Posts tagged käsinojaton sohva
Kumpi sohva: uusi vai vanha?

Joku saattaa muistaa, kun kirjoitin keväällä unelmieni sohvasta, joka paljastuikin ihan mahdottomaksi hankinnaksi. Himoitsin sohvaa pitkään ja olin onnesta soikeana kun sain sen. Tavallaan rakastan sitä vieläkin, vaikken ole onnistunut makaamaan siinä mukavasti kahdeksan kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Kukaan ei kertonut minulle, että käsinojattomassa sohvassa ei kerta kaikkiaan voi maata. Siinä ei ole mitään, mihin nojata, ja tyynytkin liusuvat reunoilta alas. Koska käsinojaton sohva on nimensä mukaisesti käsinojaton, luoja paratkoon. (Asia, joka ei tullut minulle ollenkaan mieleen etukäteen.)

unfurl2.jpg

Mutta kaunis se on, perkele. Siksi siitä luopuminen onkin niin ärsyttävän vaikeaa.

Vanhempieni mökillä Pohjois-Karjalassa olisi kuitenkin sille korvaaja. Äitini verhoilema, isäni isän alun perin Askosta hankkima 50-60-lukulainen kaunistus seisoo lähes käyttämättömänä mökin nurkassa kuin kutsuen minua syliinsä. Jollen hakisi sitä sieltä, kipittäisi se todennäköisesti luokseni siroilla, kapenevilla vinoilla pikku jaloillaan. Sitten vaatettaisin sen uudelleen, koristaisin sen parilla pikku tyynyllä, täyttäisin sen vatsan vuodevaatteilla, painaisin vartaloni sitä vasten aina iltaisin ja kokisin täyttymyksen. Krhm. Tai siis niin, kohtelisin sitä kuten sohvaa kuuluukin.

vanha sohva

Himoitsen tuota kaunotarta niin kovin. Mutta toisaalta minulla on jo kotona varsin kaunis sohva, jota sitäkin himoitsin aikoinaan. Entä jos tämänkin kohdalla käy niin, että luulen, että se on hyvä, mutta kun saan sen kotiin, se paljastuu käyttökelvottomaksi? Voinko enää luottaa yhteenkään sohvaan? Onko mikään enää kuten ennen? Voi hyvä luoja, näinkö sohvafobiat syntyvät?

En yksinkertaisesti tiedä, kumman valitsisin. Molemmat sohvat ovat kauniita. Molemmat toimivat myös vuodesohvana. Perintösohvassa on sisällä varastointitilaa, modernissa sohvassa ei. Vanhassa sohvassa on käsinojat, uudessa ei. Moderni sohva on hyvä sellaisenaan, vintagesohva täytyisi verhoilla uudelleen. 

Valintaa vaikeuttaa myös se, että asunnossa on jo 40-luvun radio (tai no, käytännössä se on tällä erää vielä ullakolla, mutta haen sen varmasti alas huomen- ensi viikol- ihan pian), 50-luvun tuolit ja sohvapöytä sekä 60-luvun liinavaatekaappi. Jos ne saavat kaverikseen vielä yhden vintagehuonekalun, muuttuuko asunto välittömästi tunkkaiseksi mummolaksi? Pitääkö minun alkaa ostaa kettukarkkeja ja Pectus-pastilleja? Toinen vaihtoehto sitten taas on pitää sliikki tanskalaissohva, joka näyttää upealta, mutta on kuin lautakasassa makaisi?

innovation unfurl
IMG_4073.JPG
Miten löysin unelmieni sohvan (ja mikä siinä sitten meni kuitenkin pieleen)

Kun aloin tehdä remonttia (muistaako joku vielä? Siitä on jo vuosisatoja), palkkasin sisustussuunnittelijan avukseni. Tiedän, mistä tykkään, mutta mulla ei ole visuaalisen kokonaisuuden hahmotuskykyä ollenkaan. Sissari (slangisana, joka tarkoittaa sisustussuunnittelijaa. Sanaa käyttävät sellaiset ihmiset, jotka palkkaavat sisustussuunnittelijan. Kuten minä) ehdotti, että pieneen avokeittiölliseen olohuoneeseeni pantaisiin suuren sohvan sijasta pienempi divaani ja joku ihana nojatuoli. Nojatuoli olisi vaaleanpunainen, suunnittelin unelmissani. 

(Tiedän mitä ajattelette: tuon muijan täytyy olla tuhottoman rikas, kun se onnistui palkkaamaan ihan sissarin. Väärin. Sissari on tutun sisko, ja sain palvelun abyyt puoleen hintaan. Tosin tunteja meni tuplasti enemmän kuin olimme alunperin suunnitelleet, joten.. Hetkinen. Olenko minä tajuamattani tuhottoman rikas??)

Sitten kävikin niin, että löysin itseni Habitatista ihailemasta Innovation Unfurl -sohvaa viikko toisensa jälkeen. Oikeasti. (Olin useasti menossa esimerkiksi lounaalle, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että kaveri soittaa missä hitossa olet, olet tunnin myöhässä, ja minun piti myöntää että olen kaupassa hivelemässä sohvan pintaa ja kuolaamassa sen kankaalle. Tilanne eskaloitui jopa siihen pisteeseen, että ennen kauppaan sisään astumista tarkistin, ettei työvuorossa sattuisi olemaan sama tyyppi kuin viimeksi. Muutenhan ne saattaisivat alkaa luulla huomata, että olen joku sohvienkuolaaja hullu.) Käsinojattomine, sliikkeine olemuksineen Innovation Unfurl vangitsi minut, työnsi vaaleanpunaisen nojatuolin mieleni reunamille ja survoi itsensä tilalle. Testailin sitä moneen otteeseen useiden eri ihmisten kanssa vakuuttuakseni siitä, että teen järkevän ostopäätöksen. Tässä on tosi mukava istua, eikö? On, kyllä on.

Sopivan alennusmahdollisuuden tultua ostin Innovation Unfurlin ja olin itseeni huipputyytyväinen: tässä on minulla supertyylikäs sohva (jonka sissarikin muuten hyväksyi), funktionaalinen designtuote (koska vuodesohvaominaisuus), ja jonka sain vielä ihan järkevään (tai no, krhm, semijärkevään) hintaan. (Normaali hinta taisi olla 826 euroa, ja sain Habitatin kantispäivillä 25 prosentin alennuksen. Lisäksi piti maksaa tietysti kotiinkuljetus.)

Sitten se tuli minulle kotiin. Ensin otin siitä kuvia ja mallailin sitä paikoilleen. Hitto, että se onkin hieno, ajattelin. Tein kyllä huippuhyvät kaupat. Sitten yritin maata siinä. 

Kävi ilmi, että käsinojattomassa, sliikissä sohvassa on ihan helvetin vaikea maata rentoutuneesti. Mihin tässä pitäisi oikein nojata?

No, ainakin siinä voi istua.

(Aion hankkia isot tyynyt sohvan reunoille. Sitten minulla on sliikki, käsinojaton tyynykasa. Hyvinhän tämä meni.)

Lue myös: