Syyskuun mietelause
syyskuun mietelause
Täydellinen rommikola

Kävin kesäkuussa treffeillä. Halusimme deittini kanssa aperol spritzit, ja menimme kesädrinkkihimoissamme töölöläisbaari Favelaan vain huomataksemme, ettei sieltä saa aperol spritziä. Taisimme tilata ensin vain oluet, ja niitä siemaillessamme sain jostakin syystä päähäni, että meidän pitäisi juoda rommikolat. En ollut juonut sellaista vuosiin.

Täydellinen rommari.

Täydellinen rommari.

Rommikola oli go to -drinkkini, kun olin Madridissa opiskelijavaihdossa vuonna 2008. Siellä rommikolan baarissa tilatessaan sai pitkän, jäillä täytetyn kapean lasin, johon lorautettiin paikalliseen tapaan varsin suurpiirteinen rommimäärä (arviolta varmaan jotain seitsemänsataa senttilitraa), ja sen kylkeen sai pienen lasipullokokiksen. En muista, että rommikola olisi silloin ollut minusta erityisen hyvää – kyseessä oli enemmänkin bang for your buck -tyyppinen luonnonvalinta: vahvimmat (ja halvimmat) (viinat) selviävät. En myöskään muista, että olisin kovin mielelläni juonut rommikolaa enää vaihdon jälkeen, joten maku ei tässä kyllä ollut edellä. (En muista kyllä paljon muutakaan Madridista, kiitos rommikolan.)

Mutta tänä kesänä Favelassa me deittini kanssa rakastuimme. Rommikolaan nimittäin. Se oli niin hävyttömän hyvää, että tilasimme toiset – ja ehkä kolmannetkin? Ja sen jälkeen päätin, että haluan oppia tekemään syntisen hyvän rommikolan myös itse. Haaste kuulosti helpolta, muttei ollut sitä. Varsinkin siksi, etten oikein tykkää kokiksesta. (Olen jaffanaisia.) Make rommikola great again!

Bensanmakuinen rommari, not cool.

Bensanmakuinen rommari, not cool.

Ostin satunnaista rommia, sitruunaa ja kokista. Ensimmäinen yritelmäni maistui bensalta. Toinen maistui kusiselta bensalta. Ostin minulle suositeltuja rommeja ja uuden jääpala-astian (yksi valtaisa jää on kuulemma parempi kuin kourallinen pieniä, koska se sulaa hitaammin). Vaihdoin sitruunat limeen ja perustin kotiini limekulhon, jonka piti olla jatkuvasti kukkurallaan limeä. Kolmas yritelmäni oli jo aika ok, ja neljäs oli ensin hyvää, kunnes tajusin, ettei se maistu rommikolalta ollenkaan vaan kermavaahdolta. Mutta sitten, pitkällisen kehitystyön tuloksena keksin, miten syntyy täydellinen rommikola (minun makuuni). Kutsuin Favelassa rommikolaa kanssani siemailleen deitin maistamaan sitä, ja hänkin antoi juomalle pyhän hyväksynnän sinetin.

Täydelliseen rommikolaan laitetaan:

n. 4cl tummaa rommia
(tujaus maustettua rommia, vapaaehtoinen)
n. 2 kokonaisen limen mehu
n. tölkillinen kokista
n. 3 pientä jääpalaa
1 valtava jääpala

Purista pitkään lasiin limeistä mehu ja kaada sekaan rommi. Sekoita. (Tässä vaiheessa lisään sekä mahtijään että muutaman pienen jääpalan, koska megajää ei mahdu yhdenkään omistamani pitkän lasin pohjalle ja haluan jäähdyttää rommilimelitkun ennen kuin kaadan kokiksen sen kaveriksi. En tiedä miksi mutta tämä on minun reseptini ja saan tehdä sille mitä haluan.) Kaada sekaan kokis, mutta varovasti reunaa pitkin, jotta hiilihapot säilyvät. Lopuksi nostele pitkällä lusikalla juoma hellästi sekaisin. Älä rytyytä! Hiilihappojen säilyvyys on ehdottoman tärkeää.

Limepuristin on rommikolatehtailijan paras kaveri.

Limepuristin on rommikolatehtailijan paras kaveri.

Kaikkia varmaan nyt kiinnostaa että mistä rommista se huippuhyvä rommari (olen päättänyt alkaa kutsua rommikolaa rommariksi, mutta minua hävettää itseänikin vähän joka kerta kun sanon niin) tehdään. Minulla ei valitettavasti ole siihen vastausta. Budjettini (saati maksani) ei valitettavasti kestä joka ikisen rommin maistelua, enkä siis voi sanoa empiirisellä varmuudella että jokin rommi olisi parempi kuin muut. Mutta on minulla vinkki: valitse tumma rommi, joka ei ole kallein, muttei halvinkaan. Silloin se ei ole paras, muttei paskinkaan, ja sen kannattaa olla siitä väliltä, koska se sekoitetaan kokikseen, mutta ei ole kiva jos se saa kokiksen maistumaan bensalta. Alkoissa on myös sellainen mukava asia kuin henkilökunta, joka osaa neuvoa tällaisissa kysymyksissä. Tunnistat henkilökunnan siitä että ne ovat ne tyypit, joita yleensä kaupoissa vältellään ettei vaan joutuisi puhumaan kenellekään.

Ostin itse jonkun suosituksesta jotakin spiced gold -rommia ymmärtämättä, että se maistuu vaniljalta ja kanelilta ja kaikelta sellaiselta mistä söpöt tytöt on tehty. Tein siitä rommikolan, jonka ensimmäinen siemaus oli herkullinen, mutta jonka makeus oli minulle lopulta liikaa (se oli se kermavaahtoyritelmä). MUTTA käytin virheen hyödyksi ja lorautin seuraaviin versioihin pikku tujauksen tätä maustettua rommia. Kaikilta baarimikoilta lähtee varmaan tukka päästä kun kerron sotkevani kahta eri rommia sekaisin mutta näin täällä minun tontillani hommat hoidetaan (eli aivan päin persettä). Pisara jotakin vaniljauutetta ajaisi varmaan saman asian, mutta minulla sellaista ole. Sitä paitsi johonkin minun täytyy tuo sokerilitku käyttää. Tujaus on vapaaehtoinen, mutta minusta se tuo mukavan pehmeyden juomaan.

Olisin tietysti voinut vaikka käydä siellä Favelassa kysymässä että mitäs kräkkiä te teidän rommariinne laitatte kun se on niin poskettoman hyvää, mutta käytin mieluummin seitsemän viikkoa tämän makeshift-reseptin tehtailuun. Tehokkuus ei selkeästikään ole toinen nimeni.

Kiitos kaikille, jotka antoivat instagramissa rommikolavinkkejä!

Kesän yllättävä comeback

Jo kuopatuksi luultu, suomalainen koko kansan villitsijä ja suosikki Kesä on tehnyt paluun estradeille. Tosifanit ovat pysyneet Kesä-uskollisina horjumattomasti, mutta moni ehti jo luulla, ettei Kesää enää nähtäisi ainakaan tänä vuonna.

Kesä comeback

Etenkin sosiaalisessa mediassa on uskottu jo elokuun alusta – tai ihan viimeistään Flow-festivaalin jälkeen – että tämä oli tässä ja Kesän taru on päättynyt. Tällä viikolla Kesä kuitenkin julkaisi kokopitkän albumin ja tiedotteen, jossa sanotaan, että syysfiilistelyn saa tutkitusti aloittaa vasta syyskuussa tai muuten saa luunapin poikineen. Albumi sisältää seuraavat kappaleet:

  1. Sweat (A La La La La All August Long)

  2. Autumn vibes (in your face remix)

  3. U Drive Me Crazy (with your chunky sweaters)

  4. Baby it’s Definitely Not Cold Outside

  5. It ain’t over (S.U.M.M.E.R.)

  6. (Still) Hot in Herre

  7. Mo Blankets Mo Problems

  8. Red Red Wine – BITCH PLEASE RMX

  9. Who let the socks out?

  10. I Got High (feat. The Temperatures)

36 vuotta – ja kaikki on ihan toisin

Tänään minä täytän 36 vuotta (fanfaarit ja onnentoivotukset kommenttiboksiin, inboksiin ja *****boksiin, kiitos).

Tuntuu aivan eriltä, kiitos kysymästä. Ihan kaikki on muuttunut. Muuuutta ensin pikku disclaimer.

Juhlin synttäreitäni joka vuosi ihan raivolla – niin kuin jotkut ovat saattaneetkin huomata. Ja joka kerta joudun perustelemaan, miksi teen niistä niin ison numeron ja miten minä oikein kehtaan. Ja joka kerta minua kyllästyttää, että aikuisen ihmisen synttärifiilistely on ihmisistä niin huvittavaa (tai säälittävää). Antakaa mää ny täytän vuosia rauhas- eikun tekemällä siitä valtavan spektaakkelin. En nimittäin välttämättä koskaan pääse naimisiin, vaikka haluaisin ihan hulluna (haluaisin, mutten siksi, että rakkaus ja sitoutuminen ja läpä läpä ding dong, vaan koska JUHLAT), enkä välttämättä koskaan saa lapsia, joiden ikäsaavutuksia saa juhlia ihan täysiä (eikä kukaan muuten kysy että miksi teet tuosta nelivuotiaasta noin ison numeron) ja koska olen yksityisyrittäjä, pääsen harvoin pikkujouluihin tai kevätpäiville tai firman 30-vuotisjuhliin – tai mihinkään sellaisiin työpaikkajuhliin joihin tunnen oikeasti kuuluvani. (Moniin juhliin pääsen kyllä muuten, koska siinä on toinen asia josta olen tehnyt ison numeron: tykkään juhlista.)

timpsi ruusutarhassa
tiia rantanen ruusutarha

Juhlin synttäreitä myös siksi, koska välillä tuntuu vähän ankealta että tällaistako tästä elämästä nyt tuli. Että tässä sitä nyt sitten ollaan 36-vuotiaina ja käytetään suurin osa ajasta elämässä puhelinta tuijotellen ja toisiksi suurin osa ajasta sen huolehtimiseen että kuinka ankeaa tämä minun elämäni onkaan koska tuijottelen näin paljon tätä puhelinta (kantsis varmaan miettiä sitä itsekin nyt kun tuijottelet tätä siitä puhelimen ruudulta). Ja ankeuteen auttaa, jos riipii vähän iloa välillä jostakin. Siksi synttärit best.

timpsi ruusutarha
tiia rantanen talvipuutarha
timpsi-talvipuutarha-ruusut-61.jpg

Tänä vuonna en valitettavasti voi järjestää synttärijuhlia, koska en löytänyt sopivaa paikkaa ja nyt varoitusaika on vieraslistaa ajatellen jo liian lyhyt. Harmittaa vietävästi, koska odotin jo kovasti kaikkia niitä lahj- eikun ihania hetkiä joita saisin ystävieni ja läheisteni kanssa viettää. Mutta joskus käy näin, ja vaikka tekee kipeää, se ei haittaa – sillä tämä on ihanaa. Hellurei. Hellurei.

No mutta – oli juhlia tai ei, olen jälleen vuoden vanhempi ja rutkasti (näsä)viisaampi. Kaikki on muuttunut, jopa radikaalisti, ja vuoden aikana minusta on kuoriutunut kerta kaikkiaan aivan uusi nainen muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • ööööö hetkinen en keksi mitään

  • no kävin minä kampaajalla! enkä edes muuten huomannut että tukkaa leikattiin 15cm

  • minulla on neljä viherkasvia enemmän (olen jopa onnistunut kasvattamaan yhden omasta pistokkaasta vaikken ole ihan varma mitä pistokas edes tarkoittaa)

  • olen lakannut varpaankynteni KERRAN jollakin muulla värillä kuin mustalla

  • toissaviikolla aloin pitää surullisenkuuluisan sohvani selkänojaa astetta alemmalla asetuksella (uskon että tämä tulee muuttamaan elämäni)

  • no nyt en oikeasti keksi enää mitään

…ja muuten olenkin sitten ihan samanlainen kuin 35-vuotiaana.

(Kiitos rakas Eino että otit minusta taas näin ihanat kuvat vaikka olen ihan paska kuvattava.)

Flow-kuvia vuosien varrelta

En ole kovin kiinnostunut muodista. Pukeudun yleensä mustiin perusvaatteisiin tai kirppikseltä hankittuihin kukkamekkoihin. Siksi festaripukeutuminen (lue: Flow-pukeutuminen) on ollut minulle yleensä ihan yhtä suuren stressin aihe kuin mitkä tahansa muut bileet: aivan suhteeton paskahalvaus, jonka lopputulos on megatylsä eli samat vaatteet kuin aina. Ei minun vaatekaappini kätköissä ole mitään sellaista, jolla voisi tehdä kovin suuren statementin. (Paitsi yhdet liian pienet kultaiset bikinit. Mutta ne eivät kyllä ole festarikelpois- tai no, katsotaan ensi vuonna.)

Mutta koska Flow on monelle toinen toistaan mielikuvituksellisempien asujen showkeissaamisen (rrrrakastan että käytin tuollaista sanahirviötä) näyttämö, aloin minäkin miettiä että mitäs hittoa sitä onkaan päällään kantanut kaikki nämä vuodet.

Asukuvat ovat minulle yksi maailmankaikkeuden kiusallisimpia asioita (ja valtaosa näistä kuvista on otettu silloin, kun en tiennyt että asukuva on mitään muuta kuin sana jossa on kirjaimia toistensa perässä), joten kaikissa kuvissa ei tietenkään näy täysin, mitä minulla on ylläni. Mutta tunne kyllä välittyy (ja sen nimi on häpeä).

Kuvia läpikäydessäni huomasin, että minulla todella on kuin onkin aina samat vaatteet. Siksi olen parittanut kuvat, joissa on eniten samankaltaisuuksia (tai jopa täsmälleen samat ryysyt) vierekkäin ja antanut pareille nimet (englanniksi tietenkin, koska tässä blogissa on valtava kansainvälinen potentiaali).

(Huomasitteko kuinka poskettoman määrän sulkuja sain survottua näinkin lyhyeen tekstiin? Nyt taidetaan hätyytellä jo jonkin sortin ennätyksiä.)

Olkaa hyvät, kaunistelemattomia Flow-lookeja 2008-2019:

2009 // 2009. Tämän teoksen nimi on YES THEY’RE FAKE (THE GLASSES I MEAN).

2009 // 2009. Tämän teoksen nimi on YES THEY’RE FAKE (THE GLASSES I MEAN).

2018 // 2019: Tämän kuvaparin nimi on IT HAPPENED BY ACCIDENT, SERIOUSLY.

2018 // 2019: Tämän kuvaparin nimi on IT HAPPENED BY ACCIDENT, SERIOUSLY.

2013 // 2015: Tämän look-parin nimi on WHOA SUCH VISION.

2013 // 2015: Tämän look-parin nimi on WHOA SUCH VISION.

2009 // 2013. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER – ME OR ME.

2009 // 2013. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER – ME OR ME.

2014 // 2015: Tämän kuvaparin nimi on EVERY GIRL MUST OWN TWO IDENTICAL LACE VESTS BECAUSE WHAT WOULD SHE DO WITHOUT THEM.

2014 // 2015: Tämän kuvaparin nimi on EVERY GIRL MUST OWN TWO IDENTICAL LACE VESTS BECAUSE WHAT WOULD SHE DO WITHOUT THEM.

2018 // 2019. Tämän lookin nimi on I WISH I WAS AT TUSKA. (P.S. Huijaan hiukan: vasemmanpuoleinen kuva on Ilosaarirockista, mutta minulla on aina samat vaatteet joten päätin että on aika lailla yhdentekevää, missä kuva on otettu.)

2018 // 2019. Tämän lookin nimi on I WISH I WAS AT TUSKA. (P.S. Huijaan hiukan: vasemmanpuoleinen kuva on Ilosaarirockista, mutta minulla on aina samat vaatteet joten päätin että on aika lailla yhdentekevää, missä kuva on otettu.)

2011 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on GENUINE LONKERO, GENUINE SMILE. Tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa muuten, jossa minulla on ylläni kirppikseltä ostettu 70-luvun teryleenimekko, toivun parhaillani Britney meltdown -vuodestani: menin neljänä päivänä peräkkäin kampaajalle ja leikkasin piiiitkän tukkani päivä kerrallaan lyhyemmäksi, ja koska siitä tuli tosi tosi lyhyt ja tosi tosi hirveä, menin kurjuuteni maksimoimiseksi seuraavalla viikolla takaisin ja otin siihen vielä permiksen. (Tässä se on jo kasvanut aika pitkäksi.)

2011 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on GENUINE LONKERO, GENUINE SMILE. Tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa muuten, jossa minulla on ylläni kirppikseltä ostettu 70-luvun teryleenimekko, toivun parhaillani Britney meltdown -vuodestani: menin neljänä päivänä peräkkäin kampaajalle ja leikkasin piiiitkän tukkani päivä kerrallaan lyhyemmäksi, ja koska siitä tuli tosi tosi lyhyt ja tosi tosi hirveä, menin kurjuuteni maksimoimiseksi seuraavalla viikolla takaisin ja otin siihen vielä permiksen. (Tässä se on jo kasvanut aika pitkäksi.)

2015 // 2019. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER THIS TIME OK CLEARLY THIS YEAR’S ME. (P.S. Tässäkin on pikku huijaus – oikeanpuoleinen kuva on Sidewaysista, ei Flow’sta, mutta siis nehän ovat käytännössä sama tapahtuma, rinnakkaistodellisuuksissa vain.)

2015 // 2019. Tämän teoksen nimi on WHO WORE IT BETTER THIS TIME OK CLEARLY THIS YEAR’S ME. (P.S. Tässäkin on pikku huijaus – oikeanpuoleinen kuva on Sidewaysista, ei Flow’sta, mutta siis nehän ovat käytännössä sama tapahtuma, rinnakkaistodellisuuksissa vain.)

2010 // 2013. Tämän kuvaparin nimi on AMAZING CLOTHES AND PHOTO QUALITY. (Minulla on muuten tämän kuvan perustella ollut tuo sama kahden euron viuhka Flow’ssa mukana jo yhdeksän vuotta.)

2010 // 2013. Tämän kuvaparin nimi on AMAZING CLOTHES AND PHOTO QUALITY. (Minulla on muuten tämän kuvan perustella ollut tuo sama kahden euron viuhka Flow’ssa mukana jo yhdeksän vuotta.)

2008 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on COME ON LONKERO REPS CALL ME ALREADY.

2008 // 2009. Tämän kuvaparin nimi on COME ON LONKERO REPS CALL ME ALREADY.

2017 // 2018. Tämän kuvaparin nimi on SINGING IN THE RAIN.

2017 // 2018. Tämän kuvaparin nimi on SINGING IN THE RAIN.

2010 // 2010. Tämän kuvaparin nimi on YOU KNOW WHAT THEY SAY ABOUT GIRLS WITH BIG GLASSES.

2010 // 2010. Tämän kuvaparin nimi on YOU KNOW WHAT THEY SAY ABOUT GIRLS WITH BIG GLASSES.

Että ihan suosittelen vanhojen Flow-kuvien läpikäyntiä kaikille.

Elokuun mietelause
Heinäkuun mietelause
Kesäkuun mietelause
kesäkuun mietelause
Kirppismekot: before and after

Vien säännöllisen epäsäännöllisesti kirppareilta hamstraamiani kasari- ja ysärikukkamekkoja luotto-ompelijalleni korjattavaksi. Yleensä koltuille ei tehdä mitään kovin ihmeellistä: niitä lyhennetään tai niiden hihoja pienennetään, ja joskus vaihdan niihin itse napit. (Joskus ompelijani tekee kyllä suorastaan kirurgisia ihmeitä ja loihtii auttamattomasti liian pienistä mekoista sopivia siirtämällä kaistaleita helmasta jonnekin mistä en niitä enää erota. Luulen että hän on salaa taikuri.)

Reivaan aina näistä mekoista Instagramissa ja neuvon kaikkia ryhtymään samaan hommaan, mutten ole melkein koskaan muistanut ottaa niistä ennen-kuvia, joita moni tietenkin kysyy. Eihän muodonmuutos ole muodonmuutos eikä mikään, jollei sen kohde muuta selkeästi muotoaan. Mutta tässä mulla olisi nyt niitä muutama:

Minua ihan puistatti ottaa tuota ennen-kuvaa, koska tämä mekko istui niin luokattoman huonosti. Sen vyötäröä nostettiin ja suoristettiin, helmaa lyhennettiin (aika lyhyeksi, krhm) ja muistaakseni lerpattaville hihoillekin tehtiin jokin pikkuinen toimenpide. Tämä on uusi suosikkivaatteeni, koska AHH MIKÄ KUOSI.

Minua ihan puistatti ottaa tuota ennen-kuvaa, koska tämä mekko istui niin luokattoman huonosti. Sen vyötäröä nostettiin ja suoristettiin, helmaa lyhennettiin (aika lyhyeksi, krhm) ja muistaakseni lerpattaville hihoillekin tehtiin jokin pikkuinen toimenpide. Tämä on uusi suosikkivaatteeni, koska AHH MIKÄ KUOSI.

Ananashameen korjaus oli yksinkertaista: se lyhennettiin mittaan, jonka olemme ompelijani kanssa todenneet minulle täydelliseksi (ks. edellinen mekko ja seuraava mekko). Mitta on aika lyhyt, mutta minäpäs tykkäänkin lyhyistä hameista lälläslää. Kuvan silkkipaidat ovat muuten myös kirpparilta. Uffin silkkiosasto best.

Ananashameen korjaus oli yksinkertaista: se lyhennettiin mittaan, jonka olemme ompelijani kanssa todenneet minulle täydelliseksi (ks. edellinen mekko ja seuraava mekko). Mitta on aika lyhyt, mutta minäpäs tykkäänkin lyhyistä hameista lälläslää. Kuvan silkkipaidat ovat muuten myös kirpparilta. Uffin silkkiosasto best.

Tästä mekosta pätkäistiin helma ja V:n mallinen vyötärö suoristettiin. (Joo tiedän, siitäkin tuli aika lyhyt, mutta SÄÄRENI OVAT KAIKKI MITÄ MINULLA ON.)

Tästä mekosta pätkäistiin helma ja V:n mallinen vyötärö suoristettiin. (Joo tiedän, siitäkin tuli aika lyhyt, mutta SÄÄRENI OVAT KAIKKI MITÄ MINULLA ON.)

Niin että menkää tekin kirppareille ja second hand shoppeihin ja antakaa joskus mahdollisuus myös sellaisille vaatteille, jotka eivät ole valmiiksi ihan täydellisiä! Ei tarvitse ostaa uutta, ja saa työllistää käsityöläistä. Mutta mekkoja ei ehkä tarvitse ostaa montaa kymmentä niin kuin minä yleensä teen. Lopetan kyllä. Ihan kohta.

Psst! Kannattaa aina ostaa mekko, jossa on taskut. Onneksi 80- ja 90-luvuilla ymmärrettiin taskujen päälle (niihin piti varmaan saada mahtumaan kaikki ne samettiset donitsit) yhtä hyvin kuin tänä päivänä: suurimmassa osassa on taskut.

Psst 2! Luotto-ompelijani löytyy Instagramista nimellä @marttahonkaheimo. Mutta ottakaa siihen yhteyttä sillä lailla maltillisesti että se ehtii lyhentää myös kaikki minun mekkoni.

Ylioppilaskuvani – meemeinä

Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2003. Se oli hieno vuosi. Venäläisduo t.A.T.u. joutui esiintymään vaatteet päällä euroviisulavalla, Anneli Jäätteenmäki oli Suomen pääministeri vain ohikiitävän hetken, Britney Spears deittaili Colin Farrellia (KYLLÄ OMG muistatteko tätä) ja julkaisi maailmankaikkeuden parhaimman kappaleen (Toxic), minä tanssin Mr. Brightsidea tuubitopissa Tampereen YO-talolla enkä kerta kaikkiaan arvannut, että voisin joskus saada siitä perkeleellisestä veisusta tarpeekseni.

Kaikkea tätä tapahtui vuonna 2003. Ja sitten sen lisäksi minä pukeuduin tuubitoppiin (tietäjät tietävät: se oli lukiolaistyttöjen vakkariunivormu post-millennium-aikoina) ja kimaltelevalla perhosella koristeltuun epäsymmetriseen hameeseen, ja isäni otti minusta ylioppilaskuvat. Sellaiset kauniit ja eteeriset, klassiset oikeastaan, jotka kestäisivät aikaa. Ihan niin kuin tuubitoppi.

Ja sitten 16 vuotta myöhemmin minä katsoin niitä “aikaa kestäviä kuvia” ja olin ihan että ei saatana, minähän olen meemi. Joten täältä pesee, olkaa hyvät:

tulevaisuus
tempparit
white trash
kesäkumi
runko

Kiitokset isälleni kuvista! (Kysyin häneltä muuten luvan, saanko tehdä näistä pilaa.) Otimme me muutamia sellaisiakin, joissa ei ole esimerkiksi roskista tai traktoria. Sellaisia, jotka kestävät aikaa. Kiitokset myös anonyymille kaverilleni, joka kannusti minua tähän touhuun ja on osan meemiteksteistä takana. Olet ihan persees- eiku kiitos, häpeä on tosi mukava tunne. Toivon että joskus saan auttaa sinua tuntemaan sitä myös.

EDIT: julkaisin näitä kuvia instastoryssani jo pari kuukautta sitten ja moni oli jo silloin kiinnostunut tutustumaan tarinoihin kuvien takana – mikä idea niissä on, mitä niillä haluttiin viestittää, miksi tiettyä tunnelmaa haettiin jne. Olen miettinyt asiaa ja keskustellut siitä isäni kanssa, ja tyly vastaus on, ettei tarinoita ole. Me vaan kuvailtiin. Esim roskista ja traktoria ja risukasaa. Koska miksi ei. Vähän sama tuon tuubitopin kanssa. Mää vaan puin sen päälle koska miksi ei.

Mites teidän yo-kuvat?

11 hyvää ravintolaa Helsingissä

Käyn ihan helvetisti (lue: liikaa) ravintoloissa ja laitan niihin mielelläni melkein kaikki (lue: kaikki) rahani. Minulta kysellään paljon ravintolasuosituksia (on hei tullut tosi paljon hei kyselyitä inboksiin hei), joten tässä kootusti kourallinen rafloja, joissa olen viime aikoina viihtynyt. En usko kritiikkiin, mutta uskon vitseihin, joten jokaisen kohdalla on arvion sijasta vitsi. Hyödyllistä ja (lue: tai) hauskaa, katsokaas.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff.

Basbas & Staff Wine Bar, Tehtaankatu 27-29

On jo vähän väsynyttä sanoa, että suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari, mutta suosikkipaikkojani Helsingissä ovat Basbas ja sen viinibaari. Sitä paitsi se on lähimatkailua parhaimmillaan: ihan kuin menisi Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin ilman että tarvitsee mennä Pariisiin tai Torontoon tai New Yorkiin. (See what I did there?)

Way Bakery + Wine Bar, Agricolankatu 9

Kyllä kuulkaa onnea on sellainen ravintola, jossa voi käydä aamuvarhaisella juomassa kahvit, lounaalla syömässä jotain pientä ja iltamyöhällä kiskomassa viiniä. Täällä voi siis paitsi asua, myös kertoa loputtomiin Waynes World -teemaisia no way, way -vitsejä.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine.

Allas Wine + Dine, Katajanokanlaituri 2, toinen kerros

Jos tämä ravintola olisi Tinderissä, sillä olisi epäedustavat kuvat, mutta hyvä esittelyteksti, koska ensin olisi ihan että öö kuka toi muka on, mutta sitten olisi ihan että WÖY MIKÄ TYYPPI. Psst! Pyydä ikkunapöytä, koska dayumn mitkä maisemat. (Minulle on tarjottu täällä illallinen, mutta olen käynyt useasti myös omalla rahalla.)

Ateljé Finne, Arkadiankatu 14

Kuvanveistäjä Gunnar Finnen ateljeetilaan perustetulla ravintola Finnellä on yksi ainoa ongelma: se, että leipä on niin helvetin hyvää, että siitä meinaa syödä mahansa täyteen jo ennen kuin ruoka, joka sekin on aivan helvetin hyvää, tulee pöytään.

Penelope.

Penelope.

Penelope, Mikonkatu 9

Penelopessa on jotakin syntistä. Luulen, että se saattaa liittyä siihen, että ruoka ja juoma on täällä syntisen hyvää – tai sitten toiseen todennäköiseen vaihtoehtoon, joka on liiketilan historia (never forget useiden syntiemme näyttämö, Amarillon karkkikeskiviikot) . (Olen käynyt muutamissa pressitilaisuuksissa Penelopessa, mutta niiden lisäksi useaan otteeseen myös omalla rahalla.)

El Rey, Annankatu 20 (ja Vuorimiehenkatu 18)

Jos El Rey olisi Tinderissä, sen profiilissa lukisi “not looking for anything serious” ja sitten ensitreffeillä se katsoisi silmiin ja heiluttelisi vähän lanteitaan ja marinoisi deittinsä hibiscus-margaritoilla. Ja jos deitti söisi kalaa, El Rey syöttäisi sille legendaarisia kalatacojaan (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Sitä paitsi, rennoissa meksikolaisrafloissa tuntuu aina vähän siltä kuin olisi Nykissä.

Platito, Hämeentie 94

Platiton filippiiniläislautanen on niin hyvä, että naama menee ihan rusinaksi kun pitää koko ajan olla ihan että “uhh ahh ihh”. Sitä paitsi hyvissä pikku ravintoloissa on aina jotain, joka saa ne tuntumaan New Yorkilta. P.S. Oletko jo laskenut kuinka monta kertaa olen lesoillut nykiläistunnelmalla?

Frida’s.

Frida’s.

Frida’s, Lönnrotinkatu 18

Kävin puolitoista vuotta sitten Meksikossa, ja siellä parhaissa rafloissa oli muoviset tuolit ja ryppyinen, iloinen ukko ovensuussa päivystämässä. Frida’sissa ei ole kumpaakaan. Täällä meksikolainen ruoka tulkitaan astetta modernimmin ja hienostuneemmin. Esimerkki: margaritalasissa ei olekaan suolareunusta, vaan drinkin päällä kelluu SUOLAINEN VAAHTO. Vinkki: tilaa cevicheä ja aguachileä. NAM. Ja margarita, tietty.

Grön, Albertinkatu 36

Annoin Tampereella asuville vanhemmilleni joululahjaksi matkan Helsinkiin ja illallisen heidän valitsemassaan ravintolassa. Valitsivat sitten Michelin-palkitun Grönin rahapussini pään menoksi. Mutta se heille sallittakoon, koska annoin toissavuonna samanlaisen lahjan, ja kun menimme Basbasiin, olin unohtanut, että minun piti maksaa ja lopulta vanhempani joutuivat hoitamaan laskun. Hups. Vinkki: menkää Gröniin NYT, kun listalla on supertuoretta parsaa joka oli viedä minulta upeudellaan hengen. Kiitos siis iskä ja äiti ettette tulleet aiemmin. Toinen vinkki: antakaa ihmisille sellaisia lahjoja, joista pääsette nauttimaan myös itse.

Vibami.

Vibami.

Vibami, Iso Roba 3-5, Eerikinkatu 14

Iso-Roban Vibami on kuin olisi löytänyt jonkun ihanan salaisuuden. Ja anteeksi, mutten voi sille mitään, että minusta täällä tuntuu ihan kuin olisi eksynyt jollekin sivukadulle Brooklynissa. Ja hei – täällä syödessä on pakko heittää vähintään yksi pho-vitsi pho sure.

Garden by Olo, Helenankatu 2

Jos mielesi tekevi larpata italialaista puutarhajuhlaa ja olet valmis maksamaan siitä hiukan (se on kyllä ns wörttii), on Michelin-tähditetyn Olon takatasku, katettu puutarharafla Garden oikea paikka sinulle. Ja jos tarvitset larppiseuraa, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi: haluan pyyhkiä muistot siitä, kun vein eksän tänne synttäri-illalliselle ja mykkäkoulutimme lähes koko illan. Fun. (Täällä olin viimeksi live jazz -illassa Olo Groupin kutsumana, mutta olen illallistanut Gardenissa myös omalla rahalla. Ihan hiljaa.)

Toukokuun mietelause

Toukokuun mietelause (ja ostoslista).

toukokuun mietelause
Mistä tunnet sä aikuisen

Tiedätkö, mistä tunnistaa aikuisen ihmisen?

On varmaan huono merkki, kun en tunne itseäni vieläkään täysipainoiseksi aikuiseksi, vaikka minulla on asuntolaina ja oma yritys ja 35 vuotta lasissa, luoja paratkoon. Olen lapsellinen, koska kiukuttelen siitä, että minun täytyy herätä ihan tavallisten ihmisten aikaan, olen huono aikuinen koska valvon yöt ja olen aina myöhässä, ja olen epäkypsä, koska minulla on aina jääkaapissani enemmän kuohuviiniä kuin tomaatteja.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Siinä se seisoo, keskellä keittiötäni, ilmiselvä aikuisuuden merkki.

Aikuisuudessa on toki paljon plussaa: saa äänestää, maksaa veroja, olla koko ajan huolissaan siitä milloin polvet pettävät ja ennen kaikkea jääkaapissa on aina kuohuviiniä eikä mitään saatanan tomaatteja. Ja olen kyllä aikuinen ihan mielelläni, mutta se vain unohtuu minulta joskus.

Kunnes joku muistuttaa minua siitä.

Luonani oli taannoin käymässä eräs minua joitakin vuosia nuorempi henkilö. Hän kommentoi useaan otteeseen sitä, ettei tahdo uskoa minun olevan näin vanha (ja nämä eivät olleet kyllä mitään uuh-näytät-niin-nuorelta -kommentteja, vaan ei-perkele-sulla-on-kyllä-epäkypsät-vitsit -kommentteja). Ja sitten hän sanoi:

“Mutta on yksi asia mistä tiedän sinun olevan aikuinen.”

Seurasin, kuinka hänen katseensa siirtyi keittiön pöytääni pitkin kohoilevalle povel- eikun pöydän reunalla seisovaan metalliseen telineeseen.

“Sulla on talouspaperia”, hän sanoi merkitsevästi, ja naputti telineessä killuvaa rullaa.

Ja niinhän mulla saatana soikoon onkin. Talouspaperia, kerta kaikkiaan (mutta on mulla myös se kohoileva povi, jos joku haluaa joskus tulla talouspyyhkeiden sijaan katsomaan esim sitä).

Olen aina sanonut, että silloin ihminen on aikuinen, kun sillä on talouspaperia, koska se on yksi turhimmista asioista mitä keksin (tosin vielä turhempi on kuvioitu talouspaperi). Mutta kaikista aikuisimmalta minusta tuntuu nyt, kun joku muu on sanonut minulle, että aikuisuuteni merkki seisoo keittiössäni paraatipaikalla terhakkaana kuin joku mikä nyt terhakkaana seisoo.

Jäin talouspaperiin koukkuun kolme vuotta sitten, kun tätä asuntoa remontoitiin. Vaikka remppa loppui, talouspaperi siirtyi vaivihkaa arkikäyttöön ja ostoslistoille, ja nyt huomaan kokevani lievää pakokauhua, kun se on lopussa. Ja jos talouspaperi on minusta ollut aikuisuuden merkkien kärjessä, on pakokauhu talouspaperin loppumisesta listan kiistattomana ykkösenä. (Suoraan sanottuna koko talouspaperi vähän nolottaa minua. Ei siksi, etten haluaisi olla aikuinen vaan siksi, että se tuntuu turhalta tuhlaukselta.)

“Mutta siis muuten minun on vaikea uskoa, että sä olet 35”, vieraani sanoi, ja kuin alleviivatakseni hänen sanojaan otin talouspaperirullasta arkin (sellaisen puolikkaan, koska vain puoliarkit sallitaan) ja työnsin sen nenääni.

No en oikeasti työntänyt. Mutta ihan yhtä hyvin olisin voinut. Todellisuudessa kerroin hänelle varmaan jonkinlaisen epäkypsän vitsin ja nauroin omalle mukahauskuudelleni niin, että minulta tirskahti vähän olutta nenästä. Ja sitten otin TALOUSPAPERIN PALAN JA PYYHIN NENÄNI SILLÄ AI ETTÄ TÄMÄ YMPYRÄ SULKEUTUI KUIN SULKEUTUIKIN LOPULTA.

7 x näin parannat elämänlaatuasi

Muistatteko kun viime kuussa kirjoitin, etten halua koskaan neuvoa ketään, koska en ole koskaan oikeassa? No väärässä olin silloinkin, koska tässä minä nyt jakelen neuvoja, vaikkei kukaan ole edes pyytänyt, ja odotan silti että jokainen lukija lankeaa polvilleen kiitollisna posket onnesta hehkuen.

Muun muassa tältä näyttää (maksullinen) elämänlaatu.

Muun muassa tältä näyttää (maksullinen) elämänlaatu.

Seitsemän sairaan hyvää (maksutonta) elämänlaadun parannusneuvoa, olkaa hyvät:

Jos taskuissasi on reikiä, parsi ne. Arki kohoaa ihan toiselle tasolle, kun ei tarvitse montaa kertaa päivässä kaivaa avaimia ja huulirasvaa ja kuulokkeita ja kahvilasta saatuja konvehteja (joita ei muuten koskaan halua syödä silloin kun sellaisen saa mutta joiden olemassaoloa ei unohda ja jotka tulevat tuiki tärkeiksi joskus myöhemmin) takin vuorin sisältä. Olen nyt kahden vuoden ajan välttänyt laittamasta takkini taskuihin sisään mitään ja kiroillut asiaa päivittäin, kun todellisuudessa reikien parsimiseen meni vartti eikä kovin paljoa tarvinnut edes kiroilla. (No okei ihan vitusti.)

Vaihda lakanat (ja tuuleta makuuhuone). Puhdasta luksusta. Ihan ilmaiseksi.

Käy kävelyllä. Tämä on kyllä ihan paska ehdotus silloin, kun taivaalta tulee räntälämpäreitä ja maa on lätäköillä vuorattu, joten sellaisina päivinä voit unohtaa kävelemisen tyystin. Annan luvan. Mutta jos sää on yhtään kiva, tai sinulla paskalämpärekelille sopivat varusteet, lähde ulos. Mielellään jonnekin, missä ei näy liikennevaloja heti, kun päänsä kääntää. Raitis ilma on ihanaa, käveleminen vielä ihanampaa, ja kävelyn jälkeen saat tuntea olosi paremmaksi ihmiseksi vähintään kännykkäsi askelmittarin armossa.

Lähetä viesti. No okei, tekstarin lähettäminen ei ehkä paranna sinun elämänlaatuasi, mutta vastaanottajalle se saattaa tehdä niin. Ja ehkä hän vastaa, ja silloin paranee myös sinun elämäsi laatu. (Rakastan viestejä ja tulen niistä laittoman onnelliseksi. Minulle saa laittaa niitä tusinoittain.)

Tekstareita tässä vaan lähettelen.

Tekstareita tässä vaan lähettelen.

Tee jotakin käsilläsi: piirrä, muovaile, ompele (hätätapauksessa edellä mainittu taskujen parsiminen riittää). Tekeleitä ei koskaan tarvitse näyttää kenellekään, jos ei halua. Siinä on aikuisuuden riemu: kukaan ei pakota perkele nostamaan esille pilalle mennyttä hedelmäkulhomaalausta, jonka banaani näyttää aina lerssiltä, vaikka mistä päin katsoisi. Itse olen yrittänyt parannella kirpparilta ostamiani kukkamekkoja käyttökelpoisimmiksi taitojeni sallimissa rajoissa: lyhentämällä helmoja ja vaihtamalla nappeja nätimpiin. Ja aissssaatana millaista tyydytystä saan, kun vaate on valmis. Silloin pallerehdin se päällä kotonani ihan muina cocochaneleina (olen muuten sen tason fäshönista että minun piti googlata, minkäs nimisiä sunnittelijoita maailmassa onkaan ollut). Ja sitten voi aina sanoa kaikille että juu kerta kaikkiaan minä tein tämän ihan itse.

Katso telkkaria. Kuten kirjoitin jo kaksi vuotta sitten: kun vietän neljäkymmentä (tai kahdeksankymmentä tai satakaksikymmentä tai satakuusikymmentä, hups) minuuttia tempparisinkkujen tai sitcom-hahmojen tai hääpukumyyjien kanssa, unohdan kaikki murheeni. Luksusta. Ai niin tai voit myös lukea kirjoja.

Herkuttele. Sipsipussi voi jonkun kerran olla illallisesi tai vaikka aamupalasi, ja joskus voit tilata ravintolassa kaksi jälkkäriä ihan itsellesi. Mutta herkutella voi myös kohtuudella (ja jollei ilmaiseksi, ainakin puoli-ilmaiseksi): minulla oli toimistotyöläisaikoinani tapana lorauttaa kahviin aina rasvattoman maidon sijaan kermaa. Ai että, mikä luksuksentäyteinen, syntinen nautinto lounaanjälkeisestä kahvista sukeutui – yhden pikkuruisen lorauksen ansiosta.

Hei parempaa elämää teille kaikille.

Huhtikuun mietelause

Oikeesti.

huhtikuun mietelause
Surkean ompelijan mekkotemppu

Minä, käsityömaailman Florence Foster Jenkins, olen onnistunut innokkailla, mutta varsin keskinkertaisilla ompelutaidoillani tekemään itselleni kesäksi neljä helleasua. Nyt mietit varmaan, että miten se on mahdollista (tai no oikeasti mietit varmaan että miksi helvetissä tämän pitäisi kiinnostaa minua), ja minä kerron (mutten sitä miksi tämän pitäisi kiinnostaa sinua. Koska en minä tiedä).

Löydän usein kirppikseltä hameita, jotka ovat muuten täydellisiä (sopiva koko, kiva kuosi, taskut) mutta ne ovat liian pitkiä. Joskus ostan niistä jonkun ja lyhennän sen. Joitakin viikkoja sitten keksin, että ylijäävä kangas kannattaisi ehkä käyttää jotenkin hyödyksi, mutten tiennyt miten – koska en osaa mitään. Ostin kuitenkin kangaskaupasta silitettävää liimanauhaa ja aloin testailla yksinkertaisen topin rakentelua. Ja luoja paratkoon, sehän toimi! Sain tehtyä pitkästä hameesta kokonaisuuden, jossa on (liian lyhyt) hame ja pikkuinen toppi. Kaikkien reunojen (vai ovatko ne nyt sitten päärmeitä?) päättelystä ei edes tarvitse huolehtia, koska vaate on osittain valmis: vanha helma on nykyisin topin pääntie. Parasta on, että lopputulos näyttää mekolta, mutta on mekkoa monikäyttöisempi, koska on salaa kaksiosainen.

Siitä kesäksi kiva viidakkoasu.

Siitä kesäksi kiva viidakkoasu.

Minulla ei luonnollisestikaan ole minkään valtakunnan kaavoja tai oikeastaan edes ymmärrystä siitä, miten hitossa sain nämä tehtyä. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee jotakuinkin seuraavasti:

  1. osta hame, jossa on taskut

  2. leikkaa hameesta helma

  3. askartele leikatusta helmasta olkaimet

  4. ompele leikattu helma umpeen niin, että mahdut sen sisälle

  5. ompele olkaimet kiinni edellämainittuun umpeen leikattuun helmaan ja KAS SE ON TOPPI

  6. viimeistele reunat (tai päärmeetkö ne nyt oli) sekä hameesta että topista

  7. pue päälle ja halkea ylpeydestä, koska olet ihan itse (krhm) luonut jotakin

Olen nyt tehnyt näitä neljä, enkä malta odottaa, että kesä tulee, jotta pääsen terassille ja pyöräilemään ja rannalle ja festareille ja treffeille ja valvomaan aamuun asti – hetkinen, mistäs olinkaan puhumassa? Niin siis pukeutumaan näihin asuihin.

Minulla on myös tapana ostella kirppikseltä ihania mekkoja, jotka vien osaavalle ompelijalle korjattavaksi (ja sellaiset oikeat projektit hän kyllä hoitaa edelleen), mutta olen aina unohtanut ottaa niistä ennen ja jälkeen -kuvat. Tällä kertaa muistin ottaa yhdestä hameesta kuvan ennen sen teurastamista.

Alkuperäinen hame on kiva, mutta tiedän, etten koskaan käyttäisi sitä sellaisenaan.

Alkuperäinen hame on kiva, mutta tiedän, etten koskaan käyttäisi sitä sellaisenaan.

Tässä minulla on paitsi päälläni myös käsissäni (lähes) itse tehty kesäasu.

Tässä minulla on paitsi päälläni myös käsissäni (lähes) itse tehty kesäasu.

Tällainen siitä tuli!

Tällainen siitä tuli!

Niin että jos näette minut kesällä kulkemassa tällaisissa täysin samanlaisissa asuissa niin tietäkää, että aion valehdella kaikille, että olen tehnyt ne alusta loppuun asti itse.

Teksti-ideoita sisustusviiriin: RYTMI PATE tai PARIT ET YM

Löysin vastikään vanhan PARTY TIME -kirjainviirin, jonka ostin toissavuonna äidin yllätyssynttäreitä varten. Jotta kökkö kertakäyttötavara saisi pidemmän iän, kannattaa kirjaimet tietenkin järjestellä luovasti uudelleen, jolloin tuloksena on lähes mihin tahansa tilanteeseen sopiva viiri. Siis mihin tahansa tilanteeseen, johon sopii viesti, jossa on kirjaimet P, A, R, T, Y, T, I, M ja E. (Olen tehnyt tätä ennenkin.)

IMG_2072.JPG

Esimerkiksi MARY PETTI on hyvä viesti, mutta se sopii ainoastaan melko spesifiin tilaisuuteen. Yleisempää syyllistävää viestiä kaipaava voisi kokeilla vaikka muotoa PAM, TYRIT.

Kotiseuturakkautta ja joukkuesidonnaisuutta ilmentämään sopii esim RAIPE, kotiseuturakkautta ja musamakua RYTMI PATE, joka viittaa tietenkin Mustajärveen.

Olen Tapparan naisia, mutta kyllähän Raipe on aina Raipe.

Olen Tapparan naisia, mutta kyllähän Raipe on aina Raipe.

Pikku illanistujaisissa toimii muun muassa kehotus EY, PARIT, tai jos iltaa haluaa jatkaa pidemmälle, voi kirjoittaa PARIT ET YM. Seuralainenkin saattaa siitä ymmärtää, että muunkinlaista illanviettoa voisi olla luvassa. Suoraa kommunikaatiota suosiva voi jättää seinälle vain tekstin IME.

Englanninkieliset viestit tarjoavat hiukan monipuolisempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi seinälle voisi ripustaa sanat EAT ME, PRAY viestiksi kylään tulevalle yövieraalle, että tässä järjestyksessä meillä toimitaan. Jos taas haluaa olla suorasukaisempi, käy ytimekkäämpi TAP ME. Toisaalta, jos yövieraan nimi sattuu sopimaan, häneltä voi vaikka pyytää majatalon emännälle vaivanpalkkaa järjestämällä kirjaimet muotoon TIP ME RAY.

Kun haluan korostaa kirjoittajan ammattiini, ripustan seinälle I AM TYPER. Intiimeissä tilanteissa valitsen esimerkiksi tekstin PARE MY TIT tai MY PEAR TIT tai vaikka TAP IT ja kun itsetuntoni tarvitsee boostia, I AM PRETTY. Beatboxing-illoissa (joita järjestän tosi usein) seinälle voi kirjoittaa RAP TIME, ja piirakkajuhlissa TART PIE, ja joskus, mutten tiedä vielä milloin, tulee varmasti oikea tilaisuus lauseelle ARM PIT YET.

Mitä ite kirjoittaisit?

Lue myös:

Temptation Island -esittelylauseeni

Aloitin uuden Temptation Island Suomi -kauden katsomisen eilen. Olen auttamatta myöhässä, mutta otin heti kiinni kaiken, ja nyt voin taas osallistua normaaleihin lounaspöytäkeskusteluihin kuten kunnon suomalaisen televisionkatsojan kuuluu.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Jos olet katsonut Temppareita, tiedät, että ohjelman (alun) parasta antia on se, kun sinkut esittelevät itsensä kilpaileville pariskunnille. Jos et ole katsonut, sinulle kerrottakoon, että siellä kuullaan muun muassa seuraavan tyyppisiä lauseita:

“Moi mä oon Skendis ja tänään lähtee fiilis nousuun / naiset, teidän poikaystävät pääsee illalla mun housuun.”

“Terve mä oon Lomppu ja mä oon räätäli. Yleensä puen ihmisiä mutta täällä voin myös riisua teidät.”

Maaperä on liian hedelmällinen siihen, ettei jokainen meistä miettisi, mitä kertoisi itsestään vastaavassa tilanteessa. Ai eikö? Vain minä? Nooooo mutta jos olisin Temptation Islandissa – sinkkuna, obvi – esittelisin itseni todennäköisesti jollakin seuraavista lauseista:

  • “Tiia tässä moi! Mä oon toimittaja, enkä minkään tyhjän. Paitsi jos kyse on tyhjästä sängystä, voin toimittaa sut siihen mun kanssa.”

  • “TIIA ON MUN NIMI / JA MENO AINA MAKSIMI.” (tässä pukisin kasvoilleni todella nopeat lasit viestini vahvistamiseksi.)

  • “Moikka mun nimi on Timpsi. Oon sellanen timantti että juonkin pelkkää jaloviinaa. Tajuuks.”

  • Moi oon Tiia, ja tykkään juoda skumppaa / ja sitten voidaan pumppaa.”

  • “Mää oon Tiia Tampereelta. Jos Pate Mustajärvi on Ikurin Turbiini niin mää oon Isku Sun Turpiisi. Siis en sulle mutta niinku sun muijalle tiäksää.” (myöhemmin selittäisin haastattelussa, etten oikeasti kannata väkivaltaa, ja että olin etukäteen arponut puhuisinko esittelyssä lihaa ja perunaa -biisistä vai turbiinista ja se, että olin päätynyt turbiiniin, oli virhe, jonka kanssa minun olisi tästä eteenpäin elettävä. tiäksää.)

  • “Terve, mun nimi on Tiia! Tykkään käydä ravintoloissa. Siks oon varmaan tällanen herkku!”

  • “Moi mun nimi on Tiia / mun kanssa on niin hauskaa että luulet että tää on komediia.” (ehkä pieni kiusallinen pantomiimipätkä tähän loppuun.)

  • “Moikka, oon Tiia ja mä oon podcastaaja. Onneks oon nyt lomalla ni joku muu voi cästätä mun bodya.”

Haluan alleviivata että yritin ihan tahallani tehdä noista mahdollisimman huonoja. Ja silti hävettää.

Mitä sää sanoisit Temppariesittelyssä?

Lue myös:

Maailman paras neuvo: älä neuvo ketään

Ystäväni, kollegani ja ihailemani ihminen Julia Thurén kirjoitti viime viikolla neuvomisesta. No, minulla on sattumoisin ollut tällainen neuvomiseen liittyvä postaus luonnoksissa jo ehkä kaksi vuotta. Siksi ilahduin, kun luin Julian jutun. (Tai no – se ei kyllä ole ihan totta. Aivan ensimmäinen ajatukseni oli voi saatana nyt se ehti ensin, ja toinen ajatukseni oli voi saatana kehtaanko minä nyt muka kirjoittaa samasta asiasta, ja kolmas ajatukseni oli voi saatana ei kukaan varmaan tässä maailmassa kirjoita mitään enää ensimmäisenä. Mutta sitten minä kyllä vihdoin ilahduin. Pikkuisen.)

Minä vihaan neuvoja. Tai no – ei sekään pidä täysin paikkaansa. Vihaan neuvoja, joita en ole itse pyytänyt. Neuvominen on suorastaan suositeltavaa silloin, kun ihminen pyytää neuvoa. Kun hän ei pyydä, on se kuin työntäisit neuloja hänen kynsiensä alle (ja antaisit samalla neuvoja ilman, että hän on pyytänyt niitä).

Tässä minä uhkailen kaikkia pyytämättömien neuvojen antajia liljavihdalla.

Tässä minä uhkailen kaikkia pyytämättömien neuvojen antajia liljavihdalla.

Nyt ehkä mietit, mistä sen sitten tietää, saako toista ihmistä neuvoa vai ei. Minäpä kerron.

Tällaisista lauseista tunnistaa ihmisen, joka pyytää neuvoa:

  • “Vitsi kun minä tiistaina tein taas [ongelman] ja kaikki kuulivat sen viereiseen kokoushuoneeseen. Voisitkohan auttaa?”

  • “OMG Lösönen näki, kun minä tykkäsin [ongelman] kuvasta. Mitäköhän minun pitäisi tehdä?”

  • “[Ongelma] kiepsahti taas jotenkin jumpan aikana ylösalaisin. Olisiko sinulla jokin neuvo?”

Tällaisista lauseista taas sitten tunnistaa ihmisen, joka ei pyydä neuvoa:

  • “En ole koko vuonna harrastanut [ongelmaa] enkä ole varma, osaanko enää.”

  • “OMG Lösönen ei edes katsonut [ongelmaani].”

  • “Tietysti minulla alkoivat lentokoneessa [ongelmat] eikä minulla ollut kuukuppia mukana.”

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata eron. Niille, jotka eivät huomaa, kerrottakoon täten, että ensimmäisen esimerkkiryhmän ihmiset kirjaimellisesti pyytävät neuvoa, toisen esimerkkiryhmän ihmiset eivät jumalauta pyydä neuvoa.

Bloggaajana tämä neuvomisasia on minusta erityisen raskas. Tuntuu, että pitäisi osata olla koko ajan jakelemassa neuvoja kaikille: juuri nyt kannattaa meikata vanhoilla muroilla, tänä keväänä sinäkin haluat pukeutua pyykkitelineeseen, tämä lirpake on parempi kuin tuo lärpäke.

Ttu minä mistään mitään tiedä tai ole kukaan mitään neuvomaan. Ja silti pitäisi olla koko ajan oikeassa ja tietää paremmin kuin muut. Minä en koskaan ole oikeassa enkä ikinä usko tietäväni paremmin kuin muut (entisillä poikaystävilläni saattaisi tosin olla tähän jotakin sanottavaa, krhm), enkä varsinkaan halua olla vastuussa siitä, jos neuvoni ovatkin ihan täyttä kukkua. (Tykkään enemmän vinkeistä. Niihin saa tarttua, jos haluaa, muttei ole pakko. Erityisesti tykkään vinkeistä, jos ne ovat ravintolasellaisia.)

Mutta onneksi on olemassa asia, joka auttaa enemmän kuin sylillinen neuvoja. Vertaistuki. Se kuulostaa esimerkiksi tältä:

  • “Ai saatana, tiedän miltä susta tuntuu. En osaa varmaan minäkään.”

  • “Voi paska, mulle kävi sama juttu Lösösen kanssa. Se on kyllä yksi housu.”

  • “Voi helvetti, ymmärrän, tuo on ihan perseestä. Lentokoneissa pitäisi olla jokin kuukuppipankki.”

(Kiroileminen on vapaaehtoista. Itse pidän siitä. Melkein yhtä paljon kuin sulkumerkeistä.)

Siksi, ensi kerralla, kun tekee mieli neuvoa pyytämättä, älä neuvo. Sano vaan että voi saatana. Tämä on neuvo.

Lue myös:

Maaliskuun mietelause
maaliskuun mietelause