamie Oliver." Vapaasti tulkittuna voitaisiin siis sanoa, että Michel Bras'ssa on munaa.

Puhumme siskoni kanssa molemmat ranskaa (kiitos iskä ja äiti, että olette päästäneet meidät vaihto-oppilaaksi ja opiskelijavaihtoon ja EuroDisneylandiin ja au pairiksi), ja olimme tavallaan jopa vähän innoissamme siitä, että pääsemme treenaamaan jäykistyneitä kielijänteitämme. Muttemme siis tienneet lainkaan, miten arvovaltaiseen seuraan olimmekaan päässeet. Ja se oli ihan hyvä. Jos olisin tiennyt, olisin todennäköisesti puhunut vielä typerämpiä. Nyt pidin esimerkiksi vain yhden palopuheen siitä, miten päin helvettiä ranskalaisissa ravintoloissa Suomessa lausutaan entrecôte (se ei ole antrökoo eikä varsinkaan antrökotee vaan antrökot), vaikka ranskalainen Michelin-rouva todennäköisesti kyllä tietää, miten se kuuluu lausua. 

food and art
food and art mänttä

Jälkeenpäin kun kerroimme muille (muun muassa muille huippukokeille (!!!) jatkoilla, joilla muun muassa joimme heidän kanssaan jaloviinaa (!!!) ja tanssimme macarenaa(!!!)) kenen kanssa olimme istuneet, kaikki kysyivät: ooh, mitä hän sanoi, millainen hän oli, mistä te juttelitte? Siinä vaiheessa aloin pikku hiljaa epäillä, että tyyppi saattaa olla jollakin lailla pop. 

Mitä rouva Bras sitten sanoi? No kertoi esimerkiksi, että kotona heistä kahdesta enemmän kokkaa hän, eikä Michelin-tähdillä palkittu mies. Ja että palkitussa ravintolassa hän on se, joka vastaa pöytien kukka-asetelmista. Millainen hän oli? No mukava, herttainen tyyppi, joka kaipasi lisää leipää suomalaiseen ruokapöytään ja joka pilkkasi lempeästi minua ja siskoani jatkuvasta kuvien ottamisesta (munaa, näettekös). Mistä me juttelimme? Lapsenlapsista, hääpäivistä, huumoriblogeista, Tampereesta ja siitä, että minulla ja hänellä yhteistä on se, että pidämme enemmän puna- kuin valkoviinistä. "Sitä paitsi se on terveellistä", hän sanoi. Viisas nainen.

Summa summarum: huippukokkeja, samppanjaa, ihmeellistä ruokaa, ihanaa seuraa, jallua, macarenaa ja sensellaista. En vieläkään ole ihan varma, onko Mäntässä munaa, mutta Food & Artissa on. Ihan helvetisti. Suurkiitokset Food Camp Finlandille, joka tarjosi ihanan illallisen ja majoituksen minulle ja siskolleni. Viikonloppu oli kerta kaikkiaan unohtumaton!

food and art mänttä
"Ei tarvitse itse tehdä mitään" ja 4 muuta syytä, miksi rakastan ravintoloita

Pääsin muutama viikko sitten blogi-illalliselle Kampin Korttelin kalaravintola Fisken på Diskeniin (kiitokset heleatsille ja ravintolalle kutsusta), ja muistin taas, mikä on elämässä oikeasti tärkeää. Ravintolat ja niissä syöminen. 

fisken på disken

Mää rrrrrrrrakastan käydä ravintoloissa, ja siihen on 5 hyvin spesifiä syytä.

1. Ravintolassa ei tarvitse itse tehdä mitään, MITÄÄN

En yksinkertaisesti pääse yli siitä, miten mahtava konsepti ravintola on. Sinä kerta kaikkiaan vaan menet jonnekin, jossa joku on siivonnut, kattanut, suunnitellut ja jumaliste kokannutkin sun puolesta, ja osaa tehdä sen. Lisäksi joku pokkuroi sinulle, toivoo oikein kovasti että viihdyt, juottaa sinut humalaan ja luoja paratkoon siivoaakin vielä sun jäljet, ja sinä annat sille vaan vähän rahaa vastineeksi? Paras. Keksintö. Ikinä.

2. Ravintolassa löytää uusia suosikkeja

Siis jos pystyy keskittymään. Yleensä käy kuitenkin niin, että tarjoilija tuo pöytään viinin, jonka aikoo tarjoilla, esittelee pulloa ja kertoo tilasta, jolta rypäleet on kerätty, ja sitä kohdistaa itse katseensa pulloon ja ottaa ystävällisen hymyn kasvoilleen, mutta ajattelee koko ajan vain että vittuuuuuu minä en ymmärrä viineistä mitään, mitä jos se maistattaa mulla sitä kohta, mää oon kyllä täysin sivistymätön tumppu, pitäiskö mun sanoa että tuo vaan vaikka mehukatti, ja sitten maistaa sitä viiniä ja päässä vaan kohisee ja hermostuttaa ja sitten se viini on tosi hyvää ja sitten sitä on ihan että voi perse en kuunnellut yhtään mitä se tästä viinistä sanoi kun olen niin tampio elämässä. 

3. Ravintola on sinua minua varten

Jostakin syystä ravintolassa käymistä pitää usein sellaisena juhlan aiheena, ettei saisi muka enää sen lisäksi, että kaikki tehdään sinulle valmiiksi, vaatia että oikeasti pitäisi niistä asioista mitä pöytään kannetaan. Tosiasiassa parhaita juttuja, mitä olen koskaan keksinyt tehdä, on pyytää lasillinen jotakin toista viiniä, jos en tykkääkään yhdestä. Pyydän aina esimerkiksi lampaankyljykset kypsänä, koska niin minut on vaan kasvatettu, ja niiden on pakko tehdä niin, vaikka mielessään ne varmaan ajattelevat että tuo muija on kyllä yksi tumppu, kypsät lampaankyljykset, eihän sellaisia voi kukaan syödä. Voipas. Minä. (Ja mun isä ja äiti.)

4. Ravintolassa oppii aina jotakin uutta

Italiassa opin yhtäkkiä kesken erään illallisen, että tykkäänkin simpukoista kuin simo hillosta vaikka luulin, että ne ovat minusta vähän ällöjä. Vastikään opin eräällä illallisella, miten rapuja syödään ja toisella, että venäläiseksi mieltämämme ruoat ovatkin yleensä ukrainalaisia. Fisken på Diskenissä opin paljon erilaisista viineistä, mutta unohdin oppimani saman tien (katso kohta kaksi) ja että pidän kovasti siitä, kun jälkiruokia tuodaan pöytään yhden sijaan kaksi, enkä osaa päättää kummasta tykkään enemmän (yllättävä oppi tämä).

5. Ravintolassa saa kerta kaikkiaan syödä

Ihan kaikkein parasta ravintolassa on kuitenkin se, että pääsee syömään. Yleensä suuhunsa saa siellä työntää kaiken lisäksi jotakin sellaista, mitä ei ikinä itse keksisi tai raaskisi tai osaisi kotona tehdä, kuten vaikka ostereita tai meritryffeleitä tai vaikka jotakin tosi monta tuntia keitettyä asiaa. Kykenen kotona korkeintaan 45 minuuttia kestäviin ruoanvalmistuksiin. Itse rakastan erityisesti hienostunutta, vähän kikkailevaakin ruokaa, jonka ulkonäköön on panostettu (kuten vaikka nämä juuri kynsilakkani sävyiset kukkaset tässä lakritsijäätelöannoksessa, en kestä).

fisken på disken

Kiitos illasta bloggaavat seuralaiseni Julia ja Saara sekä Anna, joka keskittyi bloggaamisen sijaan olennaiseen, ja tietysti kiitos Fisken på Disken!

Lue myös: 

Lempiruoka: mansikkakesäsalaatti (ja asiantuntevat ohjeet siihen, miten se tehdään)

Julkaisin Instagramissa viime viikolla kuvan salaatista, jota syön kesäisin mahdollisuuksien mukaan melkein joka päivä (I kid you not). Salaattia ovat sen jälkeen tehneet valtavan monet muutkin (kolme ihmistä on ottanut siitä kuvan ja tägännyt minut siihen Instagramissa, joten oletan että heidän lisäkseen on satoja tuhansia muitakin), joten päätin jakaa kesäsalaatti-iloittelun myös täällä blogin puolella. Missä olet Laura? -Laurakin kirjoitti jo salaatista (ja paljasti samalla vuosisadan parhaan pinjansiemenpussikätkön), ja tietääkseni vähintään tuhannet miljoonat ihmiset ovat tehneet sitä, joten mielestäni se täyttää kesän hittisalaatin merkit. 

Salaatti koostuu viidestä peruselementistä: herneet, mansikat, fetajuusto, pinjansiemenet ja jokin salaatintapainen. Ne riittävät salaatin kokoamiseen, mutta riemukkainta koko hommassa on se, että lisään voi sotkea oikeastaan mitä tahansa itse haluaa. (Tosin se taitaa koskea mitä tahansa ruokaa muutenkin. Mutta ei puhuta nyt niistä. Puhutaan mansikkakesäsalaatista.)

Itse suosin salaatintapaisessa vuonankaalia, koska se on suosikkini, ja koska haluan tehdä elämästäni mielellään mahdollisimman hankalaa ja tuskaista (sitä ei saa yhdestäkään lähikaupastani). Vuonankaalin sijaan voi käyttää mitä hyvänsä, mutta suosittelen värikkäitä, lehteviä salaatteja kuten vaikka pinaattia, rucolaa tai punamangoldia (jonka muuten aina ajattelen olevan oikeasti jokin eläin, niin kuin vaikka nelisormimangusti), vaikka en kyllä koskaan ole kokeillut tehdä tätä ravinnottomaan, valkoisena hohtavaan jäävuorisalaattiin, mutta voin silti suositella mitä haluan, koska tämä on minun reseptini ja sillä selvä. (Inspiraatio salaattiin on kylläkin peräisin entisen poikaystäväni äidiltä. Kiitos Heli!)

Huuhtele salaatintapainen ja laita se kulhoon tai lautaselle. (Ja nyt kun kerran tähän suosittelun makuun päästiin niin suosittelen ehdottomasti sellaista salaatinkuivauslinkoa, se on yksi parhaista ostoksista mitä olen koskaan tehnyt, vaikka olen aiemmin elämässäni kironnut ne sulamaan turhuushelvetin loimuavissa liekeissä. Käytän sitä jatkuvasti ja toivon ettei se koskaan sula.)

Pilko sekaan kourallinen (tai kolme) tuoreita mansikoita. 

Perkaa kourallinen (tai kuusitoista, mieluummin kuusitoista) tuoreita, suomalaisia sokeriherneitä ja kippaa ne lautaselle. Tai kulhoon, jos valitsit kulhon.

Paahda pannulla niin paljon pinjansiemeniä kuin kehtaat ja lisää ne joukkoon. 

Murusta oman maun mukainen köntsä fetaa salaatin päälle.

Mausta oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Täydellinen mansikkakesäsalaatti on valmis!

mansikkakesäsalaatti.jpg

Se sopii lähes minkä tahansa ruoan lisukkeeksi tai pieneksi ateriaksi sellaisenaan. MUTTA jos olet nälkäisempi tai kaipaat salaattiin lisää substanssia, voi lisätä joukkoon melkein mitä lystäät (kuten olen ylläolevassa kuvassa tehnyt). Itse laitan joskus paistettua kananmunaa, couscousia, punasipulia, parsakaalia, kukkakaalia, krutonkeja, paistettua kanaa, rapeaa pekonia ja joskus olen heittäytynyt kuulkaa aivan villiksi ja kumonnut sekaan myös edelliseltä päivältä ylijääneet, uunissa paistetut bataattilohkot. (Huomaa että kiinnitin huomiota siihen, että mainitsin, mitkä ainesosat pitää kypsentää, ettei kukaan tule sitten syyttämään minua ja kertomaan että laitoin paketillisen hunajamarinoitua kanaa sinne salaattiin kuten käskit ja nyt koko perheellä on salmonella, kiitos vaan.) 

Voit laittaa sekaan myös kesäkurpitsaa, sieniä (jos tykkäät niistä, senkin perverssi), kvinoaa, kurkkua, viikunoita tai luoja paratkoon korvata mansikat vadelmilla ja fetan vaikka leipäjuustolla. Oikeastihan sinä voit tehdä ihan mitä haluat, mutta jos haluat tehdä tämän salaatin, ei kannata. Siitä tulee sitten jotakin muuta.

Jos teet ja otat kuvan niin tägää minut (@tiiamarietta) siihen! Haluaisin nähdä osaatko muka tehdä sen oikein lisää kesämansikkasalaatteja!

 

Lue myös: