Muistoja lapsuudesta: Nikke Knatterton

Siskoni löysi viikonloppuna vintiltä vanhan ystäväkirjan, johon olin tietenkin kirjoittanut. Kahdesti. (Mistä muuten johtuu, että kaikkein ihaninta oli lapsena kirjoittaa itse niihin ystäväkirjoihin? Vanhassa ystäväkirjassani kirjoituksista yli puolet on omiani.) 

Minua ei yllätä yhtään, että mielimusiikkiani oli (todennäköisesti vuonna 1989) Lambada, että paras lukemani kirja oli Prinsessa Ruusunen tai että harrastin pienon soittamista.

Siinäkään ei ole mitään kummallista, että katsoin kuusivuotiaana mielelläni Pikku Kakkosta tai Puoli Kuusi -ohjelmaa (muistatteko sen, se oli kyllä huippu), mutta länsisaksalainen pornosarjis Nikke Knatterton (jonka muuten edelleen haluan kirjoittaa mieluummin Knakkerton) hämmästyttää hiukan.

Moni varmasti muistaa tämän piirrossarjan, jossa juro, kaljuuntuva yksityisetsivämies seikkailee lähinnä alusvaatekuvauksissa, strippareiden pukuhuoneessa tai alastonmallien keskellä piippu huulessa ratkomassa pseudorikoksia. Ohjelmassa on sarjakuvamainen kertojaääni, jonka on tarkoitus parodioida sarjakuvanarratiivia metatasolla (tai jotain). Rakastin erityisesti juuri ohjelman ilmeetöntä kerrontaa: se tuntui siltä, että katsoisi jotakin aikuisten ohjelmaa (tosin sen olisi voinut päätellä myös sarjassa nähtävien tissien määrästä). Sarjaa alettiin esittää Suomen televisiossa vuonna 1989, jolloin minäkin sitä ilmeisen omistautuneesti seurasin. (Wikipediasta opin, että Knattertonin äidin nimi on Corinna Pimpsberg, josta muuten takuulla tulee seuraava Starbucks-nimeni.)

Mieleeni on piirtynyt eräs tietty sarjan osa, joka löytyi melko varmasti joltakin VHS-nauhalta, jota kerta toisensa jälkeen hinkattiin. (Se sisälsi Knattertonin lisäksi todennäköisesti satunnaisia jaksoja Lurppaa, Melukylän lapsia ja Kippari-Kallea.) En millään muistanut, mitä siinä tapahtui, vaikka osat siitä ovat muistoissani hyvin selkeitä.

Mutta sitten tajusin, että on olemassa sellainen asia kuin internet. Sieltä onnistuin nimittäin löytämään sen nimenomaisen Nikke Knattertonin jakson, joka mieleeni, sieluuni ja identiteettiini on hartaasti 1900-luvun loppupuolella kaiverrettu. Nauttikaa: https://www.youtube.com/watch?v=yiQx0ssDwrE

(Sekin on muuten vähän hassua, että olen kirjoittanut molempiin ystäväkirjamerkintöihin haluavani olla isona talonmaalaaja. Remonttia edelleen tekevä nykyminäni toivoo, että olisin lapsena jahdannut unelmiani hiukan määrätietoisemmin.)

Lue myös: 

Tiia RantanenComment