"Emme ole hirviöitä" ja muita New Yorkia puhuttavia uutisia

Nyt on ollut niin kova kiire työ- ja koulu- ja newyorkilaisjuttujen parissa, että blogi on jäänyt vähän vähemmälle. Anteeksi. Lähestyvä kotiinlähtö on myös aiheuttanut allekirjoittaneessa paniikinomaisia reaktioita, jotka ilmenevät mm. luumustamisena ulkona niin kauan, että ei tahdo enää päästä julkisilla kotiin ja matkoina random paikkoihin kuten Union City, New Jersey. Reissujuttuja olen vähän paremmin jaksanut päivitellä tuonne Cocktailin puolelle, jos New York-aiheiset vinkit, kuvat ym. kiinnostavat niin sinne vaan.

Tänään mieleni kuitenkin teki kirjoittaa siitä, mistä paikallisissa uutisissa on viime aikoina puhuttu:

1. Sesame Streetin Cookie Monsteriksi pukeutunut mieshenkilö töni Times Squarella pikkupoikaa, koska tämän vanhemmat eivät maksaneet siitä, että ottivat lapsesta kuvan Monsterin kanssa. Tämänaamuisessa amNewYork -lehdessä muistutetaan antisemitistisestä Elmosta, joka terrorisoi Central Parkia viime kesänä, ja erilaisiin asuihin Times Squarella pukeutuvat costume performersit esittävät vastalauseensa tapahtumiin: ”Emme ole hirviöitä”.

2. Beyoncé ja Jay-Z matkustivat viidennen hääpäivänsä kunniaksi Kuubaan, jonne amerikkalaiset eivät saa matkustaa, koska turismidollarit tukevat ihmisoikeuksia väärinkäyttävää kuubalaishallintoa. Nyt epäillään, mitkä olivatkaan Cartereiden motiivit reissuun. Suomalaisia kiinnostanee, että Obamalta syitä julkkisparin poikkeukselliseen matkustuslupaan tivaamassa on mm. kansanedustaja Ileana Ros-Lehtinen, joka on kuubalaista syntyperää, mutta naimisissa suomensukuisen miehen kanssa. Sellaista.

3. Kevyemmissä uutisissa: 10 must-have New York –älypuhelinsovellusta. Sovelluksia mainostetaan (ilmais)lehtijutuissa aina kun ehditään. Kun lumimyrksy (suomeksi tavallinen vesisadesää) iski, lehdessä vinkattiin 10 älypuhellinsovellusta, joilla selviää blizzardista. Siihen kuuluivat muun muassa taskulamppusovellus, Punainen Risti - sekä ensiapusovellus ja  ”Punainen paniikkinappula” -sovellus. Näillähän selviää mistä vaan!

4. Rihanna ja Chris Brown erosivat. Taas.

Tiia RantanenComment