Posts in hyvinvointi
36 vuotta – ja kaikki on ihan toisin

Tänään minä täytän 36 vuotta (fanfaarit ja onnentoivotukset kommenttiboksiin, inboksiin ja *****boksiin, kiitos).

Tuntuu aivan eriltä, kiitos kysymästä. Ihan kaikki on muuttunut. Muuuutta ensin pikku disclaimer.

Juhlin synttäreitäni joka vuosi ihan raivolla – niin kuin jotkut ovat saattaneetkin huomata. Ja joka kerta joudun perustelemaan, miksi teen niistä niin ison numeron ja miten minä oikein kehtaan. Ja joka kerta minua kyllästyttää, että aikuisen ihmisen synttärifiilistely on ihmisistä niin huvittavaa (tai säälittävää). Antakaa mää ny täytän vuosia rauhas- eikun tekemällä siitä valtavan spektaakkelin. En nimittäin välttämättä koskaan pääse naimisiin, vaikka haluaisin ihan hulluna (haluaisin, mutten siksi, että rakkaus ja sitoutuminen ja läpä läpä ding dong, vaan koska JUHLAT), enkä välttämättä koskaan saa lapsia, joiden ikäsaavutuksia saa juhlia ihan täysiä (eikä kukaan muuten kysy että miksi teet tuosta nelivuotiaasta noin ison numeron) ja koska olen yksityisyrittäjä, pääsen harvoin pikkujouluihin tai kevätpäiville tai firman 30-vuotisjuhliin – tai mihinkään sellaisiin työpaikkajuhliin joihin tunnen oikeasti kuuluvani. (Moniin juhliin pääsen kyllä muuten, koska siinä on toinen asia josta olen tehnyt ison numeron: tykkään juhlista.)

timpsi ruusutarhassa
tiia rantanen ruusutarha

Juhlin synttäreitä myös siksi, koska välillä tuntuu vähän ankealta että tällaistako tästä elämästä nyt tuli. Että tässä sitä nyt sitten ollaan 36-vuotiaina ja käytetään suurin osa ajasta elämässä puhelinta tuijotellen ja toisiksi suurin osa ajasta sen huolehtimiseen että kuinka ankeaa tämä minun elämäni onkaan koska tuijottelen näin paljon tätä puhelinta (kantsis varmaan miettiä sitä itsekin nyt kun tuijottelet tätä siitä puhelimen ruudulta). Ja ankeuteen auttaa, jos riipii vähän iloa välillä jostakin. Siksi synttärit best.

timpsi ruusutarha
tiia rantanen talvipuutarha
timpsi-talvipuutarha-ruusut-61.jpg

Tänä vuonna en valitettavasti voi järjestää synttärijuhlia, koska en löytänyt sopivaa paikkaa ja nyt varoitusaika on vieraslistaa ajatellen jo liian lyhyt. Harmittaa vietävästi, koska odotin jo kovasti kaikkia niitä lahj- eikun ihania hetkiä joita saisin ystävieni ja läheisteni kanssa viettää. Mutta joskus käy näin, ja vaikka tekee kipeää, se ei haittaa – sillä tämä on ihanaa. Hellurei. Hellurei.

No mutta – oli juhlia tai ei, olen jälleen vuoden vanhempi ja rutkasti (näsä)viisaampi. Kaikki on muuttunut, jopa radikaalisti, ja vuoden aikana minusta on kuoriutunut kerta kaikkiaan aivan uusi nainen muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • ööööö hetkinen en keksi mitään

  • no kävin minä kampaajalla! enkä edes muuten huomannut että tukkaa leikattiin 15cm

  • minulla on neljä viherkasvia enemmän (olen jopa onnistunut kasvattamaan yhden omasta pistokkaasta vaikken ole ihan varma mitä pistokas edes tarkoittaa)

  • olen lakannut varpaankynteni KERRAN jollakin muulla värillä kuin mustalla

  • toissaviikolla aloin pitää surullisenkuuluisan sohvani selkänojaa astetta alemmalla asetuksella (uskon että tämä tulee muuttamaan elämäni)

  • no nyt en oikeasti keksi enää mitään

…ja muuten olenkin sitten ihan samanlainen kuin 35-vuotiaana.

(Kiitos rakas Eino että otit minusta taas näin ihanat kuvat vaikka olen ihan paska kuvattava.)

Elokuun mietelause
Heinäkuun mietelause
7 x näin parannat elämänlaatuasi

Muistatteko kun viime kuussa kirjoitin, etten halua koskaan neuvoa ketään, koska en ole koskaan oikeassa? No väärässä olin silloinkin, koska tässä minä nyt jakelen neuvoja, vaikkei kukaan ole edes pyytänyt, ja odotan silti että jokainen lukija lankeaa polvilleen kiitollisna posket onnesta hehkuen.

Muun muassa tältä näyttää (maksullinen) elämänlaatu.

Muun muassa tältä näyttää (maksullinen) elämänlaatu.

Seitsemän sairaan hyvää (maksutonta) elämänlaadun parannusneuvoa, olkaa hyvät:

Jos taskuissasi on reikiä, parsi ne. Arki kohoaa ihan toiselle tasolle, kun ei tarvitse montaa kertaa päivässä kaivaa avaimia ja huulirasvaa ja kuulokkeita ja kahvilasta saatuja konvehteja (joita ei muuten koskaan halua syödä silloin kun sellaisen saa mutta joiden olemassaoloa ei unohda ja jotka tulevat tuiki tärkeiksi joskus myöhemmin) takin vuorin sisältä. Olen nyt kahden vuoden ajan välttänyt laittamasta takkini taskuihin sisään mitään ja kiroillut asiaa päivittäin, kun todellisuudessa reikien parsimiseen meni vartti eikä kovin paljoa tarvinnut edes kiroilla. (No okei ihan vitusti.)

Vaihda lakanat (ja tuuleta makuuhuone). Puhdasta luksusta. Ihan ilmaiseksi.

Käy kävelyllä. Tämä on kyllä ihan paska ehdotus silloin, kun taivaalta tulee räntälämpäreitä ja maa on lätäköillä vuorattu, joten sellaisina päivinä voit unohtaa kävelemisen tyystin. Annan luvan. Mutta jos sää on yhtään kiva, tai sinulla paskalämpärekelille sopivat varusteet, lähde ulos. Mielellään jonnekin, missä ei näy liikennevaloja heti, kun päänsä kääntää. Raitis ilma on ihanaa, käveleminen vielä ihanampaa, ja kävelyn jälkeen saat tuntea olosi paremmaksi ihmiseksi vähintään kännykkäsi askelmittarin armossa.

Lähetä viesti. No okei, tekstarin lähettäminen ei ehkä paranna sinun elämänlaatuasi, mutta vastaanottajalle se saattaa tehdä niin. Ja ehkä hän vastaa, ja silloin paranee myös sinun elämäsi laatu. (Rakastan viestejä ja tulen niistä laittoman onnelliseksi. Minulle saa laittaa niitä tusinoittain.)

Tekstareita tässä vaan lähettelen.

Tekstareita tässä vaan lähettelen.

Tee jotakin käsilläsi: piirrä, muovaile, ompele (hätätapauksessa edellä mainittu taskujen parsiminen riittää). Tekeleitä ei koskaan tarvitse näyttää kenellekään, jos ei halua. Siinä on aikuisuuden riemu: kukaan ei pakota perkele nostamaan esille pilalle mennyttä hedelmäkulhomaalausta, jonka banaani näyttää aina lerssiltä, vaikka mistä päin katsoisi. Itse olen yrittänyt parannella kirpparilta ostamiani kukkamekkoja käyttökelpoisimmiksi taitojeni sallimissa rajoissa: lyhentämällä helmoja ja vaihtamalla nappeja nätimpiin. Ja aissssaatana millaista tyydytystä saan, kun vaate on valmis. Silloin pallerehdin se päällä kotonani ihan muina cocochaneleina (olen muuten sen tason fäshönista että minun piti googlata, minkäs nimisiä sunnittelijoita maailmassa onkaan ollut). Ja sitten voi aina sanoa kaikille että juu kerta kaikkiaan minä tein tämän ihan itse.

Katso telkkaria. Kuten kirjoitin jo kaksi vuotta sitten: kun vietän neljäkymmentä (tai kahdeksankymmentä tai satakaksikymmentä tai satakuusikymmentä, hups) minuuttia tempparisinkkujen tai sitcom-hahmojen tai hääpukumyyjien kanssa, unohdan kaikki murheeni. Luksusta. Ai niin tai voit myös lukea kirjoja.

Herkuttele. Sipsipussi voi jonkun kerran olla illallisesi tai vaikka aamupalasi, ja joskus voit tilata ravintolassa kaksi jälkkäriä ihan itsellesi. Mutta herkutella voi myös kohtuudella (ja jollei ilmaiseksi, ainakin puoli-ilmaiseksi): minulla oli toimistotyöläisaikoinani tapana lorauttaa kahviin aina rasvattoman maidon sijaan kermaa. Ai että, mikä luksuksentäyteinen, syntinen nautinto lounaanjälkeisestä kahvista sukeutui – yhden pikkuruisen lorauksen ansiosta.

Hei parempaa elämää teille kaikille.

Huhtikuun mietelause

Oikeesti.

huhtikuun mietelause
Maaliskuun mietelause
maaliskuun mietelause
Minä pelkään perhosia ja ruumiita vedessä – entä sinä?

Rakastan luonnonvesissä uimista, mutta myös vihaan sitä joka solullani, koska pelkään aina, että vedessä lilluu ruumis tai useampi. Jos nilkkaani hipaisee kaisla, kättäni aalto tai olkapäätäni hius, saan hillittömän paskahalvauksen, koska olen vakuuttunut, että ruumishan se siinä yrittää kietoutua ympärilleni, johonkin makaaberiin vesitanssiin varmaan.

Ruumiitahan tämäkin kaislikko on väärällään. Pakkasella, kun kaikki on jäässä, ne eivät onneksi ajelehdi syliin.

Ruumiitahan tämäkin kaislikko on väärällään. Pakkasella, kun kaikki on jäässä, ne eivät onneksi ajelehdi syliin.

Vaikka joku on ehkä jossakin saattanut törmätä vedessä ruumiiseen, ei pelkoni kuitenkaan ehkä ole sitä kaikkein järkevintä laatua. Ainakaan jos todennäköisyyksiä laskeskellaan. (Toisaalta pelkään myös perhosia, että tuota ei tässä ihan täysillä vedellä muutenkaan.)

Avauduin pelostani Instagramissa ja sain koko liudan viestejä ihmisiltä, joilla on sama pelko (joku sanoi, ettei suostu uimaan muissa kuin kristallinkirkkaissa vesissä, joissa ruumiit eivät pääse yllättämään. Muutama kertoi uivansa vain suihkutossut tai crocsit jalassa. Ilmeisesti ne suojelevat ruumiilta, duly noted) tai jokin muu järjenvastainen, epälooginen pelko. Kyselin niitä lisää ja nyt jaan ne täällä, koska vertaistukihan tätä maailmaa pyörittää. Ja sitten toisaalta jotkut näistä naurattavat kovasti. Huomio: en naura pelkääjille vaan heidän kanssaa- eikun siis heidän peloilleen, kuten myös omalleni. Sitä paitsi olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta: Irrationaaliset pelkotilat, top 6.

Viestejä tuli ihan poskettomia määriä, KIITOS, joten olen yrittänyt jakaa pelot kategorioihin (todella köppäisesti, mutta silti). Älkää suuttuko, jos sitaatit eivät ole sanatarkkoja – vastausten kerääminen oli työläämpää kuin ajattelin tai siis tarkoitan oikeasti sitä että en ole kovin järjestelmällinen ihmisenä. Ja muistakaa: kommenttikentässä saa pelätä lisää!

Kotona

Norman Bates. Suihkussa voi ihan oikeasti käydä Psyko-kohtaus.
Tiskirätit. Joku varmasti huljuttaa niitä vessanpöntössä kun selkänsä kääntää.
Hämähäkit. Ne menevät korvaan yöllä, joten nukkumaan mennessä korvat täytyy aina peittää peitolla.
Lusikat. Jogurttia syödessä saattaa vahingossa nielaista lusikan ja tukehtua siihen. “Jugut yms tulee syödä äärimmäistä varovaisuutta noudattaen.”
Veitset. Pelottaa, että veitsi tippuu yhtäkkiä pöydältä ja kärki uppoaa jalkapöytään. “Olen krooninen veitsien keskemmälle pöytää tai lähemmäs seinää siirtelijä.”
Joku lattialla. “Pimeällä ei voi pitää jalkoja lattialla, koska jokin käpälä (ehkä ruumis) saattaa tarttua nilkasta. Myös autolla ajaessa.”
Joku sängyn alla. “Pakko katsoa sängyn alle, ettei siellä vaani joku. Mutta vain silloin, kun on yksin. Jos samassa sängyssä nukkuu joku muu, on turvana tieto siitä, että se toinen murhataan ensin.”

Vessassa

Spiderman. Vessan katossa saattaa olla esim se.
Dinosaurukset. Huom: elävät. Kuolleet on fine. “Itsehän olen pienestä pitäen pelännyt ulkohuusseja, koska Jurassic Park ja T-Rex.”
Käärme. Käärme tai rapu kurkkaa vessanpöntöstä. “Kattelee toosaa ja haluaa haukata. Puree perseeseen ja lipoilee menemään.” (Käärme voi kuulemma tulla myös avoimesta ikkunasta, joten ikkunoita ei voi koskaan pitää auki, vaikka asuisi keskellä kaupunkia kuudennessa kerroksessa.)

Vedessä

Kala. Se voi uida pyllyyn.
Krottikala. Tiedätkö ne syvänmeren kalat, joilla on lamppu päässä? Paino sanalla SYVÄN. Tulevat varmasti uimarannan matalikossa vastaan.
Mustekala. Sellainen jolla on miljoonia hampaita ja pienet, ohuet lonkerot. Aina kun ui niin syvällä, ettei näe tai yllä pohjaan, se on siellä valmiina nappaamassa.
Mureenat. Ne luolissa elävät jättiläiskäärmekalat.
Hait. Merissä, mutta varsinkin uimahalleissa ja suomalaisissa järvissä. Varpaitakaan ei voi huljuttaa vedessä, etenkään vieraissa rannoissa, koska valkohaihan mahtuu joka laiturin alle ja vaanii kaikkialla. “En oo vielä nähnyt yhtäkään, mutta vielä koittaa se hetki, kun mökillä hai nappaa kiinni ja syö.”
Esihistorialliset merihirviöt. Maailman meristä on vain murto-osa tutkittu – merihirviöitähän siellä syvyyksissä on.
Pohja. Jos siellä makaa vaikka joku Titanic.
Karhu. Järvessä. “Pelkään luonnonvesissä sitä, että sukelteleva karhu nappaa jalasta ja vie mukanaan. Mutta voin ihan huoletta polskutella vedessä, jos joku toinen on syvemmällä. Se on sitten se, joka ekana menee.”

Eläimet (ei vedessä)

Linnut. “Koolla ei ole väliä. Niillä kaikilla on paholaisen silmät, jotka tuijottaa ja haluaa tappaa. Jos pitäisi valita vaikka metsässä, menisikö sinne missä on a) susi b) karhu c) lintu, valitsisin minkä tahansa muun kuin linnun.”
Tikat ja palokärjet. “Joskus iltaisin googlettelen tikkakuvia samalla tavalla kuin muut katsovat kauhuleffoja.”
Oravat. Jos orava puree, se puree niin pitkään, että sen hampaat osuvat yhteen. ELI SUN KÄDESTÄ LÄPI.
Perhoset. Ne oikein yrittävät tulla lähelle ja hyökätä kimppuun, hyi.
Varaanit. “Olen kerran nähnyt kuvan, jossa varaani soittaa ovikelloa ja pyrkii sisään. Kalliossa asuminen kuumottaa aina välillä, kun tiedän että Sturenkadulla Tropicariossa ne vaan odottavat siellä hyvää hetkeä lähteä minun perääni.”

Putoaminen

Savupiippuun. Mitä jos putoaa savupiippuun ja jää sinne jumiin?
Sillalta. Sillalla kävely pelottaa, koska jostakin välistä saattaa luiskahtaa mereen tai autotielle.
Laivan viereen. “Pahin pelkoni on pudota laiturissa olevan Silja Linen ja laiturin väliin. Ja tietenkin se, että joku kävelisi vahingossa nilkkojeni päältä kun nukun.”
Rullaportaissa. Jos vaikka kengännauha tarttuu kiinni, rullaportaat vievät mukanaan pimeään pudotukseen, kadotukseen tai alamaailmaan, josta ei ole paluuta.

Tukehtuminen

Lapset. Ne voivat spontaanisti tukehtua minä hetkenä hyvänsä.
Minä itse yksin kotona. “Olenkin miettinyt tekeväni lapun valmiiksi naapureille että TUKEHDUN AUTA LYÖ SELKÄÄN.”
Pillerit ja tabletit ja niiden nieleminen. Pelottaa, että lääke jää suuhun pyörimään tai siihen tukehtuu.
Ahtaat paikat. Mutta vain vaakatasossa. Esimerkiksi jos makaa sängyssä seinää vasten ja joku toinen makaa vieressä.

Yliluonnolliset

E.T. Jos nukkuu selkä ovelle päin, E.T. hiipii sormi ojossa tökkimään.
Ufot. Ikkunaverhot täytyy teipata kiinni, jotteivät ufot tule ja kurkkaa. Toim. huom. Kurkkaaminen onkin pahin, mitä ne voivat tehdä.
Pennywise. Taloyhtiön saunassa ei voi käydä, koska Pennywise alkaa huudella takuulla viemäristä.
Kauna. Nukkumaan mennessä on suorastaan pakko taittaa pussilakana jalkojen alle, ettei Kauna ryömi jalkopäästä peiton sisälle.
Zombivallankumous. “Mitä mun kissalle tapahtuu, kun tulee zombivallankumous ja kissanruoat loppuu, eikä se kotikissana osaa saalistaa itselleen syötävää?”

Jos silmään sattuu

Sojottavat sormet. Jos joku osoittaa sormella liian lähellä naamaa, pelottaa ihan sairaasti että kohta sormi on korvassa tai silmässä. “Kerran ajoin melkein tieltä ulos, kun kaveri halusi testata pelkoani ja alkoi heilutella sormeaan kasvojeni edessä. Ei kokeillut toista kertaa.”
Paperi. Jos joku heiluttaa paperia naaman lähellä, pelottaa, että silmään tulee paperihaava.
Ovenkahvat. “Pahin pelkoni on, että silmäkulma (siis sieltä silmän sisältä) tarttuu ovenkahvaan kiinni. Siis sehän ei varmaan ole millään lailla edes mahdollista.”

Kategorisoimattomat

Roskapussi. Hirveä pelko siitä, että roskapussi leviää, kun sitä kantaa. Siksi sitä pitää kantaa kuin lasta sylissä. Näyttää fiksulta.
Muovipussi. “Joka kerta kun näen kadulla muovipussin jonka sisällä on jotain, olen varma, että siellä on irtonainen ihmisen pää. Pelottaa ihan sikana, mutta on pakko käydä potkaisemassa.”
Metasimpukat. Simpukoiden sisässä kasvavat pienet simpukat.
Kuu. “Se muistuttaa planeetoista ja avaruudesta, joka pelottaa. Olen valinnut yhden asunnon sen perusteella, ettei kuu näy sinne.”
Kusikypärä. Jos pyöräkypärän jättää pyörään kiinni, joku kusee varmana kypärään.
Avoimet kaapinovet. Pelottaa, että kaapista voi tulla joku tai jotakin. Jos tietää, että jossakin asunnossa on kaapinovi auki, ei voi nukahtaa, vaikkei edes näkisi koko ovea.
Kaukana jäällä tai kuumailmpallossa olevat ihmiset. Niitä ei voi katsoa, koska mitä jos ne tippuu tai upahtaa, eikä voi tehdä mitään, koska on niin kaukana?
Pumpuli. “En tiedä mitään oksettavampaa. Pelkään aina että joudun joskus taas koskettamaan sitä. Se kuulostaakin hirveältä, jos joku hinkkaa sitä vaikka sormien välissä. Kukaan mun lähipiirissä ei ole saanut enää vuuuuuuooooosiin ostaa/käyttää/säilyttää pumpulia.”
Hammassheivaus. “Kamalinta olisi, jos joku raastaisi hampaita karvanajohöylällä.”

Nämä asiat pelottavat myös: reiät (trypofoobikkoja ilmoittautui koululuokallinen!), ilmapallot, möröt lehtikasoissa, äänekkäät aivastukset, valkoiset pakettiautot, kimppuun hyökkäävät veneet ja laivat, sillalla järjen menettäminen niin että heittää puhelimen tai lompakon tai arvotavarat tai kaverin tai itsensä yli laidan, rumien lapsien saaminen.

Lisäksi muutama kertoi ihan oikeista ruumis vedessä -kokemuksista, enkä takuulla ui enää ikinä. Että kiitos vaan.

Lue myös:

Kun melkein kuolin salviaan ja muita hörhöjuttuja

Viime vuosi oli yhtä aikaa ihana ja hirveä (noin, vuoden kliseisin klisee kirjoitettu ja vasta neljäntenä päivänä, hyvä). Saavutin työelämässä mielettömiä unelmia: saan tehdä omaa podcastia ihan työkseni, kirjoitin kirjan ja teen edelleen suurimman osan töistäni kotona alasti. Samalla kamppailin valtavan surun kanssa: minut jätettiin, luottamukseni petettiin ja itken pettymystä ja itseinhoa vieläkin viikoittain, vaikka luulin, että olisin jo onnellinen. (Mutta ainakin teen sen yleensä kotona alasti. Hmm, miksei itkeminen kotona alasti kuulosta yhtä suurelta etuoikeudelta kuin työnteko kotona alasti? Note to self: selvitä.)

Makuuhuoneessa voi suorastaan aistia suolapuhdistuksen tuoman energian. NOT.

Makuuhuoneessa voi suorastaan aistia suolapuhdistuksen tuoman energian. NOT.

Olen aina vähän tykännyt hörhöjutuista, energiakivistä ja puhdistusrituaalelsta ja sensellaisista – ja sanottakoon, että käytän termiä ”hörhö” kaikella rakkaudella, en suinkaan pilkallisesti – mutten ole koskaan aiemmin kokenut tarvetta valjastaa niitä oikeasti avukseni. Ennen kuin nyt. Näin syksyllä painajaisia erosta monena perättäisenä yönä ja silloin päätin, että hörhö is as hörhö does ja otin erikoiskeinot käyttöön. Mutta en kyllä ole niissä kovin hyvä.

Tällaista kaikkea olen kokeillut:

  • Olen hieroskellut iltaisin käsissäni New Yorkissa asuvalta ystävältäni saamaani onnenkiveä, joka saattaa hyvin olla vaikka pelkkä rotvallinpala

  • Olen polttanut salviaa ja saanut häkämyrkytyksen oireita (olen muuten ostanut ihan aitoa shamanistista puhdistussalviaa kaikista maailman paikoista tietenkin Urban Outfittersistä, ja sieltä saa myös esim kissamukeja ja yksisarvisöljyä että eiköhän se ole ihan real deal)

  • Olen nostanut itselleni shamaanikortteja ja itkenyt joka kerta liikutuksesta niiden tulkinnoille (kamoon, jos kortti sanoo “I am joy. I am sorrow. Open up and let go of your emotions” eihän sille voi olla pillittämättä)

  • Olen lukenut horoskooppeja, joissa sanotaan “onnea saat hapankorpuista ja cavasta”

  • Olen sijoittanut sänkyni alle kulhon, jossa on vettä ja merisuolaa, unohtanut sen sinne viikoiksi ja sitten muistanut sen taas ja vaihtanut veden ja suolan jo kolmesti uuteen enkä oikein tiedä miksi, mutta seuraavaksi aion kokeilla egyptiläistä suolapuhdistusta paistinpannulla, vaikka se kuulostaa vaaralliselta (tai ehkä juuri siksi)

  • Olen pyytänyt apua yksisarvisilta YKSISARVISILTA (seriously, shamanismi on sentään olemassa)

  • Olen lausunut pseudoshamanistisia, itse keksimiäni “rukouksia” kynttilöitä sytytellessäni, koska sen pitäisi auttaa parempien energioiden kutsumisessa ja aina päätynyt lausumaan vahingossa Paperi T:tä (ehkä siksi, että hyvän energian sijaan haluaisin mieluummin että Paperi T kutsuisi itsensä luokseni)

  • Olen kirjoittanut toiveeni paperille, polttanut paperin ja juonut tuhkan kuohuviinin seassa (tosin yksi R-kirjain jäi tuhopoltossa ehjäksi, enkä onnistunut nielemään sitä kokonaisena, mutta yritin, ja siksi se on todennäköisesti edelleen jumissa kurkussani. Jos se tulee sieltä joskus ulos esimerkiksi heimlich-otteen yhteydessä, olen päättänyt että se merkitsee R niin kuin RANTANEN OLI TÄÄLLÄ)

Ja jotenkin kummasti mitään ei ole vielä oikein tapahtunut. Osaisikohan kukaan kertoa miksi?

Lue myös:

Taskuun unohtunut pullonpalautuskuitti ja 3 x 3 muuta ylitsepääsemätöntä arjen ongelmaa

Tavallinen arki on hirveän raskasta. Siihen sisältyy lukemattomia sellaisia asioita, jotka on kerta kaikkiaan mahdoton suorittaa, vaikka ne vaikuttaisivat täysin yksinkertaisilta.

Hirveän raskasta.

Hirveän raskasta.

Päätin tässä postauksessa antaa raskaille arkiaskareille vielä kouluarvosanan niiden ylitsepääsemättömyyden mukaan niin, että 10 on sula mahdottomuus ja 4 sellainen, että sen saattaa ehkä mahdollisesti joskus pystyä tekemään. Ehkä. Samalla huomasin, että arjen askareet kulkevat ylitsepääsemättömyydellään kolmen askareen ryppäissä. Ja sitten laskin niille tietenkin teemoittain keskiarvon, koska ei tämä mikään höpön löpön pilipaliblogi ole.

Pyykit: 7+

Pyykkien peseminen ennen kuin mitään järkevää puettavaa ei ole enää puhtaana: 6. Vajaiden koneellisten peseminen on niin hirveän epäekologista, odottelen vielä hetken ennen kuin laitan nämä pyykkiin. (Tähän väliin riemukas montaasi erilaisista asuvalinnoista ja likaisista vaatteista, jotka lentävät tursuilevaan pyykkikoriin niin, että aikaa kuluu oikeasti jopa monta viikkoa mutta montaasiin menee vain minuutti.) Jaahas hups eiväthän nämä mahdu edes koneeseen.

Vesihanan aukaiseminen ennen kuin painaa pesukonen päälle: 9. Joka. Ikinen. Kerta.

Pyykkien kuivumaan laittaminen tunnin sisällä siitä, kun pesuohjelma on valmis: 7. No jos mää syön vähän jotain ensin. Suihkussakin täytyis käydä. Laitan sitten ne pyykit. Ai kato, Instagram! Kukahan toikin on? Mitäs toi on päivittäny? Hei hassu video! Oho meni kaksi ja puoli tuntia.

Postissa käyminen: 8

Kirjekuoren ostaminen: 8. Helppoa kuin helmenä oleminen, jos sattuu tarvitsemaan ohuen, standardikokoisen kirjekuoren, joita saa vaikka kaupasta. Mutta jos tarvitset pehmustetun tai erikoiskokoisen kuoren, täytyy sinun mennä postiin. Ihan oikeaan fyysiseen postiin, sinne, jossa käyt useammin äänestämässä kuin postiasioissa.

Postimerkkien ostaminen: 7. Tiedän. Kaikki te, jotka lähetätte postinne työpaikaltanne työnantajan laskuun, nauratte siellä nyt matkalla pank- eikun post- eikun eihän teidän tarvitse mennä minnekään. Istukaa siinä vaan, minä haen sillä välin postimerkkejä. Jos muistan niitä enää siinä vaiheessa kun olen päässyt kioskille ja joutunut kiiltävä-naistenlehti-tuoksuva-hodari-kiinnostava-paleomehu-vortexiin.

Kirjekuoren vieminen postilaatikkoon (tai postiin, luoja paratkoon): 9. Eikö sitä kuorta voisi vaan jättää killumaan oman postilaatikon nurkkaan, josta joku tonttu tai haltija tai postimiespate sen iloisna vihellellen nappaisi mukaansa ja toimittaisi perille? Minun mielestäni voisi.

Pullojen palautus: 9-

Tyhjien pullojen vieminen kauppaan ennen kuin niitä on niin paljon ettei niitä saa yksin vietyä: 8. Pulloja ei viitsi viedä silloin, kun niitä on vain kaksi, ja tyhjille pulloille ei selkeästi ole olemassa muuta mahdollista määrää kuin “kaksi” ja “ihan saatanasti”.

Pullonpalautuskuitin muistaminen kassalla: 8. Sitä täytyisi pitää kädessä koko ajan. Eikä sekään aina riitä. Testattu on.

Taskuun unohtuneen pullonpalautuskuitin muistaminen seuraavalla kerralla kun käy kaupassa: 10. Pullonpalautuskuitti löytyy taskusta aina aikaisintaan sillä hetkellä, kun on lähempänä kotia kuin kauppaa, viimeistään siinä vaiheessa kun purkaa ostoksia kotona. Ja mikä pahinta: kiukun määrä ei ole suinkaan verrannollinen kuitin summan kanssa, ehei, jopa päinvastoin, sillä mitä pienempi summa, sitä pienempi todennäköisyys sille, että tulen koskaan muistamaan viedä sitä mukanani takaisin kauppaan. (Ja jos se sattuukin joskus löytymään taskusta kassalla, olen väärässä kaupassa.)

Lue myös:

Kyllä Australiassa osataan eli 7 syytä miksi Remontilla rahoiksi on maailmankaikkeuden paras ohjelma

Olen superkoukussa Maikkarin australialaiseen remppaohjelmaan Remontilla rahoiksi (The Block). En tiedä mikä siinä on, mutta australialaiset tositv-ohjelmat ovat ihan perkeleen hyviä. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat täysin riippuvaisia Australian Master Chefistä (I'm looking at you Emmi Nuorgam), ja uskon, että se johtuu ohjelman australialaisuudesta, ei masterchefiläisyydestä – vaikka sekin on tietysti ihan koukuttavaa. Itsehän olen toki rakastunut palavasti australialaisiin remonttiohjelmiin ennenkin (case Darra)

remontilla rahoiksi

The Blockia on esitetty Australiassa jo 13 kautta, joten siitä tykkäävät jotkut ihan siellä ohjelman kotimaassakin enkä vain minä täällä Suomessa. Jokaisella kaudella seurataan neljää tai viittä kilpailijaparia, jotka remontoivat vanhasta hotellista, rivitalosta, toimistorakennuksesta tai kerrostalosta neljä tai viisi valtavaa luksusasuntoa huone kerrallaan. Lopuksi kämpät myydään huutokaupassa, ja kilpailijat saavat pitää hintavarauksen päälle jäävät dollarit. 

Mutta miksi se sitten on niin ihana ohjelma? Olen keksinyt 7 syytä:

1. Ohjelmassa nähdään, että Australiassakin on joskus paska sää. Sillä mikäänhän ei lämmitä suomalaista sielua samanlaisella lempeydellä kuin se, että muutkin joutuvat kärsimään, ja mikä parasta, kun ne joutuvat kärsimään vittumaisesta säästä. 

2. Kilpailijat ovat ihania. Aikuisten ihmisten tappelu-keppostelu-anteeksipyyntö-keppostelu on minusta usein vähän kiusallista katsottavaa, mutta aussit osaavat senkin – sellaisella hyväntuulisella, nöyrällä tavalla, jollaisia ne ovat muutenkin koko ajan. Olen kehitellyt teorian, mistä se voi johtua: olen antanut itseni ymmärtää, että Australiassa on jokseenkin pohjoismaalaishenkinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka tekee niistä tietysti yhtä helmiä kuin me, ja sen lisäksi niillä on pääasiassa (ks. kohta 1) hyvä sää, joka tekee niistä hyväntuulisempia kuin me, mutta sitten niillä on kuolettavan tappava luonnollinen eläimistö, joka istuttaa niihin jatkuvan, pohjattoman pelon, joka taas tekee sen, että ne ovat sillä tavalla mukavasti vähän paskat housussa koko ajan. Eli ihania. 

3. Jokin australialaisissa on niin mielettömän helposti lähestyttävää. Luin jostakin, että The Blockin menestys perustuu siihen, että naiset tykkäävät katsoa remonttiohjelmia, koska he haluavat katsella tyä_miehiä töissään. Raavaita miesvartaloita, käsillä tekemistä, likaa ja hikeä. Ja tältä he tässä ohjelmassa näyttävät:

the block

Tämä on Ayden, nyt telkkarissa esitettävän kymppikauden hauskin (eli myös kuumin) mies. (No okei, on siellä niitä kivestä tai hattarasta veistetyn näköisiäkin. Mutta silti.)

4. Draamakin on herttaista. Yhdessä jaksossa nähtiin kosinta, toisessa häät, ja kun kilpailijan tytär sairastaa tai toisen äiti menehtyy, muut kilpailijat ja australialaiset katsojat rientävät sankoin joukoon apuun. Itkuvaroitus is strong with this one.

5. Ohjelma tarjoaa jokapäiväisen fiksin. Ohjelmaa esitetään jokaisena arkipäivänä, eikä ihmisen odoteta suinkaan kärvistelevän esimerkiksi täysin ylitsepääsemätöntä VIIKKOA aina uutta jaksoa odotellessaan. Se olisi vallan epäinhimillistä. Kyllä sarjaa pitää voida ahmia. 

6. Ohjelman karsea sukupuolinormatiivisuus ei ärsytä. Tai no ärsyttää, mutta vain vähän. Aiemmilla kausilla on nähty myös sisaruskilpailijoita (sekä siskoksia että veljeksiä) ja samansukupuolisia pariskuntia. Tällä kaudella kaikki kilpailijaparit ovat heteropariskuntia, ja kaikissa nainen hoitaa sisustussuunnittelupuolen ja mies taas rakentaa kaiken, eikä kummankaan odoteta ottavan vastuuta toisen tontista koskaan. Huoh. Mutta kun ne australialaiset ovat niin saatanan ihania niin se ei edes (juuri) haittaa. 

7. On niin ihanaa, miten ne lausuvat sanan plaster. Kuunnelkaa sitä. Se on ihanaa. Ja sanaa toistetaan ohjelmassa usein. Ja sitten sitä on pakko toistaa myös kotona arviolta kolmekymmentäkuusi kertaa päivässä. Plaster. Plaster. Plaster. 

Paikat, jotka ovat pilalla, jos sattuu olemaan true crime -fani

Tiedätkö sen ilmiön, kun jokin asia, esine tai paikka menee ihan pilalle? Esimerkiksi karsean eron jälkeen naapuruston ihana puisto saattaakin yhtäkkiä olla räkäisen itkuhuudon kehto, ja vaikka ruokamyrkytyksen jälkeen jokin ratikkalinja voi olla enää pelkkä raiteilla kulkeva puklu ja niin edelleen. Toisaalta taas harrypotteristeille junaraiteet voivat olla ihastuttavia (tai pettymyksentäyteisiä) paikkoja ja vanhalle BSB-fanille jokainen sadekuuro merkitsee musavideolarppia.

No, minä olen true crime -nisti. Rakastan rikostarinoita, kuten keski-ikäiset, keskiluokkaiset naiset tapaavat tehdä. Olen katsonut miljoonia Investigation Discovery -ohjelmia, joka ikisen rikosdokkarin, mitä maa päällään kantaa ja kuunnellut kaikki rikoksia pikkuisenkin liippaavat podcastit. Ja siksi minulta ovat menneet pilalle seuraavat paikat:

true crime.jpg
true crime1.jpg

Meret, järvet, joet, kosket, lammet. Ai miksi? No öööö niissä on ruumiita. 

Rannat. Ks. edellinen. 

Kaislikot, heinikot. Jos olisit ruumis, missä olisit, jollet olisi meressä, järvessä tai lammessa? Kaislikossa. Obvy

Lenkkipolut. Jos haluat kadota, tulla ahdistelluksi, murhatuksi, raiskatuksi, raadelluksi, kidutetuksi, lähde lenkkipolulle. Siitä vaan. 

Metsät. Ne kuhisevat ruumiita, susia, pöllöjä ja tappajia. Sieltä ei kerta kaikkiaan selviä hengissä. 

Pellot. Varsinkin jos mitään pitää kyntää tai kaivaa. Ruumiitahan siellä on.

true crime 2.jpg
true crime 3.jpg

Hylätyt rakennukset. Öööö ruumiita much?

Random luukut. Eiväthän ne kerta kaikkiaan voi olla mitään muita kuin joukkohautoja tai kidutuskammioita. 

Roskalaatikot ja roskahuoneet. Se haju tulee takuulla ruumiista. Joka on takuulla siinä jätesäkissä, joka roskaluukusta pilkottaa. Ja jos ei, siellä on joku vaanimassa, valmiina tekemään sinusta jätesäkkiin sisältöä. (Erään entisen asuntoni pihan lehtiroskiksessa asui yksi Pauli. Hän ei murhannut minua, mutta kävi kyllä lähellä, koska sain paskahalvauksen aina, kun yllätin hänet "kotoaan".)

Mitä sulta on pilalla?

Lue myös: 

Selkäkipuja, osa 3: selkäjumppa sängyssä

Kaupallinen yhteistyö: Familon

Okei. Minulla siis on tai ehkä ei olekaan välilevyn rappeuma, jonka kanssa olen oppinut elämään entistä paremmin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Elän pääasiassa melko kivutonta elämää, vaikken pääsekään oikein kumartelemaan aamuisin (on muuten hyvä tekosyy, jos haluaa velvoittaa jonkun tekemään jotakin puolestaan, vink vink). Uskon, että suurin saamani apu johtuu liikunnasta: tanssimisesta, vesijuoksusta sekä selkäjumpasta, jota teen usein aamuisin. Vielä sängyssä maatessani. Sänkyjumppa paras jumppa! (Tirsk.)

Tässä siis kolme supersimppeliä liikettä, joilla selkää voi vetreyttää aamuisin nousematta sängystä lainkaan. Ei sisällä penetraatiota. EHHEHE

Haluaisin muistuttaa, etten ole mikään fysioterapeutti tai kehon asiantuntija. Olen pelkkä torspo. Ohjeet näihin liikkeisiin olen kuitenkin saanut minua hoitaneilta ammattilaisilta, joten jos ne ovat päin helvettiä, on syy heidän. Ei suinkaan se, että minä olisin ymmärtänyt jotakin väärin. Voin antaa heidän yhteystietonsa tulikivenkatkuisia palauteviestejä varten tarvittaessa.

(Haluaisin muuten myös kertoa, että saadakseni nämä gifit kuvattua teippasin puhelimeni makuuhuoneeni kattoon. En yletä sinne millään, joten käytin apuna rikkalapiota. Projektin aikana tallennettu making of -video on nähtävillä Instagram-tililläni.)

Olkapään voitelu:

Pyöritä kylkimakuulla jalat koukussa päällimmäistä kättä suorana ja seuraa sitä katseellasi. Pysähdy venyttelemään kohtia, jotka tuntuvat kireiltä. Liike lämmittää ja herättelee olkapäätä, rintarankaa ja koko rankaa. Riemastunut ilme vapaaehtoinen. Tee myös toinen puoli.

selkäjumppa1.gif

Yläselän ja rintarangan avaus:

Tämä on tuota noin niin tällainen niinkutsuttu kyynerpäänsaksiavausliike, latinalaiselta nimeltään boutros boutros gali. Makaa kyljelläsi ja availe kyynerpääsaksiasi kuin viimeistä päivää. Tee myös toinen puoli.

selkäjumppa2.gif

Polven kierto:

Makaa selälläsi toinen jalka suorassa, toinen koukussa. Kierrä koukkupolvea rauhallisesti puolelta toiselle herätelläksesi alaselkää. Jos kierrät vielä ylävartaloa vähän vastakkaiselle puolelle, saat koko selälle "kivan" kierron. Jos "kiva" siis tarkoittaa liikettä, joka saa sinut parkumaan tuskasta. (Tästä meinasi muuten tulla tosi härski pätkä, kunnes tajusin korjata aamutakkia.) Tee myös toinen jalka.

selkäjumppa3.gif

Kaikki kuvissa näkyvät, ihanat vuodevaatteet on saatu Familonilta postausta vastaan: muun muassa ihanan muhkeat untuvapeitot ja -tyynyt (eettistä ja ekologista untuvaa), vaaleanpunaiset pellavalakanat, valkoiset percale-lakanat sekä selkävaivaisille tarkoitettu Ergo Selkä -vartalotyyny, jota ilman en ihan oikeasti enää pärjäisi.

Muita hyviä sänkyjumppaliikkeitä?

Lue myös:

Selkäkipuja, osa 2: diagnooseja ja neuvoja

Oli puoli tuntia siihen, että kahdeksannen luokan kemiantunti alkaisi ja pelkäsin, että myöhästyn koulusta. Juoksin bussipysäkille ja käännyin katsomaan, joko bussini tulee. Niskasta kuului naks, bussi tuli, mutta pääni ei enää kääntynyt takaisin paikalleen. 

Ehdin bussiin, onneksi. Mutta vielä kouluunkaan päästyäni ei jumi helpottanut. Yritin kääntää päätä, mutta valkoisena vihlova kipu ei antanut minun tehdä niin. Sanoin kemianopettajalle, etten voi tulla tunnille, koska niskani niksahti ja minun oli mentävä terveydenhoitajalle. (Kemianopettaja vei muut oppilaat luokkaan ja sanoi niille, että Tiia ei nyt tule, Tiialla naksahti katsokaas päässä. Että kiitos vaan Irja.)

Istuin sairaalan päivystyksessä nelisen tuntia. Kun pääsin vihdoin lääkärille, hän antoi minulle Otrivin-geeliä. Olisin saanut sitä apteekista ihan ilman lääkäriäkin, eikä siitä ollut edes mitään hyötyä. Niska oli vinossa kolme päivää, kunnes jumi helpotti. Sen jälkeen juoksin bussipysäkille aina taakseni katsomatta. Aina kuitenkin juoksin, koska eihän sitä voi ajoissa olla. Ikinä.

selkäneuvot1.jpg

Päivänä, jona täytin 23, kumarruin nostamaan paperin lattialta enkä enää päässyt ylös. Lähdin luennon sijaan lääkärille, joka kysyi, että oletko varma, ettet kaatunut ja satuttanut itseäsi viikonloppuna synttäreitä juhliessasi. Kiitos luottamuksesta. Noidannuoli, hän sanoi. (Opin myöhemmin, ettei noidannuoli ole mikään oikea diagnoosi. Se on yhtä kuin kaikki selittämättömät selkäkivut.) Vietin pari päivää mutkalla ja söin särkylääkkeitä, kunnes selkä suoristui. 

Vuonna 2011 olin selkäjumin vuoksi kolme viikkoa sairaslomalla työstäni Helsingin ḱaupungilla. Selkäni röntgenkuvattiin työterveyslääkärillä, ja sain diagnoosikseni välilevyn rappeuman. Enkä suoraan sanoen vieläkään ole ihan varma, mitä se tarkoittaa. 

Kannoin diagnoosia mukanani kuin turvariepua ja punoin sen osaksi identiteettiäni. Uppouduin selkäsairaan rooliini ja hyväksyin tylpästi sen, että tällaista elämäni nyt tulee olemaan. Lääkäri kielsi lenkkeilyn, ja sen myötä kielsin itse itseltäni kaiken muunkin urheilun. Muistan, kuinka katsoin kateellisena minua reilusti vanhempia naisia rojahtelemassa patjoille ja säkkituoleihin elokuvissa (nyt ihmettelet varmaan että mikäs perkeleen elokuva se tuollainen on ja minä vastaan että ihan nyt justiinsa en muista sen nimeä mutta katson sen varmasti sinulle myöhemmin) ja ajattelin, että voi jeesus, minä en ikinä tule pystymään tuohon. Itkeskelin iltaisin sitä, etten voisi koskaan hankkia lapsia, kun en edes pystyisi nostamaan niitä syliin. (Tässä kohtaa äitini sanoi että älä hupaja, myös pyörätuoleihin sidotuilla ihmisillä on lapsia ja ne pärjäävät niiden kanssa ihan hyvin.)

Noin vuosi sitten selkäni kuvattiin vuosien inttämisen päätteeksi uudelleen omalla terveysasemallani, kun kivut eivät fysioterapian, osteopaatin ja liikunnankaan avulla loppuneet. Lisäksi niiden kaveriksi oli tullut ilkeä vihlonta vasempaan lantioon. Ja arvatkaa mikä oli diagnoosi?

Normaali selkä. "Ei täällä mitään rappeumaa ole", sanoi lääkäri. 

selkäneuvot2.jpg
selkäneuvot3.jpg

Koska rappeumat eivät parane tai katoa, ei kyseessä mielestäni voi kerta kaikkiaan olla mikään muu kuin jumalallinen väliintulo. Eräänlainen selkäkeiju, tai ehkä välilevypupu. Mutta parasta mitä se sai aikaan, oli vapautus jonka kehossani koin, kun en yhtäkkiä enää ollutkaan selkäsairas. Toisin kuin olin vuosia luullut. Kivut eivät täysin kaikonneet, mutta ne lievenivät, ja tunsin itseni todella paljon terveemmäksi. Aloin lenkkeillä, ilmoittauduin tanssitunneille ja olen uskaltautunut jopa sellaiseen trampoliinipuistoon, joka on käytännössä selkäsairaiden saattohoitolaitos. Ja elämästä tuli paljon parempaa. En edelleenkään pysty kumartumaan aamuisin, mutta pystyn rojahtamaan säkkituoliin tai patjalle. Kunhan sitä ei tarvitse tehdä heti aamusta.

(En muuten tiedä yhtään, mistä tämä diagnoosisekoilu johtuu. Oletan, että koska kaikilla on tietojeni mukaan selässä varsinkin iän myötä vähän rappeumaa, on lääkäri vuonna 2011 tulkinnut röntgenkuvani dramaattisemmin kuin lääkäri vuonna 2017. Olen yrittänyt saada käsiini vanhoja röntgenkuvia siinä onnistumatta.)

Mutta lisäksi olen tehnyt muutakin! Vaikka juuri viime postauksessa dumasin kaikki selkäneuvot, jaan niitä nyt itse. Nämä asiat neuvon sinuakin tekemään, jos sinua sattuu selkään:

  • Hanki hyvä kallis sänky, se on sen arvoinen (testaamalla selviää, mikä on itselle paras, mutta selkävaivaisille toimii yleensä muutenkin sänkyhommista tuttu neuvo: mitä kovempi, sen parempi, tirsk)

  • Osta myös kunnon tyyny, joka tukee niskaa, ja/tai selkävaivaisille tarkoitettu pitkulainen tyyny, jota voi käyttää erilaisin tavoin selän tukena nukkuessa

  • Tee toimistotöitä seisten, jos mahdollista, äläkä hanki liian hyvää tuolia, sillä on terveellisempää vaihtaa asentoa ja liikuskella

  • Kävele niin paljon kuin pystyt

  • Hanki resepti hyviin särkylääkkeisiin ja syö niitä silloin, kun kipu ei anna myöten

  • Jumppaa, älä bodypumppaa. Vanhuksille tarkoitetut jumppaliikkeet ja -lajit ovat selkävaivaisille hyväksi: suosi venyttelyä, vesijuoksua ja rauhallista kotijumppaa

  • Treenaa reisiä ja pakaroita, ne kannattelevat selkää

  • Anna itsellesi armoa, sillä se käy lankeemuksen edellä (tai jotain, en minä tiedä, ajattelin vaan että tänne väliin olisi hyvä saada jotakin hiukan henkisempää)

  • Hanki toinen mielipide mahdolliselle diagnoosillesi – niin minäkin aion vielä tehdä

  • Älä identifioidu selkäsairaaksi, jollei ole pakko. Pyydä jotakuta muistuttamaan sinua säännöllisesti siitä, että olet terve.

Lisää hyviä neuvoja otetaan vastaan! 

Lue myös: 

Selkäkipuja,osa 1: saamani neuvot

Selässäni on välilevyn rappeuma. Tai no, oikeastaan sitä ei uusimman röntgenin mukaan enää ole (olen ihmeparantunut), mutta siitä lisää juttusarjan seuraavassa osassa. Joka tapauksessa olen kärsinyt jatkuvista selkäkivuista jo 11 vuotta. Kumartelu on vaikeaa (ja aamuisin mahdotonta), käveleminen vihloo viikoittain ja tavaroiden nostelu aiheuttaa pelkotiloja siitä, että jäänkin kyykkykumaraan päiväkausiksi.

selkäkipuja1.jpg
selkäkipuja2.jpg

Kun selkään sattuu, on jokaisella antaa neuvo. Ja se on tietysti ihan tosi ihanaa, koska hyvät neuvot ovat selkäkivuissa todellakin kallisarvoisia. Ongelmana on se, että selkäkivut ovat vähän niin kuin ihonhoito tai maitotuotteet tai uskonto: kukaan ei voi tietää omien kokemustensa perusteella, mikä toimii jollekulle toiselle. (Olen tyystin lopettanut ihonhoitotuotteiden suosituksiin uskomisen. Jos suosittelijalla ei ole koskaan yhtään näppyä, kiitos kuuluu hänen äitinsä, ruokavalionsa, ympäröivän ilmaston ja kosmisten paravoimien yhteisvaikutukselle, ei naamarasvalle.)

Olen kuitenkin saanut selkäkipuihini valtavan paljon neuvoja. Olen yrittänyt noudattaa niitä kaikkia, mutta olen tajunnut, että se veisi minut todennäköisesti psykoosiin. Saamani neuvot ovat nimittäin seuraavat:

  • mene hierojalle

  • älä hyvä luoja mene koskaan hierojalle, ei kipeää selkää saa hieroa

  • mene magneettiin

  • älä vaan mene magneettikuvauksiin, kuolet klaustrofobiaan eivätkä ne kuitenkaan kuvaa oikeaa kohtaa

  • venyttele

  • älä herranen aika venyttele, pahennat vaan tilannetta

  • mene röntgeniin

  • ei röntgenissä kannata kenenkään käydä, saat syövän

  • mene kiropraktikolle

  • älä hyvä ihminen kiropraktikolle mene

  • lepää

  • älä missään tapauksessa lepää ollenkaan, se on saatanasta

  • liiku

  • mitä tahansa teetkin, älä vaan liiku

  • mene osteopaatille

  • jos menet osteopaatille, et enää koskaan kävele

  • mene lenkille

  • älä vaan lenkkeile, selkäsi menee sijoiltaan

  • mene jäsenkorjaajalle

  • jäsenkorjaajat osaa mitään tehdä, minäkin voin heilutella sulkia pääsi päällä ja syöttää sinulle pupun papanoita

  • mene akupunktioon

  • älä hullu mene ainakaan akupunktioon, nehän ovat ihan oikeita neuloja

  • mene fysioterapeutille

  • älä vaan mene fysioterapeutille, ne ovat puoskareita kaikki

  • mene salille

  • älä missään tapauksessa mene salille, kuolet

Että sillä lailla. 

Onko teillä selkäkipuja? Millaisia neuvoja te olette saaneet? Ja ennen kaikkea: onko neuvoista ollut hyötyä?

Lue myös: 

(Kuvissa olevat ihanat, vaaleanpunaiset pellavalakanat ja niiden sisällä olevat peitot on saatu Familonilta blogin kautta. Ja kyllä. Pallerehdin niissä ALASTI.)

#munkreisilife

Siis tämä mun elämäni on tiedättekö te just tällaista. Lähdin eilen ratikalla töihin ja huomasin heti ratikkaan astuttuani, että mulla olikin unohtunut matkakortti kotiin. Siis vaan mulle voi käydä näin! Uskomatonta! #mycrazylaif

Mutta se ei ole edes ainoa juttu, mitä mulle tapahtui. Olen sellainen vähän tällainen, että mulle aina sattuu ja tapahtuu. Vaikea joskus pysyä mukana kun meno on niin creiziä! Joskus saatan vaikka alkaa pestä hampaita niin, etten edes huomaa, etten ole kastellut sitä harjaa ollenkaan. Ihan hullua hei!

Välillä mun kaverit sanoo mulle, että Tiia hei, sä oot kyllä ihan crazy. Mutta vastaan siihen että mä oon vaan hei mä

Ja sitten eilen esimerkiksi mulle kävi niin, että avasin olutpullon, ja se korkki siitä lennähti ilmaan niin, että se osui mun liesituulettimeen! Mun liesituulettimeen mun keittiössä! Voitteko kuvitella? Tämä on niin klassikko-Tiia-juttu, näin ei kerta kaikkiaan voi käydä kenellekään muulle. Haha! #munkreisilife

Kerran kävi niin, että ajattelin yrittää olla normaali. Mutta sitten se kävi ihan tosi tylsäksi, ja menin takaisin vaan olemaan oma itseni. Eli creizi!

Yhtenä päivänä ostin uudet kengät, ja sitten unohdin vaan käyttää niitä. Oon kyllä just sellainen, että vaan mulle voi tapahtua tollasta! #vainkreizinessjutut

Siis eihän kenenkään elämä oo yhtä creiziä kuin mun!

Mutta tärkeintä on muistaa, että omille kreiseille jutuille on hyvä välillä nauraa. Haha!

 

Lue myös: 

 

Minäkö kateellinen? Pois se minusta

Avasin tiistaina Facebookin. Fiidissäni oli ensimäisenä yhdeksän perättäistä kehotusta äänestää kavereita, jotka olivat ehdolla blogigaalan toinen toistaan kiinnostavammissa kategorioissa. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan! 

Oikeasti. 

Tiedän, että kateus on turhaa ja pinnallista ja typerää. Mutta tiedättekö mitä se myös on? Inhimillistä. Ja minä olen inhimillinen, jos jotakin. Siksi olen kateuden hetkellä opetellut toistamaan mantraa: ei haittaa. Ei haittaa yhtään.

Itsehän en ole koskaan ollut ehdolla yhdessäkään gaalassa tai kategoriassa, muttei se haittaa minua ollenkaan. Ihan niin kuin minua ei haittaa myöskään esimerkiksi se, että

...kodissani ei ole parveketta. Voin ihan hyvin ottaa kevätaurinkoa ikkunasta. Ei haittaa minua!

ikkuna.jpg

...minulla on paitsi geneettinen, myös kilollisesti aiheutettu kaksoisleuka. Ei haittaa.

...jotkut ihmiset osaavat twerkata. Ei muuten haittaa, sillä hallitsenhan minä esimerkiksi kikapoon. 

...ristin vuoden 2017 matkustuksen vuodeksi, ja olen käynyt toistaiseksi ainoastaan Tampereella. Kolmesti. (Tosin ei haittaa, koska huhtikuussa menen PING Helsinkiin, joka järjestetään tuossa kolmenkymmenen metrin päässä minun kotiovestani ja yövyn hotellissa, jonka ikkunasta taloni näkyy. Goals.)

...Beyoncé on olemassa ja asettelemassa rimoja sinne tänne. Ei kerta kaikkiaan haittaa, sillä minähän olen oman elämäni böynse.

...tälläkin hetkellä joku on New Yorkissa ja minä en. Ei haittaa, oikein toden teolla.

...culottet eivät yksinkertaisesti käy kropalleni. Ei haittaa. Käytän niitä siitä (ja hobittimaisesta ulkoasustani) huolimatta.

culottet.jpg
Huulirasva-addiktin kauhunhetket
huulirasva.png

Ilta alkaa viattomasti. Kaksi kolmekymppistä naista menee ravintolaan. He syövät ja juovat ja keskustelevat ihmissuhteistaan, töistään ja asunnoistaan. Jutustelun lomassa toinen mainitsee kuin ohimennen, että on unohtanut huulirasvansa kotiin. Asiaan ei kiinnitetä juuri huomiota, ja naiset jatkavat vitsailua ja juttelua ja ruokailua. Toinen kertoo käyneensä samassa ravintolassa saman viikonlopun aikana kahden eri deitin kanssa. Toinen heittää läpän Frendeistä. Naiset nauravat, eikä heillä ole huolen häivää.

Ennen pitkää huulirasva tulee taas puheeksi. Koska kuivat huulet ovat inhottavat, toinen naisista ehdottaa ensimmäiselle, että tämä lainaisi hänen huulirasvaansa. Ensimmäinen kieltäytyy - ei tilanne ole vielä niin paha. Naiset jakavat jälleen muutaman deittikokemuksen, siemailevat viiniä ja nauttivat pitsoistaan. Kumpikin huomauttaa vuorollaan, miten ihanasti ilta sujuu. Heillä ei ole tietoakaan edessä vaanivista kauhuista.

Toinenkin naisista alkaa kaivata huulirasvaa. Nyt hän jo pakottaa ystäväänsä lainaamaan omaansa. Toinen suostuu, turha tässä on kärvistelläkään. Nainen alkaa etsiä huulirasvaa. Kun hän käy laukkuaan läpi, hän tekee karmaisevan (epä)löydön: huulirasva ei olekaan mukana. 

Nyt alkavat kauhun hetket.

Tärisevin sormin ja hermostunein nauruin kumpikin naisista käy läpi joka ikisen nyssäkän, pussukan, taskun ja taitteen joka heidän käsilaukuistaan ja vaatteistaan löytyy. Jokaisella tyhjän tilan kouraisulla kirkastuu pelonsekainen ymmärrys siitä, että huulirasvaa. Ei. Todellakaan. Ole.

Ei se mitään. "Kyllä me pärjäämme, itsenäiset naiset", kaverukset ajattelevat, tietäen samalla vailla epäilyksen häivää, että he molemmat ovat matkalla vääjäämättömään tuhoon. Naiset yrittävät epätoivoisesti ylläpitää normaalia keskustelua, mutta he eivät voi puhua muusta kuin huulirasvasta. Puikkomaisista huulirasvoista, pursotettavista huulirasvoista, niistä, joita hierotaan sormenpäällä pyöreästä purkista ja tietenkin kaikkien huulirasvojen äidistä: bepanthenista. Kumpikaan ei ajattele mitään muuta. Kumpikaan ei puhu mistään muusta. Kumpikaan ei voi tehdä mitään muuta kuin nuolla vuorotellen alati rohtuvia huuliaan.

Hermostuneen naurun lomassa naiset miettivät, tehoaisiko ongelmaan jokin korvaava tuote. Vaatteiden ja laukkujen sivu-, sisä- ja vetoketjutaskut käydään läpi uudelleen, tällä kertaa käsirasvan toivossa. Käymälän tasot tutkitaan, mutta harmikseen ystävykset ovat valinneet ei-käsirasvaa-vessassa-tasoisen ravintolan illanviettopaikakseen.

Ajaisiko mattapintainen huulipuna asian? Kostuttaako meikkivoide? Lautasella lojuvan pitsan jäämistä saisi ehkä hiukan rasvaa irti. Kehtaisiko pyytää oliiviöljyä keittiöstä? 

Kipu vihlaisee huulia joka kerta kielen niitä lipaistessa, ja epätoivo alkaa saavuttaa maksimirajojaan. Kello on yli puolenyön, mutta toinen naisista muistaa äkkiä, että läheisessä risteyksessä on ympäri vuorokauden avoinna oleva marketti. Naiset jättävät turvallisen ravintolapöytänsä ja juoksevat sinne helpotuksen toivossa vain huomatakseen, että sehän on saatana remontissa ja kiinni. Ehkä läheinen Siwa on auki? Se on sulkenut ovensa kymmenen minuuttia aiemmin. Perkele.

Koska naiset tulevat yhdessä tuumin tulokseen, ettei huulirasvan puute ole riittävä syy palata kotiin kesken muuten-niin-täydellisen illan, astuvat he sisään läheiseen kapakkaan rukoillen, että näkevät siellä sellaisen tutun, jolta kehtaa lainata huulirasvaa. Tässä epätoivon tuoksinassa se on kuka tahansa. Pettymyksekseen naiset eivät näe koko paikassa yhtäkään tuttua, mutta viimein he tapaavat baaritiskin vieressä toisen naisista Tinder-matchin. Hän ei käytä huulirasvaa (kyllä, he kysyvät sitä häneltä. Heti ensimmäiseksi), mutta neuvoo naisia tilaamaan valkovenäläiset. Neuvo ei lohduta naisia, joiden oluissa lilluvat limenviipaleet kirvelevät janoisia huulia jokaisella kulauksella.

Viimein toinen naisista kysyy toiselta: jos menisit nyt vessaan ja löytäisit sieltä käytetyn, avonaisen, lattialla pyörivän huulirasvapuikon, mitä tekisit?

NIIN. MITÄ TEKISIT.

 

Tölkkivissy ja neljä muuta neuvoa luksuskrapulaan
wedgiefree.jpg

Tässä on tuote, jolla voi tehdä krapulasta vähän paremman. Takuumukavat pikkarit,
jotka eivät pakkaudu pakaravakoon - tai saat rahasi takaisin. Luksusta. 

Toimitus suorastaan pakotti bloggarit toissaviikolla kertomaan, miten krapulapäivästä tehdään luksusta. Darra on yksi lempiaiheistani, joten täältä pesee. Näillä neuvoilla teet darrasta astetta timanttisemman:

1. Täytä jääkaappi etukäteen tölkkivissyllä. Krapulassa se on kuin jumalten nektaria. Joukossa on hyvä olla myös yksi vapaavalintainen appelsiinilimu. (Muistatteko muuten, kun Lidlin aplarimehupurkissa luki toisessa kyljessä APPELISIINIMEHU ja toisessa APPLESIINIMEHU? Haha! Good times! Sitä voi vaikka krapulassa muistella.) Pullolimut ja -vissyt eivät muuten sitten aja yhtään samaa asiaa kuin viileät, helmeilevät tölkit. Tässä on kyse luksuksesta, ymmärräthän.

2. Osta pakastimeen etukäteen Twister. Muukin mehujää käy, mutta jos et tykkää Twisteristä, on sinussa jotakin pahasti vialla. Eli osta vaan se Twister ja be cool.

3. Kun heräät, avaa ikkunat. Mitä pahempi pakkanen ulkona, sen paremmalta tuntuu, kun rapsakan ilman tulviessa kämppääsi kääriydyt vähintään kolmen (3) peiton syleilyyn ja nukahdat vielä hetkeksi. Nouseminen saattaa myöhemmin olla yhtä tuskaa, mutta tiedätpähän olevasi elossa. Se on luksusta.

4. Tilaa darrapalvelu (tm). Tämä vinkki on oikeastaan tarkoitettu tulevaisuuteen, sillä rahoitus darrapalveluhankkeeseeni on vielä hakuvaiheessa. Olen kuitenkin suunnitellut palvelua, johon soittamalla (numero on tietenkin 1800-DARRA) saisi kotiinkuljetuksella kaiken sen, mitä kanuunassa kaipaa: tölkkivissyä, mehujäitä, hampurilaisia ja elokuvia sekä vaihtoehtoisesti joko hauskoja vitsejä kertovan leppoisan kaveriporukan, joka tulisi sohvillesi kanssasi loikoilemaan TAI alastomuuteen taipuvaisen tyypin, joka tulisi kanssasi peiton alle halailemaan tai, krhm, mitä sitä nyt krapulassa huvittaakaan tehdä. Patenttihakemus on vetämässä. 

5. Jos ylläolevat vaihtoehdot eivät tunnu omilta, hankkiudu darraan sellaisessa tilassa, jossa paikalla on äiti. Mielellään ehkä nimenomaan minun äitini, joka viimeksi (herätessäni kahden ja puolen tunnin yöunilta elämäni parhaiden hääjuhlien jälkeen viime kesänä) odotti minua aamiaispöydässä valmiina kilistämään kanssani lasillisella kuohuviiniä. Se se vasta luksusta on. 

P.S. Bloggaustahtini on näemmä alati harvenevaa, koska tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. Blogimaailmassa tämä voi tarkoittaa yhtä kolmesta asiasta: a) bloggaaja on rakastunut (ehkä tölkkivissyyn?), b) bloggaajalla on muita tärkeämpiä kiireitä (ikään kuin maailmassa olisi mitään hassuja televisio-ohjelma- ja penaalinkäyttäjien arkkityyppilistauksia tärkeämpää), c) bloggaaja on laiska (todennäköisin vaihtoehto). Pahoittelut. Vastaus on c.

 

Symmetristen mustelmien kaipuu

Huh. Oli muuten viikonloppuna niin kova treeni, että olen hurjilla mustelmilla. Luulet ehkä, että olen harrastanut karatea? No en. Painia? No en sitäkään. Kickboxingia? Ei. Nyrkkeilyä? Eijei. 

OLEN PYÖRITELLYT HULAVANNETTA.

Kyllä, taidan olla keski-ikäinen. 

Katsoin televisiota ja pyörittelin 1,2 kilon painoista hulavannetta. Näin helppoa se on! Eikä siinä vielä kaikki! Voit harjoitella oman kodin rauhassa vaikkapa televisiota katsellessa!

Kantapään kautta opin, miten kuntohulavannetta kannattaa käyttää.

1. Ei ehkä treenata ensimmäisellä kerralla neljääkymmentäviittä minuuttia putkeen, vaan ohjeiden mukaisesti 3 x 18 pyöräytystä, vaikka se tuntuisikin lastenleikiltä.

2. Jos kuitenkin aikoo treenata melkein tunnin yhtä kyytiä, kylmiltään ensimmäisellä kerralla, kannattaa ehkä vuorata keskivartalo pyyhkeillä tai villapaidoilla, jotta välttää mojovat mustelmat.

(Toisaalta ainakaan poikaystävän paksuin villapaita ei minun kohdallani onnistunut mustelmia estämään. Muista siis myös ensimmäinen neuvo.)

3. Ainakin ensimmäinen treeni on hyvä suorittaa yksin. Pyyhkeillä tai villapaidoilla vuoratun, hiestä helmeilevän nuorehkon naishenkilön vetkuttelua telkkarin ääressä ei ole kenenkään mukava katsella.

4. Hulavannetta kannattaa opetella pyörittelemään tasaisesti, jotta mustelmat olisivat symmetriset molemmissa kyljissä. Omat mustelmani ovat oikealla puolella lantioluissa ja vasemmassa kyljessä vyötärön kohdalla. Symmetriset mustelmat olisivat paljon kivemmat.

Näillä neuvoilla pääset varmasti jo alkuun. Katsotaan myöhemmin, miten kinkku sulaa mustelmahulalla!