Posts in matkat
8 asiaa, mitä opin Islannista

Olin viime viikonloppuna Icelandairin kutsumana pressimatkalla Islannissa, ja siis vitsi se paikka on uskomaton. Nautimme Reykjavikista ja lähialueista ystäväni Einon kanssa kolmen päivän ja kolmen yön ajan, ja opin Islannista ainakin nämä seuraavat asiat:

1. Koko maa on asuttavaksi kelpaamaton enkä ymmärrä, miten ensimmäiset islantilaiset ovat voineet ajatella, että “hei muutetaan tänne”.
Pikkuruinen saari on olemassa vain siksi, että kukaan tai mikään ei voisi elää siellä, ja se, mikä yrittää, tuhotaan. Kaikki on karua, missään ei kasva mitään, maa on kovaa, kökköä kiveä, (joka muuten syöksee savua ja laavaa välillä huvikseen) ja jos jossakin sattuu olemaan vettä, se on niin kuumaa, että se polttaa sinut kuoliaaksi. Siis kuka siellä muka asuu??? No islantilaiset. No biggie.

2. Kaikki on joko ihan lähellä tai helvetin kaukana.
Joka paikkaan kestää Reykjavikissa 10 minuuttia. Kävimme muutamassa ravintolassa, jotka olivat täysin eri etäisyyksillä jopa toisistaan, ja joka ikiseen kesti maagiset kymmenen minuuttia kävellä. Jos lähtee muualle, menee “vähän” kauemmin (ks. kohta 4), mutta se on sen arvoista, koska siellä on JUMALAUTA VESIPUTOUKSIA JA GEYSIREITÄ JA KAIKKEA. Plus tietenkin helvetisti kovaa, kökköä kiveä ja silmänkantamattomiin ei-mitään.

3. Paikallinen kieli on käsittämätöntä, mutta sitä ymmärtää.
Kaikki puhuvat hirveän hyvää englantia. Mutta aika paljon islantia ymmärtää, jos puhuu vähän ruotsia, ja lisää joka toisen sanan jatkeeksi esimerkiksi “hikkur” tai “ekkir”. Ai niin ja yleisin miehen nimi on Palli, ja morjestellessaan ihmisiä voi sanoa “Bless”. Huumoriosasto siis taattu.

4. Islantilaiset ovat pohjoismaisia lattareita.
Bussit ovat myöhässä, aikataulut täysin sekaisin, meininki hyvin suurpiirteistä ja kaiken voi perua viime hetkellä. Mutta toisaalta takkinsa ja laukkunsa voi jättää mihin hyvänsä vahtimatta, eikä kukaan nyysi mitään. Toisin sanoen koko ajan ärsyttää niin maan pirusti, mutta yhtä aikaa sitä on ihan että aaaawwws.

5. Joka paikassa on wifi.
Jopa bussissa. Parasta.

6. Ruoka ja juoma on herkullista.
(Mietit varmaan että missä ruoka ja juoma nyt eivät olisi herkullisia. No minä kerron missä: venäläisen pikkukaupungin hotellissa, jossa yövyin kesällä 2010, ja jossa tarjoiltiin aamupalaksi muovilautaselta kaksi mikrossa lämmitettyä, rustoista nakkia ja yksi harmaa kananmuna.) Reykjavikissa ehdin viikonlopun aikana tehdä kolme tuiki tärkeää ruoka- ja juomahuomiota. 1: ravintoloissa tarjoillaan paljon ihanaa, tuoretta turskaa ja mehevää lammasta. 2: melkein kaikissa suklaapatukoissa on suklaan lisäksi lakritsia. 3: GT:n voi tilata halutessaan tuplana ja/tai kompaktina, ja koska minä en ollut koskaan kuullutkaan kompaktista gin tonightista, minulle kerrottiin, että siinä on vähemmän tonicia, jotta itse alkoholin aromit tulevat parhaiten esiin (koska juuri niitähän me haluamme maistella).

7. Sää on ookoompi kuin uskoisi.
Kaikki luulevat, että Islannissa on tosi kylmä, vaikka oikeasti lämpötilat ovat melko siedettäviä (jos sattuu tuulemaan, lähtee tukka päästä, mutta muuten on aika lämmin). Siksi turistit tunnistaa Sorelin ubermegatalvisaappaista (joita kieltämättä googlailin itsekin ennen lähtöä) ja pakasta vedetyn näköisistä, tuulenkestävistä asuista, jotka sihisevät ja suhisevat ohi mennessään – paikalliset taas farkuista ja tennareista.

8. Paikallinen Tinder on tulessa.
Porukka on Islannissa kaikissa deittisovelluksista todella aktiivista, suorapuheista ja valmista oikeastaan mihin hyvänsä. Älkää kysykö, mistä tiedän tämän. Mutta uskokaa mitä sanon.

Kiitos matkan tarjoamisesta Icelandair, matkakumppanuudesta Eino ja paikallistietämyksestä Liina! Paikat, joissa Icelandairin piikkiin kävimme:

Lue myös:

New York: ravintolavinkit

Kun tulin noin kuukausi sitten takaisin lomamatkalta New Yorkista, sain paljon kyselyitä ravintolavinkeistä. Totta puhuen minua hiukan hirvittää suositella kenellekään mitään kaupungista, jossa on kaikkea. Niin kuin ihan vttu oikeasti kaikkea. Mikä minä olen suosittelemaan juuri niitä paikkoja, joiden ovesta satuin kompastumaan sisään? Mitä jos naapurissa on jokin parempi?

Muuuuutta koska menin jo lupaamaan jollekulle, että kirjoitan tämän jutun, tässä tulee. Pöytäkirjaan merkittäköön, etten seiso seuraavien sanojen takana. Tai no seison tietenkin, mutta en sillä tavalla voi vannomaan mennä, tai että mistä minä tiedän mistä te pidätte, tai kokeilkaa nyt jotain muutakin, tai siis kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.

Aamupalalle:

Grey Dog oli vakkari aamiaispaikkani kolme ja puoli vuotta sitten, kun asuin New Yorkissa pari kuukautta, eikä se saavuttanut vakkariasemaansa pelkästään sillä, että se sijaitsi samalla kadulla kuin vuokrakämppäni Chelseassa. Eikun hetkinen, juuri niinhän siinä kävikin. Mutta ei se pahaa ollut! En minä muuten olisi syönyt siellä joka toinen päivä. Vai olisinkohan?

Two Hands tarjoilee australialaishenkistä aamiaista kahdessa sijainnissa. Meille oltiin hehkutettu ravintolan banana breadia oikein kyllästymiseen asti ja ravintola oli kertakaikkisen ihana siihen asti, kunnes tilasimme sitä ja meille kerrottiin, että se on loppu. Nyt olen sitä mieltä että koko rafla saisi tulla sillä tavalla ärsyttävästi nipistellyksi kyynervarresta. Ihan koko ajan.

Two Hands.

Two Hands.

Illalliselle:

Olen halunnut käydä Freemansissa (tuossa ylhäällä kuvakarusellissa, joka toivottavasti toimii) Lower East Sidella jo vuosia, mutten ole koskaan uskaltanut. Minua on varoiteltu, että pöytä on vaikea saada ja paikka aina täynnä. Paskanmarjat, sanon minä. Me kävelimme neljän hengen seurueella suoraan sisään parhaaseen illallisaikaan. Raflan artisokkadippi (joka on oikeastaan eräänlainen gratiini) on kuuluisa ja myös maineensa veroinen. Tilaa se.

Söin matkan aikana Sunday in Brooklynissä kaksi kertaa – saman päivän aikana. Tuplakäynti oli puhdas vahinko, mutta olen onnellinen, että se tapahtui: ravintola on täysin eri paikka lounas- ja illallisaikaan. Lounaalla tarjoillaan aamiaishenkistä osastoa: munakkaita ja shakshukahommia, illalla paljon kaikkea jaettavaa ihanaa, jossa on osin hiukan kikkailun makua, mutta hyvää on. Tilasimme täällä muuten gin basil smashit, jotka eivät olleet yhtä hyviä kuin minun tekemäni, mutta aika hyviä silti. Pöytäkirjaan merkittäköön sillä tavalla alaviitteeksi, että tilasimme ne illallisella, emme lounaalla.

Sunday in Brooklyn.

Sunday in Brooklyn.

Pietro Nolita.

Pietro Nolita.

Pietro Nolita on Pink as Fuck eli lisänimensä mukaisesti kauttaaltaan vaaleanpunainen ravintola. Suoraan sanoen en enää oikein muista, mitä siellä söin, enkä siksi voi suositella paikkaa ruoan puolesta erityisesti (tosin melkein kaikista nykiläisistä ravintoloista saa hunajapaahdettuja ruusukaaleja ja se riittää minun kanssani melko pitkälle), mutta rafla oli niin kivan näköinen, että suosittelen siellä käymistä ihan kuriositeettina. Muistaakseni cocktaillista oli kiinnostava (ja kenties myös syy sille, etten muista, mitä söin).

Bar Sardinessa West Villagessa sain parhaan koskaan maistamani hampurilaisen, sellaisen joka syödään haarukalla ja veitsellä. Valitettavasti en saanut siitä kuvaa, koska paikassa oli tosi pimeää, mutta sen välissä oli pikkuruisia paistettuja perunasuikaleita. PIKKURUISIA PAISTETTUJA PERUNASUIKALEITA. Nyt tiedän, mistä unelmat on tehty: pikkuruisista paistetuista perunasuikaleista.

Pikaruokaa:

Five Guysista saa minun mielestäni kiistatta (mielestäni kiistatta on ehkä paradoksaalista, mutta olkoon, en minä omaa mielipidettäni kiistä) maailman parhaan käsillä syötävän hampurilaisen. Uskon, että burgerit pitää jakaa paremmuuslistauksissa erikseen käsillä syötäviin ja aterimilla syötäviin, ja Fuve Guys on ensimmäisessä kategoriassa kiistatta (mielestäni) paras, sillä täytteet saa päättää itse. Omat suosikkini: majoneesi, salaatti, tomaatti, sinappi, raaka sipuli. Kasvishamppari ei kyllä täällä ole kuulemma hirveän hyvä. :(

Baohaus tarjoilee taiwanilaisia bao-buneja East Villagessa ja kuolen, koska en ole löytänyt yhtä hyviä baoja mistään. Ravintolan omistaa Eddie Huang, kokki, ravintoloitsija, kirjoittaja, tv-juontaja, ja juuri opin Wikipediasta, että hän on myös yritysasianajaja, joka menetettyään työnsä finanssikriisissä ryhtyi STAND-UP KOOMIKOKSI JA PILVIDIILERIKSI whatttt.

Baohaus.

Baohaus.

Five Guys.

Five Guys.

Oikeastihan minä en kyllä ole nykiläisissä rafloissa mikään asiantuntija. Sitä on Inke. jonka instatilin highlightseista löytyy ihan oikea NYC-ravintolavinkkilista, jota saatettiin tai sitten ei saatettu eli kyllä saatettiin käyttää hyödyksi myös tällä meidän reissulla. Kiitos Inke!

Lue myös:

Kiva kesäkaupunki: Uusikaupunki (eli viisi asiaa, jotka sinunkin tulee tietää Ukista)

Suomi-matkailuteemainen kesäkaupunkisarja jatkuu! Tällä kertaa tutustumme paikkaan, josta Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on kotoisin. Yllättävästi se on (drumroll) Uusikaupunki eli Uki eli Ugi.

(Ravintola Captain's Makasiini.)

(Minä ja Pasklahti ja hyvät munkit EHHEHEEHE.)

Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti Visit Uusikaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa täydellisen kesäreissun viime kuussa ja kutsui vieraakseen minut ja muutaman blogikollegani. Mukana olivat Emmi Nuorgam -Emmi Nuorgam, Mamma Rimpuilee -Laura, Valeäiti-Hanne ja Live now – dream later -Saana. Se oli upeaa! Ajelimme kaupunkijunalla, kävimme taidenäyttelyssä ja museossa, joimme viiniä, tutustuimme panimoon, Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista järjesti dramatiikkaa murtamalla kyynärpäänsä ja lähti sairaalaan, me muut viis veisasimme hänen tuskastaan ja matkustimme hurjalla pikaveneellä yöksi majakkasaareen, paijasimme siellä lampaita, kiipesimme majakkaan ja saunoimme ja minä päätin että ryhdyn lammaspaimeneksi ja jätän kaiken muun. 

No se murtumishomma ei tietenkään kuulunut ohjelmaan. Mutta ainakin opimme, että niinkin voi käydä. Emmekä me oikeasti veisanneet viittä. Viisiä. Viistä? Olimme tiiviissä someyhteydessä Sappisen-Päiviin-Uudestakaupungista saaresta ja lampaidenpaijaamishommista käsin ja lällättelimme koko ajan miten ihanaa meillä on olimme hyvin myötätuntoisia hänen onnettomuutensa vuoksi. 

(Isokarin luotsitupa (jossa lammaspaimeneksi valitut majoittuvat OMG OMG).)

(Lammakset!)

(Pikku thuuli.)

Mutta jotta tämä Ugi-homma ei lähtisi lapasesta, keräsin viiden kohdan listan asioita, jotka sinunkin täytyy tietää Uudestakaupungista:

Pasklahti. Kaupungin keskustaa koristava vesialue ei ole missään nimessä joki, vaikka se saattaa näyttää erehdyttävästi siltä. Se on lahti. Viralliselta nimeltään Kaupunginlahti, todelliselta nimeltään Pasklahti. 

Ei mittä. Paikallinen "noniin". Hyödyllisin sanonta ja vastaus jokaiseen kysymykseen. Mitä kuuluu? Ei mittä. Maistuiko ruoka? Ei mittä, se oli herkullista! Kiitos! Ei mittä kato! Lähdetäänkö? Ei mittä. Sappisen-Päivi-Uudestakaupungista on jopa kirjoittanut ei-mittästä, niin kiinteä osa se on ukilaista identiteettiä. 

Uusikaupunki on syötävän söpö. Tsekkaa ainakin naivistinen taidetalo Pilvilinna, joka on maalattu lattiasta kattoon sekä sisältä että ulkoa, ja jonka puutarha on metsäinen taidepolku (mieletön). Käy myös vanhaan sähkölaitokseen perustetussa Bonk-museossa (ei huumorintajuttomille). Lisäksi Pasklahden ranta on pullollaan ihania terassiravintoloita ja -kahviloita. Meillä kävi onni, sillä pääsimme myös syömään Café Kukonmäkeen, erään perheen kotiin, jonka he avaavat puutarhakahvilana kuudeksi päiväksi kesässä. KUINKA SÖPÖÄ?

(Pilvilinna.)

(Isokarin majakka.)

Kaupungin rajat. Isokarin majakkasaari on virallisesti osa Kustavia, vaikka se onkin maantieteellisesti Uudenkaupungin puolella. Ja tästä paikalliset ovat kyllä tosi tarkkana, nimimerkillä ukilaishashtageja-Isokari-kuvissaan-julkaisseet-ja-näpäytetyiksi-tulleet-matkailijat-morjesta. Mutta siis saareen kannattaa mennä, se on henkeäsalpaavan kaunis. Itsehän haluan muuttaa sinne asumaan loppuelämäkseni. 

Uusikaupunki voittaa puutalokisat.Ugissa on Suomen suurin yhtenäinen puutalokeskus, vaikka Porvoota ja Raumaa aina hehkutetaan. (Toisaaltahan siis gyl raum o ain raum, mut silti.)

Lue myös: 

Testissä: Hesehotelli

Rakastan Hesburgeria. Siksi, kun minun piti mennä toissaviikolla Turkuun yöksi ja kaikki oli ihan jumalattoman kallista lyhyellä varoitusajalla, otin huoneen Hesehotellista. Kokemukseni keräsi muutamia hämmentyneitä kommentteja valtaisasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa – jonka oletan johtuvan siitä, että kaikki muutkin rakastavat Heseä – joten päätin kirjoittaa siitä. Sitä paitsi tämähän on kotimaan matkailua parhaimmillaan!

hesehotelli

Hesehotellihuoneen varaaminen netissä oli helppoa. Päätin maksaa varauksen vasta paikan päällä koska epäluotettava internet. Minusta on ylipäätään kiva, ettei kaikkea aina tarvitse maksaa etukäteen.

Hesehotelli on Turun linja-autoasemalla, joka on kätevää, jos tulee paikalle linja-autolla. Itse tulin tietenkin junalla, koska rahaa on ja se näytetään. (Mutta sitä ei ole tarpeeksi ylellisempään hotelliin.) Heti alkuun koin kiusallisimman hetken koko makan aikana: sisäänkirjautuminen hotelliin tapahtuu Hesburgerin tiskillä. Haluan tässä alleviivata, etten koskaan ole ollut kiusaantunut Hesburgerin tiskillä, koska rakastan Hesburgeria. Mutta on pikkuisen eri asia mennä Hesen tiskille tilaamaan juustoateriaa punaisella majoneesilla kuin mennä Hesen tiskille sanomaan "HEI MÄÄ JÄISIN TÄNNE YÖKSI". Eikä huonetta (tai palvelua) ole maailman kivointa odotella Hesen eteisessä. Plussaa Hesehotellille kuitenkin siitä, että itse ravintola on niin myöhään auki, että sisäänkirjautuminen onnistuu hankalammallakin aikataululla. (Ai niin ja tein tilanteesta entistä kiusallisemman kysymällä tiskillä, kannattaako maksaessa näyttää Hesen bonuskorttia. Ei kannata.)

hesehotelli2.jpg
hesehotelli3.jpg

No sitten, itse huone. Se oli tosi ookoo. Melko tilava, aivan siisti, eikä lainkaan hampurilaisteemainen. Muistuttaa paljolti Omenahotellia (jossa yöpyminen olisi muuten maksanut tuplasti enemmän) punaisine värityksineen, mutta on paikoin jopa siistimmän oloinen. Matkan aikana olin kehitellyt kauhuskenaarioita siitä, ettei huoneessa olisi ollenkaan kylppäriä, mutta sellainenkin löytyi, yllättävän tilava ja siisti. Hotellissa on myös langaton netti.

Yhden hengen huone maksoi 55 euroa yöltä, joka on minusta aika lailla saatanan hyvä hinta. Minun huoneessani oli hyttisängyt, joka ei haitannut koska olin yksin, mutta pariskuntamatkailijaa se voisi vähän sylettää. Ajatelkaa! Pariskuntamatka Hesehotelliin! Miten ihana ajatus! Parisänkyjäkin kuulemma kyllä on. 

Aamupala ei sisälly huoneen hintaan, mutta sen saa kuuden euron lisämaksusta. Se on runsas: valittavana on kahvi tai tee, tuoremehu tai limu, jogurttimysli tai röstiperunat, aamiaishamppari/kananmuna-pekoni-sämpylä/munatortilla/ruisleipä. En kysynyt, mutta oletan, että vegaani saa tilata munatortillan sijaan vegaanisen kasvistortillan. Itse valitsin tietenkin aamiaishampparin, jotta kokemus olisi mahdollisimman täyteläinen. Se oli aika tuhti, mutta kaipasi silti mielestäni majoneesia. Hesen majoneesit best. 

hesehotelli aamiainen

Kaiken kaikkiaan Hesehotellikokemukseni oli hinta-laatusuhteeltaan viis kautta viis. Haluan kuitenkin varoittaa vastustamattomasta tarpeesta alkaa kutsua kaikkea hesejoksikin. Hesehotellin yöpyjä kävelee helposti heserappusia ja hesekäytävää, manee ensin hesesuihkuun ja sitten hesesänkyyn nukkumaan, koska on heseväsynyt ja heseaamulla pitää hesetehdä hesetöitä ja niin hese-edelleen. Ai niin ja autoilijoille tiedoksi, että Hesehotellin yhteydessä on myös autopesula HesePesu. Oikeasti. 

P.S. Tämä ei ole yhteistyö. Rakastan vilpittömästi Heseä.

Lue myös: 

Kiva kesäkaupunki: Tampere

Luulen aina, että kaikki tietävät automaattisesti minun olevan kotoisin Tampereelta. Neljäntoista vuoden helsinkiläisyyteni on kai hionut morjestuksistani suurimmat ärrät ja minimoinut ostoslistoiltani enimmät mustamakkarat, koska kaikki eivät kerta kaikkiaan näe tamperelaiseen sieluuni. 

Kattokaa ny! Ihan selvä manselainenhan se siinä!

Yksi syy epäselvään tamperelaisuuteeni saattaa tosiaan olla se, että olen pian asunut Helsingissä pidempään kuin Tampereella. (Nyt joku siellä laskeskelee että mitäs hittoa, kyllä tuo Timpsi on vanhempi kuin kaksi kertaa neljätoista. Ja on ihan oikeassa. Elämäni synkin salaisuus on se, etten ole alun perin kotoisin Tampereelta, vaan Jyväskylästä, ja siellä asuin elämäni ensimmäiset (ja ilmeisen synkät) vuodet.) Toinen syy on se, että Manse on muuttunut vuosien varrella niin valtavasti, etten minä tiedä sieltä enää mitään tai tunne ketään. Tästä huolimatta jakelen tosi mielelläni Manse-vinkkejä. Ja vielä pari viikkoa sitten ne olivat jotakuinkin tätä tasoa:

"Tiesitkö, että Tampereen Keskustorille avattiin Suomen ensimmäinen McDonald's? Sitä ei kylläkään enää ole. No mutta Mansen YO-talolla on töissä legendaarinen Kari, joka sattuu olemaan kaverini iskä. Hän on kylläkin jäänyt jo eläkkeelle. Mutta hei, jos haluat ostaa samettihousut Tampereelta, paras paikka siihen on VaVa. Tosin se on kyllä suljettu jo vuosia sitten. Hei yksi tosi hyvä ravintola on toi Pork & More – ai hetkinen, sain juuri tiedon korvanappiini ettei sitä enää ole."

Eikä parempaa ehkä voikaan odottaa ihmiseltä, joka on asunut Tampereella viimeksi vuonna 2003 (vaikka käykin siellä ainakin kerran kuussa). Onneksi hätään kiirehti Hungry for Tampere, Visit Tampereen ravintolakampanja, joka kutsui minut ja bloggaajakollegani, Lyhyenä hetkenä -blogin Pian yöksi Tampereelle syömään ja juomaan. Siis onneksi. He käytännössä palauttivat ja pelastivat tamperelaisuuteni rippeet, ja nyt osaan antaa jo joitakin vielä olemassaolevia suosituksia:

Ostoksille ja lounaalle: Tampereen Kauppahalli

No okei, täällä minäkin olen sentään lapsesta asti pyörinyt. Kaverini isä oli lihakauppias, ja lampsimme usein halliin koulun jälkeen hakemaan jotkut makkaramaistiaiset. Tiedän, kuulostaa siltä, että olisin kasvanut Melukylässä tai jossakin. Idyllisyydessä ei kieltämättä olla siitä kovin kaukana: kamoon, makkaraa suoraan lihatiskiltä. Tampereen Kauppahalli on vaaleansinisine kojukoristeineen mielestäni ehkä Suomen kaunein kauppahalli. Kävimme Hungry for Tampereen matkalla lounaalla ranskalaisravintola 4 vuodenaikaassa, jota vihaan, koska sen taivutus on tekstissä minulle tosi hankalaa, mutta rakastan, koska c'est magnifique. Ostoksia kannattaa tehdä 4 vuodenajan delin lisäksi ainakin Juustosopissa, suomalaisiin oluisiin erikoistuneessa Flindassa ja jossakin hallin ihanista kukkakaupoista. 

Drinkeille: Periscopen terassi

Kaupungin uusin ja kiiltävin asia on todennäköisesti Ratinan uusi kauppakeskus. Ja sen "tornissa" on paitsi hulppeat näköalat tarjoava ravintola Periscope, myös Periscopen mieletön kattoterassi. Mää rrrrrrakastan kattoterasseja. Mun mielestä niitä pitäisi olla joka paikassa enemmän. Sillä lailla että voisi tehdä kattoterassikierroksen ja käydä monessa! Mutta sitten ehkä lisäksi toivoisin, että niissä olisi joku kaitsemassa raivokkaita, pöytiä metsästäviä tamperelaisia asiakkaita. Pöytien varaaminen laukuilla/huiveilla/takeilla not best. 

Illalliselle (tai lounaalle): Ravintola Kajo

Nyt on kuulkaa. Kyllä nyt kuulkaa on. Tiedättekö, kun sitä aina toivoo, että löytäisi ravintolan joka on yhtä aikaa siisti, muttei fancy, korttelimainen, muttei pupi, ja kiva, kaunis ja kohtuuhintainenkin vielä? Kajo on sellainen. Ruoat on tarkoitettu jaettaviksi, mutta jos menet sinne, älä suostu jakamaan Kajon "siipiä" eli Zukkini rolls -annosta (kuvassa) kenenkään kanssa. Annoksessa on fritattuja kesäkurpitsamyttyjä, fetaa ja mansikkaa, ja koko hoito maistuu yhtä aikaa lohdulliselta mansikkahvohvelilta ja syntiseltä intohimolta. Ihanaa. Kajossa istuu mielellään pitkän illan ja kuuntelee tarinoita viineistä, mutta lounaalla nyt vähintään kannattaa käydä. Kolmen ruokalajin lounas irtoaa nimittäin KUUDELLATOISTA EUROLLA, ainakin vielä toistaiseksi, koska ravintolan alhaisia hintoja on ihasteltu niin laajalti, että omistajat ovat alkaneet epäillä, lähteekö liian halvalla. No ei ny. Mutta melkein. 

Uimaan ja saunaan: Rauhaniemen kansankylpylä

Yksi asia on taivahan tosi: Tampereella pitää ihmisen saunoman. Sehän julistettiin juuri maailman saunapääkaupungiksi! Sekä talvella että kesällä kannattaa ehdottomasti suunnata Rauhaniemen rantaan eli Rauhaniemen kansankylpylään. Pelkästään tuo nimi saa minut juoksemaan ottamaan taksin sinne. Aivan hel-ve-tin hyvät löylyt, asiallista saunajengiä, suloinen ranta ja hyvä uintipaikka sekä talvi- että kesäuintiin vaikka koko perheelle. Rauhaniemestä löytyy muuten myös Minettin jäätelökioski. Italialainen Minettin perhe alkoi valmistaa ja myydä jätskiä Mansessa jo vuonna 1925, mutta tiedättekö mikä on parasta? Se, että minä olen saanut jätskisuvulta toisen nimeni, eräältä Marietta Minetiltä. 

Syömään ja saunaan: Tullin Sauna

Kun yksi sauna ei riitä, pane merkille, että Tullintorin kauppakeskuksen ja Tampere-talon väliin avattiin keväällä sauna ja bistro, jossa saa hyvät löylyt ja maukkaat pöperöt. Tällä visiitillä emme ehtineet syödä kuin aamupalan (asuimme hotelli/hostelli Dreamissa, joka on Tullin saunan yhteydessä), mutta olen aiemmin käynyt bistrossa syömässä. Ruoka oli todella hyvää: hienostuneesti rakennettua, mutta rouheaa ja runsasta. Saunakin oli kiva, ja todella edullinen helsinkiläisvastaaviin verrattuna, vaikka uintimahdollisuutta jäinkin vähän kaipaamaan. En kuitenkaan muista, milloin olisin käynyt yhtä pitkiä keskusteluja vasta tapaamieni rokkareiden kanssa median tulevaisuudesta, maailman hotellivalikoimasta, ilmastonmuutoksesta ja luoja-ties-mistä saunan lauteilla. 

Samppanjalle: Champagne Bar Santé 

Baari, josta saa samppanjaa. Tampereen keskustassa. Tarvitseeko sanoa muuta?

Kiitos Visit Tampere ja Hungry for Tampere, jotka tarjosivat hotellin ja herkuttelut. Suosittelen kaikille lämpimästi paitsi Tamperetta, myös turistireissua omaan kotikaupunkiin. Kiitos myös matkakumppanilleni Pialle!

Lue myös: 

Kiva kesäkaupunki: Nuutajärvi

Jokainen suomalainen kaupunki ja ja kylä on kiva kesäkaupunki. Sinullekin on varmaan joskus käynyt niin, että olet kertonut käyneesi vaikka Forssassa tai olevasi kotoisin vaikka Vaasasta tai että vanhempasi asuvat Oulussa tai että aiot mennä Ryttylään – ja aina on joku, joka sanoo: "Forssa/Vaasa/Oulu/Ryttylä! Se on kyllä kiva kesäkaupunki."

Siksi aloitan juttusarjan kivoista kesäkaupungeista. Ensimmäisenä vuorossa on Nuutajärvi.

Minua Instagramissa seuraavat ehkä huomasivatkin, että kävin vajaa pari viikkoa sitten kuntoutusporukkani kanssa Nuutajärvellä. Osallistuin viime ja toissavuonna toimittajille järjestettyyn kuntoutukseen (lähinnä selkäni vuoksi), ja kun kuntoutus loppui, päätimme porukan kanssa että haluamme tavata toisiamme vielä. Yksi meistä asuu Nuutajärven lasikylässä, joten treffit sovittiin sinne. Joimme kuohuvaa lasitaiteilija Markku Salon laseista hänen kotonaan, ihastelimme kollegamme kanojen munimia munia, kävimme katsomassa lasitaiteilijoita hommissa ja saunoimme Lasaretin (jossa kollegani lasitaiteilijamiehensä kanssa asuu) pihasaunassa. Kerta kaikkiaan ihana kesäpäivä. 

Nuutajärvi on noin 300 asukkaan kylä ja suomalaisen muotoilun ja lasitaiteen kehto. Jos et ole koskaan käynyt Nuutajärvellä, mene sinne. Mutta älä ehkä mene sinne talvella. Mene kesällä, se on katsos kiva kesäkaupunki. Ja jos suinkin pääset, mene sinne ensi lauantaina, 19. toukokuuta, sillä silloin siellä järjestetään jokavuotinen Nuutajärvi-päivä, koko perheen tapahtuma, joka sisältää ohjelmaa koko perheelle, huutokauppahommia sekä lasiesineiden ja outlet-kauppojen torimyyntiä. Lisäksi siellä on kiva uimaranta, jos sää sattuu uimishommat sallimaan.

Nuutajärvellä on tehty lasia yhtäjaksoisesti jo 225 vuotta. Ensin tehtiin ikkunalasia, viinapulloja ja säilöntäpurkkeja, sitten juomalaseja, koristelasia ja taidelasia. Nuutajärven tunnetuimpia asukkeja ovat varmaankin lasilinnuistaan tunnettu muotoilija Oiva Toikka ja lasitehtaalla taiteellisena johtajana pitkään toiminut motoilija Kaj Franck. Siellä oli 1850-luvulla töissä myös muuan G.F. Stockmann, joka sai tehtäväkseen lähteä Helsinkiin ja perustaa sinne Nuutajärven lasia kauppaava myymälä. Arvaatteko, mikä siitä tuli? No eräs pikkuliike nimeltä Stockmann. Jarvatkaapa muuten ketkä muut siellä ovat olleet töissä? No minun isäni ja äitini. Pikkuisen myöhemmin vain.

Ymmärrän että Nuutajärvellä ei ehkä ole yhtä syvää koloa monen sydämessä kuin minun. Vanhempani asuivat siellä vuosina 1977-1981, kun isäni työskenteli Nuutajärven lasin vientipäällikkönä. Äitini taas oli paikallisen päiväkodin johtaja. Mutta arvatkaa mikä on kaikkein älyttömintä? Rakennuksessa, jossa isälläni oli aikoinaan toimisto, toimii nyt kylähotelli Tyyne. Siinä asuvat vierailevat lasitaiteilijat ja muut vierailijat, ja huoneita on juuri remontoitu (ja käsittääkseni remontoidaan parhaillaan) uuteen uskoon. No se ei kyllä ole kovin älytöntä, ajattelet varmaan. Ja olet ihan oikeassa. Mutta se on, että kun minä yövyin Tyynessä, asuin sattumalta juuri siinä samassa huoneessa missä isälläni oli 40 vuotta sitten toimisto. Samassa huoneessa! Se on tuossa allaolevassa kuvassa, toisessa kerroksessa, ensimmäinen iso ikkuna oikealta. Kyllä minä kuulkaa itkeä pillitin liikutuksesta ja saatan itkeä tässä kirjoittaessanikin pikkuisen. 

[[{"fid":"1037423","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"link_text":null,"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"media_original","alignment":"","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-media-original","data-delta":"1"}}]]

Mutta vaikka minun isäni toimisto ei juuri sinua itkettäisi, on Nuutajärvi siitä huolimatta suloinen, kiinnostava, liikuttava paikka. Ja ennen kaikkea se on kiva kesäkaupunki. 

P.S. Ensi kerralla kivana kesäkaupunkina toimii elämäni suurimpiin rakkauksiin kuuluva Tampere.

Lue myös: 

Muista vessaraha ja 5 muuta hyödyllistä vinkkiä Brysseliin matkaavalle

Olin vappuna Brysselissä. Kaupungissa, jossa olin ollut au pairina 15 vuotta aiemmin. Ja koska olen nyt käynyt elämässäni 15 vuoden aikana kolme kertaa Brysselissä, voin paikkansapitävästi sanoa että minulla on viidentoista vuoden matkustuskokemus kyseisestä kaupungista, ja se taas sitten takaa minulle sellaisen asiantuntija-aseman että voin oikeutetusti alkaa jaella neuvoja sinne matkustamiseen liittyen. Eikö?

Listasin alle seikkoja, jotka olin unohtanut kyseisestä kaupungista, ja jotka palasivat siellä mieleeni rynnäkön lailla.

Mutta ensin söin vohvelin.

bryssel vohveli

Sitten ne neuvot:

Varaudu huonoon palveluun. Bryssel on kuuluisa siitä, että siellä on lähes joka paikassa aivan luokattoman paska palvelu. Virheitä tehdään jatkuvasti, eikä niitä todellakaan pyydellä anteeksi, puhumattakaan siitä, että kenelläkään olisi koskaan mitään hymyksi luokiteltavaa naamallaan. Esimerkki: tilasin eräässä kahvilassa pain au chocolatin. Tarjoilija sanoi, että ne ovat loppu ja kysyi, haluaisinko brownien sen sijaan. Sanoin, että joo, haluaisin jotakin suklaista ja pientä, otan mielelläni vaikka sen brownien. Kohta toinen tarjoilija tulee tuomaan minulle croissantin ja sanoo: pain au chocolatinne, olkaa hyvä. Ja sitten se ensimmäinen tarjoilija tulee hetken päästä takaisin ja sanoo että toin teille nyt croissantin kun ei sitä brownietakaan ollut. Sanoin sille vaan että "huomasin" ja samalla mietin, tietääköhän se, mitä suklaa on.

Muista vessaraha. Brysseliläisissä ravintoloissa, kahviloissa ja jopa baareissa on usein vessanhoitaja (dame de cour tai tuttavallisemmin madame pipi eli pissitäti), joka veloittaa jokaisesta vessakäynnistä 30-80 senttiä, riippuen ravitsemusliikkeen tasosta. Tämä on minusta tavallaan ihan mahtava systeemi: se takaa (yleensä) sen, että vessa on puhdas ja siellä on paperia. Lisäksi turistinakin pääsee aina vessaan, kunhan löytää ravintolan ja on pikkuisen käteistä mukana. Toisaalta inhottavaksi se muuttuu silloin, kun syytää rahaa jonkin baariin koko illan, ja koska tuotteet, joita ostaa, ovat todennäköisesti nestemäisiä, joutuu vessassakin käymään useamman kerran. Ja silti siitä joutuu joka kerta maksamaan. (Huom: inhottavuudessa ei ole mielestäni kyse hinnasta vaan siitä, ettei sitä ole leivottu ravintolan tuotteiden hintaan.)

bryssel

Ota mukaan sontsa. Brysselissä sataa melkein aina. Englannista puhutaan aina sateisena maana, mutta tilastotietojen perusteella (tai siis sen perusteella, että joku on joskus sanonut minulle, että tilastotietojen perusteella) Belgiassa sataa enemmän kuin Englannissa. Ota siis mukaan sateenvarjo ja ylimääräiset kengät, jos yhdet pääsevät kastumaan. 

Muista olla puhumatta suomea. Tai siis muista olla puhumatta pahaa muista ihmisistä suomeksi, koska samassa tilassa kanssasi on enemmän kuin todennäköisesti aina yksi tai useampi suomalainen. Muistan hyvin elävästi, kun viisitoista vuotta sitten keksin kaverini kanssa metrossa lukuisia mielikuvituksellisia käyttötarkoituksia vastapäätä istuvan naisen värikkäille sormikkaille. Ja sitten nainen nousi ja sanoi että "oikein hyvää päivänjatkoa teillekin". Ja jos tunnet jonkun suomalaisen, joka asuu Brysselissä, törmäät häneen takuulla. Itsehän törmäsin vappuna Brysselissä sattumalta viidentoista vuoden takaisen au pair -perheeni äitiin, jonka luulin asuvan Tunisiassa.

Älä säikähdä, vaikka paikallinen Fanta on enemmän keltaista kuin oranssia. Se maistuu silti melko samanlaiselta. 

Ai niin. Tsekkaa nämä paikat: nuhjuinen hedemäviinibaari Goupil le Fol, vanhaan rautakauppaan avattu ravintola La Quincaillerie, kahvila-baari Café Belga, vanhassa pankissa toimiva fiinimpi ravintola Belga Queen ja ruumisarkku-hevibaari Le Cercueil. (No, tuossa viimeisessä ei ehkä oikeasti ole mitään hirveän ihmeellistä, mutta se sattui olemaan keskustassa ainoa baari, joka oli myöhään auki ja meillä oli siellä superhauskaa.)

Goupil le Fol.

Goupil le Fol.

Belga Queen.

Belga Queen.

La Quincaillerie.

La Quincaillerie.

Bryssel 15 vuotta sitten

Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun lähdin Brysseliin au pairiksi. Jätän nyt suosiolla väliin kaikki öhö öhö en kai minä voi olla niin vanha -läpät ja sanon vaan, että vuosi oli tosi kiva. Kävimme muiden au pairien kanssa arkisin leffassa, salilla tai kävelemässä, keskiviikkoisin merimieskirkon au pair -illassa pelaamassa lautapelejä ja viikonloppuiltaisin irkkubaari O'Reillysissa (edelleen olemassa) tai salsabaari Montecristossa (suljettu) tanssimassa aamuun asti. Jätä nyt tästäkin väliin ne väsyneet öhö öhö olenko minä niin vanha että suosikkibaarinikin on jo suljettu -läpät ja kerron vain, että sen vuoden ajan emme sitten paljon muuta tehneetkään. 

Lienee sanomattakin selvää, että Brysselin-tietoni ovat hiukan vanhentuneet. Tiedän, että erikoisbaari Goupil le Fol on vielä paikallaan, ja että Palais de Justicen kulmilla on edelleen ihana antiikkitori (josta 15 vuotta sitten hankkimani art deco -henkinen avainlautanen minulla on muuten edelleen käytössä). 

Mutta uskaltaisin veikata, että Brysselissä on myös jotakin muuta kokemisen ja/tai näkemisen arvoista. (Kokemisella ja näkemisellä tarkoitan luonnollisesti pääasiassa syömistä ja juomista). Ja minä haluaisin tietää, sillä lennän sinne perjantaina. Osaisitko sinä kertoa, mitä se on?

Nämä kuvat ovat muuten Brysselistä 2003-2004, niin kuin fiksuimmat ovat varmaan jo (tupladenimistä) arvanneet. Otin ihan perkeleesti kuvia siellä. Ja otin ihan helvetin perkeleesti kuvia itsestäni, joka on sillä tavalla jännää. Vuonna 2003 ei katsokaas oikein käytetty digikameroita. Tai minulla ei itselläni ainakaan ollut sellaista. Räpsin siis tuhottomasti kuvia itsestäni täysin sokkona, ja vein kerran kuussa filmin Fnaciin kehitettäväksi ja jännityksellä odotin, että miltäköhän minä nyt niissä kuvissa näytän. Enkä koskaan näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Mutta tällaisia ne olivat, eri vaatteissa ja kampauksissa vain:

Ja sitten valitettavasti mukana oli myös tällaisia (tähän haluaisin kyllä sanoa että öhö öhö jumalauta minä olen vanha kun en yhtään muista tai usko tai suostu hyväksymään että olen näyttänyt tuolta siis oikeesti apua):

Ilmianna parhaat Bryssel-vinkit kommenttiboksissa!

Pliis.

Lue myös: 

Mitä ostan aina ulkomailta

Vastaan heti otsikon kysymykseen: sieniä.

Pesusieniä. 

Kun menen ulkomaille, haluan päästä paikalliseen supermarkettiin. En välttämättä osta sieltä mitään – haluan vain nähdä, millä tavoin tuotteet ovat esillä, mitä sellaista sieltä löytyy, mitä meillä ei ole, millaisia tuoreita hedelmiä en tunnista, ovatko kaikki muovipussit biojätepusseja kuten vaikka Italiassa – paitsi pesusieniä. Jos tarjolla on hyviä, siis. 

En tiedä mikä ihme suomalaisia kauppoja vaivaa, mutta tällaisia reikäisiä pesusieniä ei saa nykyisin mistään. Mistään. 

Siksi hamstraan niitä ulkomailta. Kun pari viikkoa sitten kävin Meksikossa, ostin paikallisesta supermarketista vähän paikallista karkkia tuliaisiksi, sipsejä heti syötäviksi (duh) sekä kuusi vaaleanpunaista pesusientä.

Käytän pesusieniä tiskaukseen. Uskon, että nuorena aikuisena vaihto-oppilaana ja au pairina viettämäni aika keskieurooppalaisissa maissa on saanut minut karttamaan tiskiharjan käyttöä, ja tiskaan kaiken sienellä. Niin ne siellä tekevät. Ongelmana on se, etten voi koskea sellaiseen vaahtomuovisieneen. Se on kuin raastaisi kynsiä liitutaululla, panisi villatumpun hampaiden väliin ja hinkkaisi haarukkaa puhtaaseen posliinilautaseen. Yhtä aikaa. Eikä mistään kaupasta löydy muunlaisia pesusieniä.

Siksi ostan ulkomailta aina pesusieniä.

Lue myös: