Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2003. Se oli hieno vuosi. Venäläisduo t.A.T.u. joutui esiintymään vaatteet päällä euroviisulavalla, Anneli Jäätteenmäki oli Suomen pääministeri vain ohikiitävän hetken, Britney Spears deittaili Colin Farrellia (KYLLÄ OMG muistatteko tätä) ja julkaisi maailmankaikkeuden parhaimman kappaleen (Toxic), minä tanssin Mr. Brightsidea tuubitopissa Tampereen YO-talolla enkä kerta kaikkiaan arvannut, että voisin joskus saada siitä perkeleellisestä veisusta tarpeekseni.
Kaikkea tätä tapahtui vuonna 2003. Ja sitten sen lisäksi minä pukeuduin tuubitoppiin (tietäjät tietävät: se oli lukiolaistyttöjen vakkariunivormu post-millennium-aikoina) ja kimaltelevalla perhosella koristeltuun epäsymmetriseen hameeseen, ja isäni otti minusta ylioppilaskuvat. Sellaiset kauniit ja eteeriset, klassiset oikeastaan, jotka kestäisivät aikaa. Ihan niin kuin tuubitoppi.
Ja sitten 16 vuotta myöhemmin minä katsoin niitä “aikaa kestäviä kuvia” ja olin ihan että ei saatana, minähän olen meemi. Joten täältä pesee, olkaa hyvät:
Kiitokset isälleni kuvista! (Kysyin häneltä muuten luvan, saanko tehdä näistä pilaa.) Otimme me muutamia sellaisiakin, joissa ei ole esimerkiksi roskista tai traktoria. Sellaisia, jotka kestävät aikaa. Kiitokset myös anonyymille kaverilleni, joka kannusti minua tähän touhuun ja on osan meemiteksteistä takana. Olet ihan persees- eiku kiitos, häpeä on tosi mukava tunne. Toivon että joskus saan auttaa sinua tuntemaan sitä myös.
EDIT: julkaisin näitä kuvia instastoryssani jo pari kuukautta sitten ja moni oli jo silloin kiinnostunut tutustumaan tarinoihin kuvien takana – mikä idea niissä on, mitä niillä haluttiin viestittää, miksi tiettyä tunnelmaa haettiin jne. Olen miettinyt asiaa ja keskustellut siitä isäni kanssa, ja tyly vastaus on, ettei tarinoita ole. Me vaan kuvailtiin. Esim roskista ja traktoria ja risukasaa. Koska miksi ei. Vähän sama tuon tuubitopin kanssa. Mää vaan puin sen päälle koska miksi ei.
