Lapsuuden haaveammatit

loppu.jpg

 

Olen haaveammatissani. Minusta on ihanaa olla toimitttaja, vaikka kaikki tekemäni työt eivät olekaan ihan unelmista rakennettuja. En muista, että olisin lapsena koskaan haaveillut toimittajuudesta (vaikka leikin kyllä monesti mediatalon pamppua, koska julkaisin useita täysin mielipuolisia lehtiä, kuten Tessi-tehtävälehti, jonka yksi puuha oli neliruutuinen ristikko). Muistan kuitenkin muutaman muun haaveammatin:

Tarhan keittäjä

En halunnut päiväkoti-ikäisenä mitään muuta niin paljoa kuin sujauttaa harsomaisen, paperisen suihkumyssyn päähäni ja hämmennellä itseni kokoisia, höyryäviä kattilallisia pinaattikeittoa. En tiennyt mitään keittäjän työtä hienompaa. Sitä paitsi päivän saisi aina hengailla itseni ja kavereideni kaltaisten kivojen viisivuotiaiden kanssa - mikä voisi olla parempaa? Päiväkotini keittäjän kutittelutaidoilla saattoi myös olla osuutta haaveammatin rakentumiseen: tyyppi, joka on niin hyvä kutittelija, tekee varmasti siistiä työtä.

Sihteeri

Suosikkipuuhaani lapsena oli ottaa vastaan mielikuvituspomolle tarkoitettuja viestejä ja soittopyyntöjä ja kuljeskella ympäriinsä kyniä ja papereita pullollaan oleva käsilaukku olalla keinuen. Rakensin itselleni hiuspannasta ja lyijykynänpätkästä headsetin, johon asiakkaat soittelivat ihan solkenaan. Nyt vanhemmiten mietin, miksen halunnut olla sihteerin sijaan se, jolle viestit toimitetaan, mutta syy taitaa olla vain siinä, ettei toimitusjohtaja päässyt täyttelemään kiinnostavia soittopyyntölomakkeita. Niihin sai laittaa rasteja ruutuun ja kaikkea.

Ihotautilääkäri

No, okei, en oikeasti tiedä, mikä lääkäri haaveissani olin, mutta sen tiedän, että stetoskoopit tai kuumemittarit eivät liittyneet unelmieni lääkärin työhön. Tämä ei myöskään ollut niitä saunan alalauteilla touhuttuja millanen sulla on -tyyppisiä lääkärileikkejä. Minulla oli tapana asetella kaverin selälle märkiä talouspaperin paloja ja kuoria niitä sitten iholta pinsettien avulla. Nyt kun tarkemmin miettii, ehkä kyseessä olikin face/off-henkinen plastiikkakirurgiahaave.

Kirjailija

Vaikken muista koskaan tietoisesti lapsena halunneeni toimittajaksi, unelmoin ala-asteella vuosikausia siitä, että saisin olla kirjailija. Tosin silloisessa lapsen mielessäni kirjoituskoneella naputtelemani puolikkaat liuskat riittäisivät lukijoilleni, ja kirjoittamisen sijasta päätyöni olisikin itse asiassa hengailla Stephen Kingin kanssa hedelmätoffeita syöden ja Christine tappaja-autosta keskustellen.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tosielämässä minusta tuli ensin sosionomi, lastentarhanopettaja ja nuoriso-ohjaaja ja sittemmin toimittaja. Mutta jos ihan totta puhutaan, peitän kotona vieläkin kokkaillessani joskus hiukseni suihkumyssyn alle ja unelmoin salaa Stephen Kingistä.

 

Tiia RantanenComment