Bryssel 15 vuotta sitten

Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun lähdin Brysseliin au pairiksi. Jätän nyt suosiolla väliin kaikki öhö öhö en kai minä voi olla niin vanha -läpät ja sanon vaan, että vuosi oli tosi kiva. Kävimme muiden au pairien kanssa arkisin leffassa, salilla tai kävelemässä, keskiviikkoisin merimieskirkon au pair -illassa pelaamassa lautapelejä ja viikonloppuiltaisin irkkubaari O'Reillysissa (edelleen olemassa) tai salsabaari Montecristossa (suljettu) tanssimassa aamuun asti. Jätä nyt tästäkin väliin ne väsyneet öhö öhö olenko minä niin vanha että suosikkibaarinikin on jo suljettu -läpät ja kerron vain, että sen vuoden ajan emme sitten paljon muuta tehneetkään. 

bryssel

Lienee sanomattakin selvää, että Brysselin-tietoni ovat hiukan vanhentuneet. Tiedän, että erikoisbaari Goupil le Fol on vielä paikallaan, ja että Palais de Justicen kulmilla on edelleen ihana antiikkitori (josta 15 vuotta sitten hankkimani art deco -henkinen avainlautanen minulla on muuten edelleen käytössä). 

Mutta uskaltaisin veikata, että Brysselissä on myös jotakin muuta kokemisen ja/tai näkemisen arvoista. (Kokemisella ja näkemisellä tarkoitan luonnollisesti pääasiassa syömistä ja juomista). Ja minä haluaisin tietää, sillä lennän sinne perjantaina. Osaisitko sinä kertoa, mitä se on?

bryssel
bryssel

Nämä kuvat ovat muuten Brysselistä 2003-2004, niin kuin fiksuimmat ovat varmaan jo (tupladenimistä) arvanneet. Otin ihan perkeleesti kuvia siellä. Ja otin ihan helvetin perkeleesti kuvia itsestäni, joka on sillä tavalla jännää. Vuonna 2003 ei katsokaas oikein käytetty digikameroita. Tai minulla ei itselläni ainakaan ollut sellaista. Räpsin siis tuhottomasti kuvia itsestäni täysin sokkona, ja vein kerran kuussa filmin Fnaciin kehitettäväksi ja jännityksellä odotin, että miltäköhän minä nyt niissä kuvissa näytän. Enkä koskaan näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Mutta tällaisia ne olivat, eri vaatteissa ja kampauksissa vain:

bryssel

Ja sitten valitettavasti mukana oli myös tällaisia (tähän haluaisin kyllä sanoa että öhö öhö jumalauta minä olen vanha kun en yhtään muista tai usko tai suostu hyväksymään että olen näyttänyt tuolta siis oikeesti apua):

bryssel

Ilmianna parhaat Bryssel-vinkit kommenttiboksissa!

Pliis.

Lue myös: