Aikamatkalla

quantumleap.jpg

Sain sanumarialta aikamatkahaasteen:

Kerro minne menisit, jos sulla olisi aikakone ja siinä kolme 24 tunnin mittaista matkaa jäljellä. Onko joku tietty menneisyyden tyyppi jolle haluaisit jutella, joku tietty merkkipaalu maailmanhistoriassa jossa olisit halunnut olla mukana, tai joku tietty aikakausi jonka olet aina halunnut kokea? Tulevaisuuteenkin voisi kurkata!

Lähtökohdat: 

a) Tulevaisuuteen en menisi. Koska vaikka ne aina elokuvissa lupaavat, että niin käy, ei lentäviä autoja ole vieläkään näkynyt. Pettymys.
b) 50-luvullekaan en menisi, vaikka olen ollut lapsesta asti sitä mieltä, että minut on tarkoitettu johonkin toiseen aikaan (50-luvun mekot sopivat minulle paljon paremmin kuin pillifarkut). Koska jos niin ei olekaan, elämältäni lähtee pohja.
c) Koska olen pohjimmiltani hyvä ihminen, pyrkisin parantamaan ihmisten (lähinnä itseni) elämänlaatua.

Näistä lähtökohdista käsin olen valinnut itselleni seuraavat aikamatkat:

1. Palaisin Tavastialle, vuoteen 2001, Commonin keikalle, jossa minulle annettiin mahdollisuus mennä tervehtimään itse tähteä backstagelle. Jänistin, sillä pelkäsin, että en osaisi sanoa muuta kuin OH MY GOD OH MY GOD I LOVE YOU, mutta jos olisin tehnyt sen, Suomen reality-tv-tähtiskene voisi olla nykyään pikkuisen eri näköinen (Viidakon tähtöset tänään: räppäriä deittaillut tamperelaisnainen joutuu uimaan henkensä edestä kaksi metriä paratiisisaarella).

2. Palaisin vuoden 1993 itsenäisyyspäivään ja opettelisin Maamme-laulun sanat paremmin ulkoa. Siis kuka muka ei muista niitä? Koko Aleksanterin koulun ala-aste säästyisi nöyryytykseltä (ja minä traumalta, joka näköjään vaivaa vielä kolmekymppisenäkin).

3. Palaisin ajassa taaksepäin ja menisin läpsimään sitä tyyppiä, joka keksi crocsit. Läpsimisen jäkeen sanoisin sille lujasti, että ei. Koko maailma pelastuisi yhdeltä aikamme suurimmista vitsauksista.

Mitä itse tekisit kolmella aikamatkalla?

Kuva: Muistatteko huipun tv-ohjelman Quantum Leap, jossa matkattiin ajassa korjaamassa vääryyksiä? Vähän niinkuin minä tässä postauksessa.

Tiia RantanenComment